"vaimo"
Pääosin arki on tasaista ja rauhallista ja ihan onnellistakin se on. Itse olen onnellinen nyt ainakin lapsista, jotka ovat aivan ihania ja rakkaita.
No, sitten mieheltä tulee sellaisia letkautuksia, jotka eivät vaan millään poraudu pääkoppaani, että miten joku voi edes sanoa tuollaista/ajatella noin epäreilusti ja törkeästi. Mies ei ole missään vaiheessa pyytänyt niistä anteeksi eikä ole sanonut, että olisi ollut väärässä. En edes halua puhua niistä, kun miehen mielipide on selvä ja alkaa vaan riiteleminen.
Esimerkiksi. Miehen mielestä talo pitää olla (myös pikkulapsiperheessä) puunattu täysin ja kaikki kaapit ja muut pitää olla kauniissa järjestyksessä. Ei riitä, että ulkopäin on nättiä, vaan myös kun avaa kaikki kaapit. Meillä on ihan liian vähän tilaa ja siitä olen miehelle sanonut. Siivoan kaappeja joskus, mutta aika nopeasti ne menevät taas epäjärjestykseen. Ei ole siis mitään heittämällä heitettyjä kaappeja vaan, että esim. leivontakaapissa en välttämättä osaa sanoa missä on jokin tuote ja tuotteet eivät ole suorassa ja kauniisti. On vajaita makaronipusseja, jotka voivat avautua ja lentää lattialle, jos vetää jostain alta toisen (kuten mies tekee). Olen myös laittanut vaikka kahvipakettia ihan kahvinkeittimen viereen ja maustepurkit jää helposti siihen hellanviereen eikä maustehyllylle. Miehestä näin ei saisi olla vaan kaikki pitäisi olla aina omilla paikoillaan. Sanon, että kiireessä olen näin tehnyt, mutta vastaus on "jos kaapit on siistit ja kaikki omilla paikoillaan, on aina siistiä". Mies raivostuu jos jätän jätän ruokalautasen pöytään ja menen pois tekemään muuta. syön usein kiireessä ja tiskikone on usein päällä. Musta on aivan sama lojuaako se lautanen siellä lavuaarissa vai pöydässä, josta sen kuitenkin itse parin tunnin sisällä laitan sitten tiskikoneeseen. Mies itse jättää omat lautasensa ties minne, vaikka sinne makuuhuoneen lattialle. Tietokoneen pöydällä minun vesilasini ärsyttää tai yksi kahvikuppi, mutta hänen koko päivän ruokalautaset on ihan ok jättää siihen. Minä ne siitäkin sitten vien tietysti. Sanoi, että on siistimpää, jos vain siinä on hänen tavaroita, ei mun. Sanoin, että hän on epäreilu ja tulen jättämään sen lasini siihen jatkossakin enkä vie, koska juon vettä jatkuvasti.
Olen meidän talon ainoa siivoaja (ei haittaa, olen äitiyslomalla, mies töissä). Jos mies tyhjentää tiskikoneen (tekee sitä max kerran kuussa), tulee heti sanomista kaappien järjestyksestä. Pudistellaan suunnilleen päätä ja kerrotaan minkälainen järjestys tulisi olla. Myönnän, että kupit ja lasit on usein sekaisin keskenään, kun kiireessä niitä sinne laitan, mutta muuten kyllä itselläni on ihan järjestys kaapeissa.
Kun aletaan riitelemään tästä "järjestyksestä", niin mies haukkuu minut suunnilleen sairaaksi lehmäksi ja kaikki johtuu siitä, että nukun koko miehen työssäoloajan vauvan kanssa kotona. Minulla olisi kuulemma 8 tuntia aikaa siivota ja järjestellä. Olen kyllä sanonut miten meillä arki menee ja nukun max tunnin päikkärit. Mies muistaa, kun raskaana ollessa saatoin nukkua tosi paljon, koska olin väsynyt ja kipeä. Sain siis sillonkin haukut, kun "vaan nukun". Samoin ihan vastasyntyneen kanssa vain nukuin. Tottakai olin väsynyt ja halusin nauttia pienestä vauvasta ja imetys kesti helposti puoli tuntia. Joskus tuli vihaisia tokaisuja, kun makoilin vauvan kanssa sängyssä, kun imetin, että taasko nukun. Vihaisesti siitä tokaisin aina takaisin, että makoilen, koska imetän ja en voi imettää samalla kun siivoan kämppää. Nukuin myös vauvan kanssa joskus tosi pitkään aamulla, koska olin väsynyt, koska yöllä vauva heräsi tosi usein. Näin en olisi miehen mielestä saanut tehdä, vaikka sanoin, ettei tätä kestä kauaa ja kohta olen täällä juoksemassa vauvan perässä ja nukkua en todellakaan saa.
