Mies ei ymmärrä

Pääosin arki on tasaista ja rauhallista ja ihan onnellistakin se on. Itse olen onnellinen nyt ainakin lapsista, jotka ovat aivan ihania ja rakkaita.

No, sitten mieheltä tulee sellaisia letkautuksia, jotka eivät vaan millään poraudu pääkoppaani, että miten joku voi edes sanoa tuollaista/ajatella noin epäreilusti ja törkeästi. Mies ei ole missään vaiheessa pyytänyt niistä anteeksi eikä ole sanonut, että olisi ollut väärässä. En edes halua puhua niistä, kun miehen mielipide on selvä ja alkaa vaan riiteleminen.

Esimerkiksi. Miehen mielestä talo pitää olla (myös pikkulapsiperheessä) puunattu täysin ja kaikki kaapit ja muut pitää olla kauniissa järjestyksessä. Ei riitä, että ulkopäin on nättiä, vaan myös kun avaa kaikki kaapit. Meillä on ihan liian vähän tilaa ja siitä olen miehelle sanonut. Siivoan kaappeja joskus, mutta aika nopeasti ne menevät taas epäjärjestykseen. Ei ole siis mitään heittämällä heitettyjä kaappeja vaan, että esim. leivontakaapissa en välttämättä osaa sanoa missä on jokin tuote ja tuotteet eivät ole suorassa ja kauniisti. On vajaita makaronipusseja, jotka voivat avautua ja lentää lattialle, jos vetää jostain alta toisen (kuten mies tekee). Olen myös laittanut vaikka kahvipakettia ihan kahvinkeittimen viereen ja maustepurkit jää helposti siihen hellanviereen eikä maustehyllylle. Miehestä näin ei saisi olla vaan kaikki pitäisi olla aina omilla paikoillaan. Sanon, että kiireessä olen näin tehnyt, mutta vastaus on "jos kaapit on siistit ja kaikki omilla paikoillaan, on aina siistiä". Mies raivostuu jos jätän jätän ruokalautasen pöytään ja menen pois tekemään muuta. syön usein kiireessä ja tiskikone on usein päällä. Musta on aivan sama lojuaako se lautanen siellä lavuaarissa vai pöydässä, josta sen kuitenkin itse parin tunnin sisällä laitan sitten tiskikoneeseen. Mies itse jättää omat lautasensa ties minne, vaikka sinne makuuhuoneen lattialle. Tietokoneen pöydällä minun vesilasini ärsyttää tai yksi kahvikuppi, mutta hänen koko päivän ruokalautaset on ihan ok jättää siihen. Minä ne siitäkin sitten vien tietysti. Sanoi, että on siistimpää, jos vain siinä on hänen tavaroita, ei mun. Sanoin, että hän on epäreilu ja tulen jättämään sen lasini siihen jatkossakin enkä vie, koska juon vettä jatkuvasti.

Olen meidän talon ainoa siivoaja (ei haittaa, olen äitiyslomalla, mies töissä). Jos mies tyhjentää tiskikoneen (tekee sitä max kerran kuussa), tulee heti sanomista kaappien järjestyksestä. Pudistellaan suunnilleen päätä ja kerrotaan minkälainen järjestys tulisi olla. Myönnän, että kupit ja lasit on usein sekaisin keskenään, kun kiireessä niitä sinne laitan, mutta muuten kyllä itselläni on ihan järjestys kaapeissa.

Kun aletaan riitelemään tästä "järjestyksestä", niin mies haukkuu minut suunnilleen sairaaksi lehmäksi ja kaikki johtuu siitä, että nukun koko miehen työssäoloajan vauvan kanssa kotona. Minulla olisi kuulemma 8 tuntia aikaa siivota ja järjestellä. Olen kyllä sanonut miten meillä arki menee ja nukun max tunnin päikkärit. Mies muistaa, kun raskaana ollessa saatoin nukkua tosi paljon, koska olin väsynyt ja kipeä. Sain siis sillonkin haukut, kun "vaan nukun". Samoin ihan vastasyntyneen kanssa vain nukuin. Tottakai olin väsynyt ja halusin nauttia pienestä vauvasta ja imetys kesti helposti puoli tuntia. Joskus tuli vihaisia tokaisuja, kun makoilin vauvan kanssa sängyssä, kun imetin, että taasko nukun. Vihaisesti siitä tokaisin aina takaisin, että makoilen, koska imetän ja en voi imettää samalla kun siivoan kämppää. Nukuin myös vauvan kanssa joskus tosi pitkään aamulla, koska olin väsynyt, koska yöllä vauva heräsi tosi usein. Näin en olisi miehen mielestä saanut tehdä, vaikka sanoin, ettei tätä kestä kauaa ja kohta olen täällä juoksemassa vauvan perässä ja nukkua en todellakaan saa.
'
Herään samaan aikaan kun mies, 7 aamulla, koska vauva herää. Mies tuntuu olevan kateellinen, kun mähän saan "nukkua" ja olla vaan. Vauva ryömii ja saa olla koko ajan katsomassa minne menee. Ei jaksa istua sylissä ja meillä hereillä olo on aika paljon sellaista, että yritän keksiä vauvalle tekemistä. En voi siis jättää yhtään yksinään. Siivoamiset hoidan niin, että laitan vauvalle portit vaikka keittiöön. Jossain vaiheessa vauva kyllästyy huoneeseen ja ilmoittaa siitä sitten. Siivoan yleensä mieluummin, kun vauva nukkuu. Miehestä en koskaan tee mitään, enkä ainakaan siivoa. Kumma kyllä joku sen keittiönkin siivoa ja lattiat, kun tuskinpa se puhtaana automaattisesti pysyy.

Oikeasti joka päivä, aina jos pystyn, imuroin, pesen lattioita ja siivoan. Jos mies näkee kun istun hetken katsomassa telkkaria (siis vauvan kanssa, samalla kun vahdin), sanoo jälkeenpäin miten olen taas ollut tekemättä mitään ja selitän vaan, ettei ole aikaa. Olen sanonut, että ota vauva niin siivoan kaappeja, pesen miehen pyykit. Miehellä on yleensä jotain muuta aina kesken ja katsoo vauvaa ehkä sellaisia 10 min pätkiä, max 30 min. Ei siinä, ihan hyvä isä se muuten kyllä on.

Suuttuu jos töiden jälkeen sanon, että menen suihkuun (olen joku max vartin). Hänestä minun pitäisi ehtiä käydä vauvan kanssa kun on töissä. Nukutan vauvan usein meidän sänkyyn päivällä, kun ei nukahda päivisin niin helposti omaan sänkyyn, enkä viitsi siirtää, kun herää helposti. Niin ei ymmärrä, että miksi en nukuta sinne omaan sänkyyn, että ihan oma vikani, jos en voi sinne suihkuun mennä (vauva siis voisi pudota meidän sängystä, jos en kuule kun huutaa). Eilen huusin, että miten se voi kohdella noin ja miten voi edes ajatella noin, etten voisi nopeasti suihkussa käydä YKSIN, kