Olen miettinyt, että onko vauva-aika vaikeinta kun on niin kiinni? Uhmaikä kun joutuu taistelemaan kaikesta vai murkkuikä kun mukulat menee kavereitten kanssa ja joutuu taas taistelmaan. Mitä sanotte?
No meillä tää uhmaikäinen ei osaa puhua vielä ja juuri siitä syystä tulee kelto katsomaan häntä. Joten mulla on aika vaikeata yksin olla ton ikäisen sekä murrosikäisen kanssa aivan yksin!!!!! Ehkä kannattais lukea kaikki kirhjoitukset!Alkuperäinen kirjoittaja Bonita:mielestäni noita ei voi verrata. Kaikki ovat vaativia aikoja tavallaan;
Vauva-aikana lapsi on täysin riippuvainen äidistä eikä vielä osaa kertoa mikä vaivaa, vauva saattaa itkeä paljon ja nukkua vähän-tämä aika on sitä kun äidiltä vaaditaan tosi paljon vaikkei voimia olisikaan valvomisen ja rankan synnytyksen jälkeen. Sitten on vielä koti ja muu perhe vaatimassa huomiota ja huolenpitoa.
Uhmaikä.Huoh. Se vaatii henkisesti vanhemmilta hyvin paljon, mutta tuon ajan ongelmia ja asioita voi jo jakaa enemmän muiden, kuten isän kanssa, äiti ei enää ole se ainut joka pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Kasvatuksellisesti uhmaikä vaatii tooodella paljon, mutta ne asiat voi jakaa. Uhmaikäisen vanhemmille on helpommin löydettävissä apuja muilta perheiltä. Uhmaikäinen osaa (niin halutessaan ;o)...) kertoa mikä häntä vaivaa. Ja hän on toisinaan jo errrittäin omatoiminen, vaivaksi asti joskus...
Murrosikä taas on aivan erilaisten asioiden kanssa painimista. Murrosikäisen kanssa voi olla erittäin vaikeata tulla toimeen, mutta lapsi on jo iso ja pärjää hyvinkin ilman vanhempiaan. Hän ymmärtää puhetta paremmin kuin pienemmät lapset, muttei aina halua edes kuulla, mitä hänelle haluaisi kertoa... Murrosikäinen osaa jo tahallisesti loukata vanhempiaan ja näyttää halveksuntansa. En todellakaan osaa erotella näitä ajanjaksoja painoarvoltaan raskaammaksi toistaan koska kaikki iät ovat rankkoja käydä läpi, kukin tavallaan.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:No meillä tää uhmaikäinen ei osaa puhua vielä ja juuri siitä syystä tulee kelto katsomaan häntä. Joten mulla on aika vaikeata yksin olla ton ikäisen sekä murrosikäisen kanssa aivan yksin!!!!! Ehkä kannattais lukea kaikki kirhjoitukset!Alkuperäinen kirjoittaja Bonita:mielestäni noita ei voi verrata. Kaikki ovat vaativia aikoja tavallaan;
Vauva-aikana lapsi on täysin riippuvainen äidistä eikä vielä osaa kertoa mikä vaivaa, vauva saattaa itkeä paljon ja nukkua vähän-tämä aika on sitä kun äidiltä vaaditaan tosi paljon vaikkei voimia olisikaan valvomisen ja rankan synnytyksen jälkeen. Sitten on vielä koti ja muu perhe vaatimassa huomiota ja huolenpitoa.
Uhmaikä.Huoh. Se vaatii henkisesti vanhemmilta hyvin paljon, mutta tuon ajan ongelmia ja asioita voi jo jakaa enemmän muiden, kuten isän kanssa, äiti ei enää ole se ainut joka pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Kasvatuksellisesti uhmaikä vaatii tooodella paljon, mutta ne asiat voi jakaa. Uhmaikäisen vanhemmille on helpommin löydettävissä apuja muilta perheiltä. Uhmaikäinen osaa (niin halutessaan ;o)...) kertoa mikä häntä vaivaa. Ja hän on toisinaan jo errrittäin omatoiminen, vaivaksi asti joskus...