'
Herään samaan aikaan kun mies, 7 aamulla, koska vauva herää. Mies tuntuu olevan kateellinen, kun mähän saan "nukkua" ja olla vaan. Vauva ryömii ja saa olla koko ajan katsomassa minne menee. Ei jaksa istua sylissä ja meillä hereillä olo on aika paljon sellaista, että yritän keksiä vauvalle tekemistä. En voi siis jättää yhtään yksinään. Siivoamiset hoidan niin, että laitan vauvalle portit vaikka keittiöön. Jossain vaiheessa vauva kyllästyy huoneeseen ja ilmoittaa siitä sitten. Siivoan yleensä mieluummin, kun vauva nukkuu. Miehestä en koskaan tee mitään, enkä ainakaan siivoa. Kumma kyllä joku sen keittiönkin siivoa ja lattiat, kun tuskinpa se puhtaana automaattisesti pysyy.
Oikeasti joka päivä, aina jos pystyn, imuroin, pesen lattioita ja siivoan. Jos mies näkee kun istun hetken katsomassa telkkaria (siis vauvan kanssa, samalla kun vahdin), sanoo jälkeenpäin miten olen taas ollut tekemättä mitään ja selitän vaan, ettei ole aikaa. Olen sanonut, että ota vauva niin siivoan kaappeja, pesen miehen pyykit. Miehellä on yleensä jotain muuta aina kesken ja katsoo vauvaa ehkä sellaisia 10 min pätkiä, max 30 min. Ei siinä, ihan hyvä isä se muuten kyllä on.
Suuttuu jos töiden jälkeen sanon, että menen suihkuun (olen joku max vartin). Hänestä minun pitäisi ehtiä käydä vauvan kanssa kun on töissä. Nukutan vauvan usein meidän sänkyyn päivällä, kun ei nukahda päivisin niin helposti omaan sänkyyn, enkä viitsi siirtää, kun herää helposti. Niin ei ymmärrä, että miksi en nukuta sinne omaan sänkyyn, että ihan oma vikani, jos en voi sinne suihkuun mennä (vauva siis voisi pudota meidän sängystä, jos en kuule kun huutaa). Eilen huusin, että miten se voi kohdella noin ja miten voi edes ajatella noin, etten voisi nopeasti suihkussa käydä YKSIN, kun sekin pitäisi vauvan kanssa hoitaa. Laittaa se sitten vaikka johonkin istuimeen (josta yrittää vängetä koko ajan pois) ja siinä sitten nopeasti peseytyä, kun hän on kuulemma väsynyt raskaan päivän jälkeen.
Mies saa vähintään kerran viikossa koko päivän olla vaan, kun usein käydään kyläilemässä ja muuta. Itse olen koko ajan kiinni lapsissa. Ei se siis mitään, tykkään lapsistani ja olen näin halunnut, mutta että toinen valittaa ja on oikeasti ihan vitun sika, kun en ehdi ja haluan ehkä päivässä myös hetken olla vaan. Olen sanonut, että on oikeasti tosi raskasta, kun on koko päivän lapsissa kiinni ja sitten kun ne saa nukkumaan, niin haluaisin oikeasti vaan välillä ihan vaan olla ja katsoa vaikka teeveetä. Mies tuntui ymmärtävän...mutta ...ihan samat jutut tulee silti taas, ei siis oikeasti ymmärrä.
Kun mies ei löydä puhtaita vaatteita niin valittaa mulle. Sanon, että pese pyykkisi itse, en niitä ehdi pestä, kun lasten vaatteita pesen koko ajan, jollei ne pyykit ole kodinhoitohuoneessa, josta automaattisesti laitan vaatteita pesuun. Sukkia ei ikinä löydä kun heittää niitä ties minne ja sitten mulle valitetaan asiasta.
Ja olen muuten monesti sanonut, että mene vittu mies siitä muualle asumaan, jos ei kelpaa. Ruoatkin sille teen ja olen kuulemma hyvä kokkikin. Toisaalta sitten en tiedä kumpi on parempi. Tuollaisen miehen kanssa eläminen ja sen valituksen kestäminen vai sitten, että en voi tosiaan edes lenkille lähteä yksin koskaan (käyn aika harvoin, kun koko ajan on jotain tekemistä ja huomaan vasta myöhään illalla, että nyt olen valmis, muttei jaksa enää). Jos olen pois niin illalla on vielä suurempi siivoaminen ja tekeminen edessä.
Ja mies on sanonut, että omasta mielestään hänen kuuluu minulle näistä asioista sanoa ja juuri niin kuin ne sanoo, muuten en opi.
Lapsen hiuksistakin valitti tänään, kun olin harjannut tukan ja laitoin pipon päähän. Lapsi otti pipon pois ja tukka sekaisin "lapsella on hiukset ihan sekaisin" ja tuijotus minuun. Eihän tuollaista voi minnekään viedä. Tokaisin takaisin "naisilla ja tytöillä on pitkät hiukset, ja ne kyllä menee sekaisin, jos sen pipon päähän laitat".
Kohta se varmaan kotiinkin tulee, enkä ole siivonnut edes tuota keittiötä kun on vituttanut niin paljon.
Voiko tuo mies edes rakastaa, jos on tuollainen. Ei kyllä ollut samanlainen, kun seurusteltiin eikä lapsia ollut. En edes tiennyt, että on tuollainen siivousfriikki. Välillä tuntuu, että sillä on lapsuus ollut niin kamalaa, että tarvitsee ulospäin ihmisille näyttää, että kaikki on täydellistä nykyään, eikä ole sellainen epäonnistuja kun vanhempansa. Lapsi ei voi lähteä ulos missä vaan vaatteissa (ei edes perus henkkamaukan paidassa, koska hänestä moni on ihan yöpaidan näköinen), pitäisi olla jotain pikkuaikuistenvaatteita, neuletakkia ja farkkua päällä.
No, sitten mieheltä tulee sellaisia letkautuksia, jotka eivät vaan millään poraudu pääkoppaani, että miten joku voi edes sanoa tuollaista/ajatella noin epäreilusti ja törkeästi. Mies ei ole missään vaiheessa pyytänyt niistä anteeksi eikä ole sanonut, että olisi ollut väärässä. En edes halua puhua niistä, kun miehen mielipide on selvä ja alkaa vaan riiteleminen.
Esimerkiksi. Miehen mielestä talo pitää olla (myös pikkulapsiperheessä) puunattu täysin ja kaikki kaapit ja muut pitää olla kauniissa järjestyksessä. Ei riitä, että ulkopäin on nättiä, vaan myös kun avaa kaikki kaapit. Meillä on ihan liian vähän tilaa ja siitä olen miehelle sanonut. Siivoan kaappeja joskus, mutta aika nopeasti ne menevät taas epäjärjestykseen. Ei ole siis mitään heittämällä heitettyjä kaappeja vaan, että esim. leivontakaapissa en välttämättä osaa sanoa missä on jokin tuote ja tuotteet eivät ole suorassa ja kauniisti. On vajaita makaronipusseja, jotka voivat avautua ja lentää lattialle, jos vetää jostain alta toisen (kuten mies tekee). Olen myös laittanut vaikka kahvipakettia ihan kahvinkeittimen viereen ja maustepurkit jää helposti siihen hellanviereen eikä maustehyllylle. Miehestä näin ei saisi olla vaan kaikki pitäisi olla aina omilla paikoillaan. Sanon, että kiireessä olen näin tehnyt, mutta vastaus on "jos kaapit on siistit ja kaikki omilla paikoillaan, on aina siistiä". Mies raivostuu jos jätän jätän ruokalautasen pöytään ja menen pois tekemään muuta. syön usein kiireessä ja tiskikone on usein päällä. Musta on aivan sama lojuaako se lautanen siellä lavuaarissa vai pöydässä, josta sen kuitenkin itse parin tunnin sisällä laitan sitten tiskikoneeseen. Mies itse jättää omat lautasensa ties minne, vaikka sinne makuuhuoneen lattialle. Tietokoneen pöydällä minun vesilasini ärsyttää tai yksi kahvikuppi, mutta hänen koko päivän ruokalautaset on ihan ok jättää siihen. Minä ne siitäkin sitten vien tietysti. Sanoi, että on siistimpää, jos vain siinä on hänen tavaroita, ei mun. Sanoin, että hän on epäreilu ja tulen jättämään sen lasini siihen jatkossakin enkä vie, koska juon vettä jatkuvasti.
