S
Surullinen
Vieras
Olen aina ollut vähän ujomman puoleinen ja huono ystävystymään. Lapsena niitä kavereita kuitenkin oli, mutta koskaan en ollut kauhean suosittu -siis en ollut varmaan ikinä kenenkään paras kaveri. Ala-asteelta yläasteelle siirtyessä samat koulukaverit pysyi, muttei ketään sydänystävää... Ajattelin, että se on jotenkin luonteestani kiinni, ettei minua pyydetty kaikkeen mukaan... Pidettiinkö minua jotenkin niin hissukkana, ettei esim. mihinkään bileisiin tms kutsuttu. Tai vaikuttiko se, että vanhempani olivat aika köyhiä (työttömiä) eikä meillä ollut varaa esim. muotivaatteisiin tms. samalla tavalla kuin osalla kavereistani oli...
Lukioaikaan sain tosi hyvän ystävän, jonka kanssa olimme todellakin samalla aaltopituudella. Kerrrankin sain olla sellainen mikä olen. Mutta lukion jälkeen tiemme erosivat, kun lähdimme eri puolille maata opiskelemaan. Sen jälkeen en nyt aikuisiällä ole saanut ketään yhtä hyvää ystävää. Pariin ihmiseen olen (yllätyksekseni) kuitenkin tutustunut sen verrna hyvin, että säännöllisesti pidetään yhteyttä. Muttei edelleenkään kavereita ole liiaksi asti ja ei yhtään oikeaa ystävää.
Ajattelin ennen, että johtuuko tämä jotenkin ulkoisesta olemuksestani... Mutta nyt autuaaseen nettiaikaan, jolloin tutustutaan toisiinsa netin kautta eikä nähdä livenä, ei kukaan silti halua tutustua minuun. Saako kirjoitustyylistänikin jo sellaisen kuvan minusta, että tuo pitää kiertää kaukaa... ?? Tai jos jonkun kanssa luulee pääsevänsä vähän kaverustumaan niin pian mielenkiinto lopahtaa siltä toiselta osapuolelta...
Olen mielestäni ihan tavallinen ihminen. En kai mitenkään vastenmielisen näköinenkään (ettei minun kanssani kehtaisi missään liikkua) ja luonteeltanikin iloinen ja mukava (en mitenkään masentavaa seuraa) -mitä nyt tosiaan vähän ujo.
Mutta miksei kukaan halua tutustua minuun?
Lukioaikaan sain tosi hyvän ystävän, jonka kanssa olimme todellakin samalla aaltopituudella. Kerrrankin sain olla sellainen mikä olen. Mutta lukion jälkeen tiemme erosivat, kun lähdimme eri puolille maata opiskelemaan. Sen jälkeen en nyt aikuisiällä ole saanut ketään yhtä hyvää ystävää. Pariin ihmiseen olen (yllätyksekseni) kuitenkin tutustunut sen verrna hyvin, että säännöllisesti pidetään yhteyttä. Muttei edelleenkään kavereita ole liiaksi asti ja ei yhtään oikeaa ystävää.
Ajattelin ennen, että johtuuko tämä jotenkin ulkoisesta olemuksestani... Mutta nyt autuaaseen nettiaikaan, jolloin tutustutaan toisiinsa netin kautta eikä nähdä livenä, ei kukaan silti halua tutustua minuun. Saako kirjoitustyylistänikin jo sellaisen kuvan minusta, että tuo pitää kiertää kaukaa... ?? Tai jos jonkun kanssa luulee pääsevänsä vähän kaverustumaan niin pian mielenkiinto lopahtaa siltä toiselta osapuolelta...
Olen mielestäni ihan tavallinen ihminen. En kai mitenkään vastenmielisen näköinenkään (ettei minun kanssani kehtaisi missään liikkua) ja luonteeltanikin iloinen ja mukava (en mitenkään masentavaa seuraa) -mitä nyt tosiaan vähän ujo.
Mutta miksei kukaan halua tutustua minuun?