miksi ei adoptiota

[VanhaNiklas]

Tosi asia on, että helpommalla pääsee tekemällä lapsen itse, jos vain kroppa on tämän asian suhteen yhteistyökykyinen ja -haluinen. Vaikka tässä tapauksessa on omat "sika säkissä" vaaransa, kun ei tiedä mitä on saamassa.

Mielestäni biologisuus lasten suhteen on yliarvostettua.

Tuo 'sika säkissä' kommentti on yhtä hyvin adoptioprosessia olevilla. Eihän niistä kansainvälisen adoption lasten kunnosta tiedetä etukäteen.

 

[Unelma S-L]

Unelma S-L, onko sulla vaihdevuodet?! Miksi ihmeessä otit noin nokkiisi? Luepa uudestaan vastaukseni. Kirjoitin, että "Eikä mulle tulisi mieleenkään alkaa tätä selittää jollekin Unelmapullalle joka tunkee nenänsä toisten asioihin. Voisin hyvinkin ironisesti vastata, että lapset pitää tehdä itse".

En kirjoittanut sinusta, vaan ylipäänsä yleisesti sellaisista tädeistä jotka tunkevat sukujuhlissa tai kadulla nokkansa toisten asioihin ja kyselevät härskisti ilman mitään hienotunteisuutta. Tosin vaikutat juuri siltä stereotyypiltä, jota tarkoitin.

Minulla oli rakentava vastaus. Kerroin A) miksi emme adoptoi ja B) miksi en kerro kaikille urpoille kyselijöille sitä suoraan kysyttäessä.

On kyllä, on vaihdevuodet. En tosin ymmärrä mitä ne tähän kuuluu?
Olen elänyt nuoruudessa lapsettoman liiton, jotan tiedän todellakin, miltä tuntuu "lapsenhankinta" kysymykset. Exäni työkaverit lupasivat "leikillisesti" tulla lapsentekotalkoisiin. Just juu...

Minusta nämä kasvottomat keskustelut ovat oiva paikka tämän laatuiselle jutuille.
Jos olen jotakuta loukannut, tarkoitukseni ei todellakaan ole se ollut.
Koskaan en ole kysynyt keneltäkään syytä lapsettomuuteen, olenhan ollut itsekin vuosia kiusaantunut kysymyksestä.
Kaikille ei hienotunteisuus ole myötäsyntyistä...

 

[jatta]

Uskoisin niin Suomesta kuin ulkomailtakin adoptioon annettavien lasten olevan hyvin terveitä. Heidät todennäköisesti tutkitaan perinpohjin, joskaan perinnöllisiä sairauksia ei voida poislukea. Mutta niinhän se on biolapsissakin, perinnölliset sairaudet tulevat jos ovat tullakseen. Jos adoptioon annetulla lapsella on vamma tai jokin sairaus, siitä kyllä informoidaan adoptoijaa.

 

[tyhmä kysymys]

Mikä adoptioprosessia viivyttää?
Luulisi pariskunnan olosuhteet pystyä selvittämään nopeamminkin.
Maailmalla on kodittomia lapsia miljoonia, joten ei lapsistakaan pitäisi olla pula.
Mikä siinä kestää niin tavattoman kauan?

 

[Adoptiota harkitseva]

Mikä adoptioprosessia viivyttää?
Luulisi pariskunnan olosuhteet pystyä selvittämään nopeamminkin.
Maailmalla on kodittomia lapsia miljoonia, joten ei lapsistakaan pitäisi olla pula.
Mikä siinä kestää niin tavattoman kauan?

Rehellisesti sanottuna prosessi kestää niin kauan ja on niin kallis pääasiassa siitä syystä, että adoptioneuvontaa antavien organisaatioiden ja laitosten pitää työllistää itsensä. Näille kaikille kun adoptioneuvonta kun on se päätyöllistäjä ja suurin tulonlähde. Nyt nämä samat puljut vielä lobbaavat sen puolesta, että ns. yksityinen adoptio ulkomailta (esim. kun ulkomailla asuva suomalainen adoptoi siellä olonsa aikana ko. maasta laillisesti lapsen ja tuo hänet sitten mukanaan Suomeen) pitäisi tehdä nykyistäkin vaikeammaksi ja näidenkin henkilöiden pitäisi jotenkin olla heidän asiakkaitaan saadakseen adoptionsa hoidetuksi.

Tilanteen ollessa tämä, en usko asiantilaan tulevan muutosta lähitulevaisuudessa. Kuka nyt sitä oksaa sahaisi, jolla itse istuu!

Aika monessa muussa länsimaassa vastaavantasoinen prosessi saadaan hoidettua n. 3-6 kuukauden aikana.

 

[tyhmä kyselijä]

Kysymys edelliselle!
Tarkoitatko, että kapulaa lyödään rattaisiin suomalaisessa organisaatiossa?

 

[Adoptiota harkitseva]

Kysymys edelliselle!
Tarkoitatko, että kapulaa lyödään rattaisiin suomalaisessa organisaatiossa?

Kyllä, juuri näin on. He myös aktiivisesti lobbaavat prosessin helpottamista vastaan, käyttäen aina "lapsen etua" perusteluna tälle.

Suurin osa, ja nimenomaan ne kaikkein käsittämättömimmät, adoptiovanhemmilta vaadittavat kriteerit ovat myös nimenomaan suomalaisten adoptiojärjestöjen asettamia. Useimmilla lapsia adoptioon antavilla mailla itsellään on huomattavan löysät (ja monesti aivan järkeenkäyvät) kriteerit sille, kuka kelpaa adoptoimaan. Kun adoptiota haluavilta tutkitaan järjestöjen omasta halusta kaikki mahdolliset taustat, niin meneehän siinä aikaa ja työllistyy hyvin suomalaisten järjestöjen työntekijöitä.

 

[adoptioprosessissa]

Olen itse vuosien adoptioprosessissa ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että lapsitieto ulkomailta voi tulla koska tahansa. Olen eri mieltä muutamasta tässä keskustelussa esille nousseesta asiasta. Ensinnäkin kv. adoptio vaatii kyllä rahaa, mutta ihan normaalituloilla se onnistuu kyllä. Meilläkin on tällä hetkellä puoliso työttömänä. Sen sijaan että kävisi vuosittain lomamatkalla (tai tupakoisi) voi ne rahat laittaa adoptioon.

Toinen asia joka kannattaa muistaa on, että adoptiolapsi on aina erityistarpeinen. Usein kyseessä on riskiraskaus vaikeissa olosuhteissa, joten kv. adoptioon ryhtyvän on oltava valmis hyväksymään monia terveysongelmia. Terveet lapset löytävät parhaiten kodin kotimaastaan, samoin aivan nuoret lapset. Niitähän ei kv. adoptioon nykyään juuri vapaudukaan.

Ne kommentit vanhempien syynäämisestä pitävät kyllä paikkansa. Terveystilaa katsotaan todella tarkasti ja monet Suomessa "tavalliset" jutut, katsotaan kehitysmaissa sairauksiksi. Samoin kiinnitetään huomiota mm. vanhempien valmiuksiin kestää rasistisia kommentteja ja sitä että kaikilla tuntemattomillakin on "oikeus" kommentoida adoptiotamme. Uudet rikosrekisteriotteet, raportit ja terveystodistukset saa hankkia ja toimittaa moneen kertaan prosessin kuluessa. Pitkää pinnaa siis vaaditaan. Itse yritän selvitä sillä ajatuksella, että jos kyse olisi itse synnyttämästäni lapsesta, haluaisin toki että lapsen uudet vanhemmat ja heidän motiivinsa tutkittaisiin perinpohjaisesti.

 

[Adoptioprosessissa oleva]

Tässäpä hieman erilainen näkökulma.

Olen itse adoptiolapsi. Minut on adoptoitu Suomesta muutaman kuukauden ikäisenä. Koko elämäni olen tuntenut, että en kuulu mihinkään. Kukaan ei ole minulle millään tavalla sukua (biologisesti). En muistuta ulkonäöltäni ketään. Väitän myös rehellisesti, että adoptioäitini ei ole koskaan kyennyt rakastamaan minua niin kuin äiti voi rakastaa lastaan. Ehkä olen väärässä, mutta se ei valitettavasti muuta omaa kokemustani.

Tulin adoptioperheeseeni todella hirvittävistä olosuhteista (joita en tietenkään muista, mutta olen ottanut selvää). Adoptioperheeni taas on ollut enemmän kuin "hyvä" perhe, myös kaikkien näiden edellämainittujen mittarien mukaan. Taloudellisesti olen aina saanut kaiken, mitä olen ikinä osannut pyytää. Olen ollut kirjaimellisesti Hemmoteltu Kakara. Minua on pidetty pumpulissa, minut on nostettu jalustalle. Olen ilmeisesti ollut jotenkin liian hyvä ollakseni totta. En tiedä.

Olen kärsinyt elämässäni niin paljon... Ehkä osittain juuri siksi että olen kokenut olevani totaalisen YKSIN tässä maailmassa. Ja se, että olen "ollut liian hyvä"... en edes voi alkaa kuvailemaan minkälaiseen helvettiin se on minut johtanut.

Olemme mieheni kanssa adoptioprosessissa ja kuvailemasi kaltainen tilanne olisi se pahin skenaario.

Jos kertomasi on totta, vanhempasi ovat yrittäneet korvata kiinnittymättömyytesi/kiintymyksesi hemmottelulla ja paapomisella. Kunnon side vaikuttaa jääneen syntymättä. Olisi mielenkiintoista tietää minkä ikäinen olet, sillä tavallaan tuo adoptiolapsena oleminenkin taitaa olla elämänmittainen prosessi. Jos aiot luoda esimerkiksi parisuhteen, voi tunnekylmyytesi tulla esiin myös siellä.

Meillä taitaa olla mieheni kanssa aika inhorealistinen näkemys mitä on edessä. Emme kuulu niihin adoptiovanhempiin, jotka kuvittelevat tietävänsä adoptiosta kaiken, emme haluaisi edes vertaistukea, saatika osallistua puoliväkisin mainostetulle adoptioleirille. Jokainen lapsi ja tilanne on kuitenkin niin erilainen ja aivan kuten biologiseenkin vanhemmuuteen, siihen voi kuvitella valmentautuvansa, mutta todellisuus on aina jotakin ihan muuta.

Saimme adoptioneuvojalta pyyhkeitä asenteestamme. Ehkäpä adotio meiltä evätäänkin, kuka tietää. Heidän mieleivallan alla tässä edetään. En aio siltikään ryhtyä yltiöhössöttäjäksi asian kanssa. Ja vaatimukset tuntuvat osin aika kohtuuttomalta.

Sinulle adoptiolapsi toivon hyvää elämää ja ymmärrystä omaa tilannetta kohtaan.

 

[Vexitär]

Luin lehdestä joskus tämän talven aikana, että esim. Turun seudulla käy synnytyslaitoksella niin, että äiti ei halua pitää lasta. Ja että näin tapahtuu noin kymmenen kertaa vuodessa! Monet eivät edes halua nähdä lastaan. Siis vähän niinkuin joissain elokuvissa.

Nyt kysyisin, mitä näille lapsille tapahtuu? Täällä on todettu, että suomalaiset vauvat ovat "loppuneet kesken". Eikö kuitenkin Suomessakin riitä synnyttäjiä, joiden raskaus on alkanut vahingossa, mutta äiti ei syystä tai toisesta ole päätynyt aborttiin. En ymmärrä, saavatko nämäkin vauvat kodin pikaisesti jonkun pitkään jonossa olevan parin luota vai mitä heille tapahtuu?

 

[Ajattelija77]

Uskoisin niin Suomesta kuin ulkomailtakin adoptioon annettavien lasten olevan hyvin terveitä. Heidät todennäköisesti tutkitaan perinpohjin, joskaan perinnöllisiä sairauksia ei voida poislukea. Mutta niinhän se on biolapsissakin, perinnölliset sairaudet tulevat jos ovat tullakseen. Jos adoptioon annetulla lapsella on vamma tai jokin sairaus, siitä kyllä informoidaan adoptoijaa.

No eihän ne ole uskon asioita. Vaikka useimmat kv-adoptiossa olevat lapset ovatkin olleet viime vuosina fyysisesti terveitä, niin lähes kaikilla on henkisiä ongelmia, mikä johtuu ylipäänsä siitä, että he ovat adoptiossa. Eihän adoptioon tule lapsia, joilla olisi asiat hyvin.

 

[Ajattelija77]

Mikä adoptioprosessia viivyttää?
Luulisi pariskunnan olosuhteet pystyä selvittämään nopeamminkin.
Maailmalla on kodittomia lapsia miljoonia, joten ei lapsistakaan pitäisi olla pula.
Mikä siinä kestää niin tavattoman kauan?

Lapsia on miljoonia kyllä, mutta adoptioprosessissa olevia lapsia on siitä vain kourallinen. Eli jokaista kv-adoptio lasta kohden on 5 pariskuntaa jotka ovat prosessissa hakemassa lasta. Vaikka siis äkkiseltää kuvittelisi, että lapsia on sen kuin hakee, niin ei se todellisuus sitten olekkaan ihan niin. Prosessi kestää vuosia ja on henkisesti melko raskasta, kun kaikki syynätään jo täällä Suomessa.

 

[Kyllä!]

Luin lehdestä joskus tämän talven aikana, että esim. Turun seudulla käy synnytyslaitoksella niin, että äiti ei halua pitää lasta. Ja että näin tapahtuu noin kymmenen kertaa vuodessa! Monet eivät edes halua nähdä lastaan. Siis vähän niinkuin joissain elokuvissa.

Nyt kysyisin, mitä näille lapsille tapahtuu? Täällä on todettu, että suomalaiset vauvat ovat "loppuneet kesken". Eikö kuitenkin Suomessakin riitä synnyttäjiä, joiden raskaus on alkanut vahingossa, mutta äiti ei syystä tai toisesta ole päätynyt aborttiin. En ymmärrä, saavatko nämäkin vauvat kodin pikaisesti jonkun pitkään jonossa olevan parin luota vai mitä heille tapahtuu?

Ainakin Helsingissä nuo lapset päätyvät adoptioon,sosiaaliviraston kautta,siellä neuvonnassa oleville pareille.Suomalaisille vauvoille ei ole jonoa,vaan ne sijoitetaan sopivaan perheeseen,jonka adoptioprosessi on tietyssä vaiheessa.Mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa vastasyntynyttä muutaman päivän varoitusajalla.

 

[tiittu]

Ainakin Helsingissä nuo lapset päätyvät adoptioon,sosiaaliviraston kautta,siellä neuvonnassa oleville pareille.Suomalaisille vauvoille ei ole jonoa,vaan ne sijoitetaan sopivaan perheeseen,jonka adoptioprosessi on tietyssä vaiheessa.Mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa vastasyntynyttä muutaman päivän varoitusajalla.

Lapsia ei adoptoida synnytyslaitokselta suoraan, sillä äidillä on 8 viikon harkinta-aika jonka jälkeen hän päättää, pitääkö lapsen vai ei. Monesti tuon harkinta-ajan vauva on sijoitettuna laitokseen tai sijaisperheeseen, joka on erikoistunut lyhytaikaisiin sijoituksiin.

Uskoisin, että monetkaan näistä äideistä, jotka eivät halua itse pitää lastaan, eivät silti kuitenkaan luovuta lasta adoptioon. Jos sosiaalityöntekijät katsovat, ettei äidistä ole huolehtimaan lapsesta, tämä sijoitetaan sijaisperheeseen. Ja sitten joka ikinen vuosi arvioidaan uudelleen, olisiko biologisista vanhemmista kuitenkin kasvattajiksi, ja lapsi saa elää epätietoisuudessa siitä, ketkä hänen "oikeat" vanhempansa oikein ovatkaan.

 

[Kyllä!]

Lapsia ei adoptoida synnytyslaitokselta suoraan, sillä äidillä on 8 viikon harkinta-aika jonka jälkeen hän päättää, pitääkö lapsen vai ei. Monesti tuon harkinta-ajan vauva on sijoitettuna laitokseen tai sijaisperheeseen, joka on erikoistunut lyhytaikaisiin sijoituksiin.

