Minusta murrosikään ja alkavaan aikuisuuteen kuuluukin sellainen tietynlainen itsekkyys ja omaan napaan tuijottaminen. Nykyään elämä on kuitenkin sellaista, että moni aikuinen haluaa elää sitä sellaista "murrosikäisen" elämää jatkossakin, jossa keskittyy vain omaan itseen eikä halua sitoutua mihinkään niin pitkäkestoiseen asiaan kuin lapseen. Oleellista lienee se, että tiedostaa sen, mitä itse haluaa matkimatta kenenkään toisen elämäntapaa tai sortumatta kenenkään painostuksen alla.
Minä inhosin murrosiässä pieniä lapsia enkä voinut kuvitellakaan haluavani sellaisia joskus. Halusin matkustella, halusin eksotiikkaa, halusin upean parisuhteen. Loppujen lopuksi huomasin kuitenkin saavani eniten nautintoa ihan tavallisista asioista, jotka liittyvät arkeen. Nautin ihan kotiruoan syömisestä, kodin koristelusta joulua varten, musiikin kuuntelusta, kävelystä kirpeässä syyssäässä jne. Luulen, että muutos on tapahtunut pääni sisällä. Nuorempana piti olla kauhean eksoottista ja upeaa, jotta se tuntui jossakin, nyt taas riittää ihan pienet asiat, jotka tekevät onnelliseksi.
Minusta lapsen saamisessa yksi upea asia on se, että saa läheltä seurata sitä, miten hän kasvaa ja kehittyy. Iso osa ilosta on siinä, että saa itse opettaa asioita, hoivata lasta ja sitä kautta tekemisen sekä hoivan myötä lapsesta tulee äärimmäisen rakas. Valitettavasti jotkut käyttävät vanhemmuutta väärin (esim. nyt tänään uutisissa Itä-Uudellamaalla vanhemmat käyttäneet tytärtään seksuaalisesti hyväksi), mutta normaalisti lapsi toki hankitaan itsekkäistä syistä, koska haluaa tulla vanhemmaksi. Lapsi oppii aikuisen arvomaailmaa ja asenteita, mutta hän kuitenkin omassa päässään muotoilee asioita ja oppii oman elämänkatsomuksensa. Minusta on mielettömän upeaa, että saan seurata jonkun ihmisen elämää, kasvua ja kehitystä niin läheltä.
Tietenkään oman lapsen kanssa elämä ei ole pelkkää ihanuutta, vaan kuuluuhan siihen ikäviäkin asioita. Ei oksennuksen luuttuaminen lattialta ole varmasti kenenkään mielestä ihanaa eikä ole ihanaa viedä pelkäävää, huutavaa lasta laboratorioon pistettäväksi jne. Samoin joutuu tilanteisiin, jossa päiväkodissa oma lapsi puree toisia lapsia tai naapurin tenava varastelee oman lapsen leluja tai muuta sen tyyppistä. On myös mahdollista, että lapsella on lukihäiriötä, R-vikaa, ongelmia kaverisuhteissa, koulukäynti ei maistu, harrastuksista tulee pahaa mieltä jne. Yleensä mitä pienempi lapsi, sitä enemmän pieniä ongelmia, mutta mitä isompi lapsi, sitä vähemmän on ongelmia, mutta ne ovat isompia.
Minusta kuitenkin se kokonaisuus, jonka oman lapsen myötä saa, on todellakin elämäni paras asia. Vanhemmuus muokkaa ihmistä väkisinkin ja yleensä parempaan suuntaan. Mitä isommaksi lapset kasvavat, sitä enemmän karisevat kasvatusperiaatteet ja tieto siitä, mikä on oikea tapa kasvattaa lasta. Yleensähän parhaiten lapsia osaavat kasvattaa lapsettomat ihmiset...
