Mä yritän kirjoittaa kommentin niin, että voisit ymmärtää myös sun miestäsi.
Itse kärsin hygienia-neuroosista ja suutelu esimerkiksi on aina ollut mulle ajatuksissa sellainen kynnys. Toki se kynnys oli helppo ylittää suhteen alkuhuumassa, mutta sen jälkeen kun ne intohimon räiskeet on hieman asettuneet, niin sitä suutelemista on ruvennut miettimään aina enemmän. Mietin aina, onkohan toinen pessyt hampaansa, mitä jos ei ole, saankohan sieltä jotain pöpöjä. No hammaspesun jälkeen on turvallisempi mieli.
En pysty juomaan edes lasten jälkeen samasta mukista, en syömään samoista ruokailuvälineistä kenenkään kanssa, enkä mitään mitä joku toinen on haukannut. Pesen käsiä aika paljon ja inhoan koskea toisten käsiin, kun en tiedä onko pestyjä. Seksiin ryhtyessäkin täytyy olla hyvin peseydytty, ettenkun voidaan mitään harrastaa. Tällaista tämä on, neuroottista. Jos ymmärrät oman hammaslääkärifobiasi päälle jotain, luulen että voit ymmärtää myös, että on olemassa tällainenkin fobia tai neuroosi. Hygienia-asiat on toisille vaan todella tärkeitä , joskus jopa liiankin.
Tietysti asioille pitäisi tehdä jotain, ainakin siihen pitäisi pyrkiä.. Korjaamaan tilanne. Mutten tiedä mitä minä tekisin, jos esimerkiksi mieheni olisi ollut käymättä pesulla tai ollut hoidattamatta suutaan , vaikkakaan ei tahallaan. Eihän se tietenkään halailua eikä läheisyyttä estä, joten luulenpa, että miehelläsi on ollut syynä jokin muu. Ehkä se hampaiden huono kunto ja sinun haluttomuutesi hoitaa suutasi on tehnyt sinusta hänen silmissä hetkeksiaikaa jotenkin luoltaantyöntävän.
ihan hyvin voisin kuvitella, että jos mieheni jotenkin ulkoisesti tai vaikka ihan päänsisäisesti olisi huonossa kunnossa, eikä hän haluaisi tai yrittäisi hoitaa asiaa mitenkään, vaan antaisi asioiden olla repsottaa kaksikin vuotta. Väkisinkin siinä minulta ne tunteet ja huumat viilenisi. Tämä nyt ei ole tietenkään monen mielestä mitään pyyteetöntä ja aitoa rakkautta? Mutta pakko todeta, etten minäkään täydellinen pysty olemaan, enkä tunteiltani mahtaisi taatusti mitään.. Olen läheltä seurannut myös monia muita suhteita, missä tapahtuu samaa. Esimerkiski masentunut puoliso joka ei halua edes yrittää hakea apua, kohta se toinenkaan ei jaksa kauaa seurailla. Tottakai siinä tulee pieni toivonpilkahdus jos se toinen joku kaunis päivä haluaakin yrittää.
Tietynlainen elämänilo ja halu pitää itsestä huolta on se mikä varmasti sitä suhteen toista osapuoltakin kiinnostaa. jos et rakasta itseäsi, miten joku toinen siihen voi? Toki joku toinen voi olla se "äiti tai isä" joka vie toisen väkisin hoitoon, mutta se ei vielä välttämättä kerro minusta kaikkea. Ihmisiä on erilaisia, voi olla että joku toinen masentuu ja ahdistuu siinä rinnalla, eikä hänestäkään ole apua tarjoamaan. Niin käy aika usein, kun annetaan ongelmien venyä pitkiksi, se syö molempia. ja mun on vaikea kuvitella, että tuo teidän tilanne on alkanut naps yllättäen, "kun nyt et mene hammaslääkäriin, en anna edes halata" vaan onko asiat pikkuhiljaa lipunut tuohon? Ensin on karsittu pusuista, vieraannuttu, lopulta ei ole ollut edes niitä halauksia.
Helppohan se olisi aina luovuttaa, mutta voittehan te yhtähyvin vielä yrittää tämän ongelman nyt selvittää kun olette hyvään alkuun päässeet.
Yöks...tunkio. Ja yhtä kamalaa olis, ettei tosiaan tekisi mitään asian eteen.[/QUOTE]
