Mies joka tyydytti

Olen nainen päälle kolmenkymmenen jolla kolme lasta ja alapää venynyt ja laajentunut. Seksi mieheni kanssa ei suju ollenkaan. Kun hän on sisälläni, niin tunne on kuin hän hämmentäisi isoa puurokattilaa. En mitään nautintoa tunne, en vähäisintäkään. Emättimeni on aina ollut syvä, mutta nyt se on myös avara. Ennen lasten saamista sain ihanan syviä emätinorgasmeja.

Tiedän, että emätinorgasmit ovat minulle ominaisimmat ja tyydyttävimmät. Kun masturboin ja hyväilen klitoristani saan vain aikaan pieniä supistuksia ja kipristyksiä. Sitten se on ohi. Usein olen miettinyt ostavani jonkin seksilelun, ison dildon tai vastaavan, mutta en ole uskaltanut pelätessäni, että lapset sen löytäisivät. Tai vaikkapa mieheni. Olen ollut useasti uskoton toiveissani löytää tarpeeksi isokaluinen mies joka olisi pystynyt aikaansaamaan minulle kunnollisen orgasmin ja täyttämään kaipaavan pilluni. Heistä pari miestä on ollut hyvin varustettuja isolla kullilla, mutta kumpikaan ei aikaansaanut minulle täydellistä orgasmia. Olen ymmärtänyt, että minua tyydyttävän ja pillun täyttävän on omistettava varsinainen jättiläisen penis.

Olen pitänyt huolen siitä, että olemukseni pysyy sutjakkaana metsästäessäni näitä ekstremekaluisia miehiä. Minulla ei myöskään ole vaikeuksia tutustua uusiin henkilöihin. Vartaloni on sopusuhtainen ja rintani keskikokoista suuremmat. Eivät mitkään huomiota herättävän isot, mutta monen mieleen. Lasten saamisen aikana en pystynyt tuottamaan maitoa ja imettämään, mikä tietenkin oli ikävää, siksi pysyivät rintani hyvin ryhdissään eikä huomattavaa riippumista ole vieläkään.

’’’’’’’’

Eräänä päivänä tapasin sisareni eräässä kahvilassa. Hän kyseli joko olen löytänyt etsimääni jättikullia. Hän kertoi, että asuintaloni samaan rappuun jossa minäkin asuin oli muuttanut n. 25-vuotias nuori mies. Eräs sisareni työtoveri oli seurustellut kyseisen miehen kanssa, mutta yhteiselo ei ollut samoilla aaltopituuksilla. Sisareni tiesi seksiongelmistani ja huomasin hänen ilkikurisen katseensa ja virnuilevan ilmeen. Minuun iski hämmennyksen ja ujostelun puuska kun tajusin mitä hän tarkoitti. Siskoni kertoi ettei hänen työtoverinsa pystynyt harrastamaan seksiä tämän isokullisen miehen kanssa. Moni nainen oli miehen alta paennut. Miestä kutsuttiin Mahtikulliksi.

Kun tulin kotiin olivat pikkuhousuni läpimärät. Heittäydyin vuoteelle ja ajattelin Mahtikullia samalla kun onanoin. Orgasmi oli tavanomaisen olematon ja olin edelleen kiimoissani. Mietin kuka tämä mies oli ja olisinko tavannut häntä. Menin rappukäytävään ja hiivin alas tarkastamaan olisiko tullut joku uusi nimi johonkin oveen. Löysin pian oven missä loisti uusi nimi.

Kului pari päivää ja himoni vaan lisääntyi. Minä joka en ollut saanut 10 vuoteen kunnollista orgasmia kiehuin kuin tulivuoren sydän. Minun tulisi vaan mennä alas Mahtikullin ovelle ja kehittää joku asia ja ottaa asiasta selvän. Sheivailin lähes päivittäin pillun ollakseni valmis kun ajankohta olisi oikea.

’’’’’’’’’’’

Vihdoin avautui tilaisuus. Mieheni oli muutaman päivän poissa jossakin konferensissa ja kaksi nuorinta mummin luona. Vanhin menisi yökylään kaverinsa luo. Nyt siis olisi sopiva hetki. Minua hermostutti ja tuntui etten uskaltaisikaan. Pelkäsin, että Mahtikulli pitäisi minua liian vanhana. Tai jos hän olisi matkustanut johonkin ja olisi poissa? Ajatukseni olivat aivan solmussa. Vähitellen alkoi hermostuneisuuteni hälvetä himon ja kiimani sitä syrjäyttäessä. Koko vartaloni kihelmöi kiimaa. Tunsin kuumotuksen pillussani ja kiimaneste tahri yläreisiäni. Koko sylini tuntui turvonneen. Vapisin himossani.

