Miksi joillakin kotiäideillä on tylsää?

Mulla ei varsinaisesti ollu tylsää kotona, mutta mä tarvin aikuisten ihmisten seuraa.
Välillä melkeen harmittaa olla poissa kotoa, koska lasten kans tekeminen on kuitenki niin mukavaa, ei ollenkaan tylsää. Mutta oman mielenterveyden kannalta mä valitsin opiskelun ja nyt sitte työelämän.
Taloudellisesti tää ei oo kovin paljoo kannattavampaa, mutta mä kaipaan muutaki ku lasten kans juttelua.
Jos mä eläisin parisuhteessa, olisin varmaan ollu kotona paljon kauemmin, enkä olis alottanu opiskeluja nuorimman ollessa alle vuoden.
Ehkä sitte joskus ku löydän toisen puoliskon ja jos saan vielä lapsia, voisin kotiäitinä viihtyä paremmin =)

 

Mä koen aika harvoin tylsyyttä, voin olla tekemättä yhtään mitään pitkiäkin aikoja myös ajattelematta mitään sen kummempaa enkä silti tunne itseäni tylsistyneeksi. Aktiivinen elämä ei poista minulta tylsyyttä, ei edes mielekäs tekeminen. Ehkä tylsyyden tunteen minulle synnyttää pakko, pakko kirjoittaa essee, pakko käydä kaupassa.. jne.

 

Mielikuvituksen käyttö on hyväksi vähän jokaisessa elämäntilanteessa. Jos omaa taidon keksiä lennosta erilaisia harmaan arjen ehkäisymuotoja niin selviää mielestäni mistä tahansa. Kyllä monet sanoo että se arki on sitä pahinta pakkopullaa elämässä, mutta ei se minusta sellaista ole koskaan ollut kun ei meillä ole erityisen "harmaita päiviä". Aina jotain kivaa puuhastellaan ja oikeastaan jokaista päivää odottaa ihan innolla. =)

 

Ei mullakaan tylsää ole, ja saan aikani kulumaan, jos en muulla niin siivoamisella. Mutta ymmärrän että toiset kaipaa työelämää sen takia että saa aikuista seuraa ja tuntee tekevänsä jotakin "oikeaa tekemistä". Ja vaikka välillä lapsen nukahtamaan saaminen tuntuu yhtä haastavalta kuin aivokirurgia niin ei näin kotosalla aivot kyllä haastetta saa.

Mä yritän saada aivoille tekemistä kotonakin.. lueskelen englanniksi kirjoja että taito pysyisi tallella, luen tieteen saavutuksista, luen historiaa jne.

Tää on muuten hassu juttu . Nimittäin esikoisen kanssa kotona ollessani, musta tuntui koko ajan että aivot on narikassa ja oikein tunsin miten ne vähäisetkin aivosolut karkasi päästäni .

Nyt taas olen jotenkin tämänkin asian suhteen sangen tyytyväinen. Musta on tullut semmoinen pohdiskelija, mietin ja pyörittelen asioita päässäni minkä ehdin. Siis ihan kaikkea, politiikasta psykologiaan ja siis...no ihan kaikkea. Olen myös kovasti miettinyt ja käsitellyt itseäni ja omaa käytöstäni, asenteitani jne. Ja mulle tää on sangen tarpeeksi . Siis toki lisäksi luen ja harjoittelen osatakseni paremmin ruotsia jne., mutta en siksi että aivot saisivat tekemistä, vaan siksi että haluan.

Jostain syystä musta tuntuu että mulla on päänuppikin nyt kirkkaampi kuin koskaan ja tuntuu että leikkaa sangen mainiosti. Ennen kuopuksen syntymää tuntui että väsymys, kiire, pitkät työpäivät jne. estivät järjellisen ajattelun ja pää tuntui olevan sahanpurua täynnä

No ei mulla nyt ihan aivot narikassa olo ole Paitsi tänään, mutta tämä päivä on poikkeus joka vahvistaa säännön. Ja tauko työelämästä tekee myös hyvää, jos elämä on pelkkää väsymystä ja huolta ja pelkkiä arkirutiineja.

