Mies perui päätöksensä lapsesta

[Karvas kalkki]

Olen 39-vuotias nainen, avoliittoa takana neljä vuotta. Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta jo vuoden verran, kummallakin vauvakuume. Miehellä on kouluikäinen tytär edellisestä liitosta, itse olen lapseton. Nyt kuitenkin mies ihan ykskaksyllättäen perui puheensa eikä haluakaan enää lasta kanssani. Minun olisi hänen mukaansa ollut PAKKO rakastaa kumpaakin lasta, siis tytärtään sekä yhteistä, aivan prikulleen yhtä paljon. Koska hänen mielestään en ole ollut tarpeeksi atiivinen tytärtään kohtaan, ei hän myöskään halua yhteistä lasta.

Olen aivan tyrimistynyt! Nyt on vihonviimeinen tilaisuus minun tulla äidiksi ja tämän mieheni haluaa minulta kieltää. Mitä nyt eteen, lähdenkö vai jäänkö suhteeseen? Jos lähden, on epätodennäköistä löytää uusi hyvä mies ajoissa lapsentekoon. Jos jään, on suuri riski katkeroitua. Neuvoja, anybody?

 

[typerä mies.]

Ompas typerä mies!

Ei hän VOI vaatia sinua rakastamaan omaa tytärtään yhtä lailla, olen ihan varma että rakastat hänenkin lastaan, mutta oma lapsi on aina oma, ja sitä kohtaan on sellainen side ja kiintymys mikä ylittää aina ne muiden/puolisoiden lapset.

Kannattaisiko teidän vielä koittaa puhua asiasta? Selitä miehelle, että totta kai rakastat hänen tytärtään, mutta hänen tulee myös ymmärtää se, että haluat ja tarvitset oman lapsen, ja että kun hän ajattelee asian omalle kohdalleen, niin rakastaisiko hän esim. sinun lapsiasi ( jos olisi edellisestä liitosta sinulla jonkun kanssa) yhtä paljon kuin omaansa?

Jos mies pitää päänsä, niin sitten sinun varmaan kannattaa harkita sitä eroa. Yksineläjänä voit yhtä hyvin saada lapsen. Onhan suomessakin spermapankkeja, ja keinohedelmöityksiä myös yksinäisille.
Älä anna yhden ihmisen romuttaa toiveitasi omasta lapsesta.

Tuo sinun miehesi pitäisi kyllä laittaa johonkin käytöskouluun. En ymmärrä tuollaista.

 

[jkghgndfc]

Voi herran jestas!
Onneksi on vielä miehiä olemassa! Joku piipittävä hiiri olisi jättänyt vaan kertomatta mielensä muuttuneen ja kaikki olisivat olleet niin onnellisia...
Käyöskouluun...Just joo.

 

[älä pakota]

Unohda lapsihaaveet hetkeksi, rauhoitu, jatka nykyistä elämääsi ja katso, miten elämäsi etenee. Älä vaadi mieheltä mitään. Lakkaa kouristuksenomaisesti takertumasta mieheen ja omaan lapseen. Kun löysäät vähän, saat aivan uusia ajatuksia (ja voit jopa tulla raskaaksi.) Ja anna miehellesi myös enmmän tilaa.

 

[Jaaa..]

Minä kyllä lähtisin moisesta suhteesta ja heti. 39-vuotiaana on tosiaan viimeiset hetket lapsia hankkia. Ja mielestäni on täysin oikeutettua niitä haluta. En siis enää sinuna katsoisi tilannetta ja 'antaisi tilaa' miehelle..

Tosin meillä on tämä juttu vähän toisinpäin. Miehellä ollut vauvakuume jo n. 5 vuotta. Itse en tiedä, haluanko lapsia ja jos, niin koska. Olen sen miehelle aikojen alussa kertonut, ja antanut hänelle vapaat kädet jäädä tai lähteä. Mies kuitenkin odottaa, että minuunkin iskisi vauvakuume. Toivottavasti ei odota turhaan:/ En kuitenkaan miehen takia lapsia ala tekemään. Stressaavaa.

 

[Uusi näkökulma]

Olet aikuinen nainen ja vastaat itsestäsi. Hommaa lapsi itsellesi, et sinä tätä miestä siihen tarvitse.

On kyllä katalaa tehdä mukula toisen tietämättä, mutta jos tuleva bio-isä ei isyydestään tiedä, ei hän osaa tätä kaivatakaan! Näinhän naiset ovat kautta aikain tehneet.

