Mikä ikä vaikeinta aikaa? Vauvaikä, uhmaikä vai murrosikä? Kysymys tarkoitettu niille, joilla lapset jo vähän isompia tai joilla m

Olen miettinyt, että onko vauva-aika vaikeinta kun on niin kiinni? Uhmaikä kun joutuu taistelemaan kaikesta vai murkkuikä kun mukulat menee kavereitten kanssa ja joutuu taas taistelmaan. Mitä sanotte?

 

Meillä vanhin on yhdeksän, ja ärsyttävin, ihan ehdottoman ärsyttävin on jokaikisellä neljästä lapsestamme ollut se noin vuoden iässä oleva tarrautumisvaihe.

Minnekään ei pääse kun lapsonen roikkuu kiinni sääressä. :headwall:

 

Näillä näkymin sanoisin että murkkuikä. :/ Vanhin on nyt 13v ja antanut jo viitteitä tulevasta. Muut lapset on kohta 12v, 8v, vajaa 4v ja 1v4kk.

 

Mulla on lapset 2v6kk ja marraskuussa täyttää 16v ja voin sanoa että tää uhmaikä ja murrosikä mut onneksi tää viimeinen on jo rauhottumaan päin. Esikoisen vauva aikaa en niin muista mut helppo ollu mun mielestä kuten kuopuksenkin. Niin ja olen hei kanssa ollu yksin.

 

Murrosikä ehdottomasti!!!!

 

Meillä lapset 5v ja 3v4kk. Tähän asti ollut vaikeinta aikaa se tarrautumisvaihe, kuten Ruusakin sanoi. Se vaihe, kun kiipeilevät joka paikkaan, opettelevat kävelemään ja itkevät jos käy vessassa. Mutta lapset ovat niin vähän aikaa piniä. Mua kauhistuttaa murkkuikä jo nyt. Onkohan tuo ala-asteikä suht helppoa aikaa? Omatoimisia mutta ei vuielä murrosikää.

 

Lapset 15,12 ja 1 vuotiaita.Toistaiseksi pahinta aikaa oli keskimmäisen uhma,hiljaisesta tytöstä tuli toodeella uhmakas.Vanhimman murkkuikä lähenee loppua ja meni yllättävän helposti jälkeenpäin ajateltuna.

 

Vauvaikä. Riippuvainen hoitajastaan 24/7 eikä ymmärrä puhetta eikä osaa sanoa, mikä on milloinkin hätänä.

 

mä ymmärsin kyllä vauvaikäisenä aina mitä halus!? En kattonu kellosta milloin vois olla nälkä! Vaan silloin sai aina ruokaa ku siltä kuulosti ei ollu turhia itkujakaan tolloin!

 

mielestäni noita ei voi verrata. Kaikki ovat vaativia aikoja tavallaan;
Vauva-aikana lapsi on täysin riippuvainen äidistä eikä vielä osaa kertoa mikä vaivaa, vauva saattaa itkeä paljon ja nukkua vähän-tämä aika on sitä kun äidiltä vaaditaan tosi paljon vaikkei voimia olisikaan valvomisen ja rankan synnytyksen jälkeen. Sitten on vielä koti ja muu perhe vaatimassa huomiota ja huolenpitoa.
Uhmaikä.Huoh. Se vaatii henkisesti vanhemmilta hyvin paljon, mutta tuon ajan ongelmia ja asioita voi jo jakaa enemmän muiden, kuten isän kanssa, äiti ei enää ole se ainut joka pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Kasvatuksellisesti uhmaikä vaatii tooodella paljon, mutta ne asiat voi jakaa. Uhmaikäisen vanhemmille on helpommin löydettävissä apuja muilta perheiltä. Uhmaikäinen osaa (niin halutessaan ;o)...) kertoa mikä häntä vaivaa. Ja hän on toisinaan jo errrittäin omatoiminen, vaivaksi asti joskus...
Murrosikä taas on aivan erilaisten asioiden kanssa painimista. Murrosikäisen kanssa voi olla erittäin vaikeata tulla toimeen, mutta lapsi on jo iso ja pärjää hyvinkin ilman vanhempiaan. Hän ymmärtää puhetta paremmin kuin pienemmät lapset, muttei aina halua edes kuulla, mitä hänelle haluaisi kertoa... Murrosikäinen osaa jo tahallisesti loukata vanhempiaan ja näyttää halveksuntansa. En todellakaan osaa erotella näitä ajanjaksoja painoarvoltaan raskaammaksi toistaan koska kaikki iät ovat rankkoja käydä läpi, kukin tavallaan.

 

Lapset 22, 19, 4 ja 1 kk ikäinen vauva.

4 v on edelleen tarrautumisvaiheessa: uudessa paikassa hätääntyy itkuun asti, jos minä katoan näköpiiristä. Ja lapsi on ollut päiväkodissa kaksi vuotta, nyt taas kotona kun minäkin olen kotona.

Vauvat on helppoja: heidän itkuunsa on AINA joku ns. OIKEA syy: nälkä, vaippa, vatsakipu, seuran kaipuu tms. semmonen, johon voi vastata.

Uhmaikä on tympeä, koska tenava vaan huutaa eikä sano, mistä on kyse. Ja temppuilee, on hankala.

Mutta kaikkein pahin on murrosikä sekä se "esimurkkuikä" jossa lapset on 6-7 vuotiaana!!

Siihen nuoren sisällä olevaan uhmaan, kiukkuun, vihaan, siihen on niin vaikea vastata. Kun mikään ei ole hyvin, mikään ei kelpaa, kaikki mitä tekee on väärin ja kaikki mitä siihen asti on tehnyt, on ollut väärin: "sä oot pilannut mun elämän!"
Ja se huutamisen määrä!

Olin itsekin ihan kamala murkkuikäinen. Kiltistä, hiljaisesta tytöstä, jota kukaan ei huomannut, joka ei ääntä itsestään pitänyt, joka sai aina vähemmän kuin sisarensa, koska tyytyi niin vähään, joka koki, ettei kukaan välitä; ei ole rakastettu - - tuli yhtäkkiä vihainen, uhmakas, ryyppäävä ja yöt kaupungilla luuhaava teini.

Tämän tytön lannisti poikaystävä. Ei kesyttänyt, vaan lannisti, latisti.
Sieltä nousi sitten aikuinen nainen, joka elää edelleen kapinaa kuin kypsymätön murrosikäinen.
Ole sitten lapsi tämmöselle äidille ! :/

Uhmakasta murrosikäistä kampalampi olento on teennäinen, mielistelevä lapsi - varhaisteini - minkä tahansa ikäinen olento. Miehellä on kaksi lasta aiemmasta liitosta, varhaisteini-ikäisiä, ja just tommosia. Murkkuikäisellä kiljukaulalla sentään on mielipide, näkemys, olkoon se mikä tahansa, mutta tommosella mielin-kielin-mielistelijä on epäaito ja teennäinen olento, jonka kanssa ei voi aidossa vuorovaikutuksessa edes olla, koska häntä itseään ei ole.

 

mielestäni noita ei voi verrata. Kaikki ovat vaativia aikoja tavallaan;
Vauva-aikana lapsi on täysin riippuvainen äidistä eikä vielä osaa kertoa mikä vaivaa, vauva saattaa itkeä paljon ja nukkua vähän-tämä aika on sitä kun äidiltä vaaditaan tosi paljon vaikkei voimia olisikaan valvomisen ja rankan synnytyksen jälkeen. Sitten on vielä koti ja muu perhe vaatimassa huomiota ja huolenpitoa.
Uhmaikä.Huoh. Se vaatii henkisesti vanhemmilta hyvin paljon, mutta tuon ajan ongelmia ja asioita voi jo jakaa enemmän muiden, kuten isän kanssa, äiti ei enää ole se ainut joka pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Kasvatuksellisesti uhmaikä vaatii tooodella paljon, mutta ne asiat voi jakaa. Uhmaikäisen vanhemmille on helpommin löydettävissä apuja muilta perheiltä. Uhmaikäinen osaa (niin halutessaan ;o)...) kertoa mikä häntä vaivaa. Ja hän on toisinaan jo errrittäin omatoiminen, vaivaksi asti joskus...
Murrosikä taas on aivan erilaisten asioiden kanssa painimista. Murrosikäisen kanssa voi olla erittäin vaikeata tulla toimeen, mutta lapsi on jo iso ja pärjää hyvinkin ilman vanhempiaan. Hän ymmärtää puhetta paremmin kuin pienemmät lapset, muttei aina halua edes kuulla, mitä hänelle haluaisi kertoa... Murrosikäinen osaa jo tahallisesti loukata vanhempiaan ja näyttää halveksuntansa. En todellakaan osaa erotella näitä ajanjaksoja painoarvoltaan raskaammaksi toistaan koska kaikki iät ovat rankkoja käydä läpi, kukin tavallaan.

No meillä tää uhmaikäinen ei osaa puhua vielä ja juuri siitä syystä tulee kelto katsomaan häntä. Joten mulla on aika vaikeata yksin olla ton ikäisen sekä murrosikäisen kanssa aivan yksin!!!!! Ehkä kannattais lukea kaikki kirhjoitukset!

 

mielestäni noita ei voi verrata. Kaikki ovat vaativia aikoja tavallaan;
Vauva-aikana lapsi on täysin riippuvainen äidistä eikä vielä osaa kertoa mikä vaivaa, vauva saattaa itkeä paljon ja nukkua vähän-tämä aika on sitä kun äidiltä vaaditaan tosi paljon vaikkei voimia olisikaan valvomisen ja rankan synnytyksen jälkeen. Sitten on vielä koti ja muu perhe vaatimassa huomiota ja huolenpitoa.
Uhmaikä.Huoh. Se vaatii henkisesti vanhemmilta hyvin paljon, mutta tuon ajan ongelmia ja asioita voi jo jakaa enemmän muiden, kuten isän kanssa, äiti ei enää ole se ainut joka pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Kasvatuksellisesti uhmaikä vaatii tooodella paljon, mutta ne asiat voi jakaa. Uhmaikäisen vanhemmille on helpommin löydettävissä apuja muilta perheiltä. Uhmaikäinen osaa (niin halutessaan ;o)...) kertoa mikä häntä vaivaa. Ja hän on toisinaan jo errrittäin omatoiminen, vaivaksi asti joskus...
Murrosikä taas on aivan erilaisten asioiden kanssa painimista. Murrosikäisen kanssa voi olla erittäin vaikeata tulla toimeen, mutta lapsi on jo iso ja pärjää hyvinkin ilman vanhempiaan. Hän ymmärtää puhetta paremmin kuin pienemmät lapset, muttei aina halua edes kuulla, mitä hänelle haluaisi kertoa... Murrosikäinen osaa jo tahallisesti loukata vanhempiaan ja näyttää halveksuntansa. En todellakaan osaa erotella näitä ajanjaksoja painoarvoltaan raskaammaksi toistaan koska kaikki iät ovat rankkoja käydä läpi, kukin tavallaan.

No meillä tää uhmaikäinen ei osaa puhua vielä ja juuri siitä syystä tulee kelto katsomaan häntä. Joten mulla on aika vaikeata yksin olla ton ikäisen sekä murrosikäisen kanssa aivan yksin!!!!! Ehkä kannattais lukea kaikki kirhjoitukset!

Ootsä "vieras" ihan seko? Toihan vastas aapeelle ja sun vastausta ei taida tähän aloitukseen ollakaan???

 

Lapset 22, 19, 4 ja 1 kk ikäinen vauva.

4 v on edelleen tarrautumisvaiheessa: uudessa paikassa hätääntyy itkuun asti, jos minä katoan näköpiiristä. Ja lapsi on ollut päiväkodissa kaksi vuotta, nyt taas kotona kun minäkin olen kotona.

Vauvat on helppoja: heidän itkuunsa on AINA joku ns. OIKEA syy: nälkä, vaippa, vatsakipu, seuran kaipuu tms. semmonen, johon voi vastata.