 

Tässä yksi näkökulma tylsistymiseen. Olen luovan työn ammattilainen, työni vaatii henkisesti paljon ja saan suurimmat kiksit siitä, kun joudun oikein tiukan paikan eteen ja saan venyttää luovuuttani äärimmilleen. Pidemmän päälle toki sekin on raskasta ja silloin tällöin kotiarki on ihan tervetullutta vastapainoa taiteelle, mutta pitkiä aikoja kotiäitinä olleena voin kyllä sanoa, että luovuudesta elinvoimansa saavalle ihmiselle huushollin pyörittäminen pienen taaperon kanssa on hetkittäin todella puuduttavaa, tylsää ja pahimillaan saattaa jopa turruttaa luovuuttani niin, ettei sitä työhön riitäkään enää silloin, kun siihen olisi aikaa ja mahdollisuuksia.

Toisin sanoen arki ja rutiinit, (joita lapsi tarvitsee) ovat usein melkein suora vastakohta innovatiiviselle luovuudelle (jota taas äiti tarvitsee). Hyvässä balanssissa nämä kaksi toimivat toisiaan tasapainottaen, mutta jos/kun vaaka keinahtaa liikaa jomman kumman puolelle, niin jompikumpi meistä aina kärsii. Siis jos uran ja perheen yhdistäminen on muutenkin haasteellista, niin luovan ammatin ja perheen yhteensovittaminen se vasta pähkäilemistä vaatiikin!

 

Ap, mä oon miettinyt sun kanssa ihan samaa!
Mutta kuten tässä ketjussa selvis niin ihmiset tosiaan on erilaisia. Mä itse tylsistyin esikoisen kanssa ja uskon, että se pitkälti johtui asuinympäristöstä; pieni kerrostaloasunto, ei leikkipiha lapselle ja tuntui että päivät pitkät siellä oli kuin loukussa.
Kuopuksen kanssa taas puuhaa oli riittämin, eikä valmista ole tullut vieläkään aikka oon jo puol vuotta ollut työelämässä. Eli pihassa ja talossa riittää tekemistä, lisäksi päivään antoi rytmiä esikoisen koulu ja harrastukset, sekä omat harrastukset. Lisäksi mä ainakin kotona ollessa "opiskelin" omaksi iloksi, hain mm. tietoa eri ruoka-aineista ja niiden vaikutuksesta terveyteen (mikä mua kiinnosti silloin)... eipä mulla nyt enää ole aikaa sellaisia netistä googletella tai kiertää kauppoja etsimässä juuri oikeaa kirjaa.

 

Tässä yksi näkökulma tylsistymiseen. Olen luovan työn ammattilainen, työni vaatii henkisesti paljon ja saan suurimmat kiksit siitä, kun joudun oikein tiukan paikan eteen ja saan venyttää luovuuttani äärimmilleen. Pidemmän päälle toki sekin on raskasta ja silloin tällöin kotiarki on ihan tervetullutta vastapainoa taiteelle, mutta pitkiä aikoja kotiäitinä olleena voin kyllä sanoa, että luovuudesta elinvoimansa saavalle ihmiselle huushollin pyörittäminen pienen taaperon kanssa on hetkittäin todella puuduttavaa, tylsää ja pahimillaan saattaa jopa turruttaa luovuuttani niin, ettei sitä työhön riitäkään enää silloin, kun siihen olisi aikaa ja mahdollisuuksia.

Toisin sanoen arki ja rutiinit, (joita lapsi tarvitsee) ovat usein melkein suora vastakohta innovatiiviselle luovuudelle (jota taas äiti tarvitsee). Hyvässä balanssissa nämä kaksi toimivat toisiaan tasapainottaen, mutta jos/kun vaaka keinahtaa liikaa jomman kumman puolelle, niin jompikumpi meistä aina kärsii. Siis jos uran ja perheen yhdistäminen on muutenkin haasteellista, niin luovan ammatin ja perheen yhteensovittaminen se vasta pähkäilemistä vaatiikin!

