Se on jännää, että uskonnonvapaus toteutuu ihan hienosti kun kyse on vaikka pk:n työntekijästä joka haluaa lukea lapsille lasten Raamattua ja kertoa omasta vakaumuksestaan :snotty:. Tai kun kyse on esim. Jehovan todistajista tai muslimiperheestä.
Mutta kun kyse on suomalaisen äidin lapsesta, joka ei edusta mitään toista uskontoa, niin ei uskonnonvapaus (joka siis sisältää myös vapauden olla uskomatta, ja uskontoa mitenkään harjoittamatta) toteudukaan tuosta vaan.
Minä olen sanonut päiväkotiin ja kouluun, että kysykää multa joka kerta kun jotain uskontoaiheista on. Ja se sopii heille hyvin. Lasten kasvaessa olen antanut heille yhä enemmän päätösvaltaa näissä asioissa. Tyttö, tokaluokkalainen, on tänään jossain helluntaiseurakunnan joulupolulla - halusi mennä, koska siellä on mehu- ja pullatarjoilu
. Ev.lut. seurakunnan järjestämä virsienlaulamisopetus taas ei todellakaan kiinnostanut ketään, joten sinne ei mennyt. Se tässä on aika hienoa, että saa todellakin ihan vapaasti poimia rusinat pullasta :saint:
Jos lapsen vanhemmat ovat selkokielellä sanoneet, että lapsi ei osallistu uskontojuttuihin laisinkaan, ei nyt eikä koskaan, niin on todella outoa jos asia ei mene perille. Kysytäänkö kasvissyöjäperheen lapselta, jolla on päiväkodissa kasvisruokavalio, että söisikö Petteri tällä viikolla kuitenkin vähän kinkkua, kun sitä olisi tarjolla? Ei kysytä. Miksi ateismi, uskonnottomuus, on sitten muka eri asia?