Miksi äitiydestä pitää kilpailla ihan ystävienkin kesken?

[Äiti itsekin]

Minulla on ystävä, joka sai lapsen neljä vuotta sitten. Minulla ei vielä silloin ollut lapsia. Muilla ystävillämme kyllä on lapsia aika monillakin, ja olen seurannut lapsiperheiden arkea läheltä vuosikaudet.

Kun ystäväni sai lapsen, alkoi jatkuvasti tulla näitä kommentteja: "Ei sitäjasitä oikeesti voi ymmärtää, kun ei oo lapsia" "Ei niillä Mikalla ja Eevalla (lapsettomat ystävät) oo mitään käsitystä miten erilaista tää nyt on" ja ihanimpana tämä klassikko että "Kyllä säkin sit ymmärrät, kun sulla on lapsia". En siis ystäväni mielestä voinut ymmärtää esim. kesälomasuunnitelmista mitään, koska olin lapseton.

Ajattelin tälläisen menevän ajan kanssa ohi. Nyt olen itse äiti ja ystäväni on saanut toisenkin lapsen. Kuvittelin meidän nyt olevan samalla viivalla ja minun olevan jotenkin käsittämättömästi valaistunut ymmärtämään kaiken universumista, mutta ei. Nyt kommentit ovat "Kyllä se on yhden lapsen kanssa vielä niin helppoa, että..." "Kyllä sä sitte huomaat kun tulee toinen lapsi..." "Olis meilläkin vaan yksi lapsi niin tekisin sitäjasitä" jne. En siis koskaan voi ymmärtää lapsiperheen elämästä mitään, koska hänellä on kaikki jotenkin eritavalla paremmin/huonommin asiasta riippuen.

Tämä tuntuu jotenkin kummalliselta. Miksi äitiydestä ja vanhemmuudesta on tullut kilpailua ihan ystävienkin kesken? Emme me muuten ole mitenkään eriarvoisia ystäväni puheissa, mutta tämä perheasia on hänestä edelleen kuilu välillämme. Tuntuu inhottavalta, kun ystäväni sanoo yhteiselle lapsettomalle ystävällemme, miten hän ei VOI ymmärtää jotakin ihan tavallistakin asiaa, koska hänellä ei ole lapsia. Se tuntui typerältä silloin lapsettomana ja se tuntuu typerältä nyt.

Olen miettinyt, johtuuko tämä osaksi siitä, että ystäväni esikoinen on aina ollut todella vaativa lapsi, syöminen ja nukkuminen on aina ollut vaikeaa ja lapsi on kovin temperamenttinen ja huomionkipeä. Oma lapseni taas on todella rauhallinen ja helppo, syö ja nukkuu hyvin jne. Siinä mielessä ymmärrän kyllä, että en varmasti tiedä, millaista heidän perheessään arki on kun näen siitä vain pieniä välähdyksiä tavatessamme.

Mutta onko muiden ystäväpiirissä tälläistä tyyppiä? Alamme olla sen ikäisiä, että melkein kaikilla lapsia jo on, eikä kukaan muu käyttäydy näin.

 

[sitä sattuu]

Jotkut nyt vaan kannattaa jättää omaan arvoonsa. Itse olin todella uupunut lapseni ensimmäisen elinvuoden (parisuhde hajosi ja lapsella oli synnynnäinen epämuodostuma jota leikattiin kahdesti nukutuksessa. Ekassa leikauksessa lapsi piti elvyttää leikkauksen päätteeksi. Yöt olivat risaisia kun lapsi heräsi parin tunnin välein vaatimaan maitoa (tätä heräilyä jatkui imetyksen päätyttyä, jopa vielä parivuotiaanakin)) Sain tuona ensimmäisenä vähän liiankin monta kertaa kuulla "viisaampien" ja kokeneempien äitien vähättelevän kommentin "pieni lapsi pienet huolet, iso lapsi isot huolet. Olisi tehnyt mieli kuristaa ne akat, mutta olin niin väsynyt että vain huokasin.

Noh tiedämpähän nyt kenelle ei kannata puhua omista asioistani. Nykyään kun lapseni on 2,5 vuotias on eläma niin paljon helpompaa että en olisi osannut sitä edes kuvitella silloin kaksi vuotta sitten. Lpsi mukku täydey työunet, ex on pois kuvioista, arki rullaa mukavasti tuttuja ja turvallisia rutiineitaan noudatellen.

 

[overkill]

jotkut ostavat statusta pätemällä muille, jotkut hyväksyntää. kai jos on pohjaton alemmuudentunne pohjalla, niin ei ymmärrä pätevänsä ihmisille jotka kokevat jo tulleensa painetuiksi alakynteen.

pitäkää ryhmäpuhuttelu. tai sitten alatte vain ihan myötätuntoisena kysellä, että mikä se asia tässä on se minkä hän ymmärtää, koska olisihan se mukavaa kaikille että hän edes hiukan valmentaisi teitä ja kertoisi oivalluksiaan.

 

["vieras"]

Tuskin se kilpailua on. Kuten sanoit, esikoinen on vaativa lapsi. Mutta se on totta että lapseton ei välttämättä osaa ottaa huomioon kaikkia asioita mitä lapsiperheinen osaa. En minäkään tajunnut ennen lapsia esim että, miksi lapsen päivärytmi on tärkeä. Ja vouhotin vain miten itse halusin tehdä.

 

[J-Annika]

Mjoo ymmärrän kyllä ja mä oon miettinyt paljon että miksi äitiyden pitäisi muuttaa elämää niin hirveästi, tai että. Me ollaan miehen kanssa samanlaisia vieläkin ja elämämme on tismalleen samanlaista, meillä on vain lapsi. Erittäin helppo sellainen. Kuullaan tosi paljon varsinkin työkavereilta naljailua että "kyllä se murrosiässä on sitten vaikea" - juttuja. Eikä voi aidosti olla onnellinen siitä että on helppo lapsi vaan tuntuu että sitä pitäisi hyssytellä tai tulee vihat niskaan.. "Sä et tiedä sitten yhtään mitään vauva-ajasta jos sulla on helppo lapsi"

Ja vaikka meillä onkin vaikeita hetkiä, niin otamme ne niin rennosti, koska tiedämme että tämä on vain "ohimenevää". Se on vauva ja se itkee. Ja ystävät pyörii kauhusta ympyrää kun vauva on itkenyt kokopäivän eikä niille voi sanoa "se on vauva" lauseita, kun tulee tulta korvista. Ymmärrätkö?

 

["vieras"]

No joo. Kyllä mäkin huomasin, että silloin kun mulla oli "vain" yksi lapsi, kuulin jatkuvasti kommentteja siitä, että "Kyllä mäkin siivoaisin, jos mulla olisi vain yksi lapsi" ja "Yhden kanssa on ihan niin kuin lomalla olis" (what the fuck, ei minun mielestäni?!) ja niin edelleen päivittelyä siitä, miten kaikilla muilla on rankkaa ja kiireistä ja mahdottoman hektistä, mutta miten minulla ei voi olla ja miten en kertakaikkiaan voi ymmärtää, koska on tosiaan vain se yksi lapsi.

Nyt näitä lapsia on sitten kaksi, pienellä ikäerolla ovat. Nyt kommentteja ei ole tullut, mutta jos tulisikin, niin siitäpähän vain. Minä keskityn omaan äitiyteeni ja siihen, että lapseni voivat hyvin enkä siihen, miten rankkaa tai kiireistä Tiinalla tai Maijalla lastensa kanssa on tai ei ole.

 

[sitä sattuu]

ai niin joo olihan niitä muitakin asioita jotka mielellään jo unohtaisi, mm. sain epilepsiadiagnoosin ja sen tähden menetin ajokorttini tuona samana vuonna.

 

[chef]

No mutta kyllähän se ihan faktaa on, että asiaa jota ei ole kokenut (on se sitten lapsen saanti tai joku muu) ei mitenkään voi samalla tavalla ymmärtää, kuin asian kokenut.

Joten miksi suuttua siitä jos joku sanoo sen ääneen?

Ja sekin kyllä on totta, että yhden kanssa moni asia on helpoampaa kuin kahden. Tai kolmen. Tai viiden.

Toki ymmärrän ärsyyntymisen, jos joka kolmanteen asiaan liitetään se, ettei asiaa ymmärrä, ellei sitä ole kokenut.

 

[sitä sattuu]

No mutta kyllähän se ihan faktaa on, että asiaa jota ei ole kokenut (on se sitten lapsen saanti tai joku muu) ei mitenkään voi samalla tavalla ymmärtää, kuin asian kokenut.

Joten miksi suuttua siitä jos joku sanoo sen ääneen?

Ja sekin kyllä on totta, että yhden kanssa moni asia on helpoampaa kuin kahden. Tai kolmen. Tai viiden.

Toki ymmärrän ärsyyntymisen, jos joka kolmanteen asiaan liitetään se, ettei asiaa ymmärrä, ellei sitä ole kokenut.

tyhjät tynnyrit... Vaikka nuo emännät ovatkin kokeneet äitiyden vaikka sitten useammankin kerran, niin kummasti heiltä unohtuu että jokainen perhe ja jokainen lapsi on oma yksilönsä. Liekö aika kullannut muistot ja tyhmyys paikannut unohduksen luomat aukkokohdat. Jos ei osaa olla fiksu on parempi olla hiljaa.

ja kyllä taitaa olla harvassa ne lapsettomat jotka ihan oikeasti osaavat arvata sen kuinka lapsi vaikuttaa mm. tuoreen äidin ajankäyttöön. ne fiksummat yksilöt (sekä lapsellisista että lapsettomista) osaavat kuitenkin pitää mölyt mahassaan.