Uhmaikä on tympeä, koska tenava vaan huutaa eikä sano, mistä on kyse. Ja temppuilee, on hankala.

Mutta kaikkein pahin on murrosikä sekä se "esimurkkuikä" jossa lapset on 6-7 vuotiaana!! ehkäpä tää etä lapsi halua sulle näyttää mitään! Ja siksi näin.

Siihen nuoren sisällä olevaan uhmaan, kiukkuun, vihaan, siihen on niin vaikea vastata. Kun mikään ei ole hyvin, mikään ei kelpaa, kaikki mitä tekee on väärin ja kaikki mitä siihen asti on tehnyt, on ollut väärin: "sä oot pilannut mun elämän!"
Ja se huutamisen määrä!

Olin itsekin ihan kamala murkkuikäinen. Kiltistä, hiljaisesta tytöstä, jota kukaan ei huomannut, joka ei ääntä itsestään pitänyt, joka sai aina vähemmän kuin sisarensa, koska tyytyi niin vähään, joka koki, ettei kukaan välitä; ei ole rakastettu - - tuli yhtäkkiä vihainen, uhmakas, ryyppäävä ja yöt kaupungilla luuhaava teini.

Tämän tytön lannisti poikaystävä. Ei kesyttänyt, vaan lannisti, latisti.
Sieltä nousi sitten aikuinen nainen, joka elää edelleen kapinaa kuin kypsymätön murrosikäinen.
Ole sitten lapsi tämmöselle äidille ! :/

Uhmakasta murrosikäistä kampalampi olento on teennäinen, mielistelevä lapsi - varhaisteini - minkä tahansa ikäinen olento. Miehellä on kaksi lasta aiemmasta liitosta, varhaisteini-ikäisiä, ja just tommosia. Murkkuikäisellä kiljukaulalla sentään on mielipide, näkemys, olkoon se mikä tahansa, mutta tommosella mielin-kielin-mielistelijä on epäaito ja teennäinen olento, jonka kanssa ei voi aidossa vuorovaikutuksessa edes olla, koska häntä itseään ei ole.

 

mielestäni noita ei voi verrata. Kaikki ovat vaativia aikoja tavallaan;
Vauva-aikana lapsi on täysin riippuvainen äidistä eikä vielä osaa kertoa mikä vaivaa, vauva saattaa itkeä paljon ja nukkua vähän-tämä aika on sitä kun äidiltä vaaditaan tosi paljon vaikkei voimia olisikaan valvomisen ja rankan synnytyksen jälkeen. Sitten on vielä koti ja muu perhe vaatimassa huomiota ja huolenpitoa.
Uhmaikä.Huoh. Se vaatii henkisesti vanhemmilta hyvin paljon, mutta tuon ajan ongelmia ja asioita voi jo jakaa enemmän muiden, kuten isän kanssa, äiti ei enää ole se ainut joka pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Kasvatuksellisesti uhmaikä vaatii tooodella paljon, mutta ne asiat voi jakaa. Uhmaikäisen vanhemmille on helpommin löydettävissä apuja muilta perheiltä. Uhmaikäinen osaa (niin halutessaan ;o)...) kertoa mikä häntä vaivaa. Ja hän on toisinaan jo errrittäin omatoiminen, vaivaksi asti joskus...
Murrosikä taas on aivan erilaisten asioiden kanssa painimista. Murrosikäisen kanssa voi olla erittäin vaikeata tulla toimeen, mutta lapsi on jo iso ja pärjää hyvinkin ilman vanhempiaan. Hän ymmärtää puhetta paremmin kuin pienemmät lapset, muttei aina halua edes kuulla, mitä hänelle haluaisi kertoa... Murrosikäinen osaa jo tahallisesti loukata vanhempiaan ja näyttää halveksuntansa. En todellakaan osaa erotella näitä ajanjaksoja painoarvoltaan raskaammaksi toistaan koska kaikki iät ovat rankkoja käydä läpi, kukin tavallaan.

No meillä tää uhmaikäinen ei osaa puhua vielä ja juuri siitä syystä tulee kelto katsomaan häntä. Joten mulla on aika vaikeata yksin olla ton ikäisen sekä murrosikäisen kanssa aivan yksin!!!!! Ehkä kannattais lukea kaikki kirhjoitukset!

Ootsä "vieras" ihan seko? Toihan vastas aapeelle ja sun vastausta ei taida tähän aloitukseen ollakaan???

no just ootko itse ihan täysis sielun voimissas?

 

Vauvaikä helpoin, silloin he ovat rakastettavimmillaan. Meillä tuo esimurrosikä tuntuu ottavan esikoisella koville, ja toki se tuntuu vanhemmissakin sitten.

Mutta OLEN varma, että se riippuu niin lapsesta itsestään/luonteestaan, ei niinkään iästään. Keskimmäinen on meillä erittäin ihana tyttö, mutta myös hyvin vaikea hoidettava ollut, ihan iästään riippumatta. Hänkin oli "helpoimmillaan" silti vauvana.

 

Minusta ehdottomasti tama teini-ika on kaikkein vaikeinta. Lapsi ottaa irti, on koko ajan menossa, maailman menosta ei ole jarjen hiventakaan paassa, vastuuntunto viela tosi hakusessa mutta maailma kuitenkin odottaa jo etta jotain vastuuta osais kantaa. Tempaukset on sita luokkaa etten mina ainakaan osaa niita edes etukateen kieltaa kun ei minulle moiset edes mieleen juolahda. Vasta aina jalkikateen sitten pitaa paasata. Sydan syrjallaan saa olla koko ajan ettei lapsi kuole tai loukkaannu tai jotain muuta yhta kamalaa tapahdu kun ne tuolla maailmalla huitelee tuulen mukana.

*tama nyt niinkui vahan karjistaen, mutta periaatteessa kuitenkin nain*

 

Minusta ehdottomasti tama teini-ika on kaikkein vaikeinta. Lapsi ottaa irti, on koko ajan menossa, maailman menosta ei ole jarjen hiventakaan paassa, vastuuntunto viela tosi hakusessa mutta maailma kuitenkin odottaa jo etta jotain vastuuta osais kantaa. Tempaukset on sita luokkaa etten mina ainakaan osaa niita edes etukateen kieltaa kun ei minulle moiset edes mieleen juolahda. Vasta aina jalkikateen sitten pitaa paasata. Sydan syrjallaan saa olla koko ajan ettei lapsi kuole tai loukkaannu tai jotain muuta yhta kamalaa tapahdu kun ne tuolla maailmalla huitelee tuulen mukana.

*tama nyt niinkui vahan karjistaen, mutta periaatteessa kuitenkin nain*

Tuonpa takia minä odotan joltisellakin kauhulla sitä oikeaa murrosikää, kun meillä tämä esimurrosikäkin on aika kivikkoista.... Vauvaiässähän helppoa on toisaalta juuri se, että lapsi on siinä lähellä, käden ulottuvilla, piiri on turvallisen pieni. Joku kokee sen rajoittavana, minä en niinkään. Rajoittaahan se elämää, henkisesti ainakin, kun murkku huitelee missä huitelee, ja joka pahalle ei millään laita kättään eteen, ja se kaihertaa mielessä.

Eli tajuan täysin näkemyksesi. Tsemppiä sinne :wave:

 

Minusta ehdottomasti tama teini-ika on kaikkein vaikeinta. Lapsi ottaa irti, on koko ajan menossa, maailman menosta ei ole jarjen hiventakaan paassa, vastuuntunto viela tosi hakusessa mutta maailma kuitenkin odottaa jo etta jotain vastuuta osais kantaa. Tempaukset on sita luokkaa etten mina ainakaan osaa niita edes etukateen kieltaa kun ei minulle moiset edes mieleen juolahda. Vasta aina jalkikateen sitten pitaa paasata. Sydan syrjallaan saa olla koko ajan ettei lapsi kuole tai loukkaannu tai jotain muuta yhta kamalaa tapahdu kun ne tuolla maailmalla huitelee tuulen mukana.

*tama nyt niinkui vahan karjistaen, mutta periaatteessa kuitenkin nain*

Tuonpa takia minä odotan joltisellakin kauhulla sitä oikeaa murrosikää, kun meillä tämä esimurrosikäkin on aika kivikkoista.... Vauvaiässähän helppoa on toisaalta juuri se, että lapsi on siinä lähellä, käden ulottuvilla, piiri on turvallisen pieni. Joku kokee sen rajoittavana, minä en niinkään. Rajoittaahan se elämää, henkisesti ainakin, kun murkku huitelee missä huitelee, ja joka pahalle ei millään laita kättään eteen, ja se kaihertaa mielessä.

Eli tajuan täysin näkemyksesi. Tsemppiä sinne :wave:

Meilla nuo 6v ja 8v ovat viela niin helposti kasiteltavia. Tottakai heillakin riittaa allipaivia mutta ei siis voi verratakaan noihin vanhempiin veljiin (15v ja 17v). Olenkin siina pisteessa etta sanon muille ihmisille etta mina hetkena vaan otan huollettavaksi 30 4vuotiasta kuin 2 teini-ikaista.

 

Mulla on 9v tyttö ja voin sanoa että vauva-aika oli ihanaa, vaikka itki joka ilta tunnin klo 18-> mikään ei auttanut ja loppui vaan itsestään.
Pahinta aikaa oli 7-8v! En yksinkertaisesti tienny mitä olis pitänny tehä,kaikki oli väärin ja niin vaikeeta. Kyselin kaikki mahdolliset tahot läpi mitä tehdä. Kaksi vuotta on todella pitkä aika tappelevan lapsen kanssa.

Nyt on taas oma ihana itsensä, voimme jutella kaikista asioista ja me juttelemme paljon...
Kauhulla odotan teini ikää... Toivottavasti pitää nykyisen juttelu linjan.

 

Minusta taas tuntuu että nyt kun kolme lasta on jo koulussa on tosi rankkaa. Autat läksyissä, luet aapista, juokset vanhempainvarteissa jne.
Ja sitten kun ikää vielä kahdella haarukkaan 7-8 niin johan räiskyy.
Heti aamulla on paskat vaatteet ja typerä äiti.
Kyllä vauva-aika oli helppoa. No nuorimmainen taas nauttii kun on välillä oma aikaa vain äidin kanssa. Tai isin.

 

Minun lapseni ovat sen verran isoja jo, että esikoista voi jo teiniksi ikänsä puolesta kutsua ja kuopustakin kohta. Vielä ei ole ollut kovinkaan vaikeita aikoja, en muista enää juurikaan niitä vaiheita, joissa sitä uhmaa oli, minä kun inhoan koko uhman käsitettä. Varmaan sitä oli. Mutta luulen, että ne hankalat ajat ovat vasta edessä, jos ovat tullakseen. Läheltä olen yhden teinin rimpuiluja seurannut (ja ollut mukana) eikä se siihen täysi-ikäisyyden saavuttamiseen näyttäisi loppuvan... Pienen (terveen lapsen, jolloin ei tarvitse murehtia sairauksia) lapsen kanssa on pienet murheet, ison kanssa isot. Jos on ollakseen. Luulen mä, mutta voin olla väärässä.

 

Tyttö jo 19v eli kaikki läpi käyty ja kyllä se murrosikä oli pahinta.

 

Mä sanoisin et ainakin tuolla sällillä oli pahinta aikaa (toistaiseksi) se esimurkkuikä, eli tuossa 7-9v ja siitä pikkuhiljaa (pienin takapakein) päästy eteenpäin..

Tytöillä (10v ja 2,5v) ei ole vielä ollut mitään pahaa/rankkaa vaihetta, niillä sitten murrosikä varmaan yhtä taistelua

 

minusta noi kaikki iät kuuluu osana elämään, ja ei elämä ole aina helppoa. joten ihan normia, että välillä ottaa aivoon ketä vaan. voimia kaikille.