H
haddaway
Vieras
Hääpäivä edessä ja huomaan: en taida enää rakastaa miestäni kuin pitäisi.
Yhteisiä vuosia takana ja hiljalleen pahentunut seksiongelma. Eli seksiä ei ole, koska en halua sitä. Kiusaannun jopa halauksesta tai suudelmasta, kuinka siis voisin ryhtyä seksiin. Ei innosta. Sinänsä seksihalut eivät ole kadonneet, mutta óma mies ei sytytä.
Olen kotona ärsyyntynyt, paitsi silloin kun saan olla yksin. Mieheni jutut tuntuvat tylsiltä ja joskus jopa hävettää hänen puolestaan. Aikoinani rakastuin samaan tyyppiin juuri siksi, että oli kova puhumaan ja pälpätti avoimesti kaikenlaista.
Mieheni ei ole tehnyt kuitenkaan mitään väärää. Aiemmat liittoni ovat päättyneet selkeään syyhyn: alkoholismi ja pettäminen.
Tämän kolmannen liiton pitäisi olla kahden aikuisen välinen elämän loppuun asti-suhde. Mutta kun tuntuu, etten jaksa.
Mieheni kysyy rakastanko. Sujuvasti totean vain, että joo joo. Kiltti mies tyytyy siihen, mutta kuinka kauan. Kaipa odotan, että hän saa tarpeekseen ja lähtee.
Ympäristön takia en kehtaisi erota, kun jo kolmas liitto menossa. Mitä muut ajattelevat? Noh, väärä peruste jäädä yhteen?
Mietin myös, että jokaiseen liittoon tulee tasaumavaiheita ja etten saa haaveilla ikuisesta intohimosta, kun ei sellaista ole.
En pidä itseäni minään haihattelijana, mutta joka ikinen päivä mietin, onko tällainen elämä oikein. En haluaisi olla pahalla päällä ja ärsyyntyä pelkästä toisen läsnäolosta. Miksi toisen tavatkin ovat nykyään niin kummallisia???
En voi toista muuttaa, itseäni voin yrittää. Jaksanko? Kannattaako?
Hirveän vaikeaa tämä on, kun ei ole kristallipalloa, joka kertoisi oikean ratkaisun.
Lapsia meillä ei ole, joten en voi edes vedota siihen, että he tarvitsevat ehjän perheen. Jos liitto päättyisi, aion olla pitkään yksin. Luulen, että en ole kypsä parisuhteeseen pitkään aikaan....mutta en usko, että uskallan lähteä, ainakaan vielä...
Yhteisiä vuosia takana ja hiljalleen pahentunut seksiongelma. Eli seksiä ei ole, koska en halua sitä. Kiusaannun jopa halauksesta tai suudelmasta, kuinka siis voisin ryhtyä seksiin. Ei innosta. Sinänsä seksihalut eivät ole kadonneet, mutta óma mies ei sytytä.
Olen kotona ärsyyntynyt, paitsi silloin kun saan olla yksin. Mieheni jutut tuntuvat tylsiltä ja joskus jopa hävettää hänen puolestaan. Aikoinani rakastuin samaan tyyppiin juuri siksi, että oli kova puhumaan ja pälpätti avoimesti kaikenlaista.
Mieheni ei ole tehnyt kuitenkaan mitään väärää. Aiemmat liittoni ovat päättyneet selkeään syyhyn: alkoholismi ja pettäminen.
Tämän kolmannen liiton pitäisi olla kahden aikuisen välinen elämän loppuun asti-suhde. Mutta kun tuntuu, etten jaksa.
Mieheni kysyy rakastanko. Sujuvasti totean vain, että joo joo. Kiltti mies tyytyy siihen, mutta kuinka kauan. Kaipa odotan, että hän saa tarpeekseen ja lähtee.
Ympäristön takia en kehtaisi erota, kun jo kolmas liitto menossa. Mitä muut ajattelevat? Noh, väärä peruste jäädä yhteen?
Mietin myös, että jokaiseen liittoon tulee tasaumavaiheita ja etten saa haaveilla ikuisesta intohimosta, kun ei sellaista ole.
En pidä itseäni minään haihattelijana, mutta joka ikinen päivä mietin, onko tällainen elämä oikein. En haluaisi olla pahalla päällä ja ärsyyntyä pelkästä toisen läsnäolosta. Miksi toisen tavatkin ovat nykyään niin kummallisia???
En voi toista muuttaa, itseäni voin yrittää. Jaksanko? Kannattaako?
Hirveän vaikeaa tämä on, kun ei ole kristallipalloa, joka kertoisi oikean ratkaisun.
Lapsia meillä ei ole, joten en voi edes vedota siihen, että he tarvitsevat ehjän perheen. Jos liitto päättyisi, aion olla pitkään yksin. Luulen, että en ole kypsä parisuhteeseen pitkään aikaan....mutta en usko, että uskallan lähteä, ainakaan vielä...