Otin perinpohjaisen suihkun samalla tuumien mitä pistäisin päälleni. Päädyin lopuksi valkoiseen, melkein harsomaisen ohueen kesämekkoon. Tullessani suihkusta kiiruhdin vaatehuoneeseen ja otin mekon esiin. Panisinko jotain myös alle? Ei, olisin täysin alasti ohuen mekon alla. Menin peilin eteen ja katselin itseäni kun olin pukenut leningin päälleni. Sain melkoisen shokin kun näin miten selvästi rintani näkyivät kankaan läpi. Kangas muotoutui tiukkana rintojen ympäri. Nännit työntyivät lujasti vasten kangasta ja näkyivät selvästi. Samoin tummat nännipihat kuulsivat harsomaisen kankaan läpi. Rohkenisinko, -ihan näin? Himoni vaan nousi katsellessani itseäni peilistä. Liikuttelin ja hytkyttelin hieman itseäni ja näin miten rintani kutsuvasti heilahtivat kankaan alla. Punastuin ja tunsin poskilla ihoni kihelmöivän. Päätin vielä, että mekon alle en panisi muuta vaatetta. Kengät oli aikomus pistää jalkaani, mutta sitten kaduin ja päätin olla niin alaston kuin mahdollista. Heitin vaan harteilleni ohuen trikoisen puseron jos olisin kohdannut rapuissa jonkun.

Laskeuduin sydän pamppailen paljasjaloin portaita. En enää kovasti hermoillut, mutta kiihottunut olin. Tunsin miten märkyys pillussa vaan lisääntyi ja taas kostuivat sisäreisien yläosat. Ihan pientä vapinaa oli, mutta toivoin, ettei se herättäisi huomiota. Seisoin oven edessä ja riisuin päälläni olleen trikoopuseron porraskaiteelle. Seisoin ovella vain ohuessa kesämekossani. Mies näkisi läpikuultavan mekon alle, -mitähän hän sanoisi? Käsi vavisten soitin ovikelloa.

Jatkoa alla
 
Kukaan ei tullut avaamaan. Kuulin miten suihku suhisi. Hän oli siis suihkussa! Toivoin ettei hän olisi vaan odottanut vieraita. Äkkiä ovi avautui ja edessäni seisoi pitkänsalskea mies pyyhe lanteillaan. En osannut olla katsomatta alas pyyhkeen pullotusta. Siellä jokin isokokoinen antoi merkkiä olemassaolostaan. Mies huomasi silmäilyni. Kiihkoni kasvoi ja hymyilin hämmentyneenä. Yritin koota itseäni.

”Hei, olen Mirja ja haluan toivottaa sinut tervetulleeksi taloomme”, sanoin niin luonnollisesti kuin osasin.

Hän pyysi minut astumaan sisäpuolelle ja sanoi haluavansa tarjota minulle jotain. Kiehuin kiihkoissani ja äkkiä sujautin käteni olkainauhojen alle ja pudotin mekkoni lattialle ja seisoin alastomana Mahtikullin edessä. Hän katsoi rintojani ja totesi minun olevan hyvän näköinen. Pudottauduin hänen edessään polvilleni ja avasin pyyhkeen hänen lanteiltaan. Silmieni edessä paljastui oikea jättikulli. En koskaan ollut nähnyt sen kaltaista, en edes pornoleffoissa. Huokaisin hämmästyksestä siinä polvillani hänen edessään ja katsoin miten silmieni edessä jätti hitaasti paisui. Pian se sojotti viistosti ylös. Mieleeni tuli, ettei se ollut kovinkaan paljoa lyhyempi kuin ommellessa käyttämäni 30 sm viivoitin. Ja paksu, lähes kuin käsivarteni. Tuntui, että sen olisi voinut ottaa halaukseen, niin suurelta se näytti. Painoin kullin rintojeni väliin ja puristin käsivarsillani sen tiukkaan puristukseen. Olin niin kiimoissani, että epäilin lattiankin jo olevan allani märkä.

Otin otteen kullista, mutta huomasin, että tarvitsin siihen myös toista kättä saadakseni sen puristukseen. Runkkasin hitain vedoin. Olin kuullut, ettei iso kulli koskaan oikein kunnolla kovene eikä jäykisty, mutta tämä oli poikkeus. Kalu oli kova ja jäykkä kuin pesäpallomaila. Teki mieli imeä, mutta en tiennyt miten sen saisin mahtumaan suuhuni. Jo terskakin oli kooltaan kuin hehkulamppu. Avasin suuni niin isoksi kuin saatoin ja sainkin suuren terskan ujutettua hampaitteni välistä suuhun. Suuni oli niin täysi kuin vaan olla voi kuumaa terskaa. Sain puristettua huuleni tiukasti varren ympärille ja pystyin imemään. En osannut olla paikoillani, siinä polvillani huojuin ja vääntelehdin kovassa himossa. Minun oli pakko saada tämä hirmukyrpä sisääni.

Mies tarttui käsivarsiini ja nosti minut ylös ja ohjasi vuoteelle ja painoi minut selälleni. Itse hän asettui polvilleen jalkojeni väliin. Nostin jalkani hänen olkapäilleen ja odotin hän kalunsa painuvan pilluuni. Hieman huolissani olin siitä, pystyinkö ottamaan vastaan hänen mahtavaa kaluaan. Hän alkoi hitaasti virittämään tilannetta alkaen antaumuksellisen, mutta hienovaraisen jalkapohjieni suutelun. Se oli ihanaa. Jatkoi hyväillen sääriäni edeten kohti reisiäni. Sitten hän imi varpaitani ja ymmärsin, että hän piti jaloistani. Ehkäpä hänellä oli sen suuntainen fetissi? Hän kumartui alas kohti minua ja otti rintani käsiinsä ja hyväili niitä kauan ja kehui niitä ihaniksi. Hän halusi nuolla minua, mutta silloin olin jo niin kiimainen etten voinut pidempään odottaa.

”Haluan että nait minua nyt,” puuskaisin.

”Kokeillaan kulta,” hän vastasi.

”Olen odottanut 10 vuotta kaltaistasi penistä,” sanoin.

”Niin kauan,” ihmetteli hän ja ohjasi kullinsa kärjen kohti pilluani.

”Minulla ei ole ollut kunnollista orgasmia 10 vuoteen venyneen pillun takia enkä ole kohdannut miestä joka olisi pystynyt minut täyttämään,” vastasin hengästyneenä.

Jättimäinen terska törmäsi häpyhuuliin. Pidätin hengitystäni ottaakseni vastaan suuren kullin ja samalla pyysin miestä tekemään sen varovasti.Tunsin miten pillun aukko antoi perään ja aukesi sitä myöden mitä terska hitaasti avasi tietä sylin syvyyksiin. Terska oli kokonaan jo sisällä ja tuntui, että minulla olisi jo tullut. Hitaasti, hitaasti mies tunkeutui syvemmälle ja tunsin miten mies täytti minut fantastisella tunteella. Orgasmi oli tulossa vaikka olimme vasta puolitiessä. Pyysin miestä odottamaan hetken, mutta hän vaan hitaasti painoi kullia syvemmälle. Ja silloin, silloin sain valtavan ravistuksen myötä yhden täydellisimmän orgasmin. Tärisin koko vartaloltani ja purin miehen olkapäätä. Inisin ja huusin. En koskaan ollut kokenut semmoista. En koskaan.

Pyysin odottamaan, mutta mies tunkeutui hitaasti aina vaan syvemmälle, aina pohjaan asti. Terska töytäisi kohdunsuuta. Ennen olin tuntenut miten pillun pohjalle oli aina jäänyt tyhjä tila, mutta nyt se oli täytetty. Koko vittu oli täydellisesti täynnä ja tuntui kireälle. Oli satumaisen ihana tunne. Tunsin taas orgasmin olevan tulossa ennen kuin mies edes oli liikahtanut. Se tuli taas äkkiä. Valtavalla voimalla se myllersi lantiossa ja heijastui vatsaan ja yli koko vartalon. Se oli rajumpi kuin edellinen.

Olisin halunnut nyt hieman levätä, mutta mies ei pystynyt hillitsemään intoaan vaan alkoi antaumuksellisen panemisen. Tuntui kuin hän olisi myllännyt pilluni ylösalaisin. Vittuni sai joka millimetriltään niin fantastista piristystä ettei koskaan ennen. G-piste, klitoris ja kaikki. Olin taas saamassa. Kun mies laukesi voimakkailla ruiskaisuilla, niin se tuntui ja sain taas. Sama hillitön kouristelu ja orgasmin aiheuttamat tunteet ja lopuksi kuin vartalon jähmettyminen. Luulin menettäväni tajun.

Halusin miehen antavan kullin olla pillussani. Tunsin miten se siellä hitaasti menetti kovuuttaan ja pehmeni, mutta edelleen se täytti emättimen. Oli ihanaa! Halusin vangita kullin itseeni. Puristin emätintä kullin ympäri. Se oli helppoa. Mies hyväili rintojani ja venytteli varovasti nännejäni. Kiihotun helposti jos joku leikkii nänneilläni. Ei kauaa kestänyt kun mies taas oli kovana. Hän pani minua taas ja ajan kuluttua saimme taas tyydytyksemme. Muistan miten silmissäni salamoi kun taas sain ja voimakkaat kouristukset valtasivat uudestaan vartaloni ja sitä kesti ja kesti.

Puolen yön jälkeen poistuin asunnosta tyydytettynä ja pillu arkana, mutta onnellisena.
 
vierailija

Yhteistyössä