Murrosikä taas on aivan erilaisten asioiden kanssa painimista. Murrosikäisen kanssa voi olla erittäin vaikeata tulla toimeen, mutta lapsi on jo iso ja pärjää hyvinkin ilman vanhempiaan. Hän ymmärtää puhetta paremmin kuin pienemmät lapset, muttei aina halua edes kuulla, mitä hänelle haluaisi kertoa... Murrosikäinen osaa jo tahallisesti loukata vanhempiaan ja näyttää halveksuntansa. En todellakaan osaa erotella näitä ajanjaksoja painoarvoltaan raskaammaksi toistaan koska kaikki iät ovat rankkoja käydä läpi, kukin tavallaan.
Alkuperäinen kirjoittaja monen äiti:Lapset 22, 19, 4 ja 1 kk ikäinen vauva.
4 v on edelleen tarrautumisvaiheessa: uudessa paikassa hätääntyy itkuun asti, jos minä katoan näköpiiristä. Ja lapsi on ollut päiväkodissa kaksi vuotta, nyt taas kotona kun minäkin olen kotona.
Vauvat on helppoja: heidän itkuunsa on AINA joku ns. OIKEA syy: nälkä, vaippa, vatsakipu, seuran kaipuu tms. semmonen, johon voi vastata.
Uhmaikä on tympeä, koska tenava vaan huutaa eikä sano, mistä on kyse. Ja temppuilee, on hankala.
Mutta kaikkein pahin on murrosikä sekä se "esimurkkuikä" jossa lapset on 6-7 vuotiaana!! ehkäpä tää etä lapsi halua sulle näyttää mitään! Ja siksi näin.
Siihen nuoren sisällä olevaan uhmaan, kiukkuun, vihaan, siihen on niin vaikea vastata. Kun mikään ei ole hyvin, mikään ei kelpaa, kaikki mitä tekee on väärin ja kaikki mitä siihen asti on tehnyt, on ollut väärin: "sä oot pilannut mun elämän!"
Ja se huutamisen määrä!
Olin itsekin ihan kamala murkkuikäinen. Kiltistä, hiljaisesta tytöstä, jota kukaan ei huomannut, joka ei ääntä itsestään pitänyt, joka sai aina vähemmän kuin sisarensa, koska tyytyi niin vähään, joka koki, ettei kukaan välitä; ei ole rakastettu - - tuli yhtäkkiä vihainen, uhmakas, ryyppäävä ja yöt kaupungilla luuhaava teini.
Tämän tytön lannisti poikaystävä. Ei kesyttänyt, vaan lannisti, latisti.
Sieltä nousi sitten aikuinen nainen, joka elää edelleen kapinaa kuin kypsymätön murrosikäinen.
Ole sitten lapsi tämmöselle äidille ! :/
Uhmakasta murrosikäistä kampalampi olento on teennäinen, mielistelevä lapsi - varhaisteini - minkä tahansa ikäinen olento. Miehellä on kaksi lasta aiemmasta liitosta, varhaisteini-ikäisiä, ja just tommosia. Murkkuikäisellä kiljukaulalla sentään on mielipide, näkemys, olkoon se mikä tahansa, mutta tommosella mielin-kielin-mielistelijä on epäaito ja teennäinen olento, jonka kanssa ei voi aidossa vuorovaikutuksessa edes olla, koska häntä itseään ei ole.
no just ootko itse ihan täysis sielun voimissas?Alkuperäinen kirjoittaja kaikenlaisia...:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:No meillä tää uhmaikäinen ei osaa puhua vielä ja juuri siitä syystä tulee kelto katsomaan häntä. Joten mulla on aika vaikeata yksin olla ton ikäisen sekä murrosikäisen kanssa aivan yksin!!!!! Ehkä kannattais lukea kaikki kirhjoitukset!Alkuperäinen kirjoittaja Bonita:mielestäni noita ei voi verrata. Kaikki ovat vaativia aikoja tavallaan;
Vauva-aikana lapsi on täysin riippuvainen äidistä eikä vielä osaa kertoa mikä vaivaa, vauva saattaa itkeä paljon ja nukkua vähän-tämä aika on sitä kun äidiltä vaaditaan tosi paljon vaikkei voimia olisikaan valvomisen ja rankan synnytyksen jälkeen. Sitten on vielä koti ja muu perhe vaatimassa huomiota ja huolenpitoa.
Uhmaikä.Huoh. Se vaatii henkisesti vanhemmilta hyvin paljon, mutta tuon ajan ongelmia ja asioita voi jo jakaa enemmän muiden, kuten isän kanssa, äiti ei enää ole se ainut joka pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Kasvatuksellisesti uhmaikä vaatii tooodella paljon, mutta ne asiat voi jakaa. Uhmaikäisen vanhemmille on helpommin löydettävissä apuja muilta perheiltä. Uhmaikäinen osaa (niin halutessaan ;o)...) kertoa mikä häntä vaivaa. Ja hän on toisinaan jo errrittäin omatoiminen, vaivaksi asti joskus...
Murrosikä taas on aivan erilaisten asioiden kanssa painimista. Murrosikäisen kanssa voi olla erittäin vaikeata tulla toimeen, mutta lapsi on jo iso ja pärjää hyvinkin ilman vanhempiaan. Hän ymmärtää puhetta paremmin kuin pienemmät lapset, muttei aina halua edes kuulla, mitä hänelle haluaisi kertoa... Murrosikäinen osaa jo tahallisesti loukata vanhempiaan ja näyttää halveksuntansa. En todellakaan osaa erotella näitä ajanjaksoja painoarvoltaan raskaammaksi toistaan koska kaikki iät ovat rankkoja käydä läpi, kukin tavallaan.
Ootsä "vieras" ihan seko? Toihan vastas aapeelle ja sun vastausta ei taida tähän aloitukseen ollakaan???
Alkuperäinen kirjoittaja Gloria Mundi:Minusta ehdottomasti tama teini-ika on kaikkein vaikeinta. Lapsi ottaa irti, on koko ajan menossa, maailman menosta ei ole jarjen hiventakaan paassa, vastuuntunto viela tosi hakusessa mutta maailma kuitenkin odottaa jo etta jotain vastuuta osais kantaa. Tempaukset on sita luokkaa etten mina ainakaan osaa niita edes etukateen kieltaa kun ei minulle moiset edes mieleen juolahda. Vasta aina jalkikateen sitten pitaa paasata. Sydan syrjallaan saa olla koko ajan ettei lapsi kuole tai loukkaannu tai jotain muuta yhta kamalaa tapahdu kun ne tuolla maailmalla huitelee tuulen mukana.
*tama nyt niinkui vahan karjistaen, mutta periaatteessa kuitenkin nain*
Alkuperäinen kirjoittaja Tammikuu:Alkuperäinen kirjoittaja Gloria Mundi:Minusta ehdottomasti tama teini-ika on kaikkein vaikeinta. Lapsi ottaa irti, on koko ajan menossa, maailman menosta ei ole jarjen hiventakaan paassa, vastuuntunto viela tosi hakusessa mutta maailma kuitenkin odottaa jo etta jotain vastuuta osais kantaa. Tempaukset on sita luokkaa etten mina ainakaan osaa niita edes etukateen kieltaa kun ei minulle moiset edes mieleen juolahda. Vasta aina jalkikateen sitten pitaa paasata. Sydan syrjallaan saa olla koko ajan ettei lapsi kuole tai loukkaannu tai jotain muuta yhta kamalaa tapahdu kun ne tuolla maailmalla huitelee tuulen mukana.
*tama nyt niinkui vahan karjistaen, mutta periaatteessa kuitenkin nain*
Tuonpa takia minä odotan joltisellakin kauhulla sitä oikeaa murrosikää, kun meillä tämä esimurrosikäkin on aika kivikkoista.... Vauvaiässähän helppoa on toisaalta juuri se, että lapsi on siinä lähellä, käden ulottuvilla, piiri on turvallisen pieni. Joku kokee sen rajoittavana, minä en niinkään. Rajoittaahan se elämää, henkisesti ainakin, kun murkku huitelee missä huitelee, ja joka pahalle ei millään laita kättään eteen, ja se kaihertaa mielessä.
Eli tajuan täysin näkemyksesi. Tsemppiä sinne :wave: