miksi ihmiset ei nykyään selviä enää mistään vastoinkäymisestä ilman terapiaa??

[LisaMarie]

Mä voisin ehdottaa, että ongelmamme on varhaislapsuudessa kun länsimaalaiset on jo vuosikymmeniä kasvattaneet lapsistansa "itsenäisiä" vauvoista asti Ja kun vauvat ovat jätetty yksin omien tunteittensa kanssa, on ihmisiltä jäänyt oppimatta tunteiden säätelyä ja pettymyksien ymmärtämistä. Voisi olla yksi syy.

Tässäpä tämä.
Ja tähän lisätään yleinen yhteisöllisyyden puute. Ihmiset on niin individualistisia, että niillä ei kertakaikkiaan ole ystäviä, joiden kanssa puhua arjesta ja ennen kaikkea kukaan ei halua kuunnella toisen murheita.
Terapiasta varsin suuri osa on ihan tavallista jutustelua, sellaista, mitä voisi harrastaa ystävän kanssa, jos uskaltaisi päästää jonkun tarpeeksi lähelle.
Ihminen on pohjimmiltaan lauma eläin ja rahalla voi ostaa terapeutin laumaksi itselleen.

 

[vieras]

Oisko sitten parempi vetää viinaa, hakata lapsia ja akkaa. Ihan niin kuin entisenä hyvänä aikana tehtiin, kun ei ongelmia ollut :heart:
Vai oisko sittenkin nämä lääkkeet ja terapiat parempi juttu?

Kas kumma kun en oo ikävä kyllä huomannut viinanjuonnin tai vaimon / lasten hakkaamisen loppuneen tai edes välttämättä vähentyneen vaikka terapiassa käy yks sun toinen... :/

Varmasti joissain tilanteisa terapia on tarpeen mutta tää koko kansan kriisiapu ei mee munkaan jakeluun.

"Eikä se, et jotkut ei selviä ihan tavallisista kuviosta ei sitten millään.
Tottakai jokainen voi olla joskus väsynyt tai tylsistynyt,
mutta se kuuluu mun mielestä tähän elämään, jonka ei oo yhtä huvipuistoa tarkoitus kai ollakaan?

Ihmiset eivät osaa elää Kaikki pitäis saada ja mielellään ilman mitään ponnisteluja. Elämän pitäis olla yhtä juhlaa. Pitäis olla laiha ja kaunis, ikinuori, rikas tai ainakin varakas ja elää koko ajan jossain rakastumisen ensihuumassa eli partneria vaihdetaan kun arki tulee eteen... Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Elämä on arkea. Ja sitä ei nykyihminen kestä. En sano, että kaikilla on tällaista, mutta liian monella.

aikas pitkälle samaa mieltä

Lukekaapa tämä.

"Vakava masennus on aivojen kemiallinen puutostila,ymmärtäkää nyt! Ymmärrän kyllä jos turhaan valittaa,mutta itsestään ilman terapiaa ja lääkitystä se ei välttämättä parane!"

Te ette voi tietää että millaisia asioista osa masentuneista on käynyt läpi enkä ymmärrä että miten jotkut on aina vaan sitä mieltä että masentuneet ei jaksa tavallista arkea. Tosi paljon vähätellään tätä sairautta.

Mikä aiheuttaa sen kemiallisen puutostilan? Miksi näitä puutostiloja on niin paljon?

Esimerkiksi minä olen kyllä käynyt läpi elämässäni paljon. Nähnyt ja kokenut paljon enemmän kuin moni, joka on masentunut. Miksi minä selviän ilman apua ja joku toinen ei. Miksi minä pystyn puremaan hammasta yhteen ja sanomaan itselleni: "perhana vieköön, kyllä täältä noustaan" ja joku toinen masentuu pienestä vastoinkäymisestä? Se mulla kiinnostaisi tietää. Pahalta ne vastoinkäymiset minustakin tuntuu. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, ei pysty syömään, eikä huvita herätä. Haluais vaan nukkua ja nukkua.

Silti minä nousen ja pakotan itseni tekemään kaiken tarvittavan. Ja ajan kanssa (voi mennä viikkoja ja kuukausia) se paha olo väistyy ja olo on parempi, huomaan, että taas selvittiin....

