Miksi kukaan ei riitä ikinä?

[littlegirl]

Hei,

Haluan vuodattaa vähän asiaa, jota en itsessäni ja ajatuksissani ymmärrä.

Parisuhteessa olen. Ei alkanut salamana, ei rakastumisia ja paljon vastustelua koko suhteen alkamiseen, ainakin minun puoleltani. Mies kai oli aika ihastunut alusta alkaen.

Tutustuminen. Huomasimme pian, että välillämme on henkinen yhteys. Hieno sellainen. Voimme puhua mistä vaan, koska vaan ja missä vaan. Siitä hekumoituneena myös läheisyyden tunteet heräsivät. Pitkän ystävyyssuhteen jälkeen syntyi seurustelunomainen suhde.

Mies: Reilusti minua vanhempi, eronnut, kaksi lasta. Ei samanlaista elämäntapaa, ei kiinnostunut samoista asioista. Erilainen tausta ja kasvatus kuin minulla. Kaiken kokenut ja nähnyt. Elämä käytännössä valmis. Ei urheilullinen, ylipainoinen.

Minä: Reilusti häntä nuorempi, pari pidempää parisuhdetta takana, ei lapsia. Elän täysin erilaista vaihetta elämässäni. Opiskelu, uran rakentaminen. Janoan kokemuksia ja elämyksiä elämääni. Nautin urheilusta ja koen sen elämäntavakseni. Olen esteetikko ja haluan elämääni kauniita asioita.

Ongelma: Rakastan yhteisiä keskustelujamme, miehen kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta minua kohtaan. Rakastan sitä, että hän ei ole pikkupoika. Voin luottaa ja uskoa. Hän tietää elämästä kaiken ja tietää miten naista käsitellään. On hyväkäytöksinen ja hyvä isä. Eli aivan loistava ihminen. MUTTA, en pidä siitä, että hän haluaa mieluummin istua sohvalla Tv:n edessä kuin urheilla, hän ei ole esteetikko ja hänen kotonaan ei ole siistiä. En pysty koskettamaan häntä seksuaalisessa mielessä niinkuin olen koskettanu aikaisempia seurustelukumppaneitani. En pysty kertomaan suhteesta läheisilleni, koska he eivät hyväksy sitä. Enkä pysty avoimesti ja rennosti seisomaan ja kulkemaan hänen vierellään julkisesti. En ymmärrä miksi nämä ajatukset ja tunteet ovat päässäni ja jyskyttävät taukoamatta.

Ovatko nämä syitä jonka vuoksi tulisi erota? Eivät. Jos rakastaa toista niin pitäisi pystyä selviytymään tuollaisista turhamaisuuksista ja keskittyä olennaiseen.

Ottakaa kantaa. Olenko turhamainen, tyhmä ja naiivi? Eikö henkinen yhteys ole kuitenkin tärkein asia? Mitä nämä muut sitten ovat, jotka ahdistavat?

 

[sohvapottu]

"Ottakaa kantaa. Olenko turhamainen, tyhmä ja naiivi? Eikö henkinen yhteys ole kuitenkin tärkein asia? Mitä nämä muut sitten ovat, jotka ahdistavat?"

Istun nyt netissä, sillä en viitsi raahautua tv-sohvalle. Kaukosäädin on rikki eikä jälkikasvu viitsi korjata sitä. Minä ostin jo patteritkin valmiiksi. Kuvailun perusteella olen rikkonut sen eikä sitä voi korjata. Kaukon sisällä helisee, sillä tiputin sen pää edellä lattialle.

Jos olisin hommanut itselleni komean ja nuoren, lapsettoman miehen ja kyselisin samantyyppistä asiaa täällä Elleissä, niin varmasti läkähtyisin nauruun lukiessani Ellien vastauksia.

Minä avioeronnut kahden aikuisen lapsen äiti. Koti on sekaisin kuin tornadon jäljiltä.
Vähän selvittelin suurempia ja sitten luovutin. Tiskasin ja söin ja join kahvit päälle.
Ehkä seuraavaksi otan ettoset. Mitä se nuori ja komea tekisi minun seurassa.
Ei saisi edes telkkaria päälle ilman Kaukoa. Minä vain istuisin netissä ja höpöttäisin joutavia Elleissä. Seuraavana päivänä ei olisi mitään kerrottavaa kavereille ja työporukoille kahvitunnilla. Olisin antanut vain muutaman nettilinkin, jotta ei tulisi suru puseroon.

