Mies päättää kesken toisen lapsen yrityksen ettei haluakaan???

[mitentästäeteenpäin]

Päätimme alkaa yrittämään toista lasta. Minä olin halukkaampi, miehellä kesti kauemmin, mutta päätös tehtiin kuitenkin yhdessä ja mies ilmaisi itse halukkuutensa. Sain keskenmenon, ja mies ilmoitti ettei haluakaan toista lasta.

No, asiasta keskusteltiin, pohdittiin, ja päätin että olkoon niin. Panostan siihen perheeseen joka minulla on: ihanaan lapseen ja muuten ihan hyvään ja rakkaaseen mieheen. Sitten mies oli kuitenkin vielä pohtinut asiaa itsekseen, ja kuulemma "tullut siihen tulokseen, että toinen lapsi on sittenkin hyvä asia ja sopiva juuri nyt".

Tein selväksi, että haluan että hän tekee lopullisen päätöksen asiasta, en kestä tällaista edestakaisin vehtaamista. Kerroin, että minulle oli kipeä asia tämä hänen ensimmäinen mielenmuutoksensa keskenmenon jälkeen, ja nyt haluan että hän miettii asian ihan loppuun ennen kuin jatkamme yrittämistä. Kerroin, että minun olisi uudestaan samassa tilanteessa todella vaikea sietää asiaa ja antaa hänelle anteeksi. Hän mietti, ja päätti: toinen halutaan.

Ja mitä tapahtui nyt pari kuukautta myöhemmin: hän ei haluakaan. Yritys loppuu. Eikä suostu keskustelemaan asiasta. En todellakaan tiedä miten tästä eteenpäin, tuntuu että hän petti luottamukseni pahemmin kuin jos olisi pettänyt minua. Enhän minä voi luottaa häneen enää missään, jos hän ei edes tällaisesta pysty tekemään pitävää päätöstä?!? En ymmärrä häntä yhtään, enkä todellakaan tiedä mitä meille tapahtuu. Eniten sattuu tällä hetkellä luottamuksen menetys.

Miten suhtautuisit, mitä tekisit?

 

[ap.]

Lisään vielä, olemme ihan aikuisia (yli 30-vuotiaita), ja olleet yhdessä pitkään. Mies rakastaa ensimmäistä lastamme todella paljon ja on hänen kanssaan paljon.

 

[:((]

Keskustelisin vakavasti miehin kanssa. Miksi tälläistä edes-takas pompottelua tapahtuu. Mua ahdistais todella paljon enkä olisi varma pystyisinkö suhdetta edes jatkamaan koska mun tilanteessa tuo loukkais enemmän kuin mikään muu. Lapsi on kuitenkin mulle pyhä asia. Kun päätetään että lapsi tehdään sitä ei muuteta.

 

[..]

Tulee mieleen, että pelkää muutosta. Jos teillä on nyt kaikki tosi hyvin, niin jos se epäilyttää että miten asiat muuttuu toisen lapsen myötä. Jokaisellahan näitä tunteita on ja usein vielä raskausaikanakin väliin miettii että mitä #### tuli tehtyä? Jos miehesi on vaan tuuliviiri vähän kahden edestä? Tai sitten tietysti on mahdollisuus sekin, ettei ole onnellinen.

 

[efiaioer]

Miehella on todella velvollisuus keskustella asiasta ja selventää ajatuksenjuoksuaan. Sulla on todella oikeus olla loukkaantunut ja tuntea, ettet voi luottaa mieheen. Pistä kova kovaa vasten: sen on puhuttava.

 

[ap.]

Tulee mieleen, että pelkää muutosta. Jos teillä on nyt kaikki tosi hyvin, niin jos se epäilyttää että miten asiat muuttuu toisen lapsen myötä. Jokaisellahan näitä tunteita on ja usein vielä raskausaikanakin väliin miettii että mitä #### tuli tehtyä? Jos miehesi on vaan tuuliviiri vähän kahden edestä? Tai sitten tietysti on mahdollisuus sekin, ettei ole onnellinen.

