miksi ei adoptiota

[Unelma Sirpa-Leena]

Tällä alueella ei ole yhtään viestiä, sanoo teksti.
Nyt sitten on.

Lapsettomuuden hoitokeinot ovat rankkoja ja eivät välttämättä tuo toivottua tulosta:raskautta.
Tuttavani kävi jokunen vuosi sitten keinohedelmöityksen ja sen seuraus oli onneksi terve poika.
Hän on jälkeenpäin sanonut kokemuksen olleen sen verran rankka, että toista kertaa ei tule.
En tosin tiedä, olisiko se edes mahdollista, koska ensimmäinen kerta onnistui?

On pareja, jotka käyvät monta kertaa saman helvetin läpi, tuloksetta.

Toisaalta maailmassa on tuhansia lapsia vailla vanhempia.
Miksi adoptiossa on niin korkea kynnys joidenkin mielestä, että pitää ottaa uudelleen rankkoja hoitoja sen vuoksi, että lapsi pitää olla itse synnytetty?
Eikö myös jonkun muun synnyttämää lasta voi rakastaa omanaan ja antaa koti jollekin sellaiselle ihmisen alulle, jolla ei ole vanhempia olemassaaan?

Ottakaa kantaa lapsettomat ja miksei lapsellisetkin!

 

[niin...]

Tietääkseni ei ole mitään estettä etteikö voisi useampaa lasta tehdä keinohedelmöityksellä.

Mutta tuosta adoptiosta. Minusta tuntuu, että et oikein taida tietää adoptioprosessista mitään. Se ei ole ollenkaan niin yksinkertainen juttu. Tutustuminen muutamaan nettisivustoon auttanee ymmärtämään prosessin kestoa ja vaikeuksia.

 

[vela]

Adoptio on erittäin kallis ja pitkä prosessi. Myös adoptiovanhemmille on asetettu paljon vaatimuksia mm. iän, terveyden, varallisuuden ja pitkän parisuhteen osalta. Ei niitä lapsia kenelle tahansa anneta, vaikka kuka tahansa kykenevä saakin lisääntyä oli hänellä edellytyksiä huolehtia lapsesta tai ei! Sinkutkin toki voivat adoptoida, mutta jonot ovat heille vieläkin pidempiä. Itse esim. en koskaan saisi adoptoida, koska minulla on eräs autoimmuunisairaus, vaikka se onkin täysin oireeton ollut aina. Siitä huolimatta olisin viranomaisten mielestä kelvoton vanhemmaksi. No onneksi itse olen vapaaehtoisesti lapseton, joten asia ei minua sinänsä kosketa kuin teoriassa. Ja biologisestikaan estettä lisääntymiselleni ei tietääkseni ole.

On ehkä edullisempaa, tuloksellisempaa ja nopeampaa käydä lapsettomuushoidoissa kuin odottaa esim. 5 vuotta tietämättä saako adoptiolasta koskaan. Jos siis lapsen saaminen biologisesti on mahdollista. Eräs tuttavani on ollut jonossa jo viitisen vuotta ja edelleen siis lapseton. Hän taatusti kävisi hoidoissa, mutta koska ei voi biologisista syistä lasta saada, hänen on pakko jonottaa.

 

[Lizard]

Helvetin kallista ja hillitön syyni ainakin mitä olen asiasta kuullut. Luulen asian olevan vaikea miesten kohdalla, kun biologinen tarve jatkaa omaa sukua ei toteudu. Siksi mamulapsi arveluttaa, naisen hoivavietti tulee joka tapauksessa tyydytettyä. Onko sitten kaikkien saatava lapsi, voihan sitä ruveta kissamummoksi tai kärttyiseksi spaduksi, niitäkin tarvitaan!

 

[Lapseton myös]

Olen lapseton ja olen kuullut tuon mikset adoptoi noin tuhat kertaa eri tahoilta. Vastaan tässä lyhyesti, miksi minä (ja varmaan monet muutkin minun tapaiseni) en ole adoptoinut, vaan odotan lapsettomuushoitojen alkua:

1) Adoption on erittäin pitkä prosessi, nykyisin minimissään 5 vuotta. Lapsettomuushoidot ovat nopeampia, vuodessakin pääsee jo pitkälle syiden selvittelyssä ja saattaa saada kokeiltua eri hoitomahdollisuuksia.

2) Adoption on todella kallis, tässäkin asiassa sinällään hinnakkaat lapsettomuushoidot ovat kuitenkin halvempia.

3) Adoptiolasta ei "oteta" vaan adoptio-oikeutta ja -lasta haetaan. Vaatimukset halukkaille ovat erittäin tiukat esim. parisuhteen, varallisuuden, työsuhteen, asumisolojen terveyden jne. suhteen. Pidän itseäni täysin normaalina ihmisenä, siltikin noista vaatimuksista ainakin kaksi jäisi täyttymättä, terveys (nuoruudessa sairastettua tauti, joka automaattisesti estää adoption useimmista maista, tietoja en saa pois KELA:n rekistereistä) sekä työsuhde (ei vakituinen vaan yrittäjä/freelancer). Lisäksi ei hirveästi nappaa alkaa sijoittaa lapsiperheelle sopivaan asuntoon, jota voisi sitten näyttää adoptioprosessin kotitarkastuksessa, kun tuossa vaiheessa lapsen saanti on vielä äärettömän epävarmaa ja useiden vuosien päässä. Normaali perha kun voi tämänkin tehdä siinä vaiheessa, kun lapsi on tulollaan tai jo syntynyt.

4) Ei maailmassa, saati Suomessa ole mitään suurta joukkoa kodittomia, adoptioon sopivia lapsia. Suuri osa kodittomista lapsista/teineistä on jossain vaiheessa joutunut vanhempiensa pihalle heittämäksi tai karannut. Heidän ensisijainen paikkansa olisi takaisin vanhemmillaan, sijaiskodissa, josta sukulaisten tapaaminen olisi mahdollista tai laitoksessa ja nimenomaan omassa kotimaassaan. Adoptioon yleensä, ja varsinkin kv. adoptioon käyvät nimenomaan hyvin pienet lapset tai vauvat, joilla ei oikeasti ole ollenkaan vanhempia. Vauvoille on runsaasti kysyntää adoptiomarkkinoilla ja itse asiassa jopa monien kehitysmaiden omassakin väestössä on adoptiohalukkaita lapsettomia pareja, vauvoista on siis jopa "pulaa". Sen sijaan aika harva pystyisi tai haluaisi ottaa itselleen esim. 10-vuotiaan, viimeiset 4 vuotta jossakin vaikkapa Aasian suurkaupungin kadulla eläneen lapsen. Hänen sijoittamisensa adoptiolapsena varsinkaan johonkin ulkomaiseen perheeseen olisi kyllä hyvin kyseenalainen ratkaisu kaikkien asianosallisten suhteen. Hyljätyt lapset ja nuoret ympäri maailman ansaitsevat kyllä tulla autetuiksi, mutta ratkaisu ei useimmiten taida olla adoptio.

 

[Unelma S-L]

En ole todellakaan kuvitellut, että adoptiolapsi on niin vaan otettavissa.
Senkin tiedän, että se on pitkä ja kallis projekti.
Siksi halusin avata tämän keskustelun, että olen joskus kysynyt lapsettomilta pareilta, miksi he eivät edes harkitse adoptiota? Siis, jos keinohedelmöitys ei ole onnistunut.
Vastaukseksi olen saanut joskus, ei ole edes ajateltu, koska lapsen pitää olla itse tehty, tai jotain muuta kieltävää mutinaa.

Tapahtuu lapsen saanti sitten miten hyvänsä, kaikki lapset ansaitsivat saapua vanhemmilleen toivottuna ja odotettuna.
Onko adoptio tehty tarkoituksella hankalaksi, kalliiksi ja pitkäaikaiseksi, jotta se olisi tarpeeksi harkittu teko?
Kuitenkin adoptointi joistain maista onnistuu helpommin kuin taas toisista.
Mistähän se johtuu?
Onko olemassa joku rotuominaisuus, joka on enemmän haluttu kuin taas joku toinen?

Onko adoptiolapsen piirteet ja rotu muuttunut muoti-ilmiöksi, vai miten on selitettävissä lapsen saamiseen käytettävä aika?

 

[Lapseton myös]

Aika moni tietää, että omat resurssit eivät riitä adoptioprosessiin tai tietää jo lähtökohtaisesti, ettei kelpaa adoptiovanhemmaksi. Moni, kuten minäkin, pitää tätä kuitenkin äärettömän häpeällisenä. En ala koskaan erittelemään adoptoimattomuuteni syitä ulkopuolisille, silloinhan vaikuttaisin vielä luuserimmalta kuin nyt, kun olen vain fyysisistä syistä lapseton. Luulen, että "epäselvän mutinan" takana on nimenomaan tuo sama, ei haluta paljastaa, että ollaan sellaisessa elämäntilanteessa, ettei adoptio onnistu.

Lisäksi aika moni ulkopuolinen luulee, että adoptiohalukas voi noin vain muuttaa olojaan niin, että kelpaa adoptoijaksi, että se on kiinni vain jostain avoparin käymisestä vihillä, mutta kun asia on niin, että elämänsä muuttaminen sellaiseksi, että täyttäisi nuo muutkin ehdot on monelle mahdotonta (esim. terveyssyy) tai äärettömän vaikeaa, eikä riipu vain omasta halusta (esim. työ- ja varallisuus). Myös ikä on iso ongelma, prosessi on niin pitkä ja Suomen viranomaisilla on niin tiukat ikärajat pienten lasten adoptoijille, että homma olisi pakko aloittaa viimeistään noin 35-vuotiaana. Aika monella lapsettomalla tulee ikä vastaan.

Prosessi on järjettömän pitkä pääosin Suomen pään organisaatioiden hitauden takia. Ota huomioon, että pitämällä prosessin hankalan ko. järjestöt myös työllistävät omaa henkilökuntaansa, ja siksi ne ovat määrätietoisesti vastustaneet kaikkea adoption helpottamista, esim. yksityisen adoption tekemistä helpommaksi. Päin vastoin juuri tänä vuonna ne vaativat yksityisen adoption "suitsimista". (Suomeen tulee noin 25 lasta vuosittain yksityisen adoption kautta, useimmiten vanhemmille, joilla on jokin kiinteä suhde maahan , josta nämä lapset on tuotu, esim. pitkä asuminen tai sukujuuret siellä.)

En tiedä miksi eri maissa adotio kestää eri pituisen ajan. Yksi syy on tietysti ihan saatavila olevien lasten määrä. Lisäksi, mikäli tulee tietoja, että jostain voi saada lapsen nopeasti, niin äkkiä tällainen maa saa tulvan hakemuksia eri maista, ja jono kasvaa. En usko, että rotuominaisuus olisi sinänsä ratkaiseva. Jos olisi mahdollista, niin suurin osa pareista ottaisi varmaankin lapsen, josta ei päälle näkisi, että hän on adoptoitu. Tämä kun ei ole länsimaisille useinkaan mahdollista, niin kohdemaa kai useimmiten valitaan jonotusajan tms. käytännön seikan takia. Myös sukupuolitoive voi tietysti olla syy, esim. Kiinasta kun tulee lähinnä vain tyttöjä.

Missään nimessä en usko jonkun rodun olevan muoti-ilmiö adoptoivien tavallisten tallaajien keskuudessa. Jostain superjulkkiksita en tiedä, mutta en usko, että julkkisten viimeaikaisella adoptiovimmalla (esim. Madonna, Angelina Jolie jne.) on paljoakaan tekemistä tavisten adoptiotoiveiden kanssa. Näillä julkkiksilla on omat syynsä adoptoida, mahdollisuudet "hiukan" erilaiset kuin taviksilla ja rahaa käytössä määrättömästi. Ehkä he sitten valkkaavat lapsen niin, että hän on mahdollisimman söpö ja ulkonäöltään "in". Mielestäni tämä julkkisadoptioista kouhkaaminen on entisestäänkin lisännyt outoja luuloja adoption helppoudesta, tavallinen ihminen kun ei vain "hae lasta Malawista", vaan käy läpi tiukan seulan ja odottaa lastaan vuosia.

 

[vitsi, vitsi]

Me ollaan oltu niin köyhiä, että meillä on pitänyt lapsetkin tehdä ihan itse

 

[adoption puolesta]

Minusta on jotenkin järjetöntä miten tarkasti adoptiovanhemmat syynätään. Ymmärrän kyllä, että ihan kenelle tahansa ei haluta lasta antaa adoptoitavaksi, mutta jotenkin tuntuu niin väärältä, että kuka tahansa voi ihan ilman mitään lupaa tai kokeita tai sosiaalivirastojen syynäyksiä hankkia lapsen, jos vain biologisesti siihen kykenee. Välillä tuntuu, että lapsen hankinta yleensäkin pitäisi olla luvan varaista. Välillä näkee sellaisia vanhempia, joiden ei todellakaan olisi pitänyt lisääntyä, kun eivät selvästikään ole kykeneviä huolehtimaan lapsestaan. Outoa, miten adoptiota hakevilla pitää olla lapsille sopiva asunto valmiina, pitää pysytä todistamaan, että on varaa elättää penska yms. mutta biolgisen lapsen voi hommata ihan mihin oloihin vain kenenkään kyselemättä.

 

[kymysys]

Mitkä ovat ikärajat adoptiovanhemmille?
Olen ymmärtänyt, että adoptioon on luonnollisesti ikäraja, mutta koskeeko se ainoastaan adoptioäitiä vai myös isää?

 

[miksei isän iällä]

Mitkä ovat ikärajat adoptiovanhemmille?
Olen ymmärtänyt, että adoptioon on luonnollisesti ikäraja, mutta koskeeko se ainoastaan adoptioäitiä vai myös isää?

Koskee tottakai molempia. Vanhemmalla ja lapsella saa olla ikäeroa korkeintaan 40 vuotta, eli yli nelikymppinenkin voi toki adoptoida, mutta ei vastasyntyneitä, vaan vanhempia lapsia.

 

[onneksi lapseton]

Outoa, miten adoptiota hakevilla pitää olla lapsille sopiva asunto valmiina, pitää pysytä todistamaan, että on varaa elättää penska yms. mutta biolgisen lapsen voi hommata ihan mihin oloihin vain kenenkään kyselemättä.

Eiköhän nuo ole ihan perusvaatimuksia. Miksi pitäisi saada adoptoida, jos ei pysty tarjoamaan lapselle rakkauden lisäksi hänen tarvitsemiaan perusasioita? Olen itse sitä mieltä, että myöskään kaikkien ei pitäisi saada lisääntyä biologisesti ollenkaan, jos ei ole mitään edellytyksiä huolehtia lapsesta. Vrt. huumekoukussa olevat, alkoholistit, henkisesti jälkeenjääneet jne.

 

[Lapseton myös]

Mitkä ovat ikärajat adoptiovanhemmille?
Olen ymmärtänyt, että adoptioon on luonnollisesti ikäraja, mutta koskeeko se ainoastaan adoptioäitiä vai myös isää?

Ikärajat koskevat molempia vanhempia. Adoptiovanhempi ei saisi olla enempää kuin 40 vuotta lastaan vanhempi, eli 40-vuotias voi vielä adoptoida vauvan, mutta 45-vuotias noin 5-vuotiaan lapsen. Tosin aivan pieniä vauvoja ei taida ihan hirveästi olla noissa kv. adoptioissa Suomeen, vaan usein pienimmätkin ovat 1-2 vuotiaita.

Olen ymmärtänyt, että ihan päivän/kuukauden tarkkuudella näitä rajoja ei kuitenkaan sovelleta, eikä prosessin pituudesta johtuen voidakaan soveltaa, mutta pääsääntö on tuo yllä mainittu.

Adoptiovanhempien pitää olla vähintään 25-vuotiaita, joistakin maista, esim. Kiinasta adoptoivien jopa vähintään 30-vuotiaita.

Nämä yläikärajat on siis asetettu Suomen viranomaisten toimeista. Alaikärajat taas useimmiten lapsia luovuttavien maiden toimesta. Moni lapsia luovuttava maa ei välttämättä halua asettaa mitään yläikärajoja, koska näissä maissa arvostetaan vanhempia ihmisiä ja vanhoja pidetään hyvinä kasvattajina. Monissa maissa myös perinteisesti isovanhemmat ovat joka tapauksessa hoitaneet lastenlastensa kasvatuksen vanhempien ollessa töissä.

Tästä seurasi eräs seuraamus, joka hyvin kuvastaa adoptioviranomaisten toimintaa, joka hankaloittaa prosessia. Tuota 40-vuoden ikärajaa alettiin vahtia hyvin tarkkaan jokunen vuosi sitten. Tämänkin jälkeen toki vanhemmat saavat adoptoida, mutta heidän paperinsa lähtevät lapsia luovuttaviin maihin mukanaan merkintä "tälle pariskunnalle ei saa antaa (esim.) alle 5 vuotiasta lasta. Yksi suurimmista adoptiomaista, Kiina, ilmoitti, että se ei ruuhkan takia käsittele ollenkaan hakemuksia, joissa on kotimaan viranomaisten asettamia rajoituksia. Kiinan puolesta myös 42-45 vuotiaat saisivat aivan hyvin adoptoida noin 2-vuotiaan, joka on tyypillinen lapsen luovutusikä ko. maasta, mutta tämä taas ei käy Suomen viranomaisille, joten monen prosessi tyssäsi sitten tähän.

En kirjota tätä puolustellakseni vanhoja vanhempia, mutta mielestäni ensinnäkin on 41- ja 45-vuotiaat ovat molemmat aika iäkkäitä 2-vuotiaan vanhempia, mutta heidän ikäeronsa tuossa iässä ei enää ole niin merkittävä. Terveyshän joka tapauksessa tarkistetaan kaikilta adoptoivilta. Oletan, että lapsi olisi kuitenkin mieluummin joillakin adoptiovanhemmilla kuin laitoksessa. Toisaalta, nykyisillä ikärajoilla ja järjettömän pitkän prosessin takia monilta halukkailta loppuu aika kesken, varsinkin jos on elänyt suunnilleen keskivertoelämää avioitumisiän, lapsen yrittämisen aloittamisen, asunnon hankinnan jne. suhteen. Sellaiset, jotka ovat tehneet nämä hyvin nuorina, ovat tietysti tässä asiassa paremmassa asemassa.

 

[Nyt jo isoäiti]

Adoptioprosessi on näköjään muuttunut siitä, kun me haimme adoptiolasta. Siitä on aikaa yli 30 vuotta. Silloin olivat samat ikärajat kuten nytkin, mutta varallisuutta ei kysytty. Kunnollinen työpaikka piti olla ja äidin valmis jäämään kotiin lasta hoitamaan: miksi adoptoida lapsi ja pistää päiväkotiin, oli silloin tärkeää. Asunnon koko ei ollut tärkeää, todettiin vain että ei tämä varmaankaan teidän viimeinen asuntonne ole. Haluatte varmasti isomman asunnon sitten, kun saatte lapsen. Säästöjä sun muuta ei kyselty.

Siihen aikaan vauvoja oli vielä Suomessa, eikä se ollut kallista, vain normaalit kulut maksettiin ja itse voi käydä oikeudessa hakemassa vahvistusta, jos halusi säästää senkin rahan. En kokenut sosiaaliviranomaisten ja Pelastakaa Lasten vierailuja ja kyselyjä vaikeina. Tottakait piti ottaa selvää parisuhteestamme, miksi antaa lapsi jo rikkinäiseen perheeseen.

En tiedä kuinka paljon biologista lasta rakastetaan, minä tuskin edes haluaisin rakastaa enemmän kuin rakastan adoptoitua lastani ja nyt hänen lapsiaan. Samoin he ovat meidän sukulaisille ihan samanlaisia kuin sisarustemme biologiset lapset.