 

["eräs äiti"]

Olen samaa mieltä kuin chef, että se tosiaan on totta, että esim. lapseton ei voi ymmärtää, millaista lapsiperheen arki on, vaikka tällä lapsettomalla olisi kuinka monta lapsiperhettä lähipiirissä. MUTTA mielestäni ei ole korrektia esim. lapsettomille sanoa, että nämä eivät ymmärrä.

Nyt kun mulla on kaksi lasta ja jos esikoinen lähtee vaikka isänsä kanssa viikonlopuksi mummolaan, niin se aika vauvan kanssa on oikeasti lomaa! Silloin kun meillä oli vain yksi lapsi, musta olisi ollut kaikkea muuta kuin lomaa, jos mies olisi lähtenyt pois viikonlopuksi!

 

[hipp]

oi,oi.minkälaisia ystäviä teillä on.ja minkälaisia ystäviä te olette.Jos nyt vaan aloittaisitte siitä että antaisitte ihmisten kertoa omia näkemyksiään teille ja hyväksyisitte ne heidän näkemyksinään ettekä ottaisi itseenne toisen totuutta jos ette sitä niin koe.Mä en usko, että teidän ystävät mitenkään vittumaisuuttaan neuvojaan jakelee tai sydäntään purkaa,vaan avautuvat asiasta koska sen itse niin kokevat.Kaikkea ei tarvitse ottaa itseensä.Jos sieltä joskus tulee jotain tahditonta voi senkin antaa anteeksi,eikä tarttua siihen ja pyöritellä silmiään.

 

[ymmärrän]

Tässä oli kyse varmaankin siitä että ap:ta ja ystäväänsä häiritsee vain tuon erään ystävän tapa koko ajan mainita miten juuri hänellä on vaikeaa ja nuo toiset ei voi ymmärtää. Jos toinen jatkuvasti puhuu noin niin ymmärrettävästi se häiritsee ja voi loukatakin. Tuollaisia ihmisiä on, joiden mielestä juuri heillä, ja vain heillä on niiiin vaikeaa, eikä KUKAAN ympärillä voi ymmärtää, ja tuo pitää koko ajan tuoda esille, sanoilla, huokauksilla ja itsesäälinä. Ystäväni yhden lapsen äiti on tuollainen... Nyt kun minulla on kaksi lasta niin hänen lapsi on luonteeltaan niin vaikea että hänellä on niin vaikeaa ja minä en voi ymmärtää koska minulla on kaksi helppoa lasta... Siis hänen mielestä helppoa, hänen lapseensa verrattuna (joka on terve)...

 

[Madicken04]

Ei tietty kaikkea voi ymmärtää kunnolla jos ei ole itse kokenut mutta eihän kukaan äitikään tunne kuin sen perhe-elämän mitä omien lastensa ja puolisonsa kanssa elää. Se voi erota suuresti siitä arjesta mitä naapurin perhe elää ja taaskaan se naapurin rouva ei voi ymmärtää mitään koska hänen lapsensa... Jne.

Itse en vieläkään ymmärrä tuon "et sä voi tätä tajuta kun sulla ei ole lapsia (vaihtoehtoisesti:sulla on vaan yksi/kaksi lasta, sun lapset on noin pieniä/helppoja jne)" hokemista. Ymmärrän jos sen sanoo tilanteeseen jossa toinen on jo osoittanut ettei tajua juttua, mutta jos sitä käytetään jo valmiiksi jonkinlaisena ylemmyyden osoituksena tilanteissa mihin se ei edes sovi niin siinä saa vaan tehtyä itsestään typerän vaikutelman. Kyllä ne lapsettomat halutessaan pystyvät ymmärtämään paljonkin lapsiperheen elämästä. Ikävää etteivät kaikki äidit kykene tätä ymmärtämään.

 

[ymmärrän]

Ja voin kuvitella miten varsinkin lapsettomuudesta kärsivää lapsetonta ihmistä loukkaa se jos joku, varsinkin ystävä sanoo tälle ettei tämä tiedä miten vaikeaa lasten kanssa on. Miksi tuollaista pitää sanoa...

 

[Madicken04]

Loppupelissä kuinka moni äitikään ymmärtää toista? Siis kun kokemukset ovat niin erilaisia. Pystyykö se ns helpon vauvan äiti ynmärtämään sitä miten väsyttävää ja raskasta on vauvan kanssa joka nukkuu huonosti, huutaa, kärsii koliikista/allergioista/sairastelee paljon jne. Pystyykö se äiti joka itse on pystynyt liikkumaan ja elelemään vauvan kanssa niin kuin ennenkin ymmärtämään kuinka paljon vauva oikeasti muuttaa ja rajoittaa elämää? Ja kymman äidin kokemus vauvasta ja äitiydestä on se oikea...

