Miksi en rakasta?

[haddaway]

Hääpäivä edessä ja huomaan: en taida enää rakastaa miestäni kuin pitäisi.
Yhteisiä vuosia takana ja hiljalleen pahentunut seksiongelma. Eli seksiä ei ole, koska en halua sitä. Kiusaannun jopa halauksesta tai suudelmasta, kuinka siis voisin ryhtyä seksiin. Ei innosta. Sinänsä seksihalut eivät ole kadonneet, mutta óma mies ei sytytä.
Olen kotona ärsyyntynyt, paitsi silloin kun saan olla yksin. Mieheni jutut tuntuvat tylsiltä ja joskus jopa hävettää hänen puolestaan. Aikoinani rakastuin samaan tyyppiin juuri siksi, että oli kova puhumaan ja pälpätti avoimesti kaikenlaista.
Mieheni ei ole tehnyt kuitenkaan mitään väärää. Aiemmat liittoni ovat päättyneet selkeään syyhyn: alkoholismi ja pettäminen.
Tämän kolmannen liiton pitäisi olla kahden aikuisen välinen elämän loppuun asti-suhde. Mutta kun tuntuu, etten jaksa.
Mieheni kysyy rakastanko. Sujuvasti totean vain, että joo joo. Kiltti mies tyytyy siihen, mutta kuinka kauan. Kaipa odotan, että hän saa tarpeekseen ja lähtee.
Ympäristön takia en kehtaisi erota, kun jo kolmas liitto menossa. Mitä muut ajattelevat? Noh, väärä peruste jäädä yhteen?
Mietin myös, että jokaiseen liittoon tulee tasaumavaiheita ja etten saa haaveilla ikuisesta intohimosta, kun ei sellaista ole.
En pidä itseäni minään haihattelijana, mutta joka ikinen päivä mietin, onko tällainen elämä oikein. En haluaisi olla pahalla päällä ja ärsyyntyä pelkästä toisen läsnäolosta. Miksi toisen tavatkin ovat nykyään niin kummallisia???
En voi toista muuttaa, itseäni voin yrittää. Jaksanko? Kannattaako?
Hirveän vaikeaa tämä on, kun ei ole kristallipalloa, joka kertoisi oikean ratkaisun.
Lapsia meillä ei ole, joten en voi edes vedota siihen, että he tarvitsevat ehjän perheen. Jos liitto päättyisi, aion olla pitkään yksin. Luulen, että en ole kypsä parisuhteeseen pitkään aikaan....mutta en usko, että uskallan lähteä, ainakaan vielä...

 

[Päiväperhonen]

Eikös sitä sanota, että rakastuminen ja rakastaminen ovat eri asioita. Tuo jälkimmäinen on nimenomaan tahdon asia.

Tiedän kokemuksesta, että rakkautta ja intohimoa pitää vaalia. Se vaatii vaivaa ja mielikuvitusta, jota ei läheskään kaikilla ole. Omalla kohdallani yli 10-v kestänyt suhde kaatui juuri siihen, että olin tyytymätön, välttelin seuraa, seksi tuntui ällöttävältä (vaikka himoja oli) ja lopulta tajusin, että en enää edes halua yrittää. Suhde oli kuitenkin periaatteessa ihan OK.

Jos tuntuu, että haluat yrittää, niin suosittelen ammattiapua. Esimerkiksi parisuhdeterapiaa järjestetään monella paikkakunnalla. Joka tapauksessa oppiaksesi ja ymmärtääksesi omia tuntemuksiasi olisi hyvä jutella jollekin perheterapeutille tai psykologille, jotta saat omat urautuneet ajatuksesi uusille, rakentavammille urille. Siitä on hyötyä mahdollisissa tulevissa suhteissasi.

 

[Nestori Miikkulainen]

Hei, ei hätää. Sinähän olet nainen isolla N:llä eli tunteettomuus (ainakin seksiasioissa) on sinulle oikeutettua. Miehessäsihän on vikaa kun hän ei enää sytytä sua. Sulla halut jyllää niinkuin ennenkin mutta ei tietenkään oman nyhverön kanssa. Tee kypsä ratkaisu ja sano sille äijälle et tää suhde on ohi, koska hän on niin tasanen ja yllätyksetön nykyään. Ehkä se idioottimainen pulinakin lakkaa ainakin hetkeks, kun pakkaa tavaroitaan kassiin.

 

[mies]

Samaa mieltä Nestorin kanssa. Mies on kaikkeen syyllinen , ainakin sinun mielestäsi. Kannattaisi katsoa peiliin ensimmäiseksi, jospa sieltä löytäisit hukassa olevan minäsi.

 

[Meikämaija]

Sinä vastaat jo itse itsellesi, jos luet tarkkaan kirjoittamasi. Kun tunteet näivettyvät, seksihalut häipyy ja näkökulma vääristyy, olkoon toinen kuinka hyvä tahansa. Mietipä, teetkö oikein, jollet kerro muuttuneista tunteistasi?

Kerrot klassiset merkit rakkaudettomuudesta, siksi mies tuntuu joka suhteessa olevan epämiellyttävä sinun näkökulmastasi.

Kannettu vesi..? Teillä ei ole yhteisiä (?) lapsia, eiköhän ole syytä edes siirtää niitä häitä.

 

[haddaway]

Ap kommentoi: en mä miestä syyllistä vaan olen itsekin huolissani, kun asiat ovat tunnetasolla tällä tolalla, vaikka kaiken pitäisi periaatteessa olla hyvin. Parisuhdeterapia olisi varmasti fiksu juttu, mutta en ole päässyt minkäänmoisen terapeutin jäljille. Vielä korjaisin, että hääpäivällä en todellakaan tarkoita, että olisin menossa vihille. Tässä mielentilassa en sitä tekisi. Olemme siis jo ennestään naimisissa ja tietenkin olisi hienoa, jos tämä liitto kestäisi myös minun coolin vaiheeni ja saisimme uutta eloa suhteeseen. Mutta voimia ei oo tällä hetkellä hirveästi....

 

[Rita]

Monesko hääpäivä?

 

[mialia]

Rakkautta ja suhdetta pitää todellakin vaalia. Nyt olet päästänyt itsesi ajattelemaan negatiivisesti miehestäsi ja se kalvaa omatuntoasi. Kaikille tulee negatiivisia ajatuksia kumppanistaan aina välillä, mutta niitä ei saa päästää valloilleen. Miehesi on ihan sama kuin silloinkin kun häneen rakastuit. Nyt olet jostain syystä kyllästynyt elämääsi ja kasaat sen miehesi päälle. Miestä on helppo syyllistää siitä että sinulla on vaikeaa. Olet onnistunut siinä niin hyvin, että näet miehessäsi vain vikoja. Viat eivät vaan oikeasti ole miehessäsi vaan päässäsi. Korjaa ajatustapaasi terveemmäksi niin teillä alkaa taas mennä hyvin.

Et kai ole kiinnostunut jostain toisesta? Yleensä silloin alkaa suhtautua omaansa vihamielisesti. Unohda vaan ne ajatukset muista ja ryhdy korjaamaan suhdettasi.

 

[Jenny]

Hmm..Ymmärrän AP:n tilanteen täysin, sillä olisin itse voinut kirjoittaa juuri nuo samat asiat. Me emme kuitenkaan ole vielä naimisissa, vaikka mies kosikin tuossa jokin aika sitten. En suostunut kosintaan, koska omat tunetteni ovat olleet villeät jo vuoden, puolentoista ajan. Olen koko ajan odotellut, josko oppisin vielä näkemmän hänet eri silmin, mutta mutta..Olemme yhdessä pohtineet ja tehneet joitakin korjausliikkeitä suhteeseemme, mutta en usko, että tulemme viettämään loppuelämäämme yhdessä. Irrottautuminen on todella hankalaa, koska tiedän hänen rakastavan minua ja itseäänkin kuitenkin pelottaa, jos sittenkin teen vrheen.

Tiedän todella hyvin tilanteesi, enkä siis ala sinua arvostelemaan. Ota aikaa itsellesi ja pohdi todella, oletko tenhyt kaiken voitavan suhteenne eteen. Odottelemalla ne tunteet eivät palaa. Itsekin yritän järjestellä omaa pääkoppaa, jotta osaisin tehdä jonkin ratkaiun tässä tilanteessa, jotta kumpikin meistä voisi taas olla onnellinen. Voimia sinulle!

 

[-]

Yksi vaihtoehto voi olla se, että otatte aikalisän. Asumusero tai vastaava voisi olla yksi vaihtoehto, joka ei vielä välttämättä tarkoita, että kaiken pitää olla ohi. Asumusero voisi tuoda aikaa parisuhteellenne.

etsi esim. Googlella vaikka sanoilla parisuhdeterapia, parisuhdeterapeutti, perheterapia jne sekä oman kotipaikkakuntasi nimi. Todennäköisesti löytyy vaihtoehtoja. Keskusteluapu voisi antaa pienen sysäyksen eteenpäin asioiden pohdinnassa.

Kävin itse pari kertaa saamassa keskusteluapua ja niistä oli kovasti hyötyä. Yhden kerran kävin ex-miehen kanssa keskustelemassa. Saimme myös käytännön harjoituksia parisuhteen uudelleen herättämiseksi ja siihen, ettei toista pidä itsestäänselvyytenä.

Seksin vastenmielisyys heijastaa sitä, että parisuhteessa ei ole kaikki kohdallaan. Välttämättä seksi- tai hahmoterapeutti ei ole oikea ratkaisu, vaan kaiken pohjana on kuitenkin parisuhteenne.

En väitä, että miehessä olisi vikaa tai että sinussa olisi vikaa. Joskus vain asiat ajautuvat johonkin suuntaan. Asiat saattavat mennä väärään suuntaan ihan huomaamatta, jolloin ei edes pysty sanomaan milloin ja missä asiat menivät pieleen.

Vähintä, mitä kannattaa tehdä on puhua miehen kanssa. Älä ainakaan jätä miestä kuin nallia kalliolle, vaan anna hänellekin tilaisuus puhua ja kertoa asioista. Ehkä hänkin on huomannut, että et rakasta, mutta hän ei tohdi aloittaa asian syvällisempää penkomista, jos kerran sanot, että kaikki on OK ja rakastat häntä yhä.

Välttämättä huono ajatus ei myöskään ole se, että kirjoitat tuntemuksiasi ylös ja näytät niitä miehellesi. Joskus kirjoittaminen on jopa parempi keino, koska silloin voi kiihtymättä sanoa asioita ja ehtii miettimään sanamuotoja paremmin, jottei sano vahingossa liian jyrkkiä sanoja, joita ei tarkoita.

Tiedät varmaankin, että mitä useampia suhteita on, sitä suurempi riski on, että seuraavakin suhde rikkoutuu. Kannattaa siis ottaa opiksi ja yrittää ymmärtää sekä toisen että omaa käytöstä. En usko, että välttämättä kumpikaan on tehnyt mitään sen kummemmin väärin, mutta on ehkä jotain asioita, mitä pitäisi silti tehdä, jotta suhteen saisi pelastettua