Miksi ei rokottaa lastaan?

rokottaja
Rokotan työkseni ja tapaan paljon nuoria, jotka ovat lähdössä ulkomaille opiskelemaan tai töihin ja joutuvat vastaanottavan maan vaatimuksesta ottamaan tietyt rokotteet.
Jokainen nuori, jota vanhemmat eivät ole rokotuttaneet, haluaa itse ehdottomasti ottaa kaikki mahdolliset rokotteet vapaaehtoisesti.
Mitähän nämä lapset ajattelevat silloin vanhemistaan, jotka eivät ole suojanneet lapsiaan tartuntataudeilta.
 
Kyllä minäkin aikuisena annan rokottaa itseäni mutta en anna pienielle tytölleni mpr rokotetta. Se annetaan hänelle ennen kun hän menee kouluun. Sen nyt sanoo terve järkikin että on aivan älytöntä se määrä mitä pieniin vauvoin nykyään lykätään. Vauvojen immuunivaste ei selviä "vammoitta" moisesta hyökkäyksestä. Mutta jo 3-4 vuotiaat on ihan eri asia. Eli periaatteessa kannatan rokottamista mutta miksi kaikki pitää antaa ennenkun lapsi täyttää 2v. Totta on että taudit ovat kaikkein vaarallisimpia pienille mutta eivät kaikki matkusta maailman ympäri vauvan kanssa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.08.2005 klo 09:46 milla05 kirjoitti:
Kyllä minäkin aikuisena annan rokottaa itseäni mutta en anna pienielle tytölleni mpr rokotetta. Se annetaan hänelle ennen kun hän menee kouluun. Sen nyt sanoo terve järkikin että on aivan älytöntä se määrä mitä pieniin vauvoin nykyään lykätään. Vauvojen immuunivaste ei selviä "vammoitta" moisesta hyökkäyksestä. Mutta jo 3-4 vuotiaat on ihan eri asia. Eli periaatteessa kannatan rokottamista mutta miksi kaikki pitää antaa ennenkun lapsi täyttää 2v. Totta on että taudit ovat kaikkein vaarallisimpia pienille mutta eivät kaikki matkusta maailman ympäri vauvan kanssa.
Ehkäpä et itse matkusta vauvan kanssa ympäri maailman, mutta oletko varma, ettei naapurisi/ystäväsi/sukulaisesi/kaupan kassa jne. ole tehnyt niin? Tauteja voi saada muualtakin kuin ulkomailta... :whistle:
 
Mamma Matilda
Kirjottelin tonne kohtaan missä kyseltiin puolueetonta tietoa rokotuksista vastaukseni nimimerkillä Matilda joten sen voi lukasta sieltä. Ehdotan edelleen että haettas kirjastosta se Viera Scheibnerin kirja rokotukset ja lähettas siitä liikkeelle, niin ja niistä nettisivuista joihin viittasin myös em. viestissäni. Olen huomannut tässä vuosien varrella asioita tutkiessani miten vajavaista ja yksipuolista tietoa rokotteista annetaan. Nyt on sentä jo herätty hieman kyselemään sivuvaikutuksista ym. mutta hyvin hyvin vähän on tavan tallaajilla tietoa siitä minkäverran rokotteet suojaavat ja kuinka paljon niillä on tekemistä vähentyneen sairastavuuden kanssa, siis ko. tautien sairastavuuslukuja tarkoitan. Myös näihin teemoihin on Viera kirjassaan paneutunut hyvin. Se ei ole mitään mutu tuntumaa vaan täysin perusteltavaa faktaa. Lukekaa niin tiedätte.

Yksi kaikkein ja kaikki yhden lapsen puolesta!! Matilda :saint:
 
Pönkki
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.12.2004 klo 21:47 mimma kirjoitti:
Ruotsissa jätettiin vastasyntyneiden tuberkuloosirokottaminen kokonaan pois (en nyt muista vuotta) ja siirryttiin rokottamaan ainoastaan riskiryhmään kuuluvat. EI siellä puhjennut mitään valtavia epidemioita. Tuli ehkä jonkin verran enemmän tuberkuloosi tapauksia, mutta tilanne laantui nopeasti eikä tosiaan epidemiaa syntynyt.
Hei, huomasitteko Helsingin Sanomissa pari päivää sitten uutista, että eräässä Tukholmalaisessa päiväkodissa on nyt sitten tuberkuloosiepidemia... :(
 

Yhteistyössä