 

["vieras"]

Kilpailuhenkinen ihminen kilpaileekin juuri läheistensä kanssa, heidän elämästään hän tietääkin sen verran, että tuntee kilpailutilanteen.

 

[pah, taas näitä]

oi,oi.minkälaisia ystäviä teillä on.ja minkälaisia ystäviä te olette.Jos nyt vaan aloittaisitte siitä että antaisitte ihmisten kertoa omia näkemyksiään teille ja hyväksyisitte ne heidän näkemyksinään ettekä ottaisi itseenne toisen totuutta jos ette sitä niin koe.Mä en usko, että teidän ystävät mitenkään vittumaisuuttaan neuvojaan jakelee tai sydäntään purkaa,vaan avautuvat asiasta koska sen itse niin kokevat.Kaikkea ei tarvitse ottaa itseensä.Jos sieltä joskus tulee jotain tahditonta voi senkin antaa anteeksi,eikä tarttua siihen ja pyöritellä silmiään.

En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, joilla ei ole lainkaan empatiakykyä. Jos joku ihminen pätee toisille, että nämä eivät voi ymmärtää jotain, koska heillä ei ole yhtä/kahta/viittä lasta/ omakotitaloa/autoa/korkeakoulututkintoa/pettävää aviomiestä, niin todellakaan sellaista ei tarvitse jaksaa kuunnella ja ottaa rakentavana kommentointina. Sydäntään saa purkaa, mutta se tehdään minä-lähtöisesti eli kerrotaan, kuinka itsellä on paha olla syystä tai toisesta. Sitä ei tehdä toisia vähättelemällä ja pyrkimällä asettumaan näiden yläpuolelle.

Itse ainakin alan olla jo siinä iässä, että en enää jokaiselle jaksa taipua lattiarätiksi vaan kylmän viileästi en anna enää anteeksi ja otan etäisyyttä. Mariskoon sitten kaltaisillesi epäempaattisille kanssaeläjille.

 

["aapee"]

Kiitos kommenteista. Jatkan vielä hiukan.

Ikävä asia tässä ystävässäni on siis juurikin se, että hän vetää tämän "et voi ymmärtää sitä ja tätä koska sinulla on vain yksi helppo lapsi" -kommentin sellaisiinkin asioihin, jotka eivät mitenkään liity lapsiin/perheeseen. Toki käsitän, etten lapsettomana voinut ymmärtää esim. sitä rakkauden määrää, jota omaa lastaan kohtaan tuntee. Sellaista en koskaan väittänytkään hänelle. Enkä voi sanoa tietäväni, millaista heidän perheensä arki on, koska kuten kirjoitin, oma lapseni on terve ja perustyytyväinen. Mutta se rassaa, että äitiydestä tehdään jokin yleinen, kaikkeen mahdolliseen pätevöittävä asia. VASTA kun olet (hankalan lapsen) äiti, voit käsittää tyyliin kasvihuoneilmiön vaikutukset.

Ja voin kyllä täysin rehellisesti sanoa, että minulla oli hyvin realistinen käsitys siitä, mitä lapsiperhearki (tämän lapsen kanssa) on. Tiesin, että vauva tarvitsee selkeän rytmin. Tiesin, että omaa aikaa ei välillä ole lainkaan. Tiesin, että vauvat itkevät ja öisin usein valvotaan. Ehkä siksi olen suhtautunut tähän elämänvaiheeseen niin, että se tulee mitä on tullakseen. Tästä joku muu kirjoittikin jo hyvin, en muista valitettavasti nimimerkkiä enää. Jostain syystä tulee kuitenkin sellainen olo, että en saisi puhua siitä, miten nautin tästä elämänvaiheesta ja tyytyväisestä lapsesta. Jos kerron, miten mukavaa vauvan kanssa on kotona, pitää muistaa myös mainita, että kotona odottaa pyykkikriisi ja mies menee taas illalla treenaamaan. "Onneksi" raskauden loppu oli vaikea ja jouduin olemaan pitkään sairaalassa vauvan kanssa. Olen siis joutunut edes hiukan kärsimään.

Sanotaan vielä, että ongelmien kohdalla ystäväni on todella hyvä tuki. Hän kuuntelee ongelmia ja pyrkii aidosti auttamaan. Niinä hetkinä tunnen meidän olevan tasavertaisia.

 

[Kerpele]

Multa meinaa aina joskus lipsahtaa noita samoja juttuja, mutta sitten mä muistan miten ärsyttävää se oli kun joku puhui noin... "etsä voi tietää...". Ja suljen suuni ja hymyilen nätisti