Miks mun vauva ei parane?

nuusku
Alkuperäinen kirjoittaja Sadepäivän ilo:
Onko kellään kokemusta zithromax antibiootissa? Meillä määrättiin tänään 8kuisen korvatulehdukseen. Edellinen clavurion kuuri ei auttanut.
Meillä molemmilla lapsilla ollut Zithromax kuuri. Syödään kolme päivää kerran päivässä. Lääke vaikuttaa elimistössä 10 päivän ajan. "Tujua" kamaahan tuo Zithromax on. molemmilla lapsilla meni vatsa sekaisin, vaikka söivätkin maitohappobakteereita.

Niin ja mä en itse henk. kohtaisesti enää ikinä ota Amorion kuuria. Ja kerron tän kantani myös lääkärille, ennen reseptin kirjoitusta. Niin monta turhaa kuuria syöty sen vuoksi.
 
No just
Alkuperäinen kirjoittaja Q:
Mikäli antibiootista tulee allerginenreaktio tulee antibiootti lopettaa heti, ja käydä pyytämässä lääkäriltä toinen antibiootti.
Amorion ensisijainen antibiootti korvatulehduksiin, mutta mikäli ko. lääke ei aikaisemmin ole tehonnut, lääkärit yleensä määräävät jotain toista lääkettä.
Antibiootin tulisi tehota toisena kuuri päivänä, ellei niin uusi käynti lääkärillä ja antibiootin vaihto/tilanteen tarkistus.
Antibiootit ei tosiaankaan välttämättä vaikuta TOISENA päivänä niin, että kaikki oireet olisivat poissa. Kyllä vähintään kolme päivää kannattaa odottaa, ennen kuin menee uudestaan lääkäriin, jos yleiskunto sen sallii. VArsinkin korvatulehdukset saattavat tehdä lapsen olon kipeäksi, vaikka korva olisi paranemassa. Juuri viime viikolla oltiin korvalääkärillä, kun lapsi huusi yöt neljän päivän jälkeen antibiootin aloittamisesta. Korvat olivat paranemassa, mutta alipaine todennäköisesti teki sen, että yöt oli edelleen yhtä huutoa. Helpotti viikon päästä. Joskus on vaihdettu 4-5 päivän päästä kuuri, kun ei ole helpottanut. Jos viljelyä ei ole tehty, antibiootin merkki on hakuammuntaa. Laajakirjoiset todennäköisesti tepsii, mutta ei aina.
 
nuusku
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Maitohappobakteereja ei suositella annettavaksi samaan aikaan antibiootin kanssa.
Ja missä niin lukee??? Apteekissakin suositellaan että maitohappobakteereja kannattaa syödä antibioottikuurin aikana, ettei vatsa mee löysälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nuusku:

Ei samaan aikaan, vaan jos antibiootti aamulla ja illalla niin mhb sitten keskellä päivää.

Ihottuman huomasin tänään. Musta vauva oli eilen jo vähän parempi, tää pv ihan täys katastrofi taas.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nuusku:
Alkuperäinen kirjoittaja Sadepäivän ilo:
Onko kellään kokemusta zithromax antibiootissa? Meillä määrättiin tänään 8kuisen korvatulehdukseen. Edellinen clavurion kuuri ei auttanut.
Meillä molemmilla lapsilla ollut Zithromax kuuri. Syödään kolme päivää kerran päivässä. Lääke vaikuttaa elimistössä 10 päivän ajan. "Tujua" kamaahan tuo Zithromax on. molemmilla lapsilla meni vatsa sekaisin, vaikka söivätkin maitohappobakteereita.

Niin ja mä en itse henk. kohtaisesti enää ikinä ota Amorion kuuria. Ja kerron tän kantani myös lääkärille, ennen reseptin kirjoitusta. Niin monta turhaa kuuria syöty sen vuoksi.
heh - meillä ihan päinvastoin: tuo Zithromax on ollu kahdella edellisellä se lääke, joka ei oo auttanu. Tytölle sitä ei (vielä ) oo syötetty.
 
nuusku
Alkuperäinen kirjoittaja Cassyput:

Joo sori. Luin tuon tekstin väärin ensin. Siis juu ei tietenkään samaan aikaan. tarttiskohan mennä nukkumaan, kun kirjaimetkin hyppii...?
 
Tinii harmaana
Maitohappobakteereja ei kannata antaa samaan aikaan antibiootin kanssa koska antibiootti tappaa ne hyödylliset aineet. Pitää siis antaa esim lääkkeet aamulla ja illalla ja relat keskellä päivää.

Meillä tyttö 3kk, eka korvatulehdus todettu perjantaina ja lääkkeenä Amoxin.

Ollut flunssassa pian 6viikkoa ja lastenklinikalla sanoivat ettei yhtään tavatonta täjän aikaan vuodesta vauvoilla. Lämpöilyä ollut täälläkin jatkuvasti.

Voimia!!
 
nuusku
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
Alkuperäinen kirjoittaja nuusku:
Alkuperäinen kirjoittaja Sadepäivän ilo:
Onko kellään kokemusta zithromax antibiootissa? Meillä määrättiin tänään 8kuisen korvatulehdukseen. Edellinen clavurion kuuri ei auttanut.
Meillä molemmilla lapsilla ollut Zithromax kuuri. Syödään kolme päivää kerran päivässä. Lääke vaikuttaa elimistössä 10 päivän ajan. "Tujua" kamaahan tuo Zithromax on. molemmilla lapsilla meni vatsa sekaisin, vaikka söivätkin maitohappobakteereita.

Niin ja mä en itse henk. kohtaisesti enää ikinä ota Amorion kuuria. Ja kerron tän kantani myös lääkärille, ennen reseptin kirjoitusta. Niin monta turhaa kuuria syöty sen vuoksi.
heh - meillä ihan päinvastoin: tuo Zithromax on ollu kahdella edellisellä se lääke, joka ei oo auttanu. Tytölle sitä ei (vielä ) oo syötetty.
Riippuu tietysti taudin aiheuttajasta. Nyt meillä oli toisen kerran Zithromax kuuri ja molemmilla kerroilla tehonnut. Myös Clavurion kuuri auttanut, mutta Amorion ei mitenkään.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Tinii harmaana:
Maitohappobakteereja ei kannata antaa samaan aikaan antibiootin kanssa koska antibiootti tappaa ne hyödylliset aineet. Pitää siis antaa esim lääkkeet aamulla ja illalla ja relat keskellä päivää.
Just näin.

Ap ei ollu tarkotus epäillä sinun kykyäsi arvioida sitä, että onko lapsi saanu nestettä tarpeeks: et vaan maininnu sitä. Mutta hyvä noin: ite oottelisin huomiseen, jos vaan tuntuu että jotenkin sujuu.
Parempaa yön jatkoa teille!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Cassyput:
Alkuperäinen kirjoittaja nuusku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Maitohappobakteereja ei suositella annettavaksi samaan aikaan antibiootin kanssa.
Ja missä niin lukee??? Apteekissakin suositellaan että maitohappobakteereja kannattaa syödä antibioottikuurin aikana, ettei vatsa mee löysälle.
Ei samaan aikaan, vaan jos antibiootti aamulla ja illalla niin mhb sitten keskellä päivää.

Ihottuman huomasin tänään. Musta vauva oli eilen jo vähän parempi, tää pv ihan täys katastrofi taas.
Hyvä et kuitenkin noin tuore tapaus tuo ihottuma.
Sitten ei tarvii kun olla antamatta seuraava annos.
Saa varmaan heti aloittaa toisella kuurilla,siinä on vaan sitten se et jos ihottuma jatkuu tai tulee lisää oireita niin on hankala tietää johtuuko ne uudesta kuurista,vai siitä just lopetetusta.
 
vieras
Antibiootin ja maitohappobakteerin nauttimisen välillä kannattaa pitää parin tunnin väli, sillä osa antibiooteista voi tuhota taudinaiheuttaja mikrobien lisäksi myös maitohappobakteerien tehon.

http://www.tohtori.fi/?id=7231822&page=3830134
 
Lpasen sairastaminen on vain kamalinta :(. Hörpytä pumppaamaasi maitoa mukista tai nokkamukista. Ja toki hyvä jos sitä vettä edelleen juo vähän. kannattaa koko ajan tarjota. Rinnan imeminen on raskasta ja voi sattua, hörpytys helpompaa vauvalle. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
Ap ei ollu tarkotus epäillä sinun kykyäsi arvioida sitä, että onko lapsi saanu nestettä tarpeeks: et vaan maininnu sitä. Mutta hyvä noin: ite oottelisin huomiseen, jos vaan tuntuu että jotenkin sujuu.
Parempaa yön jatkoa teille!
Juu en mä sillä meinannutkaan, kunhan mainitsin. :)

Se lääkäriaika on huomenna yks. yleislääkärille ja vasta klo 17:30. :/ Nyt mietin josko lähden sinne sairaalaan kun vauva herää... Riippuu ottaako se rintaa vai ei. Soitan sinne kohta ja yritän saada päivystävän lastenlääkärin puhelimeen.
 
Maitotuotteet ylläpitää sitä räkäisyyttä/limaisuutta,eli just nuo rahka ja jugurttisoseet :/ Ne siis helposti pahenta vielä asiaa. Jos vauva vaan suostusi ennemmin syömään vaikka pelkkiä hedelmäsoseita tai vaikka pullosta sitä äidinmaitoa,niin ei ainakaan niistä enää lisää tukkoisuutta ja limaisuutta tulis.

Meillä korvakipuinen vauva sai pullosta juotua pumpattua maitoa melko pystyasennossa,vaikka rinnalla imemeinen oli hankalaa ja ilmeisesti kivuliaampaa.
 
Käyttäisin uudestaan lääkärissä, koska vaikuttaa siltä että Amorion ei auta. En tiedä miksi samaa lääkettä on määrätty toinen kuuri perään eikä vaihdettu lääkettä. Vauva ei ehkä halua imeä, koska silloin tulee painetta korviin ja tulehtunut korva tuntuu entistä kipeämmältä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lokki:
Maitotuotteet ylläpitää sitä räkäisyyttä/limaisuutta,eli just nuo rahka ja jugurttisoseet :/ Ne siis helposti pahenta vielä asiaa. Jos vauva vaan suostusi ennemmin syömään vaikka pelkkiä hedelmäsoseita tai vaikka pullosta sitä äidinmaitoa,niin ei ainakaan niistä enää lisää tukkoisuutta ja limaisuutta tulis.

Meillä korvakipuinen vauva sai pullosta juotua pumpattua maitoa melko pystyasennossa,vaikka rinnalla imemeinen oli hankalaa ja ilmeisesti kivuliaampaa.
Höh. Kiitos tiedosta! Kyllä sille varmaan kelpaa. Pullosta se ei muutenkaan juo, mutta ehkä se yöllä erehtyy imemään tissiä...
 
Juu eivät ota sairaalaan päivystykseen... Mene aamulla terveyskeskukseen oli vastaus. Sanoin että ok, saatan tulla sitten aamuyöstä itse sinne pysk. päivystykseen.

Kovasti kyllä hoitaja ihmetteli miksei vauvasta ole mitään verikokeita otettu. Kerroin ihottumasta ja kysyin annanko aamulla vielä tota amorionia niin vastaus oli "en oikeen osaa sanoa". Jeah.

Vähän mua jo huolestuttaa, että onko se saanut liikaa lääkkeitä, kun niitä buranasuppojakin piti kolme laittaa ennen kuin pysyi sisällä.

Nyt nukkumaan.
 
Tuskin on saanut liikaa lääkettä jos kerran osa supoista tuli heti pois.
Miten yö meni?

Yhteistyössä