Meillä on kaikki nyt erityisen hyvin, meillä on suhteessa mennyt ihan poikkeuksellisen ihanasti ja perheenä sujuu tosi ihanasti. Mies on ihan "hulluna" tuohon meidän esikoiseen, ja touhuaa tosiaan hänen kanssaan paljon joka päivä. Että ehkä hän pelkää sitä muutosta..? Minun on vaan vaikea ymmärtää miksi ihmeessä asiat menisivät pilalle toisesta lapsesta, ja vielä vaikeampi ymmärtää miten aikuinen ihminen ei osaa ajatella näitä asioita kahdella kerralla loppuun asti.

Tunnen itseni petetyksi, ja tuntuu että voiko hänen sanomisiinsa luottaa enää? Lisäksi todella haluan toisen lapsen, olen itse ainokainen ja päätin jo lapsena että suon hänelle sisaruksia jos vaan mahdollista.

 

["Vieras"]

Keskenmeno on myös miehelle kova paikka. Miehesi taitaa pelätä uutta keskenmenoa enemmän kuin uskaltaa ääneen sanoa. Yritä ja varmaan olet yrittänytkin saada miehen puhumaan.

 

[ap.]

Tosiaan vielä pahemmaksi asian tekee, että siitä ei voi keskustella. Hän ei siis sano asiasta mitään. Ainut mitä on pukahtanut, on se, että liikaa riskejä, pelkkiä kysymysmerkkejä.

 

["Vieras"]

Meillä mies ilmoitti ettei halua kolmatta kun raskaustesti jo oli positiivinen. Kuitenki ihan yksissä tuumin jätettiin ehkäisy pois. En tiä mitä tästä pitäis tuumata, pelkään koko ajan että jos tää menee keskem niin sitten meille ei sitä kolmatta tuu.. Itse kuitenkin sen kovasti haluaisin enkä epäile etteikö mies tulokkaasta tykkäis jos sinne asti päästäis.

Meillä miehen ailahtelut tuntuu liittyvän siihen jos nuo olemassaolevat lapset on vähän rasittavampia..

 

[ngkdn]

Johtuiskohan siitä että mies pelkää jonkin menevän pieleen? Puhuitteko kunnolla keskenmenosta siten että kumpikin sai kertoa tunteensa ja mieskin tietää mitä siinä nyt sitten kävi?

 

["huoh"]

Miehella on todella velvollisuus keskustella asiasta ja selventää ajatuksenjuoksuaan. Sulla on todella oikeus olla loukkaantunut ja tuntea, ettet voi luottaa mieheen. Pistä kova kovaa vasten: sen on puhuttava.

Tyypillinen naisen kommentti. Mitä hittoa se puhumiseen kovistelu asiaa auttaa. Joko lapsen haluaa tai sitten ei ja sen on oltava yhteinen päätös ja tunne. Ei siinä kovistelut auta ja kyllä ne mielipiteet naisillakin vaihtuvat. Jos täällä miestä kehotettaisiin kovistelemaan naista jos nainen päättää olla haluamatta toista lasta niin sitä varmasti paheksuttaisiin ja kauhisteltaisiin. Mutta nainen, hänenhän täytyy aina voida saada tahtonsa läpi vaikka kova kovaa vasten laittaen.

 

[ap.]

[QUOTE="Vieras";28346702]Meillä mies ilmoitti ettei halua kolmatta kun raskaustesti jo oli positiivinen. Kuitenki ihan yksissä tuumin jätettiin ehkäisy pois. En tiä mitä tästä pitäis tuumata, pelkään koko ajan että jos tää menee keskem niin sitten meille ei sitä kolmatta tuu.. Itse kuitenkin sen kovasti haluaisin enkä epäile etteikö mies tulokkaasta tykkäis jos sinne asti päästäis.

Meillä miehen ailahtelut tuntuu liittyvän siihen jos nuo olemassaolevat lapset on vähän rasittavampia..[/QUOTE]

Mitä mies on kertonut syyksi? Ja onko ylipäätään puhunut asiasta?

 

[ap.]

Johtuiskohan siitä että mies pelkää jonkin menevän pieleen? Puhuitteko kunnolla keskenmenosta siten että kumpikin sai kertoa tunteensa ja mieskin tietää mitä siinä nyt sitten kävi?

Puhuimme, ja mies sanoi ettei se tuntunut hänestä miltään, kun kuitenkin ihan alussa meni kesken. Siis ettei ollut tunnetasolla kolaus. Sen verran itse arvailen, että hänelle on kova paikka että yritys on venynyt, vaikka edes pitkästä ajasta ei puhuta. Sen tuntuu ottavan jotenkin raskaasti, syytä ei kylläkään kerro.

 

["jonsku"]

Ehkä miestä pelottaa, että kaikki ei menekään niin hyvin toisen lapsen kanssa. Enkä nyt tarkoita keskenmenoa, vaan sitten myöhemmin.
Sellainen "ei ole mahdollista saada niin paljon onnea" -ajattelu.

Mulla on ollut sitä, ja yritän selittää vähän paremmin: meillä on yksi lapsi ja oli tarkoitus että toistakin yritettäisiin. Mutta sitten mä aloin pelätä. Että kun nyt on kaikki niin hyvin, niin varmasti tulee jotain, jos toinen lapsi saadaan. Ei välttämättä nyt, vaan sitten isompana. Surua, murhetta, jotain pahaa.
Että käy niin, että toinen lapsi jollain lailla "pilaa" meidän elämän - voi sen tehdä tuo esikoinenkin, joten sinänsä älytön ajatus.
Näiden pelkojen jälkeen tuli sellainen varmuus itselle, että me ei toista lasta saada, ei edes yritetä. Että meidän kuuluu olla onnellisia näin.

Hyvin järjetöntä, mutta ehkä nyt sitten meille se paras vaihtoehto, kuitenkin.

 

[ap.]

[QUOTE="huoh";28346722]Tyypillinen naisen kommentti. Mitä hittoa se puhumiseen kovistelu asiaa auttaa. Joko lapsen haluaa tai sitten ei ja sen on oltava yhteinen päätös ja tunne. Ei siinä kovistelut auta ja kyllä ne mielipiteet naisillakin vaihtuvat. Jos täällä miestä kehotettaisiin kovistelemaan naista jos nainen päättää olla haluamatta toista lasta niin sitä varmasti paheksuttaisiin ja kauhisteltaisiin. Mutta nainen, hänenhän täytyy aina voida saada tahtonsa läpi vaikka kova kovaa vasten laittaen.[/QUOTE]

No anteeksi nyt vain, mutta tein kyllä miehelle selväksi ensimmäisen mielenmuutoksen jälkeen (keskenmenon jälkeen), että hyväksyn sen ja olkoon sitten niin, MUTTA en halua kokea sitä toista kertaa. Kerroin vakavasti, että jos jatkamme yritystä, niin hänen pitää sitoutua siihen todella. Että hän miettii sen loppuun asti, ja kunnioitan hänen päätöstään, mutta jos jatkamme niin sen on oltava sitten pysyvä päätös.

Kyllä ison miehen on jotain tajuttava, ja osattava sitoutua. Ainakin jos minun kanssani meinaa elää. Ei saakeli voi asuntolainaakaan ottaa ja sitten päättää että en haluakaan ja jättää toisen maksettavaksi. Tai ei ainakaan, jos minun kanssani meinaa elää. Sille on toki vaihtoehtokin.

 

["Vieras"]

Mitä mies on kertonut syyksi? Ja onko ylipäätään puhunut asiasta?

Kai sitä huolettaa sen oma jaksaminen se on ollu kai jotenki masentunu, mitä mä en oikeen ees huomannu ennenku tästä ruvettiin puhumaan. tietty nuo lapset sitoo aikapaljon kun meillä ei juur tukiverkkoja oo. Ite kuitenkin ajattelem että helpompaa meidän arki on jos oon lasten kanssa kotona ku nyt ollaan molemmat töissä.

Raha-asiat on toinen mitä miestä huolettaa isomman auton osto jne.. Minusta pikkuasioita.

Täytyy sanoa että itekki näin alkuraskauden pahoinvoinnin ja väsymyksen kourissa on alkanu epäilyttää että näknköhän sitä itekkään jaksaa

 

[ap.]

[QUOTE="jonsku";28346769]Ehkä miestä pelottaa, että kaikki ei menekään niin hyvin toisen lapsen kanssa. Enkä nyt tarkoita keskenmenoa, vaan sitten myöhemmin.
Sellainen "ei ole mahdollista saada niin paljon onnea" -ajattelu.

Mulla on ollut sitä, ja yritän selittää vähän paremmin: meillä on yksi lapsi ja oli tarkoitus että toistakin yritettäisiin. Mutta sitten mä aloin pelätä. Että kun nyt on kaikki niin hyvin, niin varmasti tulee jotain, jos toinen lapsi saadaan. Ei välttämättä nyt, vaan sitten isompana. Surua, murhetta, jotain pahaa.
Että käy niin, että toinen lapsi jollain lailla "pilaa" meidän elämän - voi sen tehdä tuo esikoinenkin, joten sinänsä älytön ajatus.
Näiden pelkojen jälkeen tuli sellainen varmuus itselle, että me ei toista lasta saada, ei edes yritetä. Että meidän kuuluu olla onnellisia näin.

Hyvin järjetöntä, mutta ehkä nyt sitten meille se paras vaihtoehto, kuitenkin.[/QUOTE]

Mies on sellainen peruspessimisti, joten johonkin tämän kaltaiseen varmaan päätyisin ihan vain veikkaamalla.

 

[ap.]

[QUOTE="Vieras";28346781]Kai sitä huolettaa sen oma jaksaminen se on ollu kai jotenki masentunu, mitä mä en oikeen ees huomannu ennenku tästä ruvettiin puhumaan. tietty nuo lapset sitoo aikapaljon kun meillä ei juur tukiverkkoja oo. Ite kuitenkin ajattelem että helpompaa meidän arki on jos oon lasten kanssa kotona ku nyt ollaan molemmat töissä.

Raha-asiat on toinen mitä miestä huolettaa isomman auton osto jne.. Minusta pikkuasioita.

Täytyy sanoa että itekki näin alkuraskauden pahoinvoinnin ja väsymyksen kourissa on alkanu epäilyttää että näknköhän sitä itekkään jaksaa [/QUOTE]

Omalla miehellä olen myös epäillyt, että stressillä on osansa tässä /alakulolla.

Tsemppiä teille, kyllä asioilla on tapana järjestyä. Toivottavasti pikkuinen pääsee loppuun asti ja tuo teille molemmille varmuuden että hyvä juttu oli!

 

["viiden äiti"]

Kuulostaa siltä, että teette yrittämisestä valtavan ison numeron. Mies voi todellakin tuntea epäonnistuvansa, jos yritys ei tuotakkaan tulosta. Voisitko ajatella lähestyväsi miestä rennommalla asenteella: Ei varsinaisesti yritetä vauvaa, jätetään hormonaalinen ehkäisy pois, mennään tunteen mukaan kumin kans ja ilman. Ilman paineita "onnistumisesta". Ilman, että laskisit ovispäivät ja silloin on pakko saada monta kertaa päivässä ja kuukautisten alettua kauhea poru ja tuska.

Tietty voit itse laskella päiviä ja haaveilla, mutta miehen ei tarvitse tuntea sitä painostusta.

 

[ap.]

[QUOTE="viiden äiti";28346855]Kuulostaa siltä, että teette yrittämisestä valtavan ison numeron. Mies voi todellakin tuntea epäonnistuvansa, jos yritys ei tuotakkaan tulosta. Voisitko ajatella lähestyväsi miestä rennommalla asenteella: Ei varsinaisesti yritetä vauvaa, jätetään hormonaalinen ehkäisy pois, mennään tunteen mukaan kumin kans ja ilman. Ilman paineita "onnistumisesta". Ilman, että laskisit ovispäivät ja silloin on pakko saada monta kertaa päivässä ja kuukautisten alettua kauhea poru ja tuska.

Tietty voit itse laskella päiviä ja haaveilla, mutta miehen ei tarvitse tuntea sitä painostusta.[/QUOTE]

Voi olla? Tosin en minä miehelle mistään ovulaatioista tms. ole erityisesti puhunut, kun tiedän etteivät ne häntä kiinnosta. Ja siis mies kieltäytyy yhdynnöistä tällä hetkellä, että ei tässä nyt mitään "huoletonta ja rentoa" yrittämistä juuri voi toteuttaa.

 

[ap.]

Jatkokysymys: Mitä itse tekisit, jos olisit vastaavassa tilanteessa (ja tilanteen näkee aloitusviestistä)?

 

["Vieras"]

Minulle tuli mieleen myös tuo, että keskenmeno on ollut miehelle kova paikka. Itse olemme olleet hedelmöityshoidoissa toisen lapsen tiimoilta. Sain keskenmenon jonka jälkee mies alkoi epäröimään koko asiaa. Keskenmeno oli hänelle todella kova vaikea ja uskallusta yrittää uudelleen vaati hiukan aikaa. Nyt on uusi raskaus jo puolessa välissä ja koko tämä raskaus on menty matalalla profiililla. Mies alkaa vasta nyt riemuita asiasta.

 

[ap.]

Itsekseni asiaa pohdittuani taidan päätyä siihen, että tämä yrityksen venyminen on ollut hänelle kova paikka. Keskenmeno, ja lisäksi minulla on ollut monta biokemiallista raskautta. Testi on siis näyttänyt positiivista, ja sitten pari päivää myöhemmin muuttunut negatiiviseksi. Miehellä on jostain syystä seksin suhteen muutenkin huono itsetunto, vaikka taidot antaisivat aiheen aivan päinvastaiseen.

Ehkäpä annan hänelle nyt vaan hetken aikaa pohtia tilannetta itsekseen, ja sitten otan asian uudestaan puheeksi. Jos ja toivottavasti kun tämä yritys jatkuu, niin ehkäpä hänelle ei tarvi niitä plussatestejäkään heti kertoa

 

[ap.]

Kiitos kaikille kommenteista! Tämä auttoi paljon. Jatkan kyllä mielelläni aiheesta keskustelua, mutta sain itselleni kaipaamaani ajatustenvaihtoa.

 

[jahkailija]

Hmm, joskus asioista ei vain ole varma. Me aikanaan pohdimme toista lasta.. haluttiin ja ei haluttu ja taas haluttiin. Kun tuli ensimmäinen "tosipaikka" eli seksiä ilman kondomia niin siinä se iski -ei haluttu, kumi päälle.
Tuosta on reilu vuosi. Edelleenkään en ole ihan varma haluanko toista lasta. Toisinaan tuntuu, että haluan, useimmiten en.

Ehkä mies ei kerta kaikkiaan ole varma haluaako, pystyykö ja jaksaako, mitä lie. Onhan se iso päätös. Ehkä miehesi tarvitsee vielä aikaa pohtia asiaa, kuten itsekin totesit.