Mitäpä ap. jos katselisit vapaita ja nuoria miehiä. Silmää kannattaa leputtaa miehissä silloin kun siihen on varaa. Niin minäkin tein nuorena. Nyt silmä luppasee on niin unisesti, että pitäisi mennä maate vaaka-asentoon. Jospa vielä jaksaisin vähän surffata.

 

[Big girl]

Jos et tunne miestä kohtaa seksuaalista halua, kyseessä on ystävyys. Sinun on päätettävä, haluatko vain hyvän kaverin vai enemmän.

 

[Kosketus a ja o]

Hei,

Haluan vuodattaa vähän asiaa, jota en itsessäni ja ajatuksissani ymmärrä.

Parisuhteessa olen. Ei alkanut salamana, ei rakastumisia ja paljon vastustelua koko suhteen alkamiseen, ainakin minun puoleltani. Mies kai oli aika ihastunut alusta alkaen.

Tutustuminen. Huomasimme pian, että välillämme on henkinen yhteys. Hieno sellainen. Voimme puhua mistä vaan, koska vaan ja missä vaan. Siitä hekumoituneena myös läheisyyden tunteet heräsivät. Pitkän ystävyyssuhteen jälkeen syntyi seurustelunomainen suhde.

Mies: Reilusti minua vanhempi, eronnut, kaksi lasta. Ei samanlaista elämäntapaa, ei kiinnostunut samoista asioista. Erilainen tausta ja kasvatus kuin minulla. Kaiken kokenut ja nähnyt. Elämä käytännössä valmis. Ei urheilullinen, ylipainoinen.

Minä: Reilusti häntä nuorempi, pari pidempää parisuhdetta takana, ei lapsia. Elän täysin erilaista vaihetta elämässäni. Opiskelu, uran rakentaminen. Janoan kokemuksia ja elämyksiä elämääni. Nautin urheilusta ja koen sen elämäntavakseni. Olen esteetikko ja haluan elämääni kauniita asioita.

Ongelma: Rakastan yhteisiä keskustelujamme, miehen kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta minua kohtaan. Rakastan sitä, että hän ei ole pikkupoika. Voin luottaa ja uskoa. Hän tietää elämästä kaiken ja tietää miten naista käsitellään. On hyväkäytöksinen ja hyvä isä. Eli aivan loistava ihminen. MUTTA, en pidä siitä, että hän haluaa mieluummin istua sohvalla Tv:n edessä kuin urheilla, hän ei ole esteetikko ja hänen kotonaan ei ole siistiä. En pysty koskettamaan häntä seksuaalisessa mielessä niinkuin olen koskettanu aikaisempia seurustelukumppaneitani. En pysty kertomaan suhteesta läheisilleni, koska he eivät hyväksy sitä. Enkä pysty avoimesti ja rennosti seisomaan ja kulkemaan hänen vierellään julkisesti. En ymmärrä miksi nämä ajatukset ja tunteet ovat päässäni ja jyskyttävät taukoamatta.

Ovatko nämä syitä jonka vuoksi tulisi erota? Eivät. Jos rakastaa toista niin pitäisi pystyä selviytymään tuollaisista turhamaisuuksista ja keskittyä olennaiseen.

Ottakaa kantaa. Olenko turhamainen, tyhmä ja naiivi? Eikö henkinen yhteys ole kuitenkin tärkein asia? Mitä nämä muut sitten ovat, jotka ahdistavat?

EI OLE ONNISTUMISEN MERKKEJÄ.... EI TOIMI.. LOPETTAKAA ENNENKUIN EDES OIKEIN ALOITETTIKAAN... JOS ET VOI KOSKEA... ET PYSTY SIIHEN KOSKAAN

 

[leelia-art]

"En pysty koskettamaan häntä seksuaalisessa mielessä niinkuin olen koskettanu aikaisempia seurustelukumppaneitani. En pysty kertomaan suhteesta läheisilleni, koska he eivät hyväksy sitä. Enkä pysty avoimesti ja rennosti seisomaan ja kulkemaan hänen vierellään julkisesti. ...Eikö henkinen yhteys ole kuitenkin tärkein asia? Mitä nämä muut sitten ovat, jotka ahdistavat?"

Eivät varmaan rakkautta, mitä sitten? Häpeätkä miestä, itseäsi, miksi? Miksi läheisesi eivät voisi hyväksyä miestä? Eivätkö muut miehet ole osanneet keskustella, olla kohteliaita ja huomaavaisia? Mikä muu tässä miehessä kiinnostaa? Turvallisuus, elämä kunnossa, hyvä status? Olitko kienties jollain tavoin otettu, kun mies kiinnostui ja ihastui sinuun(kin)? Onko hän sellainen naistenmies, osaa käsitellä ja manipuloidakin naisia? Olet nuori, varmaan kaunis, älykäs ja varakaskin.

Yleensä vie aikaa, että oppii tuntemaan toisen, hänen todelliset kiinnostuksensa ja elämäntapansa. Kun olet reilusti nuorempi, ehkä haluat vielä omiakin lapsia. Millainen olisi parisuhteenne kymmenen vuoden päästä? Vieläkö keskusteltavaa riittäisi, olistko silloin valmiimpi seisomaan hänen vierellään ja koskettamaan häntä rakastavasti?

Ehkäpä ystävyys on se, mitä voistte jatkaa. Olisiko sinusta vaikeaa kertoa miehelle, että pidät hänestä enemmän ystävänä kuin seksikumppanina? Ehkäpä siten pääsistte keskustelemaan suhteestanne ja tulevaisuudestanne enemmänkin.

 

[Kultahippu1]

Ovatko nämä syitä jonka vuoksi tulisi erota? Eivät. Jos rakastaa toista niin pitäisi pystyä selviytymään tuollaisista turhamaisuuksista ja keskittyä olennaiseen.

Ottakaa kantaa. Olenko turhamainen, tyhmä ja naiivi? Eikö henkinen yhteys ole kuitenkin tärkein asia? Mitä nämä muut sitten ovat, jotka ahdistavat?

Minusta kuulostaa siltä, että olette oikein hyviä ystäviä. Pystyisitteköhän pysymään ystävinä, jos eroaisitte?

 

[Lilliputtti]

Olen itse ollut vastaavantyyppisessä tilanteessa, jossa miehen ulkonäössä oli sellaisia seikkoja, joita ei voinut korjata (en halua kertoa siitä tarkemmin näin netissä). Mies ei siis ollut mitenkään tolkuttoman ruma, mutta vaimensin negatiiviset tuntemukseni. En oikein koskaan myöskään kehdannut kulkea hänen kanssaan julkisilla paikoilla.

Olimme yhdessä yli 10 vuotta ja koko ajan nuo ulkoiset seikat ärsyttivät. Ne myös estivät minua nauttimaan seksistä. Annoin kyllä, mutten kovin mielelläni. Tärkein syy eroon oli lienee se, että en rakastanut miestä. Olin kyllä kiintynyt häneen kuten ystävään, mutta sellainen intohimo puuttui tyystin. Yritin keskittyä niihin seikkoihin, mitkä hänessä oli hyvää (esim. ei tupakoinut, oli rehellinen ja luotettava), mutta silti pahimmalta tuntui se, että rakkautta ei ollut minun puolelta ja että silti miehen ulkoinen olemus nolotti minua.

Nykyisellä miehellä taas fyysinen olemus on OK ja rakastan häntä, mutta sitten taas henkisiltä ominaisuuksilta on paljon parannettavaa (esim. välillä mieheltä vähättelyä).

Mitäpä, jos annat ajan hieman kulua? Älä tee isoja päätöksiä. Anna itsellesi aikaa vaikka pari kuukautta ja siirrä päätöksenteko sinne. On ihan hyvä miettiä, onko hänessä ainesta lastesi isäksi tai miten esimerkiksi mies suhtautuisi ideaan osallistua sinun kanssasi johonkin liikuntaharrastukseen tms. Jos esim. seksiin ei saa puhtia, kiusaus pettämiseen kasvaa. Saatat myös ruveta inhoamaan seksiä hänen kanssaan, jos et koe himoa häntä kohtaan.

 

[littlegirl]

Kiitos kaikille asiallisista ja hyvistä vastauksista.Sanoitte niitä asioita mitä varmaankin sisimmässäni olen ajatellut. Jään nyt pohtimaan asiaa. Ratkaisujaon on kuitenkin ihmisen elämässään pystyttävä tekemään, jotta se voisi olla mielekästä.