Mies teki eilen tunnustuksen jota en olis halunnut kuulla, ja nyt en osaa suhtautua x(

Mies jäi taannoin työttömäksi, josta seurasi masennus, josta se, että alkoi käyttää liikaa viinaa, josta se, että uhkasin erolla (meillä 2 pientä lasta), josta se, että hän hakeutui terapiaan. Joka oli hyvä juttu mun mielestä, ilman muuta. Nyt on käyny säännöllisesti terapiassa ja ollut juomatta, enimmäkseen. Mutta vajonnut "omaan maailmaansa", pohtimaan menneisyyttään jne, jotenkin multa/perheeltä ulottumattomalla tasolla... en oikein osaa selittää.

No mut asiaan. Eilen illalla sitten ihmettelin ääneen illalla kun mies ollut useita päiviä niin vaitonainen ja poissaoleva taas, no tämä alkoi itkeä, sanoi että on halunnut mulle kertoa kun terapeuttikin kehoitti mutta ei oo oikein osannu, on jotain pahaa ja isoa kerrottavaa, no säikähin ja aloin itkeä kans ja tentata, eka tuli mieleen tietenki joku toinen nainen tmv. No sit mies kertoi että oma äiti on käyttäny häntä seksuaalisesti hyväksi kun hän oli "pieni" (alle 10v). Ja tästä seurannu (terapeutin mukaan) kuulemma kaikki myöhemmät traumat ja nykyinen masennus ja kaikki vaikeudet meidän perheeseen mun ja miehen seksielämästä lähtien. Aloin vaan itkeä, hoin ootko nyt varma.. mies yh-äidin ainoa lapsi, äiti sairastui masennukseen ja skitsofreniaan juoppomiehensä lähdettyä toisen matkaan jo kun mieheni oli ihan vauva. Anoppini on kaikesta huolimatta ollut mulle läheinen ja rakas, ja meidänkin lapsia hoitanut ilman valvontaa (meillä 2 pientä poikaa) nyt kun lääkityksensä on kai ihan kunnossa, vaikuttanut olevan.

Mitä mun pitäis ajatella?

 

Ilmoittaa viranomaisille ? Rikos lienee jo vanhentunut..

Hirveä tilanne

 

Ls-ilmoitus??

 

En antaisi lapsia sille rouvalle enää hoitoon, vaikka kuinka olisi lääkitys kunnossa.Enkä olisi missään yhteydessä muutenkaan.
Miehesi tarvitsee uskomattoman paljon tukea nyt sinulta ja myös ammatti-ihmisiltä löytääkseen tasapainon elämäänsä.

 

Tuet miestäsi, kuuntelet ja olet lähellä. Älä nyt vaan mene vaikeaksi ja etäänny, koska asian käsittely on hankalaa, sanot miehelle että jos haluaa siitä puhua niin sä kuuntelet, milloin tahansa.
Kiellät anopiltasi lastenne tapaamiset, kunnes asia on perinpohjaisesti selvitetty.

Soita ilmaiseen tukipuhelimeen, esim. Tukinainen, ja kerro tilanne, osaavat varmasti neuvoa miten kannattaisi toimia juridisesti ja muutenkin.

 

Et olisi halunnut kuulla? Haluaisit vaan sulkee silmäs ja olla näkemättä tommosta kauheutta? Joo oh.. Olet tietysti miehesi tukena. Itse en enää antaisi lapsiani anopille hoidettavaksi.

 

sitä että tuo on liki kaikista viimeisin vaihtoehto sulattaa, se (tähän asti kai eniten pelkäämäni) toinen nainenkin ois ollu kai lopultakin aika ok juttu tollasen paljastuksen rinnalla (

Juridisesti asia on vanhentunut, mies on jo liki 40v. lisäksi hänellä on äitiinsä tosi läheiset välit edelleen ja sanoi kokevansa syyllisyyttä ja kaikenlaisia velvollisuuksia säälin tunteen ohella suhteessa äitiinsä.
Tietysti raivosin eka miksei oo aiemmin kertonu mitään vaan on antanu mun jättää poikamme hoitoon anopille... Sanoi ettei ollut 100-varma asiasta edes ennen kuin nyt terapian myötä. Että oli muistikuvia, joista ei voinut olla varma, oliko ne kuitenkin vaan unta tai mielikuvituksen tuotetta - uskoisitteko muuten tähän..?

 

Olet tietysti miehesi tukena. Itse en enää antaisi lapsiani anopille hoidettavaksi.

Näin.

 

Mitä mun pitäis ajatella?

Aivan ensimmäiseksi pitää varmistaa niiden miehesi muistikuvien todellisuuspohja. Yhtään nyt piruilematta tms., niin ei olisi ihan ensimmäinen eikä toinen kerta, kun masentunut mieli projisoi ongelmia juurikin tuolla tavalla. Ihmisen mieli siis osaa sekä häivyttää muistikuvia pois, että aktiivisesti luoda uusia. Toki asiansa osaava (läheskään kaikki terapeutin nimikkeellä toimivat eivät tällaisia ole) terapeutti tietää missä mennään.

 

Sanoi ettei ollut 100-varma asiasta edes ennen kuin nyt terapian myötä. Että oli muistikuvia, joista ei voinut olla varma, oliko ne kuitenkin vaan unta tai mielikuvituksen tuotetta - uskoisitteko muuten tähän..?

No niin, olitkin jo ehtinyt kirjoittaa tämän minun kirjoittaessani tuota edellistä viestiäni. Juuri tätä tarkoitin.

 

Uskon vahvasti, että mies puhuu totta. Psykologisessa mielessä on luonnollista, että lapsi "unohtaa" noin traumaattiset asiat ja on kuitenkin uskollinen ja lojaali omille vanhemmilleen. Ja sitten usein omien lasten syntymä palauttaa nuo muistot epämääräisinä flashbäkkeinä ja aiheuttaa sitten ahdistusta ja masennusta.

Hienoa, että miehesi käy terapiassa ja hyvä että kertoi sinulle. Varmasti selittää monta asiaa miehen käytöksestä.

En tiedä, mitä anopin kanssa tekisin vastaavassa tilanteessa. Ratkaisevaa olisi kai miehen asenne ja haluaako asiaa selvitellä äitinsä kanssa ja kuinka vakavista hyväksikäytöistä on ollut kyse. Selvää on, että lapset eivät yksin jäisi enää koskaan anopin kanssa.

 

Kuinka ompaeräistä että terapeutti syyttää äitiä

 

Anopin kanssa välit poikki eikä lapsia koskaan hänen hoitoonsa.Mun lähipiirissä on tapaus missä lapsen isoisä käytti lasta hyväkseen ja välit katkesi heiltä koko sukuun kun eivät uskoneet että se voisi olla totta.Lapsen isoisä oli saanut aivoinfarktin ja sen jälkeen alkanut hyväksikäyttö.
Mä en koskaan,milloinkaan päästäisi ihmistä lasteni lähelle tuollaisen uutisen jälkeen ja sen jälkeen se ihminen olisi mulle kuollut,olkoonkin että olis ollu kuin läheinen ja tärkeä.

 

No älä nyt sille miehelles raivoo!

 

No mä en uskois. Terapeutti varmaan onnistunut syöttämään että ne mielikuvat ovatkin tapahtuneet. Ilmeisesti terapeuttien mielihommaa kaivella noita insestijuttuja, multakin on psykiatri tosta vaan kysynyt, isäni oli kyllä väkivaltainen, mutta silti ihmettelen automaattisia oletuksia tuollaisten asioiden suhteen.
Tuli myös mieleen että ehkä sairas ihminen on vain yksinkertaisesti pessyt liian perusteellisesti, ja tästä on lähtenyt mielikuvitus lentoon.

 

Lapsi alkaa vähitellen muistamaan asioita sieltä n. kolmevuotiaasta asti, mutta vasta 5-vuotiaasta eteenpäin voidaan puhua sellaisista muistoista, jotka ovat kohtuullisen todenmukaisia. Tämäkin vaihtelee. Joillakin selkeät muistikuvat syntyvät vasta joskus 6-7 ikävuoden tienoilla. Muistot muokkautuvat, niihin vaikuttavat monet asiat, eikä varhaislapsuuden muistoja voida pitää todenmukaisina ellei niitä voida jotenkin todeksi näyttää. Traumat kuitenkin vaikuttavat ihmisiin myös tiedostamatta, vaikka niitä ei selkeästi muistaisikaan.

Olisin hyvin varovainen tuollaisten muistojen suhteen. Terapeutti tekee valtavan suuren virheen jos ruokkii miehesi repaleisia (?) muistoja esimerkiksi vihjailevilla sanavalinnoilla. Taitamaton puoskari voi aiheuttaa suurta haittaa "luomalla miehellesi uudet lapsuusmuistot", kokoamalla riekaleisista muistoista tilkkutäkin, joka ei välttämättä vastaakaan alkuperäistä mallia.

Älä siis sinä ainakaan sorru painostamaan miestäsi muistelemaan vanhoja asioita. Sen sijaan yrittäisin avata keskustelua anoppisi kanssa. Alatte keskustelemaan miehen lapsuudesta ja juttelette anoppisi menneisyydestä. Ehkä jonkinlaisia viitteitä salaisuuksista tulee ilmi silloin. Jos anoppisi blokkaa muistot, sulkee sanaisen arkkunsa aivan kaikesta tai välttelee menneisyydestä puhumista, se voi kertoa siitä, että niitä salaisuuksia siellä on. Mutta siitäkään ei voi mennä johtopäätöksiä tekemään. Ette voi mennä myöskään möläyttämään suoraan anopillesi miehesi muistoista. Asiaa pitää avata vaivihkaa, tuomitsematta, muuten se voi jäädä ikuisesti selvittämättä tai aiheuttaa pysyvää vahinkoa. Vaikka totuus ei koskaan selviäisi, asiasta voi silti päästä yli.

 

Komppaan Birgittea vaikken mikään ammattilainen olekaan. Ei ne välttämättä ole edes totta nuo muistot.

 

Ei lapsia anopille ikinä enää, ei vaikka kuinka olisi muka hyvässä kunnossa.
Onko sun mies äitinsä kanssa tekemisissä edelleen? Minkälaiset välit? Onko anoppi tietoinen että asia on tullut julki? Miten suhtautuu?

 

vinkkaa miehelläsi tästä tukinetissä olevasta vertaistukiryhmästä, johon on haku menossa juuri nyt https://www.tukinet.net/tiedotteet/nayta.tmpl?id=51

 

Epäpätevä terapeutti pystyy helposti istuttamaan aikuisellekin valemuistoja. Lapsillehan tuo tapahtuu vielä helpommin. Suomessa tuomitaan syyttömiä vuosiksi vankilaan sillä perusteella, että aikuinen istuttaa lapseen mielikuvituksellisia tarinoita.

 

Jätä se sika!

 

No mä en uskois. Terapeutti varmaan onnistunut syöttämään että ne mielikuvat ovatkin tapahtuneet. Ilmeisesti terapeuttien mielihommaa kaivella noita insestijuttuja, multakin on psykiatri tosta vaan kysynyt, isäni oli kyllä väkivaltainen, mutta silti ihmettelen automaattisia oletuksia tuollaisten asioiden suhteen.
Tuli myös mieleen että ehkä sairas ihminen on vain yksinkertaisesti pessyt liian perusteellisesti, ja tästä on lähtenyt mielikuvitus lentoon.

Voisin myös kallistua ajattelemaan, että terapeutti kaivelee mielikuvitusasioita. Kyllä kymmenenvuotias tuollaisen muistaisi jos oikeasti olisi tapahtunut.

 

Lapsi alkaa vähitellen muistamaan asioita sieltä n. kolmevuotiaasta asti, mutta vasta 5-vuotiaasta eteenpäin voidaan puhua sellaisista muistoista, jotka ovat kohtuullisen todenmukaisia. Tämäkin vaihtelee. Joillakin selkeät muistikuvat syntyvät vasta joskus 6-7 ikävuoden tienoilla. Muistot muokkautuvat, niihin vaikuttavat monet asiat, eikä varhaislapsuuden muistoja voida pitää todenmukaisina ellei niitä voida jotenkin todeksi näyttää. Traumat kuitenkin vaikuttavat ihmisiin myös tiedostamatta, vaikka niitä ei selkeästi muistaisikaan.

Olisin hyvin varovainen tuollaisten muistojen suhteen. Terapeutti tekee valtavan suuren virheen jos ruokkii miehesi repaleisia (?) muistoja esimerkiksi vihjailevilla sanavalinnoilla. Taitamaton puoskari voi aiheuttaa suurta haittaa "luomalla miehellesi uudet lapsuusmuistot", kokoamalla riekaleisista muistoista tilkkutäkin, joka ei välttämättä vastaakaan alkuperäistä mallia.

Älä siis sinä ainakaan sorru painostamaan miestäsi muistelemaan vanhoja asioita. Sen sijaan yrittäisin avata keskustelua anoppisi kanssa. Alatte keskustelemaan miehen lapsuudesta ja juttelette anoppisi menneisyydestä. Ehkä jonkinlaisia viitteitä salaisuuksista tulee ilmi silloin. Jos anoppisi blokkaa muistot, sulkee sanaisen arkkunsa aivan kaikesta tai välttelee menneisyydestä puhumista, se voi kertoa siitä, että niitä salaisuuksia siellä on. Mutta siitäkään ei voi mennä johtopäätöksiä tekemään. Ette voi mennä myöskään möläyttämään suoraan anopillesi miehesi muistoista. Asiaa pitää avata vaivihkaa, tuomitsematta, muuten se voi jäädä ikuisesti selvittämättä tai aiheuttaa pysyvää vahinkoa. Vaikka totuus ei koskaan selviäisi, asiasta voi silti päästä yli.

Palstan nojatuolipsykologi taas vauhdissa.

 

Kauheat asiat voi oikeasti unohtaa ja silti ne vaikuttaa elämään.
Tiedän tapauksen, jossa raiskaus tapahtunut ja tämä todellakaan ei
muistanut sitä moneen vuoteen. Kun Se lopulta palautui mieleen, selvisi moni
"omituinen" käytös. Älä missään tapauksessa tyrmää miestäsi, kun on uskaltanut avautua.
älä painosta, mutta kuuntele. Pikkuhiljaa saattaa totuus muuttua oikeaksi...

 

[QUOTE="vieras";28896064]Ei lapsia anopille ikinä enää, ei vaikka kuinka olisi muka hyvässä kunnossa.
Onko sun mies äitinsä kanssa tekemisissä edelleen? Minkälaiset välit? Onko anoppi tietoinen että asia on tullut julki? Miten suhtautuu?[/QUOTE]

Kun hyväksikäyttötapaus tulee lähelle, sitä kummasti alkaa nähdä hyväksikäyttäjänki vain ihmisenä. Ihmisenä, jonka kans jopa voi olla tekemisissä. Vaikkei tekoa hyväksykään.