 

[vieras2]

Oisko sitten parempi vetää viinaa, hakata lapsia ja akkaa. Ihan niin kuin entisenä hyvänä aikana tehtiin, kun ei ongelmia ollut :heart:
Vai oisko sittenkin nämä lääkkeet ja terapiat parempi juttu?

Kas kumma kun en oo ikävä kyllä huomannut viinanjuonnin tai vaimon / lasten hakkaamisen loppuneen tai edes välttämättä vähentyneen vaikka terapiassa käy yks sun toinen... :/

Varmasti joissain tilanteisa terapia on tarpeen mutta tää koko kansan kriisiapu ei mee munkaan jakeluun.

"Eikä se, et jotkut ei selviä ihan tavallisista kuviosta ei sitten millään.
Tottakai jokainen voi olla joskus väsynyt tai tylsistynyt,
mutta se kuuluu mun mielestä tähän elämään, jonka ei oo yhtä huvipuistoa tarkoitus kai ollakaan?

Ihmiset eivät osaa elää Kaikki pitäis saada ja mielellään ilman mitään ponnisteluja. Elämän pitäis olla yhtä juhlaa. Pitäis olla laiha ja kaunis, ikinuori, rikas tai ainakin varakas ja elää koko ajan jossain rakastumisen ensihuumassa eli partneria vaihdetaan kun arki tulee eteen... Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Elämä on arkea. Ja sitä ei nykyihminen kestä. En sano, että kaikilla on tällaista, mutta liian monella.

aikas pitkälle samaa mieltä

Lukekaapa tämä.

"Vakava masennus on aivojen kemiallinen puutostila,ymmärtäkää nyt! Ymmärrän kyllä jos turhaan valittaa,mutta itsestään ilman terapiaa ja lääkitystä se ei välttämättä parane!"

Te ette voi tietää että millaisia asioista osa masentuneista on käynyt läpi enkä ymmärrä että miten jotkut on aina vaan sitä mieltä että masentuneet ei jaksa tavallista arkea. Tosi paljon vähätellään tätä sairautta.

Mikä aiheuttaa sen kemiallisen puutostilan? Miksi näitä puutostiloja on niin paljon?

Esimerkiksi minä olen kyllä käynyt läpi elämässäni paljon. Nähnyt ja kokenut paljon enemmän kuin moni, joka on masentunut. Miksi minä selviän ilman apua ja joku toinen ei. Miksi minä pystyn puremaan hammasta yhteen ja sanomaan itselleni: "perhana vieköön, kyllä täältä noustaan" ja joku toinen masentuu pienestä vastoinkäymisestä? Se mulla kiinnostaisi tietää. Pahalta ne vastoinkäymiset minustakin tuntuu. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, ei pysty syömään, eikä huvita herätä. Haluais vaan nukkua ja nukkua.

Silti minä nousen ja pakotan itseni tekemään kaiken tarvittavan. Ja ajan kanssa (voi mennä viikkoja ja kuukausia) se paha olo väistyy ja olo on parempi, huomaan, että taas selvittiin....

Olet onnekas kun ei ole osunut kohdalle. Kannattaa olla kiitollinen tästä!

 

[Vieras]

Mikä aiheuttaa sen kemiallisen puutostilan? Miksi näitä puutostiloja on niin paljon?

Esimerkiksi minä olen kyllä käynyt läpi elämässäni paljon. Nähnyt ja kokenut paljon enemmän kuin moni, joka on masentunut. Miksi minä selviän ilman apua ja joku toinen ei. Miksi minä pystyn puremaan hammasta yhteen ja sanomaan itselleni: "perhana vieköön, kyllä täältä noustaan" ja joku toinen masentuu pienestä vastoinkäymisestä? Se mulla kiinnostaisi tietää. Pahalta ne vastoinkäymiset minustakin tuntuu. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, ei pysty syömään, eikä huvita herätä. Haluais vaan nukkua ja nukkua.

Silti minä nousen ja pakotan itseni tekemään kaiken tarvittavan. Ja ajan kanssa (voi mennä viikkoja ja kuukausia) se paha olo väistyy ja olo on parempi, huomaan, että taas selvittiin....

Siitä oli joku päivä täällä puhetta, että miksi. En enää muista syytä. Näetkö sä itse miten älyttömän ylimielinen sä olet? "Kun minä olen jaksanut niin kyllä muidenkin pitää jaksaa" Mistä sinä tiedät että mitä masentuneet ovat käyneet läpi? Mistä sinä tiedät että juuri sinä olet käynyt läpi paljon pahempia asioita? Jos masentuneet tietäisivät aina masennuksen syyt niin tuskin he olisivat masentuneita.
MinäKIN selvisin vuosia aina pahoista tilanteista kunnes menin totaalisen pohjalle. Toivottavasti sinullekin ei käy niin kun olet niin "vahva" ja selviät aina vaan. Mitä kauemmin kun masennus ehtii siellä mielen sopukoissa elää niin sen kauemmin kestää siitä parantuminen. Että toivon mukaan et nyt itse kaiva kuoppaa itsellesi..
Siinä vaiheessa kun ihminen on totaalisen loppu ja suunnittelee itsemurhaa, ei auta itsensä pakottaminen ylös. Sitä kun ei vaan pysty tekemään.

 

[mää]

Oisko sitten parempi vetää viinaa, hakata lapsia ja akkaa. Ihan niin kuin entisenä hyvänä aikana tehtiin, kun ei ongelmia ollut :heart:
Vai oisko sittenkin nämä lääkkeet ja terapiat parempi juttu?

Kas kumma kun en oo ikävä kyllä huomannut viinanjuonnin tai vaimon / lasten hakkaamisen loppuneen tai edes välttämättä vähentyneen vaikka terapiassa käy yks sun toinen... :/

Varmasti joissain tilanteisa terapia on tarpeen mutta tää koko kansan kriisiapu ei mee munkaan jakeluun.

"Eikä se, et jotkut ei selviä ihan tavallisista kuviosta ei sitten millään.
Tottakai jokainen voi olla joskus väsynyt tai tylsistynyt,
mutta se kuuluu mun mielestä tähän elämään, jonka ei oo yhtä huvipuistoa tarkoitus kai ollakaan?

Ihmiset eivät osaa elää Kaikki pitäis saada ja mielellään ilman mitään ponnisteluja. Elämän pitäis olla yhtä juhlaa. Pitäis olla laiha ja kaunis, ikinuori, rikas tai ainakin varakas ja elää koko ajan jossain rakastumisen ensihuumassa eli partneria vaihdetaan kun arki tulee eteen... Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Elämä on arkea. Ja sitä ei nykyihminen kestä. En sano, että kaikilla on tällaista, mutta liian monella.

aikas pitkälle samaa mieltä

Lukekaapa tämä.

"Vakava masennus on aivojen kemiallinen puutostila,ymmärtäkää nyt! Ymmärrän kyllä jos turhaan valittaa,mutta itsestään ilman terapiaa ja lääkitystä se ei välttämättä parane!"

Te ette voi tietää että millaisia asioista osa masentuneista on käynyt läpi enkä ymmärrä että miten jotkut on aina vaan sitä mieltä että masentuneet ei jaksa tavallista arkea. Tosi paljon vähätellään tätä sairautta.

Mikä aiheuttaa sen kemiallisen puutostilan? Miksi näitä puutostiloja on niin paljon?

Esimerkiksi minä olen kyllä käynyt läpi elämässäni paljon. Nähnyt ja kokenut paljon enemmän kuin moni, joka on masentunut. Miksi minä selviän ilman apua ja joku toinen ei. Miksi minä pystyn puremaan hammasta yhteen ja sanomaan itselleni: "perhana vieköön, kyllä täältä noustaan" ja joku toinen masentuu pienestä vastoinkäymisestä? Se mulla kiinnostaisi tietää. Pahalta ne vastoinkäymiset minustakin tuntuu. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, ei pysty syömään, eikä huvita herätä. Haluais vaan nukkua ja nukkua.

Silti minä nousen ja pakotan itseni tekemään kaiken tarvittavan. Ja ajan kanssa (voi mennä viikkoja ja kuukausia) se paha olo väistyy ja olo on parempi, huomaan, että taas selvittiin....

Olepa vaan tyytyväinen omaan vahvuuteesi, mulla ei vaan pää kestänyt "sekosin" vaan loppuraskaudesta unettomuuteen ja masennukseen niin pahast, ettei mitään muuta hoitoa löytynyt kuin lääkitys!

Nyt siis tyttö vuoden ja masennus jäänyt taka-alalle, toivottavasti lopullisesti, lääkkeitä syön vielä ja nyt aloitan uudessa paikassa työt ja otan elämästä taas kiinni.

Sitä kun ei voi vaan sanoa vakavassa masennustilassa olevalle, etä ota niskasta kiinni ja rupea elämään-itse olin niin mustassa tunnelissa mistä ei ollut pois pääsyä.

Lääkitys rupesi kovalla annostuksella auttamaan 4 kk:n jälkee vasta synnytyksestä ja nyt siis voin jo paremmin, kyllä sitä apua tuliki haettua joka puolelta kun ei tiennyt mikä ihme sen ahdstuksen aiheutti!

Kyllä ne lääkkeet ja terapia on ainut vaihtoehto jos haluaa pitää elämästä kiinni, ja jaksaa hoitaa vauvaansa ja oppia rakastamaan sitä sen kaiken keskellä kun ei itsestäkään välitä, ja suunnttelee elämänsä lopeetamista, kun ahdistus ei vaan lakkaa!

Se on niin hirveä tunne , jota ei toivo kenellekkään, joten lopettakaa hyvät ihmiset tästä asiasta väittely, ja antakaa ihmisten sairastaa rauhassa ja toipua, ei se muuta sitä että jos joku sairastaa, niin toinen sanoo, "miksi minä sitten selvä kaikesta"

herkät ihmiset tähän helvettiin sairastuvat, kenellä on tunteita liikaakiin , kun ottaa asiat niin raskaasti.

olkaa onnellisia ketkä tähän ei siis sairastu, mutta antakaa meidän ihmisten olla, jotka siihen sairastuu, te ette tiedä tästä mitään, ettekä tule ikinä ymmärtämään meitä, ketkä siihen ei sairastu, ei myöskää mieheni ymmärtänyt mitä mun pään sisällä silloin kävin lävitse, mutta tukensa antoi, ja tämä sairaus koskettaa kaikki läheisiä ympärillä,

että näin =(

 

[LisaMarie]

Varmasti joissain tilanteisa terapia on tarpeen mutta tää koko kansan kriisiapu ei mee munkaan jakeluun.

"Eikä se, et jotkut ei selviä ihan tavallisista kuviosta ei sitten millään.
Tottakai jokainen voi olla joskus väsynyt tai tylsistynyt,
mutta se kuuluu mun mielestä tähän elämään, jonka ei oo yhtä huvipuistoa tarkoitus kai ollakaan?

Elämä on arkea. Ja sitä ei nykyihminen kestä. En sano, että kaikilla on tällaista, mutta liian monella.

"Vakava masennus on aivojen kemiallinen puutostila,ymmärtäkää nyt! Ymmärrän kyllä jos turhaan valittaa,mutta itsestään ilman terapiaa ja lääkitystä se ei välttämättä parane!"

Mä olen tuosta koko kansan kriisiavusta samaa mieltä...Yksilötasolla ei edes saa apua, jos tarttis ja sitten kun tapahtuu jotain jollekin ihan vieraalle jossain, avataan kansallinen kriisipuhelin . No, kai se on niitä varten, kenellä ei ole ongelmia omasta takaa...

Masennus on normaali reaktio joihinkin asioihin elämässä, mutta se muuttuu sairaudeksi, jos se tulee kohtuuttoman pienistä asioista, eli ei ole enää normaali rektio epänormaaliin tapahtumaan vaan epänormaali reaktio normaaliin tapahtumaan.
Masennus sairautena on ihan eri asia kuin elämään kuuluva alakuloa ja vaihtelevuus. Itseasiassa sana masennus sairautena pitäisi korvata jollain muulla, vaikka depressio, koska alakulo normaalina reaktiona elämän heilahteluihin sekoitetaan masennukseen sairautena.
Mun mielestä se on niin, että oikeasti masentuneet ei edelleenkään kehtaa ja uskalla hakea apua -eikä sitä myöskään saa- mutta sitten on näitä huomiohakuisia persoonallisuuksia, jotka tarvii kriisiapua kun kampaaja mokas ja värjäs hiukset väärin ja poikakaveri ei suostu laittamaan turkooseja farkkuja, pakko semmonen tyylitön ja itsepäinen paska on jättää ja on niin rankkaa... Ja tuosta säätämisestä sitten käytetään sanaa masennus...

 

[Melizza]

Eli toisinsanoen....pieni lapsi joka on raiskattu aikuisen miehen toimesta....hänen vain pitää pystyä jatkamaan elämää eteenpäin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut?
Minusta sairas ajatus että ihmisen täytyisi kyetä tulemaan toimeen vain omin voimin kaikkein vaikeimpinakin aikoina, vaikka apua olisi saatavilla.
Tässähän se nyt näkyy kun äidit hylkää lapsensa roskiksiin, pojat ampuvat koulukaverinsa, miehet tappavat koko perheensä, nuoret tekevät itsemurhia....ei, emme me tarvitse apua....ihan tasapainoista elämää, normaalin ihmisen tekoja.

 

[Vieras]

Mun mielestä se on niin, että oikeasti masentuneet ei edelleenkään kehtaa ja uskalla hakea apua -eikä sitä myöskään saa-

Määrittele oikea masennus. Minä hain ja sain vuosien jälkeen. Ja hain sitä lasteni takia. Ja olen myös saanut mahtavaa, kokonaisvaltaista apua. Myös muuta kuin sitä terapiaa ja lääkitystä. Ehkä asun sitten poikkeuksellisen hyvässä paikassa..

 

[Timangi-]

Täytyyhän terapeuttien ja muiden vastaavien saada leipää pöytään Masennus on uusi "muotitauti".

 

[LisaMarie]

Mun mielestä se on niin, että oikeasti masentuneet ei edelleenkään kehtaa ja uskalla hakea apua -eikä sitä myöskään saa-

Määrittele oikea masennus. Minä hain ja sain vuosien jälkeen. Ja hain sitä lasteni takia. Ja olen myös saanut mahtavaa, kokonaisvaltaista apua. Myös muuta kuin sitä terapiaa ja lääkitystä. Ehkä asun sitten poikkeuksellisen hyvässä paikassa..

No se on sitä, joka ei parane menemällä lenkille =)
Toikin on totta, että paikka vaikuttaa paljon siihen, miten apua on saatavilla.
Mä ainakin onnistuin vuosia esittämään lääkärissä aina terveempää, kun koskaan aikaa ei saanu heti ja tilanne oli jo ohi, kun lääkäriin pääsi. Sitten asiat jo esittikin parhain päin...

 

[mää]

Täytyyhän terapeuttien ja muiden vastaavien saada leipää pöytään Masennus on uusi "muotitauti".

haista kuule sinä pa"#%&!
Nämä ihmiset tekee tärkeätä työtä, ja sinä et nähtävästi tee, muuta kuin ilku ihmisiä jotka kokevat kovia, no tuo sinun ikäsi kertoo myös paljon, odota kun vanhenet ja koet elämässä vastoinkäymisiä, niin luepas kaikki ketjut missä olet kirjoitellut, nim. varmaan sinuakin kaduttaa julmuutesi! =(

 

[Vieras]

Täytyyhän terapeuttien ja muiden vastaavien saada leipää pöytään Masennus on uusi "muotitauti".

Etkö sä voisi pitää näitä mielipiteitäs omina tietoina? Tiedän että loukkaannun herkästi mutta minusta vaan tuntuu pahalta kun joka puolelta toitotetaan kuinka masentuneita ei oikeasti ole ja se on vaan muotisairaus jne.

lisamarie: Miksi sitten väität ettei oikeasti masentuneet hae apua? Jos sinä et ole uskaltanut hakea niin ei se tarkoita ettei muutkaan. Minä en ole tk lääkärille missään vaiheessa mennytkään, mutta terapiassa ja psykiatrille uskallan kyllä kertoa aivan kaikki tunteeni. Eihän siitä muuten mitään apua olisikaan..

 

[LisaMarie]

lisamarie: Miksi sitten väität ettei oikeasti masentuneet hae apua? Jos sinä et ole uskaltanut hakea niin ei se tarkoita ettei muutkaan. Minä en ole tk lääkärille missään vaiheessa mennytkään, mutta terapiassa ja psykiatrille uskallan kyllä kertoa aivan kaikki tunteeni. Eihän siitä muuten mitään apua olisikaan..

Mäkään en menny koskaan tk:hon, koska en kehdannu. En halunnu pienellä paikkakunnalla leimautua. Ja yllättävän monella tuo leimautumisen peko vaan on. Siksi minusta jokaisen joka on selvinny masennuksesta läpi -tai edes niin pitkälle, että voi tunnustaa sen- pitäisi puhua siitä mahdollisimman avoimesti, jotta oikeasti apua tarvitsevat uskaltaisivat sitä hakea.
En mä väitä, että kukaan oikeasti masentunut ei hae apua, mutta kun se ei saa sitä helpolla, niin jos se on oikeasti masentunut, ei se jaksa kaivaa sitä apua kiven alta. Ja tosiasia on myös, että yllättävän moni oikeasti avun tarpeessa oleva ei sitä edes itse tajua. Sitä on helpompi ottaa kärsivän marttyyrin linja, kuin tunnustaa että "olen sairas ja tarvitsen apua"

 

[Vieras]

En mä väitä, että kukaan oikeasti masentunut ei hae apua, mutta kun se ei saa sitä helpolla, niin jos se on oikeasti masentunut, ei se jaksa kaivaa sitä apua kiven alta.

Tämä on kyllä varmasti totta. Itsellä niin hyvä asema, että juttelin neuvolassa ja he järjestivät asiat mun puolesta.

 

[päätön]

kaikenmaailman terapiat ja hypnoosit on nousseet oikein muoti-ilmiöiksi. oli ongelma mikä tahansa niin sitä ei osata ratkaista itse, eikä siitä päästä yli eikä ympäri ilman 2-vuotista terapiaa. sitten höngitään tyytyväisinä kuinka EHEÄ ja TASAPAINOINEN olo nyt on... paskan marjat, eikö ihmiset osaa enää ottaa vastuuta omasta elämästään??

no näin on, mietin justin sodan käyneitä miehiä ja naisiakin...
ei varmasti ollu terapioita kotiutumisen jälkeen, saunaan, pullo viinaa naamaan ja seuraavana päivänä töihin pellolle...
no, ei tuo mies enää elä ...

 

[Vieras]

En mä väitä, että kukaan oikeasti masentunut ei hae apua, mutta kun se ei saa sitä helpolla, niin jos se on oikeasti masentunut, ei se jaksa kaivaa sitä apua kiven alta.

Tämä on kyllä varmasti totta. Itsellä niin hyvä asema, että juttelin neuvolassa ja he järjestivät asiat mun puolesta.

Kyllä mua toisaalta harmittaa leimautuminen mutta se ei estä avun saantia, koska olen vastuussa lapsistani ja heidän tulevaisuudestaan enkä todellakaan halua pilata sitä vain sen takia, etten "kehtaa" apua hakea.

 

[Timangi-]

Täytyyhän terapeuttien ja muiden vastaavien saada leipää pöytään Masennus on uusi "muotitauti".

Etkö sä voisi pitää näitä mielipiteitäs omina tietoina? Tiedän että loukkaannun herkästi mutta minusta vaan tuntuu pahalta kun joka puolelta toitotetaan kuinka masentuneita ei oikeasti ole ja se on vaan muotisairaus jne.

lisamarie: Miksi sitten väität ettei oikeasti masentuneet hae apua? Jos sinä et ole uskaltanut hakea niin ei se tarkoita ettei muutkaan. Minä en ole tk lääkärille missään vaiheessa mennytkään, mutta terapiassa ja psykiatrille uskallan kyllä kertoa aivan kaikki tunteeni. Eihän siitä muuten mitään apua olisikaan..

Jokaisella on muru mielipiteensä, ja joillekin oikeesti on hyötyä terapiasta ja lääkkeistä. Mutta kun _arki painaa_ ja on "niiiiin raskasta" niin jo tarvitaan taideterapiaa ja musiikkiterapiaa, keltasia pillereitä vielä vähän ennustajaa, niin saa tietää että tulevaisuudessa on kirkasta.

 

[Vieras]

Jokaisella on muru mielipiteensä, ja joillekin oikeesti on hyötyä terapiasta ja lääkkeistä. Mutta kun _arki painaa_ ja on "niiiiin raskasta" niin jo tarvitaan taideterapiaa ja musiikkiterapiaa, keltasia pillereitä vielä vähän ennustajaa, niin saa tietää että tulevaisuudessa on kirkasta.

