näin puolilonkalta, itse asiaa sillointällöin mietiskelleenä: niinkuin monen vastauksista täällä käy ilmi, naisilla tosiaan on sisarellisen kurinpidon tarve, kytätään toisten pukemisia ja tukanväriä yms. Muuten, miten ihmeessä voi omana itsenään oleminen vaatia ns. yksilöllistä hiusväriä joka sattumoisin tulee tehtaan tuubista, eli taatusti ei yksilöllistä vaan massakulutustuote. Vaikka valittavia värejä ei olis kuin kymmenen, niin vieläkin jaksettaisiin vaatia että niitä on yksilöllisyyden korostamiseksi tungettava päähän vaikka ne rasittavat ympäristöä ja kukkaroa ja hermoja ja itseluottamusta kun väri oli kumminkin taas vähän väärä... Kun kaiken järjen mukaan omana itsenään oleminen on nimenomaan sitä, että ei ole pakko vaihtaa naaman tai tukan väriä ja uusia garderoobia milloin kenenkin piristykseksi. Totta ihmeessä ihmisen sopii ostaa uusi riepu ylle jos mieluisa sattuu vastaan, mutta miksi pitäisi vaihtaa koko "lukki" kerralla, ellei sitten sattumoisin viihdy huonosti itsenään ja haaveile jatkuvasti hiljaksiin että voisi olla joku ihan muu.
Väitänpä, että naisväki nimenomaan oikeuttaa tämän kaiken teinien tavoin sillä, että kun muutkin. Ja kun sitten joku muu ei, on tavattoman helppo heittäytyä säälimään vaikka ei tunne toista ollenkaan eikä tiedä hänen onnellisuudestaan tai onnettomuudestaan tuon taivaallista. Vaikka säälin alle hädintuskin peittyy ylenkatse ja halveksunta, jotka molemmat mukavasti nostavat omaa itsekunnioitusta. Kun maatalousyhteiskunnassa naisenkin arvo mitattiin pääasiassa sillä onko hyvä ihminen ja työihminen, niin nyt kun nämä ovat menettäneet asemiaan julkisesti (vaikka perheen sisällä niillä on melkoinen merkitys aina ja iänkaikkisesti), niin nyt kun naisen on vaikea ja hiukan hölmöäkin luottaa suhteen pysyvyyteen, arvostusvajetta aletaan paikata pienellä pintaremontilla.
Jos oikeasti olisi kysymys miesten vaativuudesta, niin naiset kirkuisivat sisäisestä riemusta aina nähdessään yhden kilpasiskon poissa pelistä hapsotukassa ja verskoissa. Silloinhan oma suhteellinen asema vain paranee. Jossain määrin näin varmasti käykin ja riemun ailahduksen hukuttaminen teennäiseen sääliin saa unohtamaan oman asenteen tietyn alhaisuuden. Mutta kaikkihan ei tällä mitenkään selity - naiset oikeasti kokevat jonkinasteista raivoa nähdessään jonkun tuulipuvussa saavan elää ja porskuttaa noin vaan, herttinen ihan muutama ylimääräinen kilokin mukana. Ja epäilen että siinä on kysymys ahdistuksesta, jonka nostaa pelko siitä että kaikki tämä vaiva jonka olen kauneuden eteen nähnyt olisi ehkä sittenkin turhaa. Jos kerta minun on pakko laittaa kaikki se raha ja aika ja huoli ja kärsimys siihen että kehtaan edes olla julkisesti olemassa, niin oikeus ja kohtuus vaatii että tuonkin pitää, koska se kerta on nainen. Samat säännöt kaikille...
Älkääkä ihmeessä siskot hyvät vedotko siihen että lapset vaatii. Te olette aikuisia ja vanhempia, lasten ei kuulu teiltä vaatia. Yhteiskunta vaatii että lapset hoidetaan ja jossain määrin rakastetaankin, miettikääs miltä tuntuisi jos lastensuojelulaissa sanottaisiin "... ja äidit pitäkäätten huolen ettette tuulipuvussa kauppaan mene koska se loukkaa lapsen oikeutta olla häpeämättä vanhempiaan..." Lapsella ei ole sellaista oikeutta, päinvastoin lapsella on oikeus hävetä vanhempiaan, koska se on irtautumiskehityksen tärkeä vaihe, etäisyydenotto, että voi kasvaa omaksi yksilökseen ja oppia myöhemmin ymmärtämään että häpeä oli kuitenkin keskenkasvuinen reaktio. Eräänä kauniina päivänä tilalle nousee kunnioitus, ja sen ymmärtäminen mikä oli oikeasti tärkeää. Oho, tulipas pirun pitkä.