Aborttien vapautumisen myötä suomalaiset adoptioon annettavat lapset katosivat. Mieluummin abortoidaan epätoivottu sikiö kuin saatetaan raskaus päätökseen ja lopuksi raskain sydämin annetaan lapsi pois. Kunnia niille, jotka siihen pystyvät. Minä en pystyisi ja olen ikuisesti kiitollinen lapseni biologiselle äidille hänen päätöksestään.

 

[monia syitä]

Syy voi olla ihan sekin että jos takana on vuosien lapsettomuushoidot ja pettymykset, eli älyttömän pitkä ja raskas prosessi niin kaikki lapsettomat pariskunnat ei vaan jaksa enää toista pitkää prosessia adoption muodossa...

 

[Tree]

Missään nimessä en usko jonkun rodun olevan muoti-ilmiö adoptoivien tavallisten tallaajien keskuudessa. Jostain superjulkkiksita en tiedä, mutta en usko, että julkkisten viimeaikaisella adoptiovimmalla (esim. Madonna, Angelina Jolie jne.) on paljoakaan tekemistä tavisten adoptiotoiveiden kanssa. Näillä julkkiksilla on omat syynsä adoptoida, mahdollisuudet "hiukan" erilaiset kuin taviksilla ja rahaa käytössä määrättömästi. Ehkä he sitten valkkaavat lapsen niin, että hän on mahdollisimman söpö ja ulkonäöltään "in". Mielestäni tämä julkkisadoptioista kouhkaaminen on entisestäänkin lisännyt outoja luuloja adoption helppoudesta, tavallinen ihminen kun ei vain "hae lasta Malawista", vaan käy läpi tiukan seulan ja odottaa lastaan vuosia.

No onhan se nyt taivaan tosi, että suurin osa suomalaisista adoptiolasta hakevista haluaisi ensisijaisesti valkoisen lapsen, joka ei erotu joukosta täällä.

Madonnasta sanoisin muuten, että hän ei ikinä läpäisisi suomalaista adoptiovanhempiseulaa, eikä pelkästään ikänsä puolesta. 50v äiti, 30v poikaystävä, äiti kiertää maailmaa 250 päivää vuodessa.

 

[Tree]

Minusta on jotenkin järjetöntä miten tarkasti adoptiovanhemmat syynätään. Ymmärrän kyllä, että ihan kenelle tahansa ei haluta lasta antaa adoptoitavaksi, mutta jotenkin tuntuu niin väärältä, että kuka tahansa voi ihan ilman mitään lupaa tai kokeita tai sosiaalivirastojen syynäyksiä hankkia lapsen, jos vain biologisesti siihen kykenee. Välillä tuntuu, että lapsen hankinta yleensäkin pitäisi olla luvan varaista. Välillä näkee sellaisia vanhempia, joiden ei todellakaan olisi pitänyt lisääntyä, kun eivät selvästikään ole kykeneviä huolehtimaan lapsestaan. Outoa, miten adoptiota hakevilla pitää olla lapsille sopiva asunto valmiina, pitää pysytä todistamaan, että on varaa elättää penska yms. mutta biolgisen lapsen voi hommata ihan mihin oloihin vain kenenkään kyselemättä.

Totta toinen puoli, mutta ajattelepa asiaa näin: Antaisitko sinä lapsesi adoptoitavaksi ihan mihin oloihin vain vai haluaisitko kenties, että vanhemmat ja olosuhteet olisi syynätty hyvin tarkkaan?

 

[Lapseton myös]

Totta toinen puoli, mutta ajattelepa asiaa näin: Antaisitko sinä lapsesi adoptoitavaksi ihan mihin oloihin vain vai haluaisitko kenties, että vanhemmat ja olosuhteet olisi syynätty hyvin tarkkaan?

Minun mielestäni kyllä voitaisiin lähteä siitä, että lapsen luovuttavan maan viranomaisten asettamat kriteerit on täytettävä. Sen sijaan en ymmärrä enää noita Suomen viranomaisten omia lisäkriteereitä, jotka ovat useimmiten ne, joihin homma kaatuu.

