Kuinka pitkä koulutus sinulla on?

[vierailija]

Tekivätkö vanhemmat todella valintasi. Kyllä mä tein ihan itse valintani siinä ja muissakin asioissa. Vanhemmat eivät koskaan puuttuneet koulunkäyntiini millään tavalla mikä oli hyvä. Olen jatkanut samalla linjalla oman jälkikasvun suhteen ja se on tuottanut hyvää tulosta.

Sain sellaisen kasvatuksen, että vastuuta jätettiin paljon minulle. Silloinkaan, kun poissaoloja oli valtavat määrät, eivät vanhempani painostaneet menemään kouluun, koska koulu sujui hyvin. Se oli oikein. Pidin koulua vielä lukiolaisenakin tylsänä, kaveritkaan eivät sinne joka päivä vetäneet. Istuin reksin puhuttelussa ja jälki-istunnossa usein ja minut lähetettiin jopa kasvatusneuvolaan ja älykkyystesteihin. Siihen aikaan oli varaa tutkia ja miettiä mikä oppilasta vaivaa. (Ei mikään, mulla oli vain paljon mielenkiintoisempaa tekemistä.)

Koulutukseni suhteen vanhempani olivat vaativia eikä heille olisi riittänyt mitkään suppeat kurssit. Laaja matematiikka jatkui myös lukion pitkänä matematiikkana ja hyvä niin.
Vaadin myös lapsiltani orientoitumista kouluun ja opiskeluun. Molemmat menestyneet elämässään. Lapsen koulunkäynnin sparrauksella on merkittävä vaikutus.

 

[vierailija]

40vuottahan se kohta on kestänyt

 

[vierailija]

Koulutukseni suhteen vanhempani olivat vaativia eikä heille olisi riittänyt mitkään suppeat kurssit. Laaja matematiikka jatkui myös lukion pitkänä matematiikkana ja hyvä niin.
Vaadin myös lapsiltani orientoitumista kouluun ja opiskeluun. Molemmat menestyneet elämässään. Lapsen koulunkäynnin sparrauksella on merkittävä vaikutus.

Kirjoitit vaativuudesta ja sparraamisesta. Tutkimustiedon mukaan vaativuus voi aiheuttaa lapselle paineita ja heikentää lapsen koulumenestystä sekä heikentää lapsen ja vanhemman suhdetta. Mutta jos sparraus on kannustavaa ja lapsen omaa motivaatiota tukevaa, siitä on hyötyä erityisesti alaluokilla. Lapsen älykkyysosamäärä ennustaa koulumenestystä alakoulun jälkeen, vanhempien rooli sen jälkeen on pieni.

Olen nähnyt aika usein tilanteen, missä vanhemmat vahtivat tarkasti lapsen koulunkäyntiä, läksyjen tekoa ym. jolloin lapsi oppii pitämään esim. läksyjen tekoa ikävänä velvollisuutena eikä hänelle kehity omaa motivaatiota käydä koulua. On aivan kun vanhemmat eivät alun pitäenkään uskoisi, että lapsi on kiinnostunut oppimisesta, vaan sitä pitää vahtia ja kyylätä. Useimmiten nämä lapset ovat poikia.

 

[vierailija]

Koulutukseni suhteen vanhempani olivat vaativia eikä heille olisi riittänyt mitkään suppeat kurssit. Laaja matematiikka jatkui myös lukion pitkänä matematiikkana ja hyvä niin.
Vaadin myös lapsiltani orientoitumista kouluun ja opiskeluun. Molemmat menestyneet elämässään. Lapsen koulunkäynnin sparrauksella on merkittävä vaikutus.

Mitä jos eivät olisikaan pärjänneet koulussa? Olisitko ollut heihin pettynyt? Kaikkihan eivät selviä pitkästä matikasta, vaikka kuinka haluaisivat eivätkä muutenkaan pärjää koulussa. Hankala lapsen kannalta erityisesti, jos muut sisarukset pärjäävät. Olen kuullut miten toista sisarusta kehutaan, että sinä pääset mihin vain koska olet fiksu ja toinen jätettiin huomiotta. Hän ei ponnistelemallakaan päässyt seiskaa korkeampiin arvosanoihin.

Lapsi kokee herkästi koulumenestyksen siten, että rakkaus pitää ansaita saamalla hyviä numeroita. Ja vaikka numerot olisivat hyviä, ei lapselle synny tunnetta siitä, että häntä arvostettaisiin omana itsenään, vaikka se ei pitäisi edes paikkansa.

 

[vierailija]

Mieheni oli opiskellut erityispedagogiikkaa ja niinpä lapsia sparrattiin milloin Steiner- ja
Montessoripedagokiikkaa hyväksikäyttäen. Lukeminen opetettiin äänteillä ja molemmat lapset osasivat lukea jo eskari-ikäisinä.
Heitä ei painostettu vaan hyödynnettiin lapsen luontaista kehitystä ja mielenkiintoa kulloiseenkin asiaan.
Molemmille koulunkäynti oli helppoa ja hyviä arvosanoja tuli ilman mitään palkitsemisia.
Toinen luki itsensä filosofian tohtoriksi ja työskentelee monikansallisessa yrityksessä ja toinen toimii lääkärinä Pihlajalinnassa.
Omalta osaltani olen kiitollinen omille vanhemmilleni.