Mies vapautettu armeijasta???

[QUOTE="vieras";26068335]Tätä tarkoitin. Harva ymmärtää nrosarjasta sen verran että tajuaa heti syyn olevan mielenterveysongelma...eli ei siellä lue mielenterveysongelman takia vapautettu. Pankkineiti tuskin heti hoksaa syytä jos paperia katsoo...[/QUOTE]

tiistaina tehdyssä vapautuspaperissa ei ollu ainakaan mitään numerosarjaa, vain teksti vapautettu palveluksesta rauhan aikana terveydellisistä syistä.

 

[QUOTE="vieras";26068335]Tätä tarkoitin. Harva ymmärtää nrosarjasta sen verran että tajuaa heti syyn olevan mielenterveysongelma...eli ei siellä lue mielenterveysongelman takia vapautettu. Pankkineiti tuskin heti hoksaa syytä jos paperia katsoo...[/QUOTE]

juuri niin, kyseinen numerosarja ei " aukea" maallikolle vaan on terveydenhuoltoväen "ammattikieltä"

 

tiistaina tehdyssä vapautuspaperissa ei ollu ainakaan mitään numerosarjaa, vain teksti vapautettu palveluksesta rauhan aikana terveydellisistä syistä.

Ahaa, siis nykyisin ei ole enää tuota numerosarjaa.

Minulla on vanhaa tietoa, koska itse sain vapautuksen vuonna 1995 ja silloin vapautustodistukseen tuli syy joka oli numerosarjana.

 

musta tuntuu että waninkan miehestä ei enää saa sotilasta, täytyy vaan hyväksyä tosiasiat ja todeta että kaikille se homma ei sovi

silloin kun mä kävin intin melkein kaikki joutui osallistumaan ja mun kanssa samassa ruodussa oli 160 ukkoa, näistä oli jotain 30 mun arvion mukaan sellaisia jotka olis ollut parempi vapauttaa palveluksesta jo alun pitäen

 

No ei muakaan huvittaisi armeijaan mennä, joten olis aika tekopyhää jos en miestä huolisi sen takia, ettei sitäkään armeija huvittanut.

 

Ei ole vielä tullut paikkaa vastaan, jossa olisi tarvinnut kahdesti selitellä miksi mies ei ole käynyt armeijaa. Ei missään. Ja jos teoreettisesti tulisi, niin miehelläni on ainakin ikävä tapa osata puhua asiat tylynkin analyyttisesti auki, rikki, hajalle, koota ja järkeistää toinen hilijaiseksi. Ainoa joka on asiasta kerran jotain nieleskellyt oli isäni, kerran, toiste ei.

Armeija loppui ensimmäisinä päivinä siihen, että miehellä on niin paha auktoriteettiongelma ettei häntä käsketä, häneltä pyydetään. Hänestä sänky oli tarpeeksi hyvin pedattu. Jos siihen tahdotaan parantelua, voi karjuja itse kumartua silottelemaan sängyn tai esittää asiansa todella kauniisti. Kun häneltä pyydetään, hän tekee jos näkee sen perustelluksi. Ei siis ehkä ihan armeijalaatua.

Ei näytä miehisyys kärsineen armeijattomuudesta, ei status, ei asema.

 

Hänestä sänky oli tarpeeksi hyvin pedattu. Jos siihen tahdotaan parantelua, voi karjuja itse kumartua silottelemaan sängyn tai esittää asiansa todella kauniisti. Kun häneltä pyydetään, hän tekee jos näkee sen perustelluksi. Ei siis ehkä ihan armeijalaatua. .

aika totinen torvensoittaja taitaa olla tää sun siippa?

 

Ei ole vielä tullut paikkaa vastaan, jossa olisi tarvinnut kahdesti selitellä miksi mies ei ole käynyt armeijaa. Ei missään. Ja jos teoreettisesti tulisi, niin miehelläni on ainakin ikävä tapa osata puhua asiat tylynkin analyyttisesti auki, rikki, hajalle, koota ja järkeistää toinen hilijaiseksi. Ainoa joka on asiasta kerran jotain nieleskellyt oli isäni, kerran, toiste ei.

Armeija loppui ensimmäisinä päivinä siihen, että miehellä on niin paha auktoriteettiongelma ettei häntä käsketä, häneltä pyydetään. Hänestä sänky oli tarpeeksi hyvin pedattu. Jos siihen tahdotaan parantelua, voi karjuja itse kumartua silottelemaan sängyn tai esittää asiansa todella kauniisti. Kun häneltä pyydetään, hän tekee jos näkee sen perustelluksi. Ei siis ehkä ihan armeijalaatua.

Ei näytä miehisyys kärsineen armeijattomuudesta, ei status, ei asema.

Huh, millasta arki ja elo on tuollaisen ihmisen kanssa?

Periaatteessa ymmärrän miestäsi oikein hyvin, mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että elämässä nyt vaan pitää välillä nöyrtyä. Että jos sinne armeijaan astuu, niin kyllä siellä sitten pitäis pystyä nielemään se kuri ja ottamaan vastaan ne käskyt ihan käskyinä ja niin kuin muutkin.

Sivarissa saa varmaan ihan pyyntöinä niitä tehtäviä niin kuin tavan työelämässäkin. Ja kieltäytymisenkin ymmärrän oikein hyvin, en ylipäätään näe että kaikkien kopuluttaminen ois tarpeen tai järkevää taloudenpitoa.

Ihmettelen vaan moisen asenteen omaavan henkilön kanssa elelyä.

 

Olen ollut kohta 9 vuotta naimisissa mieheni kanssa ja vasta viime viikolla tuli itseasiassa puheeksi tämä "armeijatausta". Tsekkaatteko tällaisen asian jo ensi treffeillä? Erityisesti te, kenelle tämä asia on todella tärkeä?

Itse olen kelpoisuusluokka A, mieheni B, mieheni ollut intin "toimistohommissa" koska polvet paskana, nykyään astmakin. Eipä mitään väliä .

 

Huh, millasta arki ja elo on tuollaisen ihmisen kanssa?

Periaatteessa ymmärrän miestäsi oikein hyvin, mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että elämässä nyt vaan pitää välillä nöyrtyä. Että jos sinne armeijaan astuu, niin kyllä siellä sitten pitäis pystyä nielemään se kuri ja ottamaan vastaan ne käskyt ihan käskyinä ja niin kuin muutkin.

Sivarissa saa varmaan ihan pyyntöinä niitä tehtäviä niin kuin tavan työelämässäkin. Ja kieltäytymisenkin ymmärrän oikein hyvin, en ylipäätään näe että kaikkien kopuluttaminen ois tarpeen tai järkevää taloudenpitoa.

Ihmettelen vaan moisen asenteen omaavan henkilön kanssa elelyä.

Arki on ollut... mielenkiintoista... Eli todellisuudessa helvetin vaikeaa. Joillekin omalaatuisuuksille on löytynyt kyllä ihan syykin. Miehellä todettiin adhd aspipiirteillä aikuisiällä tuossa muutamia vuosia sitten. Ero lääkityksen jälkeen ja sitä ennen on huima. Ei haasta enää riitaa, ei turhautumistaan aja ihmisiä puheistaan pussiin, ärsytyskynnys on huomattavasti korkeampi, enää ei tarvitse pyydellä samalla tavalla, jaksaa keskittyä asioihin, ei uhkapelaa, ei keräile maanisesti asioita, milloin tietoa, milloin keräilyleluja, milloin sarjakuvia. Mutta silti: ei miehestä tule koskaan sellaista "raameihin" sopivaa yhteiskunnassaeläjää, joka etenee pisteestä a pisteeseen b ja sitä kautta arkkuun ja mappiin ö odotusten mukaisesti. Hän tekee edelleen asiat kuten ne itse kokee, näkee, järkeistää, haluaa. Muut saa vikistä kunnes mies järkeistää asian heillekin. Elämä tuon miehen kanssa on neuvottelua ja aina saa olla varuillaan miten puhut, koska muuten sovit jotain mitä et todellakaan alunperin tarkoittanut.