Olen meidän talon ainoa siivoaja (ei haittaa, olen äitiyslomalla, mies töissä). Jos mies tyhjentää tiskikoneen (tekee sitä max kerran kuussa), tulee heti sanomista kaappien järjestyksestä. Pudistellaan suunnilleen päätä ja kerrotaan minkälainen järjestys tulisi olla. Myönnän, että kupit ja lasit on usein sekaisin keskenään, kun kiireessä niitä sinne laitan, mutta muuten kyllä itselläni on ihan järjestys kaapeissa.
Kun aletaan riitelemään tästä "järjestyksestä", niin mies haukkuu minut suunnilleen sairaaksi lehmäksi ja kaikki johtuu siitä, että nukun koko miehen työssäoloajan vauvan kanssa kotona. Minulla olisi kuulemma 8 tuntia aikaa siivota ja järjestellä. Olen kyllä sanonut miten meillä arki menee ja nukun max tunnin päikkärit. Mies muistaa, kun raskaana ollessa saatoin nukkua tosi paljon, koska olin väsynyt ja kipeä. Sain siis sillonkin haukut, kun "vaan nukun". Samoin ihan vastasyntyneen kanssa vain nukuin. Tottakai olin väsynyt ja halusin nauttia pienestä vauvasta ja imetys kesti helposti puoli tuntia. Joskus tuli vihaisia tokaisuja, kun makoilin vauvan kanssa sängyssä, kun imetin, että taasko nukun. Vihaisesti siitä tokaisin aina takaisin, että makoilen, koska imetän ja en voi imettää samalla kun siivoan kämppää. Nukuin myös vauvan kanssa joskus tosi pitkään aamulla, koska olin väsynyt, koska yöllä vauva heräsi tosi usein. Näin en olisi miehen mielestä saanut tehdä, vaikka sanoin, ettei tätä kestä kauaa ja kohta olen täällä juoksemassa vauvan perässä ja nukkua en todellakaan saa.
'
Herään samaan aikaan kun mies, 7 aamulla, koska vauva herää. Mies tuntuu olevan kateellinen, kun mähän saan "nukkua" ja olla vaan. Vauva ryömii ja saa olla koko ajan katsomassa minne menee. Ei jaksa istua sylissä ja meillä hereillä olo on aika paljon sellaista, että yritän keksiä vauvalle tekemistä. En voi siis jättää yhtään yksinään. Siivoamiset hoidan niin, että laitan vauvalle portit vaikka keittiöön. Jossain vaiheessa vauva kyllästyy huoneeseen ja ilmoittaa siitä sitten. Siivoan yleensä mieluummin, kun vauva nukkuu. Miehestä en koskaan tee mitään, enkä ainakaan siivoa. Kumma kyllä joku sen keittiönkin siivoa ja lattiat, kun tuskinpa se puhtaana automaattisesti pysyy.
Oikeasti joka päivä, aina jos pystyn, imuroin, pesen lattioita ja siivoan. Jos mies näkee kun istun hetken katsomassa telkkaria (siis vauvan kanssa, samalla kun vahdin), sanoo jälkeenpäin miten olen taas ollut tekemättä mitään ja selitän vaan, ettei ole aikaa. Olen sanonut, että ota vauva niin siivoan kaappeja, pesen miehen pyykit. Miehellä on yleensä jotain muuta aina kesken ja katsoo vauvaa ehkä sellaisia 10 min pätkiä, max 30 min. Ei siinä, ihan hyvä isä se muuten kyllä on.
Suuttuu jos töiden jälkeen sanon, että menen suihkuun (olen joku max vartin). Hänestä minun pitäisi ehtiä käydä vauvan kanssa kun on töissä. Nukutan vauvan usein meidän sänkyyn päivällä, kun ei nukahda päivisin niin helposti omaan sänkyyn, enkä viitsi siirtää, kun herää helposti. Niin ei ymmärrä, että miksi en nukuta sinne omaan sänkyyn, että ihan oma vikani, jos en voi sinne suihkuun mennä (vauva siis voisi pudota meidän sängystä, jos en kuule kun huutaa). Eilen huusin, että miten se voi kohdella noin ja miten voi edes ajatella noin, etten voisi nopeasti suihkussa käydä YKSIN, kun sekin pitäisi vauvan kanssa hoitaa. Laittaa se sitten vaikka johonkin istuimeen (josta yrittää vängetä koko ajan pois) ja siinä sitten nopeasti peseytyä, kun hän on kuulemma väsynyt raskaan päivän jälkeen.
Mies saa vähintään kerran viikossa koko päivän olla vaan, kun usein käydään kyläilemässä ja muuta. Itse olen koko ajan kiinni lapsissa. Ei se siis mitään, tykkään lapsistani ja olen näin halunnut, mutta että toinen valittaa ja on oikeasti ihan vitun sika, kun en ehdi ja haluan ehkä päivässä myös hetken olla vaan. Olen sanonut, että on oikeasti tosi raskasta, kun on koko päivän lapsissa kiinni ja sitten kun ne saa nukkumaan, niin haluaisin oikeasti vaan välillä ihan vaan olla ja katsoa vaikka teeveetä. Mies tuntui ymmärtävän...mutta ...ihan samat jutut tulee silti taas, ei siis oikeasti ymmärrä.
Kun mies ei löydä puhtaita vaatteita niin valittaa mulle. Sanon, että pese pyykkisi itse, en niitä ehdi pestä, kun lasten vaatteita pesen koko ajan, jollei ne pyykit ole kodinhoitohuoneessa, josta automaattisesti laitan vaatteita pesuun. Sukkia ei ikinä löydä kun heittää niitä ties minne ja sitten mulle valitetaan asiasta.
Ja olen muuten monesti sanonut, että mene vittu mies siitä muualle asumaan, jos ei kelpaa. Ruoatkin sille teen ja olen kuulemma hyvä kokkikin. Toisaalta sitten en tiedä kumpi on parempi. Tuollaisen miehen kanssa eläminen ja sen valituksen kestäminen vai sitten, että en voi tosiaan edes lenkille lähteä yksin koskaan (käyn aika harvoin, kun koko ajan on jotain tekemistä ja huomaan vasta myöhään illalla, että nyt olen valmis, muttei jaksa enää). Jos olen pois niin illalla on vielä suurempi siivoaminen ja tekeminen edessä.
Ja mies on sanonut, että omasta mielestään hänen kuuluu minulle näistä asioista sanoa ja juuri niin kuin ne sanoo, muuten en opi.
Lapsen hiuksistakin valitti tänään, kun olin harjannut tukan ja laitoin pipon päähän. Lapsi otti pipon pois ja tukka sekaisin "lapsella on hiukset ihan sekaisin" ja tuijotus minuun. Eihän tuollaista voi minnekään viedä. Tokaisin takaisin "naisilla ja tytöillä on pitkät hiukset, ja ne kyllä menee sekaisin, jos sen pipon päähän laitat".
Kohta se varmaan kotiinkin tulee, enkä ole siivonnut edes tuota keittiötä kun on vituttanut niin paljon.
Voiko tuo mies edes rakastaa, jos on tuollainen. Ei kyllä ollut samanlainen, kun seurusteltiin eikä lapsia ollut. En edes tiennyt, että on tuollainen siivousfriikki. Välillä tuntuu, että sillä on lapsuus ollut niin kamalaa, että tarvitsee ulospäin ihmisille näyttää, että kaikki on täydellistä nykyään, eikä ole sellainen epäonnistuja kun vanhempansa. Lapsi ei voi lähteä ulos missä vaan vaatteissa (ei edes perus henkkamaukan paidassa, koska hänestä moni on ihan yöpaidan näköinen), pitäisi olla jotain pikkuaikuistenvaatteita, neuletakkia ja farkkua päällä.