tai ainakin näin tuntuu, kun noita yrittäjiä kuuntelee, oli kyse sitten maatalous tai minkä alan yrittäjä tahansa. no toki on kiire ja ei oo vapaa-aikaa, ei juuri rahaakaan. mutta sehän on oma valinta
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Sinulla on terve asenne työhösi. Luin Anna-lehdestä 100-vuotiaan naisen haastattelun. Hän oli saanut lisärahaa kirjoittamalla juttuja lehtiin. Eilan jutuista moni asia palautui mieleen.Miksi mennä töihin työyhteisöön, jossa on kurja ilmapiiri, palkka on paska, työajat perseestä ja työmatkaan kuluu aikaa ja rahaa? Mieluummin olen yrittäjä ja teen töitä kotoa käsin.
Vasemmisto tekee yrittämisestä hankalaa.
Sinulla on terve asenne työhösi. Luin Anna-lehdestä 100-vuotiaan naisen haastattelun. Hän oli saanut lisärahaa kirjoittamalla juttuja lehtiin. Eilan jutuista moni asia palautui mieleen.
Sisaruksistani kaksi on ja oli yksityisyrittäjiä. Olen innostanut sukulaisia yrittäjiksi, mutta itse jäin rimpuilemaan valtion pitkään mutta kapeaan leipään. Iltauutisissa näytettiin tuttua tutkijaa, joka kertoi Saksan metsäkadoista. Minä en ajattele elämää rahassa. Työn arvoa on vaikea mitata.
Eläkeläisenä lillun autuaassa joutilaisuudessa. On ihana herätä aamuun eikä ole kiire minnekään.
Aamu-uutiset syyllistävät. Tulee tunne, että asioihin pitäisi vaikuttaa. Sitten säälin ikäisiäni, jotka vielä roikkuvat vallanpitäjinä. He selvästikin pelkäävät sammaloitumista. Rolling Stoneson siitä hyvä esimerkki. Bändin jäseniä kuolee, mutta soitto vain jatkuu.
Tärkeintä kai yrittäjyydessä on itsensä toteuttaminen. Ideoita voi kehitellä vaikka ne eivät koskaan pääse maaliin. Aurinko paistaa, lentokoneet surrraavat taivaalla. Odotan tässä, että postiluukku kolahtaa. Sain viestin, että tänään lahjapaketti tulee perille. Isoäidin elämä on kuin satua. Täynnä yllätyksiä. Lintu laulaa ulkona. Suljin parvekkeen oven, kun talitintti alkoi liian usein vierailla parvekkeella ja tuli kerran huoneeseen.
Menestystä yrittäjille!
no oletko aina kuin perseelle ammuttu karhu ja valitat kun on vähän vapaa aikaa, ja kukkaron pohja näyttää tyhjää tai ainakin melkeinMiksi mennä töihin työyhteisöön, jossa on kurja ilmapiiri, palkka on paska, työajat perseestä ja työmatkaan kuluu aikaa ja rahaa? Mieluummin olen yrittäjä ja teen töitä kotoa käsin.
sinähän itse olet sellainen ja eläinten vihaajakinno oletko aina kuin perseelle ammuttu karhu ja valitat kun on vähän vapaa aikaa, ja kukkaron pohja näyttää tyhjää tai ainakin melkein
sinähän itse olet sellainen ja eläinten vihaajakin
En kyllä ymmärrä että kuka hullu alkaa yrittäjäksi. Ja aikalailla niiden puheista kuulee että paineet on kovat, aika kortilla jne.
Mites meinaat, että talous ja elinkeinoelämä pyörivät ilman yrittäjiä? Mistä työpaikkoja? Eivät kaikki toimi julkisella puolella.
suomenyritykset.fi
Juu siis hienoa että joku uskaltaa ja jaksaa toimia yrittäjänä. Musta ei siihen olisi.Mites meinaat, että talous ja elinkeinoelämä pyörivät ilman yrittäjiä? Mistä työpaikkoja? Eivät kaikki toimi julkisella puolella.
tule tänne, niin halataan, sunkin päivä piristyysinähän itse olet sellainen ja eläinten vihaajakin
Juu siis hienoa että joku uskaltaa ja jaksaa toimia yrittäjänä. Musta ei siihen olisi.
tule tänne, niin halataan, sunkin päivä piristyy
<3
Tais hemmo pötkiö jo pakoon rähjäämään ja ilkkumaan johonkin muuhun ketjuun