Miksi ne koirat on niin kamalia?

"vieras"
Meillä on koira (ja kissa). Oma koira on toki meille tärkeä lemmikki mutta rehellisesti en jaksa välittää suurimmasta osasta koiria. Ja syy siihen löytyy niitten omistajista! Koirasta ei osata kasvattaa millään tasolla yhteiskuntakelpoista, ei osata paneutua hiukkaakaan rodunvalintaan (sopiiko koira just omaan elämäntyyliin) jne. Ja sitten se remmissä räksyttävä, kiskova ja ärisevä 'mamin murunen' vaan ärsyttää kanssaihmisiä. Niin yksinkertaista.
 
Blue
Osaksi varmaan juu.

Mutta yksi iso syy on se että koirat ovat jo niin yleisiä ja jokapäiväsiä että niiden on unohdettu olevan eläimiä. Niiden oletetaan käyttäytyvän ihmismäisesti ja ymmärtävän käytöksensä.

Ei tarvitse mennä kuin esm. lähitallille niin käytös on täysin erilaista. Siellä ymmärretään että hevonen on eläin, ja aina kun hevonen ja ihminen ovat tekemisissä niin vahinkoja voi sattua.

Kun vielä itse ratsastin niin miltei päivittäin sattui onnettomuuksia, pieniä ja isoja. Ratsastaja putosi selästä, hevonen haukkasi sormesta, talloi kaviolla varpaalle. Jotkut kuitattiin au-sanalla, toisiin tarvittiin ambulanssia... Nyt en hetkeen ole talleillut mutta uskon menon olevan vieläkin samanlaista.

Kukaan ei siellä ole vaatimassa lopetusta, haukkumassa omistajia tms. Jokainen siellä olija tietää riskit, vaikka ne yritetäänkin minimoida.

Kyllä, eläinten omistaja on vastuussa ja velvollinen pitämään eläimensä kurissa. Valitettavasti vahinkoja kuitenkin sattuu, ihan kamaliakin. Ja on vastuuttomia eläintenomistajia. Mutta, on myös vastuuttomia ihmisiäkin, ja ilman eläimiäkin sattuu onnettomuuksia, ihan kamaliakin. Se on elämää, jokaista riskiä ei pysty välttämään ja näkemään mitenkään.
 
Koirat on kyllä kivoja, mutta osa omistajista ei. Miksi niitä paskoja ei voi kerätä? miksi ei voi opettaa/pitää sitä koiraa sielä tien reunassa? Miksi sitä koiraa pitää pitää irti? Miksi ei voi uskoa jos sanoo että koiraa ei saa päästää mun/mun lapsen/mun koiran lähelle? ja miksi helvetissä pitää antaa alle kouluikäisen lapsen ulkoiluttaa norsun kokoista koiraa jolle ei ole opetettu mitän tapoja?
Siinä syitä miksi en pidä koiranomistajista.
 
"vieras"
Ei oo kamalia, koirat on ihania. Muut elukat myös. Monet ihmiset on paljon ällöttävämpiä ja ärsyttävämpiä. Esim ihmiset jotka vihaa eläimiä on mun mielestä vastenmielisiä, tulee mieleen sellainen oma perse-paras perse tyyppi.
 
erwyn414
Meillä on tässä naapurustossa eräs tosi vihainen koira (Rottweiler). Lenkkeilen joka päivä ja niin se koirakin on usein emäntänsä kanssa ulkona. Koira on ottanut minut oikein silmätikukseen sillä pelkään sitä. Olen melko varma että jos joku päivä se koira pääsis irti niin se koira kyllä tappaisi jonkun.

Muillakin on tässä koiria, mutta niiden kanssa ei ole mitään ongelmaa.

Koira on siitä vaarallisempi kuin kissa, vaikka kissalla on kynnet ja hampaat millä se voi halutessaan tehdä rajuakin jälkeä, mutta usein klssät ottavat vain jalat alle kun tulee niiden mielestä epäilyttävä tilanne ihmisten kanssa. Koirat taas eivät yleensä anna asian olla vaan jos joku asia jossakin ihmisessä häiritsee tai kiinnostaa niin koirat melko usein joko hyppivät ihmistä vasten ja koittavat alistaa tai näykkivät tai purevat tai totaalisessa tilanteessa koittavat kaataa ihmisen ja käydä kurkkuun kiinni. Siksi pidän enemmän kissoista sillä ne antavat tilanteiden ja asioiden olla eikä ota niitä henkilökohtaisesti. Tästä syystä kissoja usein pidetään tyhminä että ne vain lähtevät tilanteista, mutta minusta se on viisautta. Kissa kuitenkin sen verran ymmärtää että tämä tilanne voi mennä hankalaksi niin se mielummin yrittää lähteä tilanteesta kuin hyökätä ketään vastaan. Toki joskus on sellaisia tilanteita jolloin kissan pako estetään jolloin se voi hyökätä.
 
"vieras"
Ei kukaan koiranomistaja voi 100% varmuudella tietää "pimahtaako" se oma rakas koira joskus vai ei, vihaan lähinnä sellaista ihmisten tyhmyyttä ettei tätä voida tajuta vaan tuudittaudutaan siihen uskoon ettei meidän koira vaan se naapurin jne.. KUN SE ELÄIN NYT SATTUU OLEMAAN SUDEN SUKULAINEN!
 
Minä pidän koirista, ne on joskus ihan uskomattoman ihania ja hassuja. Ja rasittavia :heart:

Mutta en pidä siitä, että niitä ei kouluteta eikä niiden kakkoja keräillä. Enkä siitä, että esikoiseni nyt pelkää jopa mummunsa koiraa yhden idiootin takia.
Samoilla linjoilla. Tosin valitettavasti pelkään nykyisin isoja koiria ihan siitä syystä kun kaksi isoa koiraa kävi meidän pikkuisen kimppuun viime kesänä. Käyn nykyisin kyllä ulkoiluttamassa koiraa mutta en pimeällä (vaikka silloin ei ollut pimeää) enkä uskalla lähteä pitkälle lenkille vaan olen ihan kotipihan tuntumassa.
 
"vieras"
Osaksi varmaan juu.

Mutta yksi iso syy on se että koirat ovat jo niin yleisiä ja jokapäiväsiä että niiden on unohdettu olevan eläimiä. Niiden oletetaan käyttäytyvän ihmismäisesti ja ymmärtävän käytöksensä.

Ei tarvitse mennä kuin esm. lähitallille niin käytös on täysin erilaista. Siellä ymmärretään että hevonen on eläin, ja aina kun hevonen ja ihminen ovat tekemisissä niin vahinkoja voi sattua.

Kun vielä itse ratsastin niin miltei päivittäin sattui onnettomuuksia, pieniä ja isoja. Ratsastaja putosi selästä, hevonen haukkasi sormesta, talloi kaviolla varpaalle. Jotkut kuitattiin au-sanalla, toisiin tarvittiin ambulanssia... Nyt en hetkeen ole talleillut mutta uskon menon olevan vieläkin samanlaista.

Kukaan ei siellä ole vaatimassa lopetusta, haukkumassa omistajia tms. Jokainen siellä olija tietää riskit, vaikka ne yritetäänkin minimoida.

Kyllä, eläinten omistaja on vastuussa ja velvollinen pitämään eläimensä kurissa. Valitettavasti vahinkoja kuitenkin sattuu, ihan kamaliakin. Ja on vastuuttomia eläintenomistajia. Mutta, on myös vastuuttomia ihmisiäkin, ja ilman eläimiäkin sattuu onnettomuuksia, ihan kamaliakin. Se on elämää, jokaista riskiä ei pysty välttämään ja näkemään mitenkään.
Toi on kyllä vähän heikko vertaus. Jos haluat puuhastella hevosten parissa, valitset sen itse ja menet tallille. Näin olen itsekin tehnyt, tippunut, saanut kaviosta jne. Koirien kanssa kanssakäymistä ei vain voi itse valita. Niitä kun on joka naapurustossa. Kun lapseni tai minä ulkoilemme omalla tontillamme, emme ole valinneet vaihtoehtoa, että naapurin irti päästetty rekku tulee pihamme rähisemään.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="mie";27928007]Tykkään koirista, mutta ymmärrän jos joku muu ei pidä. En itsekään tykkää kissoista, en vaan tykkää. Tarviiko kaikkea aina ihmetellä?[/QUOTE]

No näin juuri. Minäkin kyllä tykkään kissoista, mutta koirille en vain lämpene sitten millään.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27927960]Ei oo kamalia, koirat on ihania. Muut elukat myös. Monet ihmiset on paljon ällöttävämpiä ja ärsyttävämpiä. Esim ihmiset jotka vihaa eläimiä on mun mielestä vastenmielisiä, tulee mieleen sellainen oma perse-paras perse tyyppi.[/QUOTE]

Esim ihmiset jotka vihaavat ihmisiä, jotka eivät pidä eläimistä on mun mielestä vastenmielisiä, tulee mieleen sellainen oma perse-paras perse tyyppi.
 
"vieras"
Mulla on itsellänikin koira ja periaatteessa pidän kyllä koirista, mutta pelkään vähän isoja ja riehakkaita koiria, varsinkin, jos ne eivät ole omistajansa hallinnassa. Lapsena meidän naapurustossa taisi olla erityisen monta holtittomasti pidettyä isoa koiraa, ja usein niistä joku pääsi kaatamaan minut kumoon, nylkyttämään selkään tai sitten ihan vaan murisemaan uhkaavan oloisena. Siitä se pelko kai jäi.
 
Blue
[QUOTE="vieras";27928005]Toi on kyllä vähän heikko vertaus. Jos haluat puuhastella hevosten parissa, valitset sen itse ja menet tallille. Näin olen itsekin tehnyt, tippunut, saanut kaviosta jne. Koirien kanssa kanssakäymistä ei vain voi itse valita. Niitä kun on joka naapurustossa. Kun lapseni tai minä ulkoilemme omalla tontillamme, emme ole valinneet vaihtoehtoa, että naapurin irti päästetty rekku tulee pihamme rähisemään.[/QUOTE]

Totta tuokin mutta lisäisin että ei voi AINA valita. Ja nämä ovat niitä täysin ymmärrettäviä tilanteita missä tyhmää koiranomistajaa pitää ojentaa.

Mutta hyvin usein on tapauksia myös jossa valitaan olla tekemisissä koirien kanssa, ja kaikki on kivaa niin pitkään kunnes sitten jotain sattuu... Ja valinnalla tarkoitan myös tilanteita missä on menty liian lähelle kiinni koiraa, lapsi on karannut koiran luo, mummulassa tai kumminkaimalassa oleva koira käy kiinni yms yms.
 
söpöt koirat
Valitettavan usein se ongelma on siellä taluttimen yläpäässä. Tässä naapurustossa on paljon koiria, on aivan ihania ja aivan kauheita. Naapurissa mm. koiria jotka laitetaan yksin pihalle räkyttämään oli kello sitten mitä tahansa, yölläkin, samoin ne käyvät asioillaan leikkipuistossa.

Kyllä ne pikku koiratkin pitää kouluttaa, joskus vaan tuntuu, että kun ne on niin söpöjä, pieniä tai kainalossa kannettavia, niin sitä ei tarvi kouluttaa. Pienten koirien jätöksiäkään ei ilmeisesti tarvi kerätä, nehän kakkaa niin vähän - juu, mutta kun läjät jäätyy näin talvella ja koiria on toistakymmentä. Auta armias jos meidän koirat (säkä 65cm, 35kg) käyttäytyisivät niin, jo vain kohta olisi joku vaatimassa niiden lopettamista tai vähintäänkin pitämistä suljettuna lukkojen takana.

Koulutettuna ja hyvin käyttäytyvinä koirat on ihania - vielä kun niiden omistajatkin saataisiin koulutettua.
 
"jepp"
Mulle on aivan sama, jos joku ei tykkää koirista, mutta koirien - tai minkä tahansa eläimen - VIHAAMISTA en tajua, ja näillä vihaajilla on mun mielestä jotain vikaa päässä. Tarkoitan nyt esim. koirien myrkyttäjiä. Sellainen on sairasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Scindapsus
"vieras"
Lähinnä idioottiomistajien takia. Lisäksi pilalle jalostettuja, eivät enää edes näytä eläimiltä vaan joltain hirviöiltä jotkut rodut. 90% koiran omistajista ei osaa kouluttaa rakkiaan eikä siivota rakkinsa sontia julkisilta paikoilta.

Hyvin koulutettu koira on ilo silmälle, ja vastuullinen koiranomistaja. Harvoin niitä vaan näkee.
 
"vieras"
Luuletko, etä pieni pentu osaa HETI ja kun sinä HALUAT. Ehkä ovat juuri opettelemassa.
ehkä se remmi pidetään sitten tiukalla ettei rakki pääse juoksemaan ja häiriköimään muita kunnes rekku on oppinut.

ainiin, se kans mikä vituttaa koiranomistajissa on se, että aina verrataan koiria lapsiin. ei jumalauta miten sairaita ihmisiä, joskus oikeen mietin että kumpikohan tollekkin mammalle on tärkeämpi, oman jälkeläisen terveys vai rakin. sellaista sontaa sieltä suusta tulee mamman mussukkakoirasta..

ei kissanomistajat vertaa kattejaan lapsiin, eikä tietääkseni muidenkaan eläinten omistajat. Eikä puolustele kissankusemisia vääriin paikkoihin sillä että "ei ne lapsetkaan aina osaa".
 

Yhteistyössä