Miksi ei rokottaa lastaan?

Eräs sanoi ettei rokota koska täällä on niin hyvin lapset rokotettu ettei tauteja pahemmin ole. Haloo! Venäjä on lähellä ja ihmiset matkustavat ties missä ja pöpöt matkaa päivässä ympäri maailmaa. En uskaltaisi ottaa riskiä!
 
Tutki aihetta hyvin
ennen kuin teet päätöksen suuntaan tai toiseen.

Itse olen rokottanut ensimmäisen lapseni normaalisti. Silloin en ymmärtänyt edes kyseenalaistaa asiaa, sehän oli selvä, että piti rokottaa, kun neuvolantäti kerran niin sanoi. Toisen lapsen kohdalla kävikin kurjemmin. Hän sai puolivuotisrokotukset, jonka jälkeen ilmestyi vähän ajan päästä korkea kuume, joka kesti monta päivää. Tästä alkoivat yövalvomiset ja lääkärissä juoksemiset. Vuoden ikäisenä hänellä todettiin lastenreuma.

Jopa neuvolasta on myönnetty, että rokotus on hyvin "mahdollinen" syy sairauteen. Itse olen täysin vakuuttunut tästä.

Tämän jälkeen meillä on otettu asioista selvää ennen kuin toimitaan, eikä enää ole rokotettu ketään meidän perheestä.
 
Olen ymmärtänyt että reuma voi tulla jälkitautina, itselle se puhkes angiinan jälkeen viisvuotiaana. Luultavasti reuma on kuitenkin sairaus joka tulee jos on tullakseen esim. kuumeen puhkasemana. Minä en henk.koht jaksa uskoa että rokotus olis sen aiheuttanut. :/
 
mamuliini
meillä ei ole rokotettu lapsia.ensimmäistä lasta rokotettiin reilun vuoden iässä,aateltiin et odotetaan vuoden ikään kun lapsi on vahvempi kestämään.mutta heti ensimmäisen piston jälkeen tyttömme sai allergisen reaktion ja neuvolasta sanottiin ettei he uskalla rokottaa enää..ehkä sairaalassa valvonnassa mutta ei muuten.päätimme että emme anna lapsillemme enää rokotuksia.erikoislasten lääkärinkin kanssa juttelin ja hän sanoi ettei suomessa ole syytä huoleen vaikka lapsilla ei olisi rokotetta.jos ebidemia esin kurkkumädästä tulee,otamme sitten rokotukset siihen.samoin jäykkäkouristus rokotuksen ehtii ottaa vielä esim.eläimen pureman jälkeen.en ole rokotuksia vastaan mutta niiden hyödyt ovat kyllä liioiteltuja,kaiki lapset eivät kestä niitä..toiset taas kestävät ne hyvinkin.jokaisen vanhemman on vain itse päätetävä..tsemppiä ja voimia.älä tee asiasta liian vaikeaa itsellesi =)
 
hope harmaana
Eikö nuo rokotukset ole liitetty myös joillain autismin puhkeamiseen? Meillä on molemmat lapset rokotettu normaalisti, en uskaltaisi ottaa riskiä olla rokottamatta.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.11.2004 klo 18:53 hope harmaana kirjoitti:
Eikö nuo rokotukset ole liitetty myös joillain autismin puhkeamiseen? Meillä on molemmat lapset rokotettu normaalisti, en uskaltaisi ottaa riskiä olla rokottamatta.
Tuo autismi-epäily kumottiin perättömänä tutkimusten jälkeen. Aika ajoinhan rokotuksia yritetään liittää eri sairauksien puhkeamiseen, mutta useimmiten nuo väitteet myös kumotaan.

Suomessa on melko turvallista olla rokottamatta lastaan, mutta sen tekee aina niiden rokotettujen kustannuksella... Jos useammat jättäisivät lapsensa rokottamatta, pääsisivät taudit taas vapaasti leviämään... Ja kuten sanottu, Venäjä ei ole kaukana ja siellä on esim. tubi yllättävän yleinen sairaus. Vaikka et itse sinne matkustaisi, et voi tietää ihmisistä päällee päin, kuka on juuri tullut rajan tälle puolen. Suomessa rokotusohjelma on tarkkaan harkittu ja siihen on hyväksytty vain sairauksia, joiden on todettu olevan haitallisempia sairastettuna kuin rokotettuna. Siksi esim. korvatulehdus- tai vesirokkorokotetta ei ole otettu mukaan yleiseen ohjelmaan.

Olikohan se uusimmassa vai sitä edellisessä 2Plusassa kun oli juttua rokotuksista...
 
Voihan ne rokotukset jättää ottamatta-
mutta:
jos lapsesi on raskaana ja saa tuhkarokon, valmistaudu tuplahautajaisiin, menee sekä äiti että lapsi manan majoille.
Jos lapsesi on raskaana ja saa vihurirokon, ala opettelemaan viittomakieltä- lapsenlapsesi voi olla kuuro.
Jäykkäkouristukseenhan Suomessa kuolevat lähinnä vanhat naiset... muttta jos lapsesi saa tulehtuneen haava, voi matka kulkea teholle- hengissä selviytyminen heikkoa..
Hinkuyskä voi iskeä perheeseen- ei mitenkään vaaratonta pienimmille.
Poikasi voi menettää hedelmällisyytensä, jos sikotautirokote jäi väliin.
Entäs polio? Hengityshalvaus seurauksena?

eli

elämme nyt maailamassa, jossa tapaamme eri puolilta maailmaa tulevia aikuisia ja lapsia. Vanhat kulkutaudit voivat alkaa elää. Jokainen suomalaiseen rokotusohjelmaan otettu rokote on havaittu tehokkaaksi ja järkeväksi. Oikeastaan rokotusohjelmaan voisi kuulua enemmänkin rokotteita, mutta tässä valtio säästää- ja perheet maksavat laskun.
 
haloo...tuo viimenen äiti on ihan tyhmä..hänen juttu ei perustu mikään.
elikkä..itellä lapsi ja ei oo mitäö rokotuksia. ensin otetin selvilleä kaikki hyvät ja huonot jutut. halusin tiedä ensiksi miten ne teke rokotuksia. oli pikkusen inhotava. www.rokotus.fi mena käy lukemassa siellä! ja päätä sitten.
olemme päätänyt että,...vaikka sille tulekin joku sairaus....hän selvi joka tapauksessa. kuolema % on pieni. ja vaikka otat rokotuksen voi silti tulla hinkyhyskä...silti voi tulla kaiki sairaukset. joka tapauksessa...aina kun minultö kysytään miksi en ole rokotanyt että..mikä on syy..lähetän kaiki www.rokotus.fi. aina sanon että tutkikaa asia. ei kannata tehä asiota koska pitää tehä. :wave:
 
Haloo!
Kaikki mitä kirjoitin on pitkän selvittelyn tulosta. On niin turhaa altistaa rakkaimpiaan helposti estettäville, mutta henkeä vaarantaville taudeille.
Syy jättää rokottamatta tuntuu lähinnä kevytmieliseltä. Kadun, teen hankkinut esikoiselle täyttä hinkuyskäsarjaa. Onneksi nyt kun poika on aikuinen ja opiskelee hoitajaksi, olen vielä voinut pyytää hänelle tdapc-tehosteet
 
Nonni
www.rokotusinfo.fi sivuilta saa paljon tietoa.

Tämä KTL:n Rokottajan käsikirjasta:

"Rokotettavalle tai hänen vanhemmilleen tulee kertoa rokottamisen vapaaehtoisuudesta sekä rokotteiden hyödyistä ja haitoista. On tärkeää verrata rokottamisen vaaroja ja mahdollisen rokottamatta jättämisen vaikutuksia yksilölle ja yhteisölle. Lisäksi rokotettavan on hyvä tietää tavalliset rokotusreaktiot sekä niiden mahdollinen alkamisajankohta ja kesto."

Tämä ei kuitenkaan nykyisin neuvoloissa toteudu. Vanhemmille ei kerrota sekä hyötyjä, että haittoja. Jos haluaa tietää haitoista, on itse oltava valtavan aktiivinen.
 
Susse
Tässä joidenkin vanhempien perusteluista, miksi eivät rokotuta lastaan tai rokottavat vasta myöhemmässä vaiheessa tai antavat vain joitain tiettyjä rokotuksia.

Vihurirokko: vihurirokko on mahdollisesti vaarallinen raskaana olevan naisen sikiölle ensimmäisillä raskausviikoilla, ja rokotuksen antaminen rokotussuosituksen mukaisessa iässä voi johtaa siihen että suojaa ei enää synnytysiässä ole, sen sijaan taudin sairastamisen ajatellaan antavan pysyvän suojan, tai ellei tautia sairasta niin otetaan rokote lähempänä lisääntymisikää

Sikotauti: sikotauti on vaarallinen ainoastaan lisääntymisikäisille miehille, ja rokotuksen antaminen rokotussuosituksen mukaisessa iässä voi johtaa siihen että suojaa ei enää tuossa iässä ole, sen sijaan taudin sairastamisen ajatellaan antavan pysyvän suojan, tai ellei tautia sairasta niin otetaan rokote lähempänä lisääntymiskykyistä ikää

Rokotuksilla saattaa olla merkittävä rooli rokotusten käytön lisääntymisen kanssa samaan aikaan huomattavasti yleistyneissä immuunijärjestelmän häiriöihin liittyvissä pitkäaikaissairauksissa kuten esim. astma, allergiat, autismi, reuma, lapsuusiän diabetes
rokotteiden myrkylliset ja haitalliset säilöntäaineet pelottavat: esim. elohopea, formaldehydi

Rokotteiden apuaineiden (adjuvantit) epäillyt haitat pelottavat: esim. alumiini-yhdisteet

Rokotteet heikentät luontaista immuunipuolustusta

Rokotteiden antamaa suojaa pidetään hyvin epävarmana

Rokotteiden riskit nähdään suurempina kuin tautien sairastamisesta aiheutuvat riskit

Ajatellaan, että suurin osa rokotteiden tehoon, turvallisuuteen ja haittavaikutuksiin perustuvista tutkimuksista ovat täysin tai osittain itse valmistajien rahoittamaa ja sen takia eivät ole objektiivisia ja luotettavia

Rokotteiden riskit nähdään suurempina kuin tautien sairastamisesta aiheutuvat riskit

Pelätään rokotteiden mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia, joita ei ole tutkittu

Tutki aihetta hyvin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.11.2004 klo 11:06 auryn kirjoitti:
Olen ymmärtänyt että reuma voi tulla jälkitautina, itselle se puhkes angiinan jälkeen viisvuotiaana. Luultavasti reuma on kuitenkin sairaus joka tulee jos on tullakseen esim. kuumeen puhkasemana. /
Aivan! Ja monen päivän kova kuume johtui rokotteesta. Joten...!! Oireet alkoivat tämän jälkeen.

Ajatteletko, että kyllä se reuma olisi sieltä putkahtanut ennen pitkää joka tapauksessa, että miksi ei nyt rokotuksen aiheuttaman kuumeen myötä? Tässä tapauksessa lapsi oli siis 6 kk vanha ja puolustusjärjestelmä sen ikäisen tasolla, eli heikoimmillaan. Ehkäpä vahvistuneen immuunitason myötä reuma ei olisikaan puhjennut ilman tätä rokotuksen aiheuttamaa kaaosta elimistössä?

poju04
Periaatteessahan suomessa noita tauteja harvemmin esiintyy, mutta kuten tuolla jo joku kirjoittikin niin rajantakana ne jo häämöttää! Ja se miksei niitä suomessa ole niin johtuu siitä, että lapsia on rokotettu....
Mutta molemmissa vaihtoehdoissa on riskinsä ja se kumman haluaa ottaa on itse päätettävä
 
Susse
Kyllä arpomista on sekin, kun ei tiedoteta vanhemmille niistä mahdollisista haitoista OLLENKAAN. Ja ihan kiistatta niitä on! Sitten jos sattuu niin ikävästi, että rokotuksesta jotain aiheutuu, tulee se aika ikävänä yllätyksenä, kun rokotuksia markkinoidaan yleisesti NIIN turvallisina.

Tämä on koettu meillä ja aina syytän itseäni siitä, etten ymmärtänyt ottaa selvää asioista ja sitten tietoisesti tehdä päätöstä. Olisinhan saattanut siinä tilanteessa silti rokottaa (eihän se nyt meidän lapsen kohdalle...) mutta olisin ainakin tiedostanut asian.
 
rokotakka vaan. ja kun yksi äiti sanoi että neuvolassa ei kuka puhu huonsota puolesta. vaikka niilä on pakkoa. ne vaan sano että on hyvä ota rokote. mutta jos kysyt huonoja puolija..sitten niilä on suu auki ja naamasta punaiset. koska ne ei osa sanoa mitään muutA kun sitä mitä kirjoista lukenut! inhotava.
ite en rokotanut lasta....ja oli ärsyttävä kun akka neuvolasta sanoi että on pakko. eipä ole pakko. jokaisen oma päätös.

aina löyty sairauksia mihin voi kuolea....paskat nyt menen kyllä nukkumaan!
 
Uusimmassa 2Plussassa oli pikku juttu, jossa esimerkinä oli tuhkarokkorokotukset. Tällä hetkellä Suomessa rokotetaan sitä vastaan 93% lapsista. Jos luku putoaisi 90 prosenttiin, seurauksena olisi todennäköisesti 30 000 ihmisen epidemioita vuosittain. Niistä seuraavien kuolintapausten määrää en enää tarkasti muista, mutta se oli useampi sata henkeä vuodessa. Ja vain kolmen prosentin vähenemisellä rokotuskattavuudessa... Siitä voi jokainen miettiä, mitä seuraisi, jos vielä useammat jättäisivät rokottamatta... Sen todella tekee AINA rokotettujen kustannuksella.
 
Susse
http://www.sairaslapsi.com/frame.cfm/cms/sprog=4/grp=3/menu=11/

Tanskalaisen Mentor Instituutin sivuilta löytyvät myös tavalliset kysymykset rokotuksista-palsta:

On hyvin epätodennäköistä, että lapsi saa aivokalvontulehduksen ja sen myötä aivovaurion tuhkarokon, vihurirokon tai sikotaudin yhteydessä. Yhtä epätodennäköistä on, että lapsi saa aivokalvontulehduksen ja sen myötä aivovaurion tuhkarokko-sikotauti-vihurirokko -rokotuksen yhteydessä.

Aivokalvontulehdus on yksi tuhkarokon pelätyimpiä jälkitauteja, mutta vain yksi lapsi 1000-2000 lasta kohden saa sen. Aivokalvontulehduksen ja sen myötä aivovaurion esiintyminen tuhkarokko-sikotauti-vihurirokko -rokotuksen yhteydessä on mahdollista, mutta äärettömän harvinaista. Lapsi saa korvauksen, jos näin tapahtuu.

(HUOM! RISKIT OLEMASSA SIIS MOLEMMIN PÄIN! Sairastaessa, sekä rokotettaessa. Tämä kannattaa huomioida)

äiti 45 v
Olisipa ollut vihurirokkorokotus minun nuoruudessani! Sairastin vihurirokon aikuisena ja sen jälkeen tosi kivuliaan moniin niveliin ulottuneen monta kuukautta kestäneen niveltulehduksen. Kaikki sorminivelet, kyynärpäät mm, aamulla sängystä nouseminen oli yhtä tuskaa kun ei voinut käsien avulla nousta ja muutenkin sattui niin p---sti.
Luojan kiitos tuo meni ohi ja vatsani kesti kuin kestikin sen jatkuvan särkylääkkeiden syönnin!
Yksi miespuolinen samanikäinen tuttavani ei voi tulla koskaan isäksi, kiitos sikotaudin!
Nämä vain kaksi esimerkkiä ja ikävä kyllä ei tule mieleen noita rokotuksesta johtuvia vaarallisia juttuja -esimerkkejä, mitä nyt pientä kuumetta ja rokotuspaikan arkuutta.

Rokotuksia vastustavat, mitäs te itse?? Kun matkustatte vaikka tropiikkiin otatteko hepatiittisuojan vai vietättekö elämänne tutussa turvallisessa Suomessa ja ainakin pysytte kaukana esimerkiksi nyt tuolta kaukoidästä tulevista ihmisista etteivät vaan tuo teille mitään tauteja. Vai uskotteko te omaan rokotteenvastaiseen uskoonne ja uskotte ettei mitään tauteja olekaan olemassa ja rokotukset on vain huuhaata ja firmojen isoa bisnestä?

tilly harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2004 klo 19:46 äiti 45 v kirjoitti:

halusin vastata kysymyksiisi vaikka en ole ehdoton rokotusten vastustaja.itse sain viimeisen rokotuksen ennen kouluikää joten luulen ettei yksikään ole enää voimassa.myöskään lapsillani ei ole rokotuksia.ensinnäkään jos matkustat esim.canarialle,et tarvitse rokotuksia..ja ehken jättäisin väliin tropiikit...ja rokotus suoja ei ole täydellinen,tiedän monia tapauksia,sairastettu on rokotuksissta huolimatta...ja,luulen ettei sinullakaan ole rokotuksia tauteihin mitä kaukoidästä tulevat voivat tuoda mukanaan..vaikka tuskin edes tuovat.uskon että taudit todella ovat olemassa!!tuskin kukaan rokotusten vastustaja ajattelisi niiden olevan satua...mutta totta on kyllä se että rokotukset ovat maaailmanlaajuista bisnestä,eikä aina ajatella muuta kuin rahaa..haittoja,kuolemantapauksia ja muita bisnekselle haitallisia asioita vähätellään ja piilotellaan...olisi aika sinisilmäistä kuvitella muuta...mutta toki rokotuksissta on varmasti ollut myös hyötyä ja sillä on saatu monia vakavia ebidemiioita hillittyä..mutta kaikki lapset eivät niitä kestä..ja niin he saavat huonomman vastustuskyvyn..korvatulehdus kierteitä yms.ja loppujen lopuksi nämä rokotussairauksien bakteerit ja virukset muuttuvat niin etei rokotus enää tehoa..ihmiskunta rappioituu keinotekoisesti aiheutettujen sairauksien tähden koska ne eivät anna hyvää suojaa tautia vastaan ,varsinkaan muuttunutta tautia vastaan...oma vanhin lapseni sai rajun rokotusreaktion ainoastaan yhdestä piikistä...ja rokotukset jäi meidän lapsilla siihen..he eivät selvästi kestä rokotusten aiheuttamaa kaaosta elimistössään!!toiset lapset kestävät ,toiset ei...mutta kukin tavallaan ja kaikki tahtovat kuitenkin lapsensa parasta,mutta liian sinisilmäinenkään ei kannata olla!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.11.2004 klo 22:11 Anneli kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.11.2004 klo 18:53 hope harmaana kirjoitti:
Eikö nuo rokotukset ole liitetty myös joillain autismin puhkeamiseen? Meillä on molemmat lapset rokotettu normaalisti, en uskaltaisi ottaa riskiä olla rokottamatta.
Tuo autismi-epäily kumottiin perättömänä tutkimusten jälkeen. Aika ajoinhan rokotuksia yritetään liittää eri sairauksien puhkeamiseen, mutta useimmiten nuo väitteet myös kumotaan.

Suomessa on melko turvallista olla rokottamatta lastaan, mutta sen tekee aina niiden rokotettujen kustannuksella... Jos useammat jättäisivät lapsensa rokottamatta, pääsisivät taudit taas vapaasti leviämään... Ja kuten sanottu, Venäjä ei ole kaukana ja siellä on esim. tubi yllättävän yleinen sairaus. Vaikka et itse sinne matkustaisi, et voi tietää ihmisistä päällee päin, kuka on juuri tullut rajan tälle puolen. Suomessa rokotusohjelma on tarkkaan harkittu ja siihen on hyväksytty vain sairauksia, joiden on todettu olevan haitallisempia sairastettuna kuin rokotettuna. Siksi esim. korvatulehdus- tai vesirokkorokotetta ei ole otettu mukaan yleiseen ohjelmaan.

Olikohan se uusimmassa vai sitä edellisessä 2Plusassa kun oli juttua rokotuksista...
Jos lukee kansainvälisiä tutkimuksia niin autismin ja ja olikohan se MPR rokotteen välillä on löydetty selvä yhteys. Ja esim. Espanjassa oli vasta oikeudenkäynti jossa perheelle myönnettiin korvauksia sen jälkeen kun lapsi oli sairastunut autismiin ja useissa tutkimuksissa oli voitu osoittaa autismin puhjenneen rokotuksen seurauksena. Näitä samanlaisia oikeudenkäyntejä on ollt myös mm. USA:ssa.

Ulkomaalaiset tutkijat on myös syyttäneet suomalaisia tutkijoita siitä ettei täällä autismi tilannetta oteta tosissaan. Suomessa näiden tutkijoiden mukaan voidaan jo puhua epidemiasta koska jopa yksi 500:sta lapsesta Suomesssa sairastuu autismiin. Näiden tutkijoiden mukaan Suomessa asiaa painetaan villasella eikä tilannetta oteta vakavasti.
 
[/quote]

Suomessa on melko turvallista olla rokottamatta lastaan, mutta sen tekee aina niiden rokotettujen kustannuksella... Jos useammat jättäisivät lapsensa rokottamatta, pääsisivät taudit taas vapaasti leviämään... Ja kuten sanottu, Venäjä ei ole kaukana ja siellä on esim. tubi yllättävän yleinen sairaus. Vaikka et itse sinne matkustaisi, et voi tietää ihmisistä päällee päin, kuka on juuri tullut rajan tälle puolen. Suomessa rokotusohjelma on tarkkaan harkittu ja siihen on hyväksytty vain sairauksia, joiden on todettu olevan haitallisempia sairastettuna kuin rokotettuna. Siksi esim. korvatulehdus- tai vesirokkorokotetta ei ole otettu mukaan yleiseen ohjelmaan.

Olikohan se uusimmassa vai sitä edellisessä 2Plusassa kun oli juttua rokotuksista...
[/quote]

Miten rokottamatta jättämisen tekee rokotettujen kustannuksella? Tuota en oikein käsitä... JA tuosta tubi rokotteesta sen verran että missään muussa teollistuneessa valtiossa ei rokoteta kaikkia vastasyntyneitä kuin Portugalissa, Suomessa ja osassa Irlantia. Jo tuo pistää miettimään että onkohan nyt kuitenkaan niin tarkkaan harkittua tuo SUomen rokotussysteemi. Ja toiseksi se Tubirokote ei suojaa ns. Venäjän tuberkuloosilta. Ja tällä hetkellähän Suomessa mietitäänkin Tubirokotteesta luopumista, koska rokote ei ole enää niin välttämätön ja lisäksi se on aiheuttanut lisää sivuvaikutuksia kun vuonna 2002/2003 siirryttiin eriin Tubirokotteeseen.

Itse olen sitä mieltä että rokotteista osa on kyllä ihan hyviä, mutta osaa on syytä harkita. Ja varsinkin sitä missä vaiheessa rokotteet antaa lapselleen. Rokotteessahan on aina iste tautia ja lapsen elimistön täytyy aloittaa vasta-aineen kehittäminen tautia vastaan. VOi vain kuvitella mitä uusi viisrokote tuo tullessaan, kun pienen lapsen elimistö saa usean eri taudin tai taudin osan elimistöönsä ja joutuu alkaan taistelemaan niitä vastaan. Koville joutuvat ns. heikot lapset...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.12.2004 klo 19:25 Saana kirjoitti:
Uusimmassa 2Plussassa oli pikku juttu, jossa esimerkinä oli tuhkarokkorokotukset. Tällä hetkellä Suomessa rokotetaan sitä vastaan 93% lapsista. Jos luku putoaisi 90 prosenttiin, seurauksena olisi todennäköisesti 30 000 ihmisen epidemioita vuosittain. Niistä seuraavien kuolintapausten määrää en enää tarkasti muista, mutta se oli useampi sata henkeä vuodessa. Ja vain kolmen prosentin vähenemisellä rokotuskattavuudessa... Siitä voi jokainen miettiä, mitä seuraisi, jos vielä useammat jättäisivät rokottamatta... Sen todella tekee AINA rokotettujen kustannuksella.
En pitäis Kaksplussaa mitenkään luotettavana tietolähteenä. Noita tutkimuksiahan on tehty puoleen jos toiseen ja lehti ite päättää minkä kannan ottaa ja mitkä tutkimukset valitsee.

Ja mistä ihmeessä voidaan tehdä tuollainen päätelmä että jos rokotetaan 3% vähemmän niin tulee valtavat epidemiar yms. Ei tuollaista voi mennä päättelemään. Tuo ei perustu mihinkään muuhun kuin epämääräisiin olettamuksiin. Kuulostaa enemmänkin ihmisten peloittelulta.

Ruotsissa jätettiin vastasyntyneiden tuberkuloosirokottaminen kokonaan pois (en nyt muista vuotta) ja siirryttiin rokottamaan ainoastaan riskiryhmään kuuluvat. EI siellä puhjennut mitään valtavia epidemioita. Tuli ehkä jonkin verran enemmän tuberkuloosi tapauksia, mutta tilanne laantui nopeasti eikä tosiaan epidemiaa syntynyt.

Ja miten muka rokottamatta jättämisen tekee rokotettujen kustannuksella? Eikö rokotus suojaakaan taudilta edes rokotettuja??? Siltä vaikuttaa. Ja onhan tuosta tosielämässäkin näyttöä. Perheen kuopus rokotetaan ja jo rokotetut pari vuotta vanhemmat sisarukset sairastuvat tautiin...
 
Yhteistyössä