Uskoisin, että monetkaan näistä äideistä, jotka eivät halua itse pitää lastaan, eivät silti kuitenkaan luovuta lasta adoptioon. Jos sosiaalityöntekijät katsovat, ettei äidistä ole huolehtimaan lapsesta, tämä sijoitetaan sijaisperheeseen. Ja sitten joka ikinen vuosi arvioidaan uudelleen, olisiko biologisista vanhemmista kuitenkin kasvattajiksi, ja lapsi saa elää epätietoisuudessa siitä, ketkä hänen "oikeat" vanhempansa oikein ovatkaan.

Toki äidillä on tuo harkinta-aika ja kyllä,lapsia ei adoptoida suoraan laitoksesta,vaan sijaisperheestä.Äiti saa pyörtää päätöksensä siihen saakka,kunnes lapsi on 3kk,vaikka vauva olisi jo annettu adoptioon.Mutta silti tällä systeemillä vauvoja on tullut adoptioon esim.Helsingissä viimeisen vuoden aikana aika huomattava määrä.Lama vaikuttaa tähänkin.

 

[jep joo]

Tuo on totta, että Suomessakin syntyy ei-toivottuja lapsia, mutta hyvin usein äiti ei osaa päästää lapsesta irti, vaan lapsi menee sijaiskodista toiseen, käy välillä äidin luona, otetaan esim. huostaan äidin mielenterveysongelmien/juomisen takia ja taas pannaan johonkin hoitokotiin tai laitokseen.

Usein Suomessa adoptioon annettavat vauvat päätyvät myös lähisukulaisille (esim. isovanhemmille) tai että virallinen huoltajuus on äidillä, mutta todellisuudessa isovanhemmat eivät salli adoptiota, vaan kasvattavat lapsen itse. Jos päättää haluta suomalaista lasta, niin sen saaminen on todella epätodennäköistä, koska tarjontaa on niin vähän.

Itse en yrityksistä huolimatta saanut omaa biologista lasta. En kuitenkaan halua jonkun toisen lasta. Voi tuntua oudolta ajatusmaailmalta, mutta niin se vain on. Uskon, että lapsen kasvatus on riittävän haastavaa ilman sitä, että lapsi on kohdannut ankean vauvaiän ja hän on luonteeltaan täysin erilainen ja ulkonäkönsä vuoksi tulee kohtaamaan erilaisuutta ja juurettomuutta. Minusta adoptio-ongelma pitäisi ratkaista kotimaassa (ts. sijoittaa lapset kotimaahansa) eikä niin, että lapsia viedään vieraisiin kulttuureihin.

Nykyään en käytä ehkäisyä, koska raskaaksi tulo on käytännössä mahdotonta (vaikka on tutkittu eikä vikaa löytynyt). Teen nuorisotyötä vapaa-aikana ja olen siis mukana erilaisten lasten elämässä. Eihän se oman lapsen saamista vastaa, mutta ainakin koen saavani siitä jotain irti

 

[Orvokki.]

Hyvä kysymys tuo, "miksi ette adoptoi?" siis tosta noin vaan vai?

Kävimme mieheni kanssa läpi suunnattoman raskaan lapsettomuushoitoprosessin. Se kesti melkein kymmenen vuotta. Kaikki mahdollinen tehtiin, ja mahdotonkin. Sitten luovutimme.

Totta kai adoptiokin oli yksi vaihtoehtomme. Mutta siinäpä tulikin heti kylmää vettä niskaan, kun aloimme ottaa selvää adoptiovanhemmille asetetuista vaatimuksista. Olimme nuorehko, hyvin toimeentuleva, vakavarainen ja onnellisessa avioliitossa elävä pariskunta. Kohtalaisen hyvin koulutettujakin olemme.

Mutta. Minun lapsuuteni ei ole ollut kovin hyvä. Isäni suku on jotain sellaista, joka ei sitten olisi ollutkaan kelvollinen näille viranomaisille. Isäni on ollut vankilassa useaan otteeseen, ja rikollisuutta löytyy suvusta paljon. Itse olen joskus nuoruuden tuskassa tehnyt itsemurhayrityksen, olin paljon alle 20 v.

Nämä asiat ei ikinä muutu miksikään eikä niitä saa pois millään. En halunnut, että joku sosiaalityöntekijä, joita kodissamme vieraili ihan riittävästi ollessani lapsi, tulisi TAAS nuuskimaan kotiini ja taas kerran näitä asioita kaiveltaisiin. Olen tehnyt pitkän työn saadakseni asiat osaltani kuntoon, myös veljeni on erinomaisen kunnollinen perheenisä, mutta ketä kiinnostaa? Minusta sen, että on selviytynyt niinkin vaikeista oloista, kouluttautunut ja hankkinut itselleen hyvän elämän vaikeasta alusta huolimatta, pitäisi olla osoitus ihmisen vahvuudesta ja kyvystä selvitä vaikeista asioista, mutta en ikimaailmassa usko, että jotkut adoptioviranomaiset ottaisivat tätä puolta huomioon. No, myönnän toki, että isäni ei edelleenkään olisi mikään esikuvallinen isoisä. Mutta kuinka monella biologisella lapsella on joka ikinen asia perheessä ja suvussa täydellisen hyvin?

Eli jäimme lapsettomiksi, koska omaa emme saaneet. Hoidamme koiria, meillä on pieni kennel. Meillä on kummilapsi Palestiinassa. Olen miettinyt, olisiko mahdollista testamentata omaisuutemme hänelle myöhemmin? Suomalaiset kummilapsemme ovat niin hyvistä oloista, etteivät testamentteja tarvitse.

 

[Patu52]

Me emme saa adoptio-oikeutta. Ikinä. Rahaa olisi, ollaan oltu tarpeeksi kauan naimisissa, ollaan oikean ikäisiä. Mutta miehelläni on työelämän takia sairastettu burn out jonka takia oli sairauslomalla vuonna 1997. Sen takia emme saa ikinä adoptoida.

Vaikka täällä Suomessa mielensairaudet ymmärretään hyvin, niin esim Kiinassa ja Etelä-Afrikassa ei oteta edes vastaan adoptiohakemuksia jos hakijalla on "päästä viirannut". Että näin.

Eikä mulle tulisi meileenkään alkaa tätä selittää jollekin Unelmapullalle joka tunkee nenänsä toisten asioihin. voisin hyvinkin ironisesti vastata, että lapset pitää tehdä itse.

En halua tunkea nenääni millään tavalla kenenkään asioihin ja tiedän miten herkällä alueella liikutaan, kun puhutaan näistä asioista, mutta on myös muitakin vaihtoehtoja saada lapsi tai lapsia kuin tehdä itse tai adoptoida. Itse olen toiminut yli 20 -vuotta sijaisvanhempana ja voin vakuuttaa, että vanhemmuus on ihan yhtä aitoa, kuin mikä muukin vanhemmuus. Se on tässäkin omasta asenteesta kiinni - annatko itsesi? Erona adoptioon on, että lapsi on huostaanotettu syystä tai toisesta omilta vanhemmiltaan ja sijoitetaan perheeseen kasvatettavaksi ja lapsi ei sillä tavalla ole "oma" kuin adoptoitu, mutta etuna taas on hyvä valmennus vanhmmuuteen ja jatkuva koulutus sekä sijoittajakunnan sosiaalitoimen tuki sekä se, että lapsi puhuu suomea eikä erotu ihonväriltään tai muutenkaan valtaväestöstä. (Meillä toki on kokemusta vain Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimesta 5 -sijoitetun lapsen verran em. ajalta). Tietoa sijaisvanhemmuudesta löytyy netistä, joten en sitä sen kummemmin rupea selittämään. Mutta suhteen aitoudesta tähän oman vaimoni kokemus, kun hän meni meille 4 -vuotiaana tulleen tyttäremme luona käymään, kun hän oli tullut synnytyslaitokselta esikoisensa kanssa kotiin. Vaimoni piteli muutaman päivän ikäistä lasta sylissään ja vähän häkeltyi miettiessään omaa rooliaan tässä kuviossa ja kysyi tyttäreltä: Mikä minä olen tälle lapselle? Sanna vastasi: Ei äiti mikään ole muuttunut, sinä olet minulle äiti ja mummi tälle lapselle (Sannan sekä isä että äiti ovat elossa). Sannan puolen mummola on meillä sijaiskodissa ja meidän vanhemmuutemme jatkuu isovanhemmuutena Sannan lapsille. Hyvistä perheistä on jatkuvasti puute, joten jos tämä voisi olla teidän perheenne ja vanhemmuutenne muoto, niin kysele ja ota selvää.