Nuo kv. kriteerit, joita lapsia luovuttavat maat seurailevat ovat järkevät: tietty tulotaso, hyvä terveys, ei rikosrekisteriä jne. Ei syynäillä asuntojen kalustusta tai sitä, kuinka usein on vaihdettu työpaikkaa.

Suurin osa lapsista, jotka tulevat adoptioon taitaa olla joko ns. sosiaaliorpoja ts. vanhemmat jotain juoppoja tai narkkareita, joita ei vähempää voisi lapsen tulevaisuus kiinnostaa. Toinen ryhmä on sitten aviottomat lapset, joiden pitäminen on monissa maissa äidille mahdoton tehtävä ja niin suuri häpeä, että heistä on pakko päästä eroon. Toisaalta, jos olisin antamassa lastani adoptioon, niin kyllä melkein perhe kuin perhe tai sinkkuhuoltajakin olisi parempi kuin laitos. Toisin sanoen lapsensa pois antaneiden toiveilla ei taida olla paljoa väliä tässä prosessissa. Aika monen ainoa toive on ollut päästä lapsesta eroon.

 

[Lillukka83]

Odotan tällä hetkellä ensimmäistä lastani, joka sai alkunsa ensimmäisestä yrityskierrosta.. Miehen kanssa olemme silti aina olleet sitä mieltä, että biologisten lasten saaminen ei ole mikään tavoite.. Haluamme elämäämme lapsia ja meille olisi mieluusti käynyt myös adoptoitu lapsi.

Syy miksi aloimme yrittää lapsen tekoa itse on juuri se, että adoptio on pitkä, monimutkainen ja kallis prosessi. Tosi asia on, että helpommalla pääsee tekemällä lapsen itse, jos vain kroppa on tämän asian suhteen yhteistyökykyinen ja -haluinen. Vaikka tässä tapauksessa on omat "sika säkissä" vaaransa, kun ei tiedä mitä on saamassa.

Mielestäni biologisuus lasten suhteen on yliarvostettua.

 

[adopted]

Tässäpä hieman erilainen näkökulma.

Olen itse adoptiolapsi. Minut on adoptoitu Suomesta muutaman kuukauden ikäisenä. Koko elämäni olen tuntenut, että en kuulu mihinkään. Kukaan ei ole minulle millään tavalla sukua (biologisesti). En muistuta ulkonäöltäni ketään. Väitän myös rehellisesti, että adoptioäitini ei ole koskaan kyennyt rakastamaan minua niin kuin äiti voi rakastaa lastaan. Ehkä olen väärässä, mutta se ei valitettavasti muuta omaa kokemustani.

Tulin adoptioperheeseeni todella hirvittävistä olosuhteista (joita en tietenkään muista, mutta olen ottanut selvää). Adoptioperheeni taas on ollut enemmän kuin "hyvä" perhe, myös kaikkien näiden edellämainittujen mittarien mukaan. Taloudellisesti olen aina saanut kaiken, mitä olen ikinä osannut pyytää. Olen ollut kirjaimellisesti Hemmoteltu Kakara. Minua on pidetty pumpulissa, minut on nostettu jalustalle. Olen ilmeisesti ollut jotenkin liian hyvä ollakseni totta. En tiedä.

Olen kärsinyt elämässäni niin paljon... Ehkä osittain juuri siksi että olen kokenut olevani totaalisen YKSIN tässä maailmassa. Ja se, että olen "ollut liian hyvä"... en edes voi alkaa kuvailemaan minkälaiseen helvettiin se on minut johtanut.

 

[isoäiti]

Etkö adoptoitu voi etsiä biologista sukua käsiisi, vai oletko jo etsinyt? Joskus adoptiolapsi kehittelee päässään biologisista vanhemmistaan kauniin sadun ja kun se ei sitten olekaan todellisuutta, maailmalta putoaa pohja.