Nöyrtyminen ja nieleminen... Ei taida koskaan käsitteinä kuulua meidän miehen sanavarastoihin. Toisaalta, onneksi mies sai minut. Olen sen verran moniongelmainen, että mies joutuu luovimaan minun kanssa niin se tasapainottaa vähän tilannetta...

 

[QUOTE="vieras";26068033]Jos miehellä on vaikka astma ja on vapautettu mutta muuten olisi "täydellinen" niin ihanko totta hylkäisit tuon inttiasian takia? [/QUOTE]

en ehkä ottais miestä jolla ois astma koska elukat on likempänä.. yms.. hevoset,koirat yms on aina eelä miestä, jos valita pittää

 

Nyt huijaat.

Siis totta kai saa valita. Ja ymmärtäisinkin (jotenkin) jos olisi ehdoton sen suhteen, että hullun paperit tai huvikseen kieltäytyny ei käy. Mutta jos nyt vaan on sellanen fyysinen syy, joka ei normaalielämää haittaa mutta joka on aiheuttanut sen, ettei armeijaan ole huolittu, niin sen takia syrjimistä en ikinä ymmärtäis.

Onko tää pelkkä armeijankäymisasia? Vai lentääkö mies romukoppaan muutenkin jos tulee jotain isompaa fyysistä vaivaa?

mieheltä on leikattu selkä 12v aikaa, ikunen vaiva. enkä vaihtamassa ole

 

Ei ole vielä tullut paikkaa vastaan, jossa olisi tarvinnut kahdesti selitellä miksi mies ei ole käynyt armeijaa. Ei missään. Ja jos teoreettisesti tulisi, niin miehelläni on ainakin ikävä tapa osata puhua asiat tylynkin analyyttisesti auki, rikki, hajalle, koota ja järkeistää toinen hilijaiseksi. Ainoa joka on asiasta kerran jotain nieleskellyt oli isäni, kerran, toiste ei.

Armeija loppui ensimmäisinä päivinä siihen, että miehellä on niin paha auktoriteettiongelma ettei häntä käsketä, häneltä pyydetään. Hänestä sänky oli tarpeeksi hyvin pedattu. Jos siihen tahdotaan parantelua, voi karjuja itse kumartua silottelemaan sängyn tai esittää asiansa todella kauniisti. Kun häneltä pyydetään, hän tekee jos näkee sen perustelluksi. Ei siis ehkä ihan armeijalaatua.

Ei näytä miehisyys kärsineen armeijattomuudesta, ei status, ei asema.

Tässähän se tuli: miehillä jotka eivät pysty käymään inttiä on jonkin sortin ongelma: pipi tai pöpi, parhaa ovat molempia.

 

[QUOTE="vieras";26069371]Tässähän se tuli: miehillä jotka eivät pysty käymään inttiä on jonkin sortin ongelma: pipi tai pöpi, parhaa ovat molempia.[/QUOTE]

mä muotoilisin saman sanomalla että kaikista ei ole sotilaiksi

 

Olen ollut naimisissa miehen kanssa, joka oli kuvailluin perustein vapauttanut tai vapautettu armeijasta.
Mutta tasoittaako se tilannetta, jos toinen mieheni on käynyt armeijan kahdesti.:xmas:

 

Arki on ollut... mielenkiintoista... Eli todellisuudessa helvetin vaikeaa. Joillekin omalaatuisuuksille on löytynyt kyllä ihan syykin. Miehellä todettiin adhd aspipiirteillä aikuisiällä tuossa muutamia vuosia sitten. Ero lääkityksen jälkeen ja sitä ennen on huima. Ei haasta enää riitaa, ei turhautumistaan aja ihmisiä puheistaan pussiin, ärsytyskynnys on huomattavasti korkeampi, enää ei tarvitse pyydellä samalla tavalla, jaksaa keskittyä asioihin, ei uhkapelaa, ei keräile maanisesti asioita, milloin tietoa, milloin keräilyleluja, milloin sarjakuvia. Mutta silti: ei miehestä tule koskaan sellaista "raameihin" sopivaa yhteiskunnassaeläjää, joka etenee pisteestä a pisteeseen b ja sitä kautta arkkuun ja mappiin ö odotusten mukaisesti. Hän tekee edelleen asiat kuten ne itse kokee, näkee, järkeistää, haluaa. Muut saa vikistä kunnes mies järkeistää asian heillekin. Elämä tuon miehen kanssa on neuvottelua ja aina saa olla varuillaan miten puhut, koska muuten sovit jotain mitä et todellakaan alunperin tarkoittanut.

Nöyrtyminen ja nieleminen... Ei taida koskaan käsitteinä kuulua meidän miehen sanavarastoihin. Toisaalta, onneksi mies sai minut. Olen sen verran moniongelmainen, että mies joutuu luovimaan minun kanssa niin se tasapainottaa vähän tilannetta...

Helvetin hyvä et sairaat yksilöt karsitaan pois intistä. Ei tuollaisille hulluille voi antaa rynnäkkökivääriä.

 

Diabetes ja astmaon hoidettavissa.

Voi hyvä saapas, nainen.

Diabetes on hoidettavissa ainoastaan elin(saarekesolu)siirrolla, jota tällä hetkellä vasta tutkitaan eikä se ole yleisesti saatavilla. Mitäpä luulet, onko elinsiirtopotilaalla hyvätkin mahdollisuudet hakeutua asepalvelukseen hyljinnänestolääkityksineen? :headwall:

Diabeetikko voi poikkeustapauksessa HAKEA asepalvelukseen, mikäli sairaus on hallinnassa, hypoja ei ole ollut vuosiin ja sairautta on kestänyt 2-10 vuotta. Tämähän sulkee automaattisesti esim. kaikki alle kouluikäisenä sairastuneet.

Turpaan vaan niin että tukka lähtee moisille luusereille?

 

mä muotoilisin saman sanomalla että kaikista ei ole sotilaiksi

eikä minusta edes tarvitse ollakaan.

 

[QUOTE="sipsi";26066522]Mie olen jo niin vanha, että mielestäni, jos ei kunnon syytä (vakaumus, sairaus tms.) ole, on ihmeellistä jos aikuinen mies ei saa armeijaa käytyä. "Ei huvittanut" koskisi kyllä minun korvaan ja kunnolla. Miettisin, mikä muu sitä ei ole huvittanut tai tulevaisuudessa tule ehkä huvittamaan.[/QUOTE]

Oletkos itse sitten käynyt armeijan. Minusta kenelläkään naisella ei ole varaa naputtaa asiasta, jos ei ole itse käynyt inttiä. Huvittavinta on kuitenkin se, että intin käymättömät naiset valittavat sivarin käymisestä Se on kuitenkin ihan yhtä lailla hyväksyttävä palvelus kuin armeijakin.

 

Voi hyvä saapas, nainen.

Turpaan vaan niin että tukka lähtee moisille luusereille?

En usko että tarvetta olisi turpaan vedellä, kun en seurusteli todennäköisesti miehen kanssa joka ei ole armeijaa käynyt.

 

[QUOTE="vieras";26069418]Helvetin hyvä et sairaat yksilöt karsitaan pois intistä. Ei tuollaisille hulluille voi antaa rynnäkkökivääriä.[/QUOTE]

Ei varmaan ihan hulluksi asti yllä. Palstan perusteella kuitenkin sanoisin, että täällä on paljon huolestuttavampaa porukkaa kuin minun mies. Mutta olen kyllä siitä samaa mieltä, että armeijaan mies ei sovi, eikä siitä koskaan tule sotilasta, kaikkien onneksi.

 

Mun mies sai vapautuksen sillä, kun kävi psykologin juttusilla (liittyen armeijan kutsuntoihin, tai mitä lie nyt onkaan) ja täytti paperia missä kysyttiin: Onko ollut joskus itsetuhoisia ajatuksia? Vastauksina oli ainoastaan kyllä tai ei, mies vastasi rehellisesti eli kyllä. Tuota joutuikin sitten selittämään psykologille, että ei ole ikinä harkinnut VAKAVASTI itsemurhaa, mutta joskus suutuksissaan hetkellisesti, jotain tuonne päin ajatellut. Ja sen tiedän 99% varmuudella itse, ettei mies ikinä tappaisi itseään, ei ole ns. heikkoluonteinen. Mutta... Tuon ansiosta ukko sitten vapautettiin rauhan ajaksi.

 

En usko että tarvetta olisi turpaan vedellä, kun en seurusteli todennäköisesti miehen kanssa joka ei ole armeijaa käynyt.

Oletko ajatellut, miten isäsi suhtautuisi jos sinun lapsesi tai tämän puoliso olisi siinä tilanteessa ettei ole mahdollista päästä asepalvelukseen?

 

Huh, millasta arki ja elo on tuollaisen ihmisen kanssa?

Periaatteessa ymmärrän miestäsi oikein hyvin, mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että elämässä nyt vaan pitää välillä nöyrtyä. Että jos sinne armeijaan astuu, niin kyllä siellä sitten pitäis pystyä nielemään se kuri ja ottamaan vastaan ne käskyt ihan käskyinä ja niin kuin muutkin.

Sivarissa saa varmaan ihan pyyntöinä niitä tehtäviä niin kuin tavan työelämässäkin. Ja kieltäytymisenkin ymmärrän oikein hyvin, en ylipäätään näe että kaikkien kopuluttaminen ois tarpeen tai järkevää taloudenpitoa.

Ihmettelen vaan moisen asenteen omaavan henkilön kanssa elelyä.

Minulle ei armeijavaatimusta tule, kun olen nainen. Mutta juuri nuo samat asiat minullakin siinä tökkisivät. En minäkään mitään pompottelua hyväksy. En oikein ymmärrä, miten elämä minun tai vastaavia ominaisuuksia omaavan miehen kanssa olisi hankalaa? Sehän tarkoittaa sitä, että toisia ei komennella eikä käskytetä, auktoriteetteja ei kumarrella, vaan ajatellaan itse. Ihmisen ei tarvitse nöyrtyä ja niellä mitään kuria, vaan lähtökohta on, että kaikki ovat vapaita ja tasa-arvoisia. Sanoisin, että nämä ovat paljon parempia lähtökohtia parisuhteelle kuin sellainen asenne, jossa hyväksytään mielivaltainen tai epälooginen käskyttäminen, nipottaminen, pompottelu ja toisen nöyryyttäminen.

Se on toinen juttu, pitääkö ottaa huumorilla kaikki paska ja nöyryytys, mitä maailmassa on, vai pitääkö kapinoida sitä vastaan. Kumpi asenne muuttaa maailman - se, jossa paskat asiat hyväksyy, vai se, jossa vaatii muutosta niihin? Hmmmm.

 

Oletko ajatellut, miten isäsi suhtautuisi jos sinun lapsesi tai tämän puoliso olisi siinä tilanteessa ettei ole mahdollista päästä asepalvelukseen?

Isäni olisi varmaan haudassa siinä vaiheessa joten ei, en ole miettinyt asiaa.