 

[Lapseton myös]

Teille on käynyt hyvä tuuri, kun olette saaneet pitkiin sijoituksiin pienehköjä lapsia. Totuushan kuitenkin on se, että sijaislapsi voidaan koska vain ottaa pois ja antaa takaisin biologisille vanhemmilleen.

Itselleni tuo on se kynnyskysymys. En halua lasta, jonka menetys jossain vaiheessa hyvin lyhyellä varoitusajalla on varsin todennäköistä. Itse romahtaisin ainakin täysin, mikäli lapsi, jota olisin ehkä vuosiakin kasvattanut omanani, vietäisiin yhtäkkiä pois. Tilanne on varmasti helpompi niille, joilla on myös omia lapsia. Olen myös ymmärtänyt, että itse sijaisvanhempi ei voi vaikuttaa siihen, kuinka pitkiin sijoituksiin saa lapsia, ei siis voi valita, että otan vain lapsen, jonka saan pitää aikuiseksi asti.

 

[Patu52]

Teille on käynyt hyvä tuuri, kun olette saaneet pitkiin sijoituksiin pienehköjä lapsia. Totuushan kuitenkin on se, että sijaislapsi voidaan koska vain ottaa pois ja antaa takaisin biologisille vanhemmilleen.

Itselleni tuo on se kynnyskysymys. En halua lasta, jonka menetys jossain vaiheessa hyvin lyhyellä varoitusajalla on varsin todennäköistä. Itse romahtaisin ainakin täysin, mikäli lapsi, jota olisin ehkä vuosiakin kasvattanut omanani, vietäisiin yhtäkkiä pois. Tilanne on varmasti helpompi niille, joilla on myös omia lapsia. Olen myös ymmärtänyt, että itse sijaisvanhempi ei voi vaikuttaa siihen, kuinka pitkiin sijoituksiin saa lapsia, ei siis voi valita, että otan vain lapsen, jonka saan pitää aikuiseksi asti.

On totta, että lasta sijoitettaessa ja toimeksiantosopimusta tehtäessä määritellään sijoitus: toistaiseksi, mutta en tiedä yhtään sijoitusta Keski-Sumessa, joka olisi päättynyt sijoituksen purkautumiseen tästä syystä (varmasti niitäkin on, mutten tiedä). Yleensä huostaanotto kumoutuu heti alussa, jos asiassa on haettu huostaanoton purkua. Meillä lasten sijoitusiät ovat olleet: 4, 6 ja 10 vuotta sekä veljekset olivat 1 ja 3 vuotiaita tullessaan meille tukiperheeseen ja äidin väsähdettyä 7 ja 9 vuotiaita, kun tukiperhe muuttui sijaisperheeksi. Lasta sijoitettaessa keskustellaan hyvinkin tarkkaan siitä, millaisia lapsia sijoitetaan ja myös perheet saavat esittää omia toivomuksiaan lasten suhteen. Ei perheen ole mikään pakko ottaa lasta, jota eivät syystä tai toisesta halua. Jyväskylä hakee tälläkin hetkellä uusia sijaisvanhempia ja varmasti moni muukin kaupunki, koska puute sijaisperheistä on kova. Minulle on vuosien aikana tullut vankka käsitys: lapsen etu menee aina vanhempien oikeuden edelle.

 

[itku silmä]

Rehellisesti sanottuna prosessi kestää niin kauan ja on niin kallis pääasiassa siitä syystä, että adoptioneuvontaa antavien organisaatioiden ja laitosten pitää työllistää itsensä. Näille kaikille kun adoptioneuvonta kun on se päätyöllistäjä ja suurin tulonlähde. Nyt nämä samat puljut vielä lobbaavat sen puolesta, että ns. yksityinen adoptio ulkomailta (esim. kun ulkomailla asuva suomalainen adoptoi siellä olonsa aikana ko. maasta laillisesti lapsen ja tuo hänet sitten mukanaan Suomeen) pitäisi tehdä nykyistäkin vaikeammaksi ja näidenkin henkilöiden pitäisi jotenkin olla heidän asiakkaitaan saadakseen adoptionsa hoidetuksi.

Tilanteen ollessa tämä, en usko asiantilaan tulevan muutosta lähitulevaisuudessa. Kuka nyt sitä oksaa sahaisi, jolla itse istuu!

Aika monessa muussa länsimaassa vastaavantasoinen prosessi saadaan hoidettua n. 3-6 kuukauden aikana.

Ihan oikeasti adoptio prosessin pitäisi kestää 9 kk, saman minkä omin siemeninkin lapsen hankinta kestää. Silloin asia sisäistäminen käy ikään kuin luonnollisesti.

 

[Marju-]

Sijoittajakunnan sosiaalitoimen tuki tarkoittaa rahaa. Ei ihmetytä yhtään, miksi näillä sijaisperheillä yleensä on niinkin monta lasta.

Se taas ihmetyttää, miksi lapsesta pitää maksaa yhtään mitään. Olisiko tällä Patu52:llakaan yhtään sijaislasta, jos niistä ei mitään maksettaisi?

Ei normaali perhekään mitään lapsista makseta, päinvastoin lapsi merkitsee kuluja. Lapsilisät tietääkseni maksetaan myös sijaisvanhemmille, joten ei silläkään voi mitään perustella. Toki ymmärrän lapsirakkauden, ja olen varma, että lapseen kiintyy kuten omaansakin, mutta edelleenkään en ymmärrä, miksi siitä pitää mitään rahaa saada? Eihän lapsirakkaudella pitäisi olla rahallista arvoa.

 

[Adoptiota harkitseva]

Ihan oikeasti adoptio prosessin pitäisi kestää 9 kk, saman minkä omin siemeninkin lapsen hankinta kestää. Silloin asia sisäistäminen käy ikään kuin luonnollisesti.

Olen täysin samaa mieltä. Monilla adoptiota hakevilla kun on jo takanaan vuosien lapsettomuus tai muuten adoptiota on mietitty pitkään.

Luulen, että tuon prosessin pituus jo sinällään lisää vanhempien psyykkistä rasitusta huomattavasti. Tuon prosessin nykyinen kesto 5-6 vuotta on jo hirveän pitkä aika elää jotain odottaen, ikäänkuin välitilassa ja kuten sanottu luonnottoman pitkä aika odottaa lasta.

Luullakseni olisi myös noiden lapsien etu, että pääsisivät perheisiin, joiden lapsen tuloa edeltävät vuodet eivät olisi olleet hirveän raskaita, vaan että vanhemmat olisivat henkisesti hyvissä voimissa.

 

[isoäiti]

En usko, että sijoituslapsesta maksettavalla hoitomaksulla kukaan rikastumaan pääsee, jos Marju sitä ajattelee. Näitä sijaisperheitä löytyisi vielä vähemmän, jos toisen lapsen hoitamisesta ei mitään maksettaisi. Jos perhe saa sitten saman lapsen adoptoiduksi, maksu lakkaa koska oman lapsen hoitamisesta ei saa palkkaa.

 

[Marju*]

Onko kyseessä pelkästään hoitomaksu? Miten muut kulut, esim. lapsen harrastusvälineet ja -menot? Kouluun ja opiskeluun liittyvät kulut? Entä lapsen mahdollisesti sairastuessa siitä johtuvat menot?

Maksavatko nämä sijaisvanhemmat yleensä omasta pussistaan mitään?

Siinä mielessä sijaisvanhemmuus kyllä eroaa reippaasti vanhemmuudesta yleensä. Taloudellisia uhrauksia ei tarvitse tehdä, niinkuin muuten vanhemmat joutuvat kaiken aikaa tekemään.