Hyvä pointti . Mulla ei ole kokemusta luovasta työstä, mutta luonteeltani olen lennokas ideariihi, jonka päänuppi keksii taukoamatta milloin mitäkin sisustusideoista valokuvien ottamiseen yms. yms. Tosin mulla vaan pää pulppuaa ideoita, toteuttaa en koskaan niitä osannut. Mutta nyt kun luin kirjoituksesi, niin pakko myöntää että ehkä nyt se luovuus on siirtynyt linjalle: "mitä kivaa ruokaa tänään tekisin" jne . Olen oikeastaan ollut aika jumissa meidän rakentamisprojektinkin kanssa kun en kertakaikkiaan keksi mitä talolta haluan. Siis kaikenlaisten kaapistojen, värien, pintojen jne. miettiminen saati päättäminen tuntuu todella vaikealta. Ehkä syy onkin siinä että tiukka kallistuminen perheen puolelle vaikeuttaa ideoimista.

 

En voi sanoa, että olisi tylsää AINA, mutta yksinäistä. Kaksi pientä vauvaa seurana, ei ystäviä uudella paikkakunnalla, vaikka kovaa olen yrittänyt hakea kaveriseuraa, mua vaan ÄRSYTTÄÄ niin V*****i, ettei täällä äidit tajua olla tuomatta kipeitä lapsia perhekerhoihin!! Apukin kelpais kotitöissä, aina ei jaksais pyytää miestä tekeen, esim. vaihtaan vaipan, antaan puuron, kylvettään. Laittas edes omat tavaransa, niin ei tarvitsisi aina pyytää - iso mies. Joku päivä mä en enää jaksa sanoo, enkä siivota sen jälkiä. Sinä päivänä musta tulee katkeroitunu, nalkuttava akka ja mä alan käskeen!

 

No mä oon tylsistynyt! Kolmen lapsen kanssa "jumissa" kotona. Aamusta iltaan nahistelevat. Selän kun käännän, niin jo tapahtuu! Tosi vaikea keskittyä mihinkään tämän takia, kun hommat (esim. ruoanlaitto) täytyy keskeyttää parin minuutin välein. Kerhoja täälläpäin ei ole ja bussiin en tämän lauman kanssa mielellään mene. Lähipuistossa ulkoillaan ja sekin on jo tosi stressaavaa, että saan lapset turvallisesti tien yli, kun juoksevat kuin porot eri suuntiin.
Äitikavereita ei ole. Eikä ajokorttia.

Haaveilen omakotitalosta ja aidatusta pihasta, jonne voisi laskea lapset touhuamaan jo aamusta!

 

Ap, mä oon miettinyt sun kanssa ihan samaa!
Mutta kuten tässä ketjussa selvis niin ihmiset tosiaan on erilaisia. Mä itse tylsistyin esikoisen kanssa ja uskon, että se pitkälti johtui asuinympäristöstä; pieni kerrostaloasunto, ei leikkipiha lapselle ja tuntui että päivät pitkät siellä oli kuin loukussa.
Kuopuksen kanssa taas puuhaa oli riittämin, eikä valmista ole tullut vieläkään aikka oon jo puol vuotta ollut työelämässä. Eli pihassa ja talossa riittää tekemistä, lisäksi päivään antoi rytmiä esikoisen koulu ja harrastukset, sekä omat harrastukset. Lisäksi mä ainakin kotona ollessa "opiskelin" omaksi iloksi, hain mm. tietoa eri ruoka-aineista ja niiden vaikutuksesta terveyteen (mikä mua kiinnosti silloin)... eipä mulla nyt enää ole aikaa sellaisia netistä googletella tai kiertää kauppoja etsimässä juuri oikeaa kirjaa.

Sul on mun luonto . Mutta juu, kovin tutulta kuulostaa, tuota samaahan meidänkin elo tällä hetkellä on. Mä olen myös innostunut kokkaamisesta ja terveydestä ihan eri tavalla kuin aiemmin ja googletan innoissani tietoa milloin mistäkin. Tuskin ehtisin jos olisin (kuten ennen kuopuksen syntymää) päivät töissä ja illat koulussa. Eilen muuten tein hauesta ruokaa ihka ekaa kertaa, yllättäin google auttoi tälläkin kertaa

 

Tässä yksi näkökulma tylsistymiseen. Olen luovan työn ammattilainen, työni vaatii henkisesti paljon ja saan suurimmat kiksit siitä, kun joudun oikein tiukan paikan eteen ja saan venyttää luovuuttani äärimmilleen. Pidemmän päälle toki sekin on raskasta ja silloin tällöin kotiarki on ihan tervetullutta vastapainoa taiteelle, mutta pitkiä aikoja kotiäitinä olleena voin kyllä sanoa, että luovuudesta elinvoimansa saavalle ihmiselle huushollin pyörittäminen pienen taaperon kanssa on hetkittäin todella puuduttavaa, tylsää ja pahimillaan saattaa jopa turruttaa luovuuttani niin, ettei sitä työhön riitäkään enää silloin, kun siihen olisi aikaa ja mahdollisuuksia.

Toisin sanoen arki ja rutiinit, (joita lapsi tarvitsee) ovat usein melkein suora vastakohta innovatiiviselle luovuudelle (jota taas äiti tarvitsee). Hyvässä balanssissa nämä kaksi toimivat toisiaan tasapainottaen, mutta jos/kun vaaka keinahtaa liikaa jomman kumman puolelle, niin jompikumpi meistä aina kärsii. Siis jos uran ja perheen yhdistäminen on muutenkin haasteellista, niin luovan ammatin ja perheen yhteensovittaminen se vasta pähkäilemistä vaatiikin!

Onhan se joskus väkinäistä vääntöäkin. Luova pää vastaan rationaaliset arkiaskareet. Se siinä kai pitemmän päälle alkaa ahdistamaan jos koko ajan pää suunnittelee kaikkia uusia oivalluksia ja mitään ideoita ei ehdi kunnolla edes kirjaamaan ylös ja kaikki jääkin vain ajatuksen tasolle. Itse olen pakosti siksi koittanut repiä aikaa (vaikka yöllä) itseni toteuttamiseen ettei totaalinen luova turhaumus iskisi. Jos saa välillä yhtäkin omaa projektia edes vähän edistettyä niin siitä tulee uskomattomat voimavarat. Joskus toki nälkä kasvaa syödessä ja tekisi mieli jatkaa omia hommia loputtomiin ja jatkuvat keskeytykset saa hermostuneeksi.

Tavallaan joskus kadehdin ihmisiä jotka eivät ole niin luovia ja tyytyvät tavalliseen puurtamiseen ja saavat siitä kiksit, mutta itselle on pakko jostain raosta aina repiä ne luovat kiksit kun se on minulle ainoa henkisesti tyydyttävä työmuoto missä tunnen kukoistavani täysillä. =)

 

Siirretäänpä tämä tänne:

Arki haittaa harratustoimintaa.
Tylsää. Voisin hörtöillä päivät pitkät, mutta sekasotku senkun pahenee kotona.

 

Tekemisen puute ja tylysyys eivät ole minusta synonyymeja.

Tekemistä kyllä riittää, mutta silti joinain päivinä haluaisin olla muutakin kuin kotityökone ja äiti. Ei sen myöntämisestä ole mitään pahaa, että aivot kaipaavat vähän muutakin aktiviteettia.

Lisäksi tekemisen mahdollisuuksiin vaikuttaa aika moni asia. Esim. sairaan lapsen kanssa ei niin vain painella ympäri metsiä ja kaupunkeja. Yhden kanssa on helppo kiertää vaikka maailman ympäri, kolmen kanssa joutuu jo vähän luovimaan. Kun äiti nukkuu hyvin ja on terve, jaksaa mitä vaan. Kun nukuttuja tunteja on kuukausi toisensa perään kaksi ja terveys prakaa, ei voima riitä edes välttämättömään. Ja niin edelleen.

 

Mä voin ihan rehellisesti sanoa että mulla ei oo tylsää. Ja mielummin mä lasten kanssa kotona oon (ainaki tässä vaiheessa) kuin töissä. Jos ei muuta tekemistä oo nii aina löytyy siivottavaa

 

Sä olet erilainen kuin muut. Katsos, kun kaikki eivät ole samanlaisia. Toiselle riittää ne aina samat toistuvat rutiinia ja toisia ne kyllästyttää. Minua ne kyllästyttää, tarvitsen jotain järjellistäkin tekemistä ja siksipä teenkin pari vuoroa kuussa töitä.1

ISO PEESI!

näin se menee. jokainen on yksilö. jokainen vauvakin on jo yksilö: toinen köllii yksin rauhassa ja toinen tarttee säpinää.

 

Tässä yksi näkökulma tylsistymiseen. Olen luovan työn ammattilainen, työni vaatii henkisesti paljon ja saan suurimmat kiksit siitä, kun joudun oikein tiukan paikan eteen ja saan venyttää luovuuttani äärimmilleen. Pidemmän päälle toki sekin on raskasta ja silloin tällöin kotiarki on ihan tervetullutta vastapainoa taiteelle, mutta pitkiä aikoja kotiäitinä olleena voin kyllä sanoa, että luovuudesta elinvoimansa saavalle ihmiselle huushollin pyörittäminen pienen taaperon kanssa on hetkittäin todella puuduttavaa, tylsää ja pahimillaan saattaa jopa turruttaa luovuuttani niin, ettei sitä työhön riitäkään enää silloin, kun siihen olisi aikaa ja mahdollisuuksia.

Toisin sanoen arki ja rutiinit, (joita lapsi tarvitsee) ovat usein melkein suora vastakohta innovatiiviselle luovuudelle (jota taas äiti tarvitsee). Hyvässä balanssissa nämä kaksi toimivat toisiaan tasapainottaen, mutta jos/kun vaaka keinahtaa liikaa jomman kumman puolelle, niin jompikumpi meistä aina kärsii. Siis jos uran ja perheen yhdistäminen on muutenkin haasteellista, niin luovan ammatin ja perheen yhteensovittaminen se vasta pähkäilemistä vaatiikin!

Onhan se joskus väkinäistä vääntöäkin. Luova pää vastaan rationaaliset arkiaskareet. Se siinä kai pitemmän päälle alkaa ahdistamaan jos koko ajan pää suunnittelee kaikkia uusia oivalluksia ja mitään ideoita ei ehdi kunnolla edes kirjaamaan ylös ja kaikki jääkin vain ajatuksen tasolle. Itse olen pakosti siksi koittanut repiä aikaa (vaikka yöllä) itseni toteuttamiseen ettei totaalinen luova turhaumus iskisi. Jos saa välillä yhtäkin omaa projektia edes vähän edistettyä niin siitä tulee uskomattomat voimavarat. Joskus toki nälkä kasvaa syödessä ja tekisi mieli jatkaa omia hommia loputtomiin ja jatkuvat keskeytykset saa hermostuneeksi.

Tavallaan joskus kadehdin ihmisiä jotka eivät ole niin luovia ja tyytyvät tavalliseen puurtamiseen ja saavat siitä kiksit, mutta itselle on pakko jostain raosta aina repiä ne luovat kiksit kun se on minulle ainoa henkisesti tyydyttävä työmuoto missä tunnen kukoistavani täysillä. =)

Aika jännä. Itse olen myös todella luova ja kotona oleminen on ollut myös yksi osa sitä luovuutta.
Olen Säveltänyt, sanoittanut ja kirjoittanut kotiäitivuosinani ja tehnyt arjesta sopivan boheemista meille.

Ei kaiken tarvitse olla niin rationaalista kuitenkaan. Luova voi olla niin monella eri tavalla, ei kannata juuttua oletuksiin

 

Siirretäänpä tämä tänne:

Arki haittaa harratustoimintaa.
Tylsää. Voisin hörtöillä päivät pitkät, mutta sekasotku senkun pahenee kotona.

Sepäse. Kotona kyl ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siivoamiseen jos ympärillä kaaos. Kun oisikin sellainen erillinen ateljeetila missä voisi miettiä muuta kuin kotikaaosta! Itselle on juttujeni aloittaminen tosi vaikeaa jos tekemättömät kotihommat painaa mieltä ja ainahan ne painaa nykyään. :snotty: Joskus pitäs vaan pystyä hetkeksi unohtamaan ne jos meinaa ehtiä elämäänkin. Valintoja, valintoja...

 

Siirretäänpä tämä tänne:

Arki haittaa harratustoimintaa.
Tylsää. Voisin hörtöillä päivät pitkät, mutta sekasotku senkun pahenee kotona.

Sepäse. Kotona kyl ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siivoamiseen jos ympärillä kaaos. Kun oisikin sellainen erillinen ateljeetila missä voisi miettiä muuta kuin kotikaaosta! Itselle on juttujeni aloittaminen tosi vaikeaa jos tekemättömät kotihommat painaa mieltä ja ainahan ne painaa nykyään. :snotty: Joskus pitäs vaan pystyä hetkeksi unohtamaan ne jos meinaa ehtiä elämäänkin. Valintoja, valintoja...

Aivan. Voishan sitä sitten käydä joskus kotonakin kurkkaamassa.
Voih, mäkin haaveilen ateljeetilasta ja olen jo iskenyt silmänikin sellaiseen, mutta taitaa wanhuus tulla ensin...

 

Tässä yksi näkökulma tylsistymiseen. Olen luovan työn ammattilainen, työni vaatii henkisesti paljon ja saan suurimmat kiksit siitä, kun joudun oikein tiukan paikan eteen ja saan venyttää luovuuttani äärimmilleen. Pidemmän päälle toki sekin on raskasta ja silloin tällöin kotiarki on ihan tervetullutta vastapainoa taiteelle, mutta pitkiä aikoja kotiäitinä olleena voin kyllä sanoa, että luovuudesta elinvoimansa saavalle ihmiselle huushollin pyörittäminen pienen taaperon kanssa on hetkittäin todella puuduttavaa, tylsää ja pahimillaan saattaa jopa turruttaa luovuuttani niin, ettei sitä työhön riitäkään enää silloin, kun siihen olisi aikaa ja mahdollisuuksia.

Toisin sanoen arki ja rutiinit, (joita lapsi tarvitsee) ovat usein melkein suora vastakohta innovatiiviselle luovuudelle (jota taas äiti tarvitsee). Hyvässä balanssissa nämä kaksi toimivat toisiaan tasapainottaen, mutta jos/kun vaaka keinahtaa liikaa jomman kumman puolelle, niin jompikumpi meistä aina kärsii. Siis jos uran ja perheen yhdistäminen on muutenkin haasteellista, niin luovan ammatin ja perheen yhteensovittaminen se vasta pähkäilemistä vaatiikin!

Onhan se joskus väkinäistä vääntöäkin. Luova pää vastaan rationaaliset arkiaskareet. Se siinä kai pitemmän päälle alkaa ahdistamaan jos koko ajan pää suunnittelee kaikkia uusia oivalluksia ja mitään ideoita ei ehdi kunnolla edes kirjaamaan ylös ja kaikki jääkin vain ajatuksen tasolle. Itse olen pakosti siksi koittanut repiä aikaa (vaikka yöllä) itseni toteuttamiseen ettei totaalinen luova turhaumus iskisi. Jos saa välillä yhtäkin omaa projektia edes vähän edistettyä niin siitä tulee uskomattomat voimavarat. Joskus toki nälkä kasvaa syödessä ja tekisi mieli jatkaa omia hommia loputtomiin ja jatkuvat keskeytykset saa hermostuneeksi.

Tavallaan joskus kadehdin ihmisiä jotka eivät ole niin luovia ja tyytyvät tavalliseen puurtamiseen ja saavat siitä kiksit, mutta itselle on pakko jostain raosta aina repiä ne luovat kiksit kun se on minulle ainoa henkisesti tyydyttävä työmuoto missä tunnen kukoistavani täysillä. =)

Aika jännä. Itse olen myös todella luova ja kotona oleminen on ollut myös yksi osa sitä luovuutta.
Olen Säveltänyt, sanoittanut ja kirjoittanut kotiäitivuosinani ja tehnyt arjesta sopivan boheemista meille.

Ei kaiken tarvitse olla niin rationaalista kuitenkaan. Luova voi olla niin monella eri tavalla, ei kannata juuttua oletuksiin

No tuo onkin kausittaista. Puhuin lähinnä niistä kiivaimmista luovista kausistani jolloin ei huvittaisi tehdä mitään kotihommia vaan uppoutua vain omien suunnitelmien pariin, mutta tällä hetkellä täysi mahdottomuus. Yleisesti ottaen sovellan kyl luovuuttani vähän kaikkiin askareisiin eikä mikään sinänsä pakkopullaa ole. =) Nautin kotitöistäkin.

Minulla oli myös muusikkomies joka oli kyl miuta paljon pahempi tapaus. Ei se koskaan osannut keskittyä mihinkään kotihommiin kun sen mielessä pyöri sävellykset ja musahommelit. Siihen verrattuna osaan kyl ihmeen hyvin sovittaa asioita yhteen. Suht boheemia elämää kai se on meilläkin edelleen. Ei siitä mihkään pääse kun tällainen satun olemaan. =)

 

Tässä yksi näkökulma tylsistymiseen. Olen luovan työn ammattilainen, työni vaatii henkisesti paljon ja saan suurimmat kiksit siitä, kun joudun oikein tiukan paikan eteen ja saan venyttää luovuuttani äärimmilleen. Pidemmän päälle toki sekin on raskasta ja silloin tällöin kotiarki on ihan tervetullutta vastapainoa taiteelle, mutta pitkiä aikoja kotiäitinä olleena voin kyllä sanoa, että luovuudesta elinvoimansa saavalle ihmiselle huushollin pyörittäminen pienen taaperon kanssa on hetkittäin todella puuduttavaa, tylsää ja pahimillaan saattaa jopa turruttaa luovuuttani niin, ettei sitä työhön riitäkään enää silloin, kun siihen olisi aikaa ja mahdollisuuksia.

Toisin sanoen arki ja rutiinit, (joita lapsi tarvitsee) ovat usein melkein suora vastakohta innovatiiviselle luovuudelle (jota taas äiti tarvitsee). Hyvässä balanssissa nämä kaksi toimivat toisiaan tasapainottaen, mutta jos/kun vaaka keinahtaa liikaa jomman kumman puolelle, niin jompikumpi meistä aina kärsii. Siis jos uran ja perheen yhdistäminen on muutenkin haasteellista, niin luovan ammatin ja perheen yhteensovittaminen se vasta pähkäilemistä vaatiikin!

Onhan se joskus väkinäistä vääntöäkin. Luova pää vastaan rationaaliset arkiaskareet. Se siinä kai pitemmän päälle alkaa ahdistamaan jos koko ajan pää suunnittelee kaikkia uusia oivalluksia ja mitään ideoita ei ehdi kunnolla edes kirjaamaan ylös ja kaikki jääkin vain ajatuksen tasolle. Itse olen pakosti siksi koittanut repiä aikaa (vaikka yöllä) itseni toteuttamiseen ettei totaalinen luova turhaumus iskisi. Jos saa välillä yhtäkin omaa projektia edes vähän edistettyä niin siitä tulee uskomattomat voimavarat. Joskus toki nälkä kasvaa syödessä ja tekisi mieli jatkaa omia hommia loputtomiin ja jatkuvat keskeytykset saa hermostuneeksi.

Tavallaan joskus kadehdin ihmisiä jotka eivät ole niin luovia ja tyytyvät tavalliseen puurtamiseen ja saavat siitä kiksit, mutta itselle on pakko jostain raosta aina repiä ne luovat kiksit kun se on minulle ainoa henkisesti tyydyttävä työmuoto missä tunnen kukoistavani täysillä. =)

Aika jännä. Itse olen myös todella luova ja kotona oleminen on ollut myös yksi osa sitä luovuutta.
Olen Säveltänyt, sanoittanut ja kirjoittanut kotiäitivuosinani ja tehnyt arjesta sopivan boheemista meille.

Ei kaiken tarvitse olla niin rationaalista kuitenkaan. Luova voi olla niin monella eri tavalla, ei kannata juuttua oletuksiin

No tuo onkin kausittaista. Puhuin lähinnä niistä kiivaimmista luovista kausistani jolloin ei huvittaisi tehdä mitään kotihommia vaan uppoutua vain omien suunnitelmien pariin. Yleisesti ottaen sovellan kyl luovuuttani vähän kaikkiin askareisiin eikä mikään sinänsä pakkopullaa ole. =) Nautin kotitöistäkin.

Minulla oli myös muusikkomies joka oli kyl miuta paljon pahempi tapaus. Ei se koskaan osannut keskittyä mihinkään kotihommiin kun sen mielessä pyöri sävellykset ja musahommelit. Siihen verrattuna osaan kyl ihmeen hyvin sovittaa asioita yhteen. Suht boheemia elämää kai se on meilläkin edelleen. Ei siitä mihkään pääse kun tällainen satun olemaan. =)

Mulla kanssa muuten muusikko mies edelleen.
No aika ristiriistaisia noi sun kirjotuksesi jos nyt sanot, että kuitenkin se on luovaa....kotona olo siis

Kiihkeinä luovuuden kausina mä kylläkin uppoudun niihin omiin juttuihini, mutta samalla pesen sitä pyykkiä ja teen ruokaa.
Sellasta se elämä tuppaa olemaan kun on lapsia, mutta kyllä se luovuus siinä koko ajan kulkee ystävänä vierelllä.
Joskus mä turhaudun enenmmänkin kun tylsistyn. Turhaudun tyhjään valkoiseen ruutuun, runoihin jotka jää kesken, pyykkivuoreen ja ruooan tekoon vaikka itsellä ei ole nälkä....

 

Mä olen luonteeltani sellainen, että kaipaan älyllisiä haasteita, joita koen saavani nimenomaan työni kautta. Pidän kovasti mielenkiintoisesta työstäni. Ja nuo älylliset haasteet ovat sitä, mitä joskus olen vauvalomilla kaipaillut. Kyllä minullakin päivät ovat olleet todella täysiä kotiäitinä (etenkin kuopuksen kohdalla) kolmen pojan perässä juostessa, kotihommia yms. hoidellessa ja aikatauluja järkätessä, mutta siitä huolimatta kaipasin välillä ihan toisenlaisia haasteita. Mulla oli välillä älyllisesti tylsää.

 

Sä olet erilainen kuin muut. Katsos, kun kaikki eivät ole samanlaisia. Toiselle riittää ne aina samat toistuvat rutiinia ja toisia ne kyllästyttää. Minua ne kyllästyttää, tarvitsen jotain järjellistäkin tekemistä ja siksipä teenkin pari vuoroa kuussa töitä.1

ISO PEESI!

Ja täälläkin peesaillaan. Käsittämätön aloitus!

 

Mä en muuten valita, mutta kyllä mä kaipaan omaa aikaa.Jos olisi vaikka se 1 tunti viikossa, niin varmasti viihtyisin paremmin.

 

Kotona on kyllä puuhaa, mutta ei kovin haastavaa ja kehittävää tekemistä.. Mä kaipaan enemmän aivotyöskentelyä kun siivoamista ja ruuanlaittoa :xmas:
Ja onhan tässä tullut oltua jo 2,5v kotona, joten en mä nyt kovin kiireellä ole palaamassa töihin =)

 

Mä olen luonteeltani sellainen, että kaipaan älyllisiä haasteita, joita koen saavani nimenomaan työni kautta. Pidän kovasti mielenkiintoisesta työstäni. Ja nuo älylliset haasteet ovat sitä, mitä joskus olen vauvalomilla kaipaillut. Kyllä minullakin päivät ovat olleet todella täysiä kotiäitinä (etenkin kuopuksen kohdalla) kolmen pojan perässä juostessa, kotihommia yms. hoidellessa ja aikatauluja järkätessä, mutta siitä huolimatta kaipasin välillä ihan toisenlaisia haasteita. Mulla oli välillä älyllisesti tylsää.

Mä voisin peesailla tätä. Kuulostaa tutulta.