Mulla oli työkaveri, joka ratkaisi oman lapsettomuutensa iässäsi täten ja kovasti on ollut onnellinen "teostaan", kivan tytön sai ja loistavasti pärjäsivät kahden. Bio-isä tietää tyttärestään ja on tavannutkin, mutta mitään velvoitteita äiti ei miehelle asettanut. Äitihän toimi toisen tietämättä ja itselleen.

Tytär on äiti jo itsekin ja mummi meni naimisiin vanhoilla päivillään, kun ei aiemmin kohdalle sattunut se oikea. Tytär tietää isänsä, mutta ei ole koskaan sanonut, että tämän pitäisi olla enemmän hänen elämässään. Ei vieraaseen kiinny, äidin isä oli läheinen.

 

[Karvas kalkki (ap)]

Unohda lapsihaaveet hetkeksi, rauhoitu, jatka nykyistä elämääsi ja katso, miten elämäsi etenee. Älä vaadi mieheltä mitään. Lakkaa kouristuksenomaisesti takertumasta mieheen ja omaan lapseen. Kun löysäät vähän, saat aivan uusia ajatuksia (ja voit jopa tulla raskaaksi.) Ja anna miehellesi myös enmmän tilaa.

Kuten seuraavaksi jälkeesi kirjoittanut nim "Jaaa.." sanoi, minulla ei nyt 39-vuotiaana tosiaankaan ole aikaa odotella jos vaiko kenties ei miehen mieli muuttuu. Se on joko NYT tai ei enää ikinä. Vuoden olemme jo yrittäneet. Helppoahan se miehelle on, lapsia voi tehdä vaikka eläkeiässä (sikäli kun onnistuu), mutta minulle on ovi sulkeutumassa iäksi suoraan nenän eteen.

Olen niiiin kovin pettynyt mieheen, tuntuu että olisi vedetty matto jalkojen alta pois. Haluan omaa lasta todella, haluaisin rakastaa häntä, kasvattaa, opettaa tietämykseni, auttaa omaan elämään.

 

[Karvas kalkki (ap)]

Lisään vielä sen, että mieheni (ex?) on aivan suhteemme alusta lähtien tiennyt, että ehdottomasti haluan lapsen/lapsia. Halusi kuitenkin kimppaan kanssani ja vuosi sitten näytti raskaudelle vihreää valoa, eli sitä kysyttyä aikaa olen hänelle antanut mielestäni yllin kyllin. Hänen vauvakuumensa on ollut jopa suurempi kuin minun, hän on useasti pohtinut nimivaihtoehtoja, työ- ja asumisjärjestelyjä jne.

 

[80aniiT]

Mistä miehesi on päätellyt, että et ole ollut tarpeeksi aktiivinen hänen lastaan kohtaan? En itse ole ikinä ymmärtänyt, miksi se on niin vaikeaa rakastaa puolison lapsia, tai huomioida heitä vähemmän kuin omia lapsia. Kaikki ihmiset, jotka ovat tärkeitä puolisolle, ovat tärkeitä myös minulle.

 

[80aniiT]

huomioida heitä yhtä paljon kuin omia lapsia.

 

[Karvas kalkki (ap)]

Mistä miehesi on päätellyt, että et ole ollut tarpeeksi aktiivinen hänen lastaan kohtaan? En itse ole ikinä ymmärtänyt, miksi se on niin vaikeaa rakastaa puolison lapsia, tai huomioida heitä vähemmän kuin omia lapsia. Kaikki ihmiset, jotka ovat tärkeitä puolisolle, ovat tärkeitä myös minulle.

Tietysti mielensä saa muuttaa, ei siinä mitään. Mutta tässä tapauksessa moisella mielenmuutoksella on minulle henkilökohtaisesti katastrofaaliset seuraukset.

 

[nainen 30+]

Voihan vehnä. Älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon ja ala ylireagoimaan. Teoriassa ja toki käytännössäkin on tärkeää rakastaa kaikkia "uusioperheen" lapsia yhtä paljon mutta käytäntö onkin eri. Onhan monilla omat lemmikkilapsensa vaikka kaikki perheen lapset olisivat omia.

Eri asia on miten kohtelee lapsia jne. Itse lapsettomana en olisi voinut kuvitellakkaan pitäväni oikeastaan kenestäkään lapsesta erityisen paljon. Oman lapsen myötä on tavallaan suhtautuminen muuttunut muidenkin lapsien mielenliikkeisiin ja lapsien persoonalisuuteen ihan eri tavalla aikaisempaan verrattuna.

Onko miehen tytöllä äiti? Jos on, niin ethän sinä voi silloin tytölle äidiksi ryhtyä. Toki tasapuolisuus uusioperheissä on avainasia jne. Tavallaan ymmärrän miehen pointin mutta..

Keskusteleppa nyt miehen kanssa asiasta hetkisen päästä uudelleen. Tavallaan mieheltäkin meni nyt hieman "överiksi". Suhtaudu fiksusti asiaan ja keskustele uusioperheen kokoonpanosta ja käytännöistä ihan käytännön tasolla miehen kanssa. Itse epäilen suuresti jos joku sanoo, että rakastaa ehkäpä jopa mileti "vieraita" lapsia ketä on tuntenut 4 vuotta kuin omiaan. Etenkin jos osa uusioperheen lapsista asuu kotonasi vvain kaksi kertaa kuussa.

 

[myrkkysumakki]

Jos kerran olet aina tiennyt haluavasi lapsia, miksi jätit tämän ns. "lasten hankkimisen" noin viime tinkaan?

Me muut "aina lapsia halunneet" pyrimme pelaamaan edes sen verran varman päälle, että aloittelimme silloin, kun olimme vielä hedelmällisessä iässä. Yleensähän ihminen priorisoi prioriteettinsa.

 

[Karvas kalkki (ap)]

Jos kerran olet aina tiennyt haluavasi lapsia, miksi jätit tämän ns. "lasten hankkimisen" noin viime tinkaan?

Ei tullut sopivaa isäehdokasta eteen, etsinnöistä huolimatta. Yksinhuoltajuus olisi ollut satavarmana edessä, enkä sitä ehdoin tahdoin halunnut.

 

[myrkkysumakki]

Jos kerran olet aina tiennyt haluavasi lapsia, miksi jätit tämän ns. "lasten hankkimisen" noin viime tinkaan?

Ei tullut sopivaa isäehdokasta eteen, etsinnöistä huolimatta. Yksinhuoltajuus olisi ollut satavarmana edessä, enkä sitä ehdoin tahdoin halunnut.

Öh, olet ollut jo 4 vuotta NAIMISISSA ja mitä tod.näk. seurustellutkin miehen kanssa ennen naimisiinmenoa.

Miksi jätit lapsihaaveet siihen, kun rupeaa olemaan epätodennäköistä? nko muut asiat olleet silloin tärkeämpiä ja vasta nyt sait inspiraation "hankkia" lapsen (jotta elämäsi olisi ikään kuin "täydellisesti" varustettu?)

Lasten saanti on etuoikeus, ei ihmisoikeus. Sinä päätit itse itsesi suhteen asiasta jo kun lykkäsit lasten yrittämistä vaihdevuosien alkamisikään.

 

[Kysenalaistaja]

Mistä miehesi on päätellyt, että et ole ollut tarpeeksi aktiivinen hänen lastaan kohtaan? En itse ole ikinä ymmärtänyt, miksi se on niin vaikeaa rakastaa puolison lapsia, tai huomioida heitä vähemmän kuin omia lapsia. Kaikki ihmiset, jotka ovat tärkeitä puolisolle, ovat tärkeitä myös minulle.

Tietysti mielensä saa muuttaa, ei siinä mitään. Mutta tässä tapauksessa moisella mielenmuutoksella on minulle henkilökohtaisesti katastrofaaliset seuraukset.

Ylensähän homma menee toisin päin. Nainen muuttaa mielensä ja usein unohtaa kertoa asiasta miehelle, ennen kuin on jo raskaana. Onko silläkin miehelle katastrofaaliset seuraukset? Eikö elämänmuutos toiseen suuntaan ole yhtä suuri?

 

[tyttönen..]

Kerronpa tähän näkemyksen nuoren ihmisen (25) näkökulmasta. Itse olen ajatellut kauan että tahtoisin aloittaa perheen perustamisen 'nuorena', joskus oli haaveena että 24 vuotiaana olisin lapsen saanut. Minulla oli ihana mies (28), joka myös halusi lasta. Suhteemme kuitenkin päätyi eroon, mutta jäimme hyviksi ystäviksi.

Nyt täytin 25 vuotta, ja minulla on alkava suhde mieheen joka on minua vain vuoden vanhempi. Tämä on tehnyt selväksi ettei halua lasta, en tiedä haluaako koskaan. Mutta ei ainakaan sillä ajalla kuin minä haluaisin. Suhteeni häneen ei lämpeä, koska tiedän etten saa sellaista elämää ja tulevaisuutta kuin voisi olla mahdollista jonkun muun kanssa saada.

Exäni kanssa kuitenkin on vielä lämpimät välit. Hän olisi ihminen jonka mielelläni ottaisin lapseni isäksi. Hän on useasti näin jälkikäteen sanonut vitsillä (?), että hankitaan lapsi, hoidetaan yhdessä vaikkei yhdessä ollakaan. Toisaalta hän taas vakavastikin puhuu että ikää alkaa tulemaan 30 vuotta eikä ole perheestä tietoakaan. Toivoisin että voisimme vielä jokin päivä yhdessä haaveilla ja ehkä jopa toteuttaa tämän unelmamme.

Mutta aloitustekstiin viitaten, minä paljon aloittajaa nuorempana, haluan olla miehen kanssa, joka olisi valmis hankkimaan lapsen, ettei tulisi eteen tilannetta että alkaa mahdollisuudet raskaaksi tulemiseen olla vähissä. Helppo se on raskaaksi tulla vaikka ventovieraalle, mutta olisihan se kiva että olisi lapsella isäkin. Aloittajan tilanteessa alkaa ikää olla sen verran ettei mahdollista uuttakaan suhdetta voisi kauan tutkailla eikä näin olisi minkäänlaista varmuutta suhteen pysyvyydestä mahdollisen lapsen synnyttyä.

Minä ikäni puolesta tunnen nyt itseni aivan lapseksi tässä keskustelussa aloittajaan nähden, mutta jos minä kannan huolta lapsettomaksi jäämisestä niin ymmärrän kyllä aloittajan huolen.

 

[xyzc]

Ei tullut sopivaa isäehdokasta eteen, etsinnöistä huolimatta. Yksinhuoltajuus olisi ollut satavarmana edessä, enkä sitä ehdoin tahdoin halunnut.

Kuulostaa siltä että se yksinhuoltajuus on edessä joka tapauksessa, jos siis todella todella paljon haluat lapsen. Ei kai tossa auta muu kuin pistää puntariin kumpi on sinulle tärkeämpi, mies vai lapsi, ja toimia sitten sen mukaan. Voit toki hankkiutua raskaaksi ilman miehen "lupaa" mutta toivottavasti olet vauvakuumeesi kourissa edes sen verran reilu, ettet suhteen kariuduttua ala vaatimaan ukolta elatusmaksuja.

 

[me naiset, me piinaajat]

Miehesi on viisas. Juuri noin tulisi karkeasti ottaen toimia, -lapsen etua ajatellen, -ei ikiä ja numeroita ajatellen! Loistavaa että mies pitää rimaa yllä eikä toimi ja siitä vain naisen ehdoilla. Kuitenkin hän on lapsentekoon kanssasi ryhtynyt, joten ehkä tilanne on kuitenkin väliaikainen joskaan ei hetkellinen, uuteen intoon voi vierähtää jokunen aika..
Epäilen että hänellä lienee kohtalaisen vahvatkin perustelut väitteelleen tyttärensä ja sinun väleistä kun ääneen lausuu..Kyllähän mies nyt pienen ailahtelun suhteissa varmasti sallii. Tuo on sinällään jo erittäin hyvä peruste lapsenteon hölläämiseen vaikkei kenenkään tunteita voi vaatia. Kuinkahan olet sitten käytökselläsi osoittanut viilenevät välit lapseen? Voihan sitä aina lapsen parhaaksi toimia ja käyttäytyä vaikkei sitten osaisi aivan rakastaa..
Aika pitkä on jo yrityskin takanapäin joten ihmekös tuo jos tunteet "yrittämiseen" vaihtelevat. En tiedä voiko yhdeltäkään mieheltä odottaa monen vuoden jatkuvaa tulostentekoa. Jos ero siitä syntyy niin ehkei suhde sitten ollutkaan se kaikkein tärkein.
Ja tyttöselle; mies saattaa koetella onko rakkaus kestävää. Ehkä olet puheissasi edennyt liian pitkälle liian varhain. Jos lähdet, käytöksesi vahvistaa hänen teoriansa parisuhteenne laadusta.
En voisi kuvitella omakohtaisesti ikinä osoittavani kenellekään lapselle muuta kuin rakkaudellista huomiota, toki rajojen kanssa.

 

[sumakille]

Me muut "aina lapsia halunneet" pyrimme pelaamaan edes sen verran varman päälle, että aloittelimme silloin, kun olimme vielä hedelmällisessä iässä. Yleensähän ihminen priorisoi prioriteettinsa.

Tämä on varmasti avulias kommentti.... Ei ku aikakoneeseen ja hyppy menneisyyteen.

 

[tyttönen..]

Ja tyttöselle; mies saattaa koetella onko rakkaus kestävää. Ehkä olet puheissasi edennyt liian pitkälle liian varhain. Jos lähdet, käytöksesi vahvistaa hänen teoriansa parisuhteenne laadusta.
En voisi kuvitella omakohtaisesti ikinä osoittavani kenellekään lapselle muuta kuin rakkaudellista huomiota, toki rajojen kanssa.

Minä en puhunut omasta aloitteestani perheen hankinnasta tai muutenkaan suhteen etenemisestä. Kaikki tähän liittyvä tuli ensin miehen suusta. Josko tämä mies eteni omissa ajatuksissaan liian nopeasti, eroaminenkin tuli hänen puoleltaan. Ja jos tämä mies rakkauttani tai sitoutuvuuttani häneen olisi jollain tavalla testannut, olisi kai hän tämän lähes parin vuoden ystävyytemme aikana nähnyt ettei minulla muita ole ollut. Tai ehkä hän onkin, kun on viime aikoina lähentynyt enemmän.

 

[laureline]

Öh, olet ollut jo 4 vuotta NAIMISISSA ja mitä tod.näk. seurustellutkin miehen kanssa ennen naimisiinmenoa.

Ap. taisi sanoa olevansa avoliitossa, ei naimisissa.

 

[myrkkysumakki]

Öh, olet ollut jo 4 vuotta NAIMISISSA ja mitä tod.näk. seurustellutkin miehen kanssa ennen naimisiinmenoa.

Ap. taisi sanoa olevansa avoliitossa, ei naimisissa.

Ai niin, no sitten!

Eihän avoliitto MITÄÄN tarkoita, ainakaan sitoutumista, eihän? Siinä on ihan VALTAVA ero. Mutta ainakin 4 vuotta on seurusteltu (jos on heti muutettu yhteen). Ja se aikahan tässä se pointti oli.

Jos haluaa lapsia TODELLA

a) rupeaa yrittämään ennen keski-ikää
b) edes harkitsee adoptiota jos ei saa biologista lasta
c) on vanhempana lapselle, joka perheessä jo on

Mitään näistähän ap ei ole tehnyt.

Edelleen, lasten saaminen ei ole kaikkien ihmisten perusoikeus. Kaikki eivät saa lapsia ja sillä hyvä. Monet heistä haluavat silloin rakastaa niitä lapsia, jotka ovat jo syntyneet.

Ap voisi aloitella siitä miehen lapsesta vaikka sen harjoittelemisen.

 

[takavasemmalta]

kylläpä edellinen on, nimimerkkinsä mukaisesti, myrkyllinen!
kaikki sympatia alkuperäiselle! kun on kyse lisääntymisen ja OMAN jälkikasvun kaipuusta, ei tuollaiset ylijärkevät selitykset auta...

 

[Sannis]

Olen aivan tyrimistynyt! Nyt on vihonviimeinen tilaisuus minun tulla äidiksi ja tämän mieheni haluaa minulta kieltää. Mitä nyt eteen, lähdenkö vai jäänkö suhteeseen? Jos lähden, on epätodennäköistä löytää uusi hyvä mies ajoissa lapsentekoon. Jos jään, on suuri riski katkeroitua. Neuvoja, anybody?

Onko sinulla mielestäsi nyt hyvä mies? Onko mies sinulle oikea, jos käyttäytyy noin? Toisaalta, jos olet onnellinen miehesi kanssa niin onko lapsensaanti välttämätöntä? EIkö pelkkä onnellinen parisuhde riittäisi? Ikävä kyllä on pakko todeta myös se tosiasia että jos vuoden yrittämisellä ette ole raskaaksi tulleet niin sillä alueella on jo ongelma eli saattaa olla että aika on jo ajanut ohitsesi muutenkin.Olisiko siis vain aika luopua lapsihaaveesta ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on?