Mikä sinä olet arvostelemaan sitä että kelle se on tarpeellista ja kelle ei??

 

[Timangi-]

No jos ei paskavaippaa ja arkea jaksa hoitaa vaan "masentuu" niin haetaan jo lääkitystä ja terapiaa->huomion hakua ja se vahvistaa mun mielipidettäni siitä että se on muotitauti.
Jos taas vaikka läheinen kuolee todella raa'alla tavalla, menettää perheensä(muuten kun äitinsä/isänsä vanhuuteen)tapaturmassa/muuta oikeasti julmaa-> sitten on jo syytä hakea ulkopuolista apua että jaksaa jatkaa.

 

[vieras]

Mä en todellakaan yrittänyt tai halunnut olla ylimielinen. Yritin vain mietiskellä, mikä on se ero? Miksi joku masentuu pienestä ja toinen ei isostakaan?

Ja niistä kamalista kokemuksista esimerkki... Mun ystäväni ampui aivonsa seinälle mun ollessani hänen luonaan kylässä. Taustalla oli masennusta ja muutakin, jota en nyt tässä repostele. Mun mielestäni se alkuperäinen syy siihen masennukseen oli pieni. Ja jostain syystä se maailma meni hänellä niin mustaksi, että päätyi tuollaiseen epätoivoseen tekoon. Pystyn tuosta näin vuosien jälkeen jo aika tyynenä kertomaan, mutta kyllä vieläkin alkaa sydän hakkaamaan lujaa, kun asia tulee mieleen.

Mä itse olin shokissa tuon jälkeen ja mulla on iso musta aukko tuon päivän osalta. Muisti on siis mennyt. Sen tiedän, että olen soittanut hätänumeroon ja saanut sinne apua. Ja muistan, että olin itse ambulanssissa ja miehet sanoivat, että tämä on ihan shokissa. Pelkään vieläkin kovia pamauksia. En tosin enää hyppää puolta metriä ilmaan....

Kuinka moni teistä on katsonut ladatun aseen piippua? Minä olen

Ja kävin peräti KERRAN jossain kriisijuttelussa. Se oli, mitä oli tarjolla. En ollut sellaisessa kunnossa, että olisin osannut vaatia tai kysellä mitään, mutta kyllä sieltä ajan kanssa normaaliin elämään taas palattiin.

Mä olen siis läheltä nähnyt masennuksen ja mihin se voi johtaa. Ja siksi mä mietin niitä syitä... en missään tapauksessa ylimielisesti.

 

[Vieras]

No jos ei paskavaippaa ja arkea jaksa hoitaa vaan "masentuu" niin haetaan jo lääkitystä ja terapiaa->huomion hakua ja se vahvistaa mun mielipidettäni siitä että se on muotitauti.
Jos taas vaikka läheinen kuolee todella raa'alla tavalla, menettää perheensä(muuten kun äitinsä/isänsä vanhuuteen)tapaturmassa/muuta oikeasti julmaa-> sitten on jo syytä hakea ulkopuolista apua että jaksaa jatkaa.

Mistä sinä tiedät näiden ihmisten taustoja? Itsellä tilanne muuttui radikaalisti kotiäitinä niin kaippa minustakin joku valopää miettii että ei raukka tavallista arkea kestänytkään. Mutta hepä eivät taustoja tiedäkään, enhän mä tiedä itsekään vielä kaikkea!
Ja ihan samalla lailla mä voisin pitää pieninä juttuina YKSITTÄIStapauksia > läheisen kuolema, kaverin itsemurhan katsominen vierestä jne, mutta en pidä koska ymmärrän että ihmisiä on erilaisia. Toisen psyyken kestää enemmän kuin toisen.

 

[LisaMarie]

No jos ei paskavaippaa ja arkea jaksa hoitaa vaan "masentuu" niin haetaan jo lääkitystä ja terapiaa->huomion hakua ja se vahvistaa mun mielipidettäni siitä että se on muotitauti.
Jos taas vaikka läheinen kuolee todella raa'alla tavalla, menettää perheensä(muuten kun äitinsä/isänsä vanhuuteen)tapaturmassa/muuta oikeasti julmaa-> sitten on jo syytä hakea ulkopuolista apua että jaksaa jatkaa.

Tiedätkö että masennus, ahdistus, paniikki, kaikki ovat normaaleita reaktioja epänormaaliin tapahtumaan ja olleet evoluution kannalta välttämättömiä ihmislajin säilymiselle.
Jos on tarpeeksi raju tapahtuma, jonkunlainen pysähtyminen on normaalia, ei sairaus. Sairautta on se, että on masentunut ilman syytä, juuri se, että ei kestä arkea. Reaktio tapahtumaan ei ole sairasta.

 

[LisaMarie]

En mä väitä, että kukaan oikeasti masentunut ei hae apua, mutta kun se ei saa sitä helpolla, niin jos se on oikeasti masentunut, ei se jaksa kaivaa sitä apua kiven alta.

Tämä on kyllä varmasti totta. Itsellä niin hyvä asema, että juttelin neuvolassa ja he järjestivät asiat mun puolesta.

Kyllä mua toisaalta harmittaa leimautuminen mutta se ei estä avun saantia, koska olen vastuussa lapsistani ja heidän tulevaisuudestaan enkä todellakaan halua pilata sitä vain sen takia, etten "kehtaa" apua hakea.

Hienoa, että pystyt ajattelemaan noin!
Moni ajattelee juuri toisinpäin; ei halua leimata lapsiaan olemalla "hullu", kun mielenterveyden ongelmiin liittyy yhä ihmeellisiä asenteita.

 

[Vieras]

En mä väitä, että kukaan oikeasti masentunut ei hae apua, mutta kun se ei saa sitä helpolla, niin jos se on oikeasti masentunut, ei se jaksa kaivaa sitä apua kiven alta.

Tämä on kyllä varmasti totta. Itsellä niin hyvä asema, että juttelin neuvolassa ja he järjestivät asiat mun puolesta.

Kyllä mua toisaalta harmittaa leimautuminen mutta se ei estä avun saantia, koska olen vastuussa lapsistani ja heidän tulevaisuudestaan enkä todellakaan halua pilata sitä vain sen takia, etten "kehtaa" apua hakea.

Hienoa, että pystyt ajattelemaan noin!
Moni ajattelee juuri toisinpäin; ei halua leimata lapsiaan olemalla "hullu", kun mielenterveyden ongelmiin liittyy yhä ihmeellisiä asenteita.

Tiedän. Tiedän että se on hienoa. Mutta aikaa se on vienyt ihan hemmetin kauan. Ja ainoastaan se harmittaa, etten hakenut apua jo aiemmin. Mutta onnellinen olen nyt, että tähän pisteeseen olen päässyt. Pitkä matka edessä mutta iso askel jo otettu

Ihan mielenkiinnosta kysyn tältä yhdeltä vieraalta että pidätkö tätä kaverin itsemurhaa silmiesi edessä suurimpana kriisinä?

 

[Suhmuran Santra 55]

Mä voisin ehdottaa, että ongelmamme on varhaislapsuudessa kun länsimaalaiset on jo vuosikymmeniä kasvattaneet lapsistansa "itsenäisiä" vauvoista asti Ja kun vauvat ovat jätetty yksin omien tunteittensa kanssa, on ihmisiltä jäänyt oppimatta tunteiden säätelyä ja pettymyksien ymmärtämistä. Voisi olla yksi syy.

Tässäpä tämä.
Ja tähän lisätään yleinen yhteisöllisyyden puute. Ihmiset on niin individualistisia, että niillä ei kertakaikkiaan ole ystäviä, joiden kanssa puhua arjesta ja ennen kaikkea kukaan ei halua kuunnella toisen murheita.
Terapiasta varsin suuri osa on ihan tavallista jutustelua, sellaista, mitä voisi harrastaa ystävän kanssa, jos uskaltaisi päästää jonkun tarpeeksi lähelle.
Ihminen on pohjimmiltaan lauma eläin ja rahalla voi ostaa terapeutin laumaksi itselleen.

Tässä olen samaa mieltä.hyvät ystävät kadonneet,joille voi rauhassa avautua,se on tämä elämän kiireisyys tehnyt sen,enää ei käydä kylässä ja jutella,paranneta maailmaa,on mentävä itse terapiaan.