Mikä tekee kotiäitiydestä raskasta?

[yks vaan]

Se kun lapsista ei saa aina otetta, se on rankkaa.

 

[tulikellukka]

Aika aikaansa kutakin.Raskasta on myös käydä töissä ja sitten vielä huoltaa ne lapset sen illan tai muun kotona olon aikana. Minusta kuitenkin raskainta on ollut kotiäitiydessä kuunnella isompien lasten keskistä kinaa tai tappelua ,tai riidan haastoa äidille.Mun hermot ei ole vielä saaneet sitä kestävyttä.Mutta sen sijaan kestän jo 3-4 vuotiaan uhmatappelun.Joka ensimmäisen lapsen aikana oli myös sekin rankkaa.Lapset kasvattaa.
Ja minä kysyin juuri mieheltäni tartteeko mun mennä jo ensi syksynä töihin,Ei tartte vielä...eli vasta 2010 elokuussa mun työt alkaa

 

[vieras]

Huonosti nukkuva, allerginen ja vain sylissä viihtyvä vauva... ei siihen muuta tarvita kun jo tuntuu raskaalta.
Lisäksi lapsella isä joka kulkee reissuhommissa, eikä siis ole edes iltaisin paikalla.

 

[vieras]

Tässä mun arjessani unenpuute rasittaa eniten. On helvetin vaikeaa välillä suhtautua kärsivällisesti 3-vuotiaan esikoisen temppuiluun kun 7 kk:n ikäinen on heilunut ja huudellut tunnin välein läpi yön.

Niin minustakin on raskasta, kun 11 kuinen ja 3-vuotias vuorotellen heräilee yöllä. Kun olin kotona,otin päikkärit ja sain näyttää väsyneeltä. Nyt kun olen töissä, en ota päikkäreiltä ja asiakkaan edessä ei saa olla väsymyksestä tietoakaan...

 

[eräs]

arvostuksen puute. Se jos valittaa että on rankkaa/väsynyt niin heti tulee joku kuittailemaan että jos töissä olisit niin sitten vasta rankkaa oliskin. Varmaan niin mutta ei se yhtään lohduta että huonomminkin voisi olla kun on niin väsynyt että hyvä kun pystyssä pysyy. Voishan sitä vaikka sairastaa syöpääkin tai jotain vastaavaa mutta silti kun ei jaksa niin ei jaksa vaikka muitten mielestä kuinka pääsisi helpolla.

 

[vieras]

Juu niin mäkin... Minusta ei tunnu laikaan tuolta. Olen ollut sekä työssäkäyvä- että kotiäiti usean vuoden ajan, ja minusta kotiäitinä olo on tosi leppoisaa. Ja esim. ulkona en todellakaan tönötä, vaan olen mukana. En koe, että "hoidan lapsiani", vaan olen heidän kanssaan.vArmasti kotiäitiys ahdistaa, jos kokoajan toivoo olevansa muulaall. Mene siis töihin...

No minulle ainakin se liika leppoisuus on juuri se rankin juttu (olipas paradoksaalinen lause). Kun ei ole oikeasti mitään muuta kuin sitä lapsien kanssa olemista. Esim tuo ulkona tönöttäminen on mielestäni juuri tosi tylsää, lähipuistoissa ei ole muita aikuisia, enkä oikeasti "osaa" nauttia hiekkakakku-kuravelli-leikeistä, paitsi tietysti lapsen ilon kautta.

Ennen lapsia työttömänä ollessani meinasi pää levitä, kun "sai vain olla". Siis onhan se leppoisuus kivaa välillä, mutta ei päivästä päivään vuositolkulla, ainakaan minusta.

Käyn osa-aikatöissä ja huomaan jaksavani arkea paljon paremmin, kun elämässä on kahdenlaisia päiviä, työpäiviä ja kotipäiviä.

 

[vieras]

Se, ettei saa olla rauhassa hetkeäkään. Koko ajan pitää jotain nousta ja hypätä, viedä ja tuoda, leikkiä ja jutella, pukea, riisua ja tapella niistä ja välillä kaikesta muustakin, nukuttaa ja laittaa ruokaa... Joka päivä samaa.

just tämä on raskasta. Ja kun on huomannut passanneensa esikoisen vähän "pilalle", yrittää korjata virhettä kuopuksen kohdalla, ja sitten näkee kun tarhassa käyvät ikätoverit passauttavat häntä 100-0. Eivät muka osaa mitään tai viitsi mitään, ja meidän kuopus saa suunnilleen pukea heidät ja tehdä kaiken, kun ei ole kotona palvelua saanut ja kaikki pitää tehdä mitä suinkin osaa....
sitten sekin huolettaa, että jos tuo jatkuu, ei kiva,

 

[Nipsu]

Hienoa jos joku oikeasti viihtyy kotona.

Mun mielestä kotona oleminen oli toivottoman tylsää, elämä pyöri vain lasten ja heidän tarpeidensa tyydyttämisen ympärillä, joka jumalan päivä samat rutiinit ja ulkoilut. Unenpuute, seurana muita samassa tilanteessa olevia mammoja joilla kaikilla elämä pyörii niin pienessä piirissä että huhhuijaa.

Kateus ihmisille joilla on muutakin elämää on silmiin(ja korviin)pistävää. Kadehditaan naisia joilla on aikaa hoitaa itseään ja tehdä muutakin kuin arvostella muita ja naapureiden tekemisiä. Kotiäidillä harvoin on aikaa itselle ja se myös valitettavasti alkaa näkyä kun vuosia kotona alkaa kertyä enemmänkin.

itse en kotona viihtyisi muuta kuin pakollisen ajan eikä tulis mieleenkääm tehdä montaa lasta. Työelämässä pysyy sentään ihmisten kirjoissa ja elämällä on oikeasti sisältöä laajemminkin.

 

[mie]

Yövalvominen, saman toistuminen päivästä toiseen, ainainen sotku vaikka kuinka siivoaa..
siis tuhauttavaa aika ajoin, todellakin.