mies haluaa tietää naisten mielipiteen..

[QUOTE="vieras";28799001]Jos olet 32, en kyllä pidä sinua kovin "nuorena".[/QUOTE]En minäkään pidä itseäni nuorena. Mikä on pointtisi?

 

Really??? Mä en tunne yhtäkään kuvailemaasi naista. Minä ja ystäväni olemme kaikki menneet vähän pikin hampain naimisiin vasta kolmenkympin jälkeen ja miehen toiveesta. Mä en tiedä mikä ihme sut saa kuvittelemaan valtaosan naisista haluavan sitoutua 18- vuotiaana.

No koska olen nainen ja vielä tuon ikäinen ...ja tottakai luonnollisesti tunen ikäisiäni naisia ja jutellaan. Ja jos ihan facebookkia seuraa ja mitä puolitutut tekevät. Siksi ajattelen, että valtaosa, koska näin tuttavapiirissäni asiat vaan menee. En voisi kuvitella ketään tuttuani sanomassa, että naimisiin meno olisi kauheaa tai että haluaisi tosiaan naimisiin vasta siinä kolmekymppisenä...mulle olisi kauheaa mennä naimisiin vasta siinä kolmekymppisenä, tuntisin olevani todella vanha naimisiin.

 

En minäkään pidä itseäni nuorena. Mikä on pointtisi?

Sori luin viestisi vähän väärin...

 

[QUOTE="vieras";28799019]Sori luin viestisi vähän väärin...[/QUOTE]Syntisi ovat anteeksiannetut!

 

Minä käyn itse asiassa baareissa nyt jopa useammin kuin opiskeluaikoina. Mitään "rauhoittumista" en ole kaivannut, kun ei ole koskaan varsinaisesti sekoillutkaan. Kaltaiseni ihmiset, jotka elivät jonkun mielestä jopa tylsää nuoruutta, ovat muuten yliedustettuina vapaaehtoisesti lapsettomien joukossa. Eniten perheelle omistautuneet tuttuni olivat puolestaan myös ankarimpia bilettäjiä. En tiedä, onko tässä taustalla jotakin psykologiaa: kun tietää elämäntilanteen muuttuvan radikaalisti tulevaisuudessa, pitää ottaa ilo irti villistä nuoruudesta?

Niinpä,kolmikymppisenä hyvin monet elää ihan täysillä jos eivät ole perhettä perustaneet, silloin voi matkustella kun on rahaa mukavasti ja tietää mitä haluaa eikä välitä ympäristön odotuksista. Ihailen itsevarmoja ihmisiä ketkä elää omannäköistä elämää!!

 

[QUOTE="vieras";28799017]No koska olen nainen ja vielä tuon ikäinen ...ja tottakai luonnollisesti tunen ikäisiäni naisia ja jutellaan. Ja jos ihan facebookkia seuraa ja mitä puolitutut tekevät. Siksi ajattelen, että valtaosa, koska näin tuttavapiirissäni asiat vaan menee. En voisi kuvitella ketään tuttuani sanomassa, että naimisiin meno olisi kauheaa tai että haluaisi tosiaan naimisiin vasta siinä kolmekymppisenä...mulle olisi kauheaa mennä naimisiin vasta siinä kolmekymppisenä, tuntisin olevani todella vanha naimisiin.[/QUOTE]

Oletko isosta kaupungista vai pienemmästä paikasta?

 

Vakava seurustelu mulle meinaa yhteenmuuttoa, suunnittelua häistä ja lapsesta. Moniko 21v nainen tätä haluaa?

Minä menin 20-vuotiaana naimisiin ja sain esikoisen 22-vuotiaana. Olisin halunnut saada lapsen jo 21-vuotiaana, mutta en tullut raskaaksi helposti. Ehkä päädyin noihin nuorempana kuin suomalaiset naiset keskimäärin, mutta ei se silti mitenkään harvinaista ole! Aika moni esimerkiksi on avoliitossa tuon ikäisenä, tuntuu että se on jopa yleisempää kuin asua erillään seurutselukumppanin kanssa. Lapsia moni ei vielä halua ihan siitä syystä, että opiskelut on kesken (ellei ole ammattikoulun käynyt).

en ymmärrä mikä tuossakin on niin kauheaa naisille, vain 1 virhe muiden joukossa...