Ehkä sinut on tosiaan hemmoteltu pilalle. Jotkut vanhemmat osaavat osoittaa rakkauttaan vain antamalla tavaraa, eivät osaa näyttää tunteitaan. Miksi et voi hyväksyä heitä vanhempinasi sellaisina kuin he ovat? Eivät kaikki biologiset vanhemmat ole sen kummempia, vaikka sitä adoptoitu lapsi joskus kuvittelee. Hyväksy itsesi adptioperheen lapsena ja sukusi on heidän sukunsa, koeta unohtaa että olet "adoptoitu", ei se tee sinusta ihmisena huonompaa eikä parempaa kuin toiset.

 

[Ei saada]

Me emme saa adoptio-oikeutta. Ikinä. Rahaa olisi, ollaan oltu tarpeeksi kauan naimisissa, ollaan oikean ikäisiä. Mutta miehelläni on työelämän takia sairastettu burn out jonka takia oli sairauslomalla vuonna 1997. Sen takia emme saa ikinä adoptoida.

Vaikka täällä Suomessa mielensairaudet ymmärretään hyvin, niin esim Kiinassa ja Etelä-Afrikassa ei oteta edes vastaan adoptiohakemuksia jos hakijalla on "päästä viirannut". Että näin.

Eikä mulle tulisi meileenkään alkaa tätä selittää jollekin Unelmapullalle joka tunkee nenänsä toisten asioihin. voisin hyvinkin ironisesti vastata, että lapset pitää tehdä itse.

 

[Unelma S-L]

Ketjuun osallistuminen on täysin vapaa-ehtoista. Ei tarvitsekaan osallistua, jos ei halua.
En mielestäni "tunge nenääni" toisten asioihin, ei näitä keskusteluja voi ottaa henkilökohtaisesti. En tunne sinua, enkä ole juuri sinulle osoittanut kirjoitustani, olen vaan halunnut herättää keskustelua, joka onkin onnistunut.
Jos ei pysty rakentavaan keskusteluun, silloin voi olla hiljaa ja ohittaa koko jutun.

 

[Ei saada]

Ketjuun osallistuminen on täysin vapaa-ehtoista. Ei tarvitsekaan osallistua, jos ei halua.
En mielestäni "tunge nenääni" toisten asioihin, ei näitä keskusteluja voi ottaa henkilökohtaisesti. En tunne sinua, enkä ole juuri sinulle osoittanut kirjoitustani, olen vaan halunnut herättää keskustelua, joka onkin onnistunut.
Jos ei pysty rakentavaan keskusteluun, silloin voi olla hiljaa ja ohittaa koko jutun.

Unelma S-L, onko sulla vaihdevuodet?! Miksi ihmeessä otit noin nokkiisi? Luepa uudestaan vastaukseni. Kirjoitin, että "Eikä mulle tulisi mieleenkään alkaa tätä selittää jollekin Unelmapullalle joka tunkee nenänsä toisten asioihin. Voisin hyvinkin ironisesti vastata, että lapset pitää tehdä itse".

En kirjoittanut sinusta, vaan ylipäänsä yleisesti sellaisista tädeistä jotka tunkevat sukujuhlissa tai kadulla nokkansa toisten asioihin ja kyselevät härskisti ilman mitään hienotunteisuutta. Tosin vaikutat juuri siltä stereotyypiltä, jota tarkoitin.

Minulla oli rakentava vastaus. Kerroin A) miksi emme adoptoi ja B) miksi en kerro kaikille urpoille kyselijöille sitä suoraan kysyttäessä.

 

[isoäiti]

Nuo vanhemmat ja mikseivät nuoremmatkin sukulais- ja tuttavaihmiset ovat todella kamalia uteluineen. Miksi puoli vuotta naimisissa olleelta aleltaan kysellä vauvauutisia ja sitten muutaman vuoden jälkeen päivitellä sitä kun ei ole lapsia. Inhottavaa, koska olen kokenut sen silloin nuorena.

Mitäpä heille vastaisi, että tukkisi suun ja saisi heidät häpeämään? Vastatako, ettei halua lapsia ja sitten joutuu selittämään, miksi. Jos sanoo, ettei niitä vain ole tullut, ehdotetaan hoitoja ja jos niissä on jo ollut, sitä adoptiota. Viisainta kaiketi sanoa heille, että se on arka paikka, etkä halua puhua siitä.

Olen pahoillani puolestasi.