Miksi 6-vuotiaan tytön yöpissaaminen koko ajan lisääntyy?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huolestunut äiskä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huolestunut äiskä

Vieras
Yhtään yötä elämänsä aikana ei ole tyttö nukkunut niin, että vaippa olisi pysynyt kuivana. Minirin-kuuri ollaan kokeiltu, eikä sillä ollut minkäänlaista vaikutusta. Seuraavaksi on luvassa hälytinpatja.
Aikaisemmin tyttö on pärjännyt niin, että yksi vaippa on riittänyt yöksi. Sitten alkoi mennä niin, että vaihtoi vaipan yöllä. Eka oli litimärkä ja toinen saattoi jopa olla kuivashko aamulla. Nyt ihan järkiään herää yöllä siihen, että sänky lainehtii, kun vaippa on holvannut. No, vaihdetaan kuiviin ja uusi vaippa. Silti saattaa vielä yhdesti yön aikana joutua vaihtamaan vaippansa.
Iltaisin rajoitetaan juomista niin, että n. yhden tavallisen lasillisen saa maitoa. Ei ole valietttavasti ollut vaikutusta.
Mikähän tätä aiheuttaa ja mitä voitaisiin vielä tehdä? Alkaa jo ihan oikeasti väsyttää niin äitiä kuin tytärtäkin.
 
Virtsanäytettä ei ole otettu. Mitä siinä voisi olla? Ollaan kokeiltu moneen otteeseen olla ilman yövaippaa, mutta tyttö herää vasta sitten kun sänky on jo märkä. Ja näin saattaa käysä monta kertaa yössä.
Niin, ja päivisin ei ole pissaamisen kanssa mitään harmeja, ei esim. tiheävirtsaisuutta tms.
 
Meillä tyttö alkoi vain pissata entistä enemmän ku laitettiin hälle vaippa yöks.
Ahdistui kait niin kovin.

Virtsanäyte kyl oli ekoja juttuja joita tutkittiin..
 
[QUOTE="vieras";24612598]Vaippa?? 6 vuotiaalla? Miksi?!
Meidän tyttö käy yöllä pissalla vessassa.[/QUOTE]

hohhoijaa...kysyttiinkö tässä nyt sitä mitä SINUN lapsesi tekee? Ei, vaan tässä kysyttiin apuja juuri tämän perheen tilanteeseen.
 
[QUOTE="ttt";24612622]yökastelu voi olla merkki myös jostain tunne-elämän ongelmasta. onko tällainen vaihtoehto pois suljettu?[/QUOTE]

Ei ole tutkittu mitenkään psyykkistä puolta. Äidin silmin näkyvissä ei ole kyllä mitään ongelmaa. Mitähän se voisi olla? Tyttö on hirmu ujo ja arka, mutta toisaalta taas tuttujen seurassa oikein jämpti pomottaja (nätisti sanottuna ;).
 
[QUOTE="Aloittaja";24612681]Ei ole tutkittu mitenkään psyykkistä puolta. Äidin silmin näkyvissä ei ole kyllä mitään ongelmaa. Mitähän se voisi olla? Tyttö on hirmu ujo ja arka, mutta toisaalta taas tuttujen seurassa oikein jämpti pomottaja (nätisti sanottuna ;).[/QUOTE]

Ei sen aikuisen silmissä välttämättä tarvitse olla kovinkaan iso juttu mutta lapselle kyllä. Onko hän päiväkodissa, esim kiusaaminen voi olla yks ja kun mainitsit että lapsi on hyvin ujo ja arka. Toiset reagoi vatsallaan, kuten esim minun tyttöni...päiväkodin alettua vatsa oli aina kovalla vaikka mitä kokeiltiin. Toisilla taas käytös muuttuu. Enkä nyt sano että tästä teillä on kyse mutta tuli tämäkin vaihtoehto mieleen.

Kerronpa yhdestä työkaveristani jonka ekaluokkalainen lapsi kasteli edelleen öisin sänkynsä..lapsi asui äidin kanssa kaksin jolla oli paha alkoholipngelma, lapsi oli paljon yksikseen kun äiti nukkui känniään pois :( pian lapsi siirrettiinkin asumaan isälleen ja kasteluongelma katosi pikkuhiljaa.
Enkä tietysti tarkoita että teillä olisi tämänkaltaista ongelmaa..
 
on kyllä mietitty tottakai henkisetkin ongelmat mutta mitään ei ole ilmennyt, ei käytöksessä kotona eikä päiväkodissa, sielläkin puhuttu asiasta 5v ja 6v vasuissa. Kaikin puolin iloinen ja tyytyväinen lapsi, on kavereita ym. Kotona kaikki ok, ei päihdeongelmia, riitoja tms. SILTI kastelee eikä hälyttimestä eikä lääkkeistä hyötyä ja on jo ekalla.....
 
Joo-o... paljon olisi varmasti pohdittavaa. Tyttö aloitti syksyllä eskarin ja aloinkin miettimään, että siihenkö aikoihin tämä pissaaminen taas lisääntyi. En kyllä muista... Täytyypä yrittää jutella tytön kanssa kaikista maailman asioista vielä. Kaikki on päällisin puolin hyvin. Eskari sujuu, siellä viihtyy jne. Asiaanhan voi vaikuttaa vissiin ihan mikä vaan. Tai sitten se on pelkästään se virtsarakkoa säätelevä hormoni joka puuttuu.
 
En olisi vielä huolissani siitä henkisestä hyvinvoinnista, jos kerran itse tiedät ettei ole ollut mitään traumaattista tytön elämässä. Lapset on tuossakin niin yksilöllisiä. Kokeilkaa sitä patjaa ja jos ei ole apua niin sitten vähentäisin juomista illasta reilusti, ettei tulis kahta vaipallista yössä. Kyl se siitä ajan kans, tsemppiä!
 
Meillä suvussa ollut pitkälle jatkuvaa yökastelua, johtuu jostakin aivoista puuttuvasta aineesta, en valitettavasti muista nimeä... Kannattaa ottaa ainakin se pissanäyte, jos löytyisi fyysinen syy niin saa oikealla lääkkeellä kuriin, tsemppiä!
 
Voisiko auttaa jos äiti tai isä herättäisi lapsen joka yö käymään vessassa? Toinen mikä tulee mieleen on, että olisiko tytön unenlaadussa jotain poikkeavaa. Jos nukkuu epätavallisen sikeästi tai jotain?
 
No lääkäriin, ihan yksityiselle lastenlääkärille. Pyydät kaikki verikokeet, pissakokeet jne. Voi johtua niin monesta asiasta, esim. uniapnea voi olla yksi syy.

Onko hänellä päivisin mitään pissaoireita?
 

Yhteistyössä