Vastasit itse jo aiemmin:

harva tän ikäinen mitään vauvoja haluaa elämäänsä, varsinkaan jos ei oo oma

Moni haluaa kyllä lapsia nuorena, mutta ei ottaa elämäänsä toisen naisen lasta. Se lapsi kuitenkin rajoittaa parisuhteessa, vaikka ei oma olekaan, mutta silti ei ole äiti sille lapselle eikä välttämättä saa päättää esimerkiksi kasvatusasioista. Itse en haluaisi suhteeseen miehen kanssa jonka ex on raskaana siksikään, ettei voi vielä tietää miten miehen/exän/lapsen kuviot kolmestaan sitten menee, kun lapsi syntyy. Entä jos ex on kamalan mustasukkainen ja hormoonihuuruissaan sekoilee sitten sen takia? Ja muutnekin toivoisin, että mies keskittyy ensin luomaan suhteen lapseensa ja miettii uutta kumppania vasta vähän myöhemmin.

 

[QUOTE="vieras";28799049]Minä menin 20-vuotiaana naimisiin ja sain esikoisen 22-vuotiaana. Olisin halunnut saada lapsen jo 21-vuotiaana, mutta en tullut raskaaksi helposti. Ehkä päädyin noihin nuorempana kuin suomalaiset naiset keskimäärin, mutta ei se silti mitenkään harvinaista ole! Aika moni esimerkiksi on avoliitossa tuon ikäisenä, tuntuu että se on jopa yleisempää kuin asua erillään seurutselukumppanin kanssa. Lapsia moni ei vielä halua ihan siitä syystä, että opiskelut on kesken (ellei ole ammattikoulun käynyt).



Vastasit itse jo aiemmin:


Moni haluaa kyllä lapsia nuorena, mutta ei ottaa elämäänsä toisen naisen lasta. Se lapsi kuitenkin rajoittaa parisuhteessa, vaikka ei oma olekaan, mutta silti ei ole äiti sille lapselle eikä välttämättä saa päättää esimerkiksi kasvatusasioista. Itse en haluaisi suhteeseen miehen kanssa jonka ex on raskaana siksikään, ettei voi vielä tietää miten miehen/exän/lapsen kuviot kolmestaan sitten menee, kun lapsi syntyy. Entä jos ex on kamalan mustasukkainen ja hormoonihuuruissaan sekoilee sitten sen takia? Ja muutnekin toivoisin, että mies keskittyy ensin luomaan suhteen lapseensa ja miettii uutta kumppania vasta vähän myöhemmin.[/QUOTE]


No he jotka haluavat lapsia parikymppisenä, ymmärtävät todennäköisesti ettei asiat mene aina kun elokuvissa mutta ei vanhemmuus juurikaan muutu. Pitää vaan sopia milloin lapsi on isällä ja milloin äidillä. Elämäntilanteet voi muuttua ja sen kyllä ymmärtää jos on kiinnostunut toisesta ja ihastunut. Näin mä oon ainakin kokenut ettei pikkujutuilla ole väliä siinä vaiheessa.

 

[QUOTE="vieras";28799024]Niinpä,kolmikymppisenä hyvin monet elää ihan täysillä jos eivät ole perhettä perustaneet, silloin voi matkustella kun on rahaa mukavasti ja tietää mitä haluaa eikä välitä ympäristön odotuksista. Ihailen itsevarmoja ihmisiä ketkä elää omannäköistä elämää!![/QUOTE]Kiitos! Ajattelen itse ihan samalla tavalla. Opiskeluaikoina oli aikaa mutta ei rahaa. Nyt on rahaa ja aikaakin enemmän kuin etukäteen pelkäsi, kun ei tosiaan ole huollettavia ja ammattietunakin kivat lomat jne. Uskon oman kohorttini ja etenkin 90-luvulla syntyneiden miettivän aika tarkkaan, onko heillä kutsumusta vanhemmaksi vai voisiko onnellisuutta etsiä muista asioista. Elämällä on kuitenkin paljon tarjottavanaan.

 

[QUOTE="vieras";28799075]No he jotka haluavat lapsia parikymppisenä, ymmärtävät todennäköisesti ettei asiat mene aina kun elokuvissa mutta ei vanhemmuus juurikaan muutu. Pitää vaan sopia milloin lapsi on isällä ja milloin äidillä. Elämäntilanteet voi muuttua ja sen kyllä ymmärtää jos on kiinnostunut toisesta ja ihastunut. Näin mä oon ainakin kokenut ettei pikkujutuilla ole väliä siinä vaiheessa.[/QUOTE]

Voi kun olisikin noin... uusperhekuviot on aika vaikeita usein. Entä jos lapsen äiti on katkera lapsen isän naisystävälle, ja mustamaalaa tätä koko ajan lapselle, tai koittaa jopa määräillä, ettei lapsi saa tavata "äitipuolta"? Tai kasvatuskysymyksissä on ihan erilaiset mielipiteet? Kun on yhteinen lapsi, halutessaan sen toisen vanhemman elämästä pystyy tekemään todella vaikeaa.

 

Miekkonen, miten pitkällä raskaus on? Onko lapsen pitäminen varmaa vai vielä epäselvää (mahd.abortti)? Oikeastiko haluat jo deittailemaan vaikka olet vasta eronnut ja sinusta on tulossa isä?

 

Miekkonen, miten pitkällä raskaus on? Onko lapsen pitäminen varmaa vai vielä epäselvää (mahd.abortti)? Oikeastiko haluat jo deittailemaan vaikka olet vasta eronnut ja sinusta on tulossa isä?

Niin, mutta onko ap biologinen isä? Hänhän kirjoitti tyyliin: vaikka lapsi ei ole minun...

 

Rv 9 ja olen isä

 

Niin, mutta onko ap biologinen isä? Hänhän kirjoitti tyyliin: vaikka lapsi ei ole minun...

Luit omiasi. Kirjoitti, että 'lapsi ei ole oma' ja viittasi sillä tulevan kumppaninsa kiinnostukseen ryhtyä äitipuoleksi, ei omaan tilanteeseensa.

 

Voi kun olisikin noin... uusperhekuviot on aika vaikeita usein. Entä jos lapsen äiti on katkera lapsen isän naisystävälle, ja mustamaalaa tätä koko ajan lapselle, tai koittaa jopa määräillä, ettei lapsi saa tavata "äitipuolta"? Tai kasvatuskysymyksissä on ihan erilaiset mielipiteet? Kun on yhteinen lapsi, halutessaan sen toisen vanhemman elämästä pystyy tekemään todella vaikeaa.

No joo.. En usko et kukaan itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ihminen (ja lasta aidosti ajatteleva ja rakastava) haluaa tehdä elämästä vaikeaa ja aiheuttaa lapselle stressiä/murheita aikuisten riitelyn takia. Siinä ei ole kyse existä ja heidän väleistä vaan pienestä lapsesta ja hänen oikeudesta nähdä molempia vanhempia.

 

Niin, mutta onko ap biologinen isä? Hänhän kirjoitti tyyliin: vaikka lapsi ei ole minun...

Eihän vaan kirjoitti että harvempi hänen ikäisensä nainen haluaa vauvaa elämäänsä, varsinkin jos se ei ole oma. Eli ei olisi seurustelukumppanin oma vauva mutta ap:n on.

 

Rv 9 ja olen isä

Onneksi olkoon sitten Oletko nyt ihan varma, että et halua perustaa perhettä lapsen äidin kanssa?

 

Olen. Hän on tärkeä minulle ja minulla on hauskaa hänen kanssaan. Mutta en koe että hän olisi elämäni rakkaus

 

[QUOTE="vieras";28799216]No joo.. En usko et kukaan itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ihminen (ja lasta aidosti ajatteleva ja rakastava) haluaa tehdä elämästä vaikeaa ja aiheuttaa lapselle stressiä/murheita aikuisten riitelyn takia. Siinä ei ole kyse existä ja heidän väleistä vaan pienestä lapsesta ja hänen oikeudesta nähdä molempia vanhempia.[/QUOTE]

Ehkä moni eronnut ei sitten ole itseensä ja elämäänsä tyytyväinen, koska nuo tilanteet ei valitettavasti ole harvinaisia Kaikki eivät osaa laittaa lasta omien tuntemustensa edelle, tai ollaan niin tyhmiä ettei tajuta, mitä se riitely lapselle tekee, tai se että lasta käytetään aseena jolla tehdä exän elämästä mahdollisimman kurjaa. Näitä idiootteja on paljon. Isääkin saatetaan kiristää lapsen tapaamisilla jne.

Itse en ikinä haluaisi sotkeentua uusperhekuvioon jos en tietäisi, että lapsen äiti on fiksu ihminen ja pystyisi olemaan asiallinen sekä lapsen isälle että minulle. Ja haluaisin tietää, millaista roolia minulta siinä kuviossa odotetaan, vanhemmuus on kiva juttu mutta tuossa tilanteessahan minä en olisi vanhempi.

 

Olen. Hän on tärkeä minulle ja minulla on hauskaa hänen kanssaan. Mutta en koe että hän olisi elämäni rakkaus

Mikä se elämäsi rakkaus sitten on? Sinulla on kuitenkin loppuelämän suhde tulevaan lapseesi, ja lapsen äitiin. Sinua tekisin kaikkeni, jotta suhde toimisi ja lapsi saisi hyvän perheen.

 

Miksi parisuhde pitäisi väkisin yrittää korjata?

 

Mun mielesta kannattaa nyt vahan hidastaa vauhtia! Ei toki yksin tarvii olla, mutta nauti hetki sellasesta "hauskasta seurasta" ilman turhia sitoutumispaineita.

Samalla voit olla hyvalla omallatunnolla ex:an tukena raskaudessa ja valmistautua vauvaan. Tutustu rauhassa lapseesi ja nauti isyydesta. Eihan sita tieda, vaikka se kipina entiseenkin suhteeseen palaisi uuden tilanteen myota. Parisuhteessa se yhteinen lapsi jotenkin yleensa lisaa sita yhteenkuuluvuuden tunnetta, voihan nain kayda teillekin. Ei tietenkaan pakko ole, mutta voihan sille suhteellekin antaa mahdollisuuden jos silta tuntuu.

Pointti on kuitenkin se, etta varmasti monelle naiselle miehen raskaana oleva ex on vahan sellainen "punainen vaate", Eika monikaan varmasti tallaiseen suhteeseen halua alkaa. MUTTA, odota pari vuotta, luo talla aikaa laheinen ja hyva suhde lapseesi (ja exaan valit kunnossa, mika on helpompaa, josset ole uudessa suhteessa), ja olet yht'akkia kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla! Jokainen nainen nakee sussa sen loistavan isa -materiaalin, kun touhuat sen valloittavan taaperon kanssa puistossa tms. ja haluaa suhteeseen kanssasi! Siitta vaan valkkaat parhaan paalta sitten. Win-Win -tilanne.
Tsemppia isyyteen, nyt on aika kasvaa "aikuiseksi".

 

Eipä tästä ketjusta muuta mieleen tule kuin, että ehkäisystä voisi pitää parempaa huolta, jos ei lasta halua.

 

Miksi parisuhde pitäisi väkisin yrittää korjata?

Ei väkisin pidäkään. Tuntemukset vaan voi muuttua lapsen syntymän jälkeen.

 

samaa mieltä vieras #123:n kanssa. Miltä mahtaa naisesta tuntua, kun on yksin raskaudessa ja lapsen kanssa, ja sinun suurin huolenaiheesi on, miten saat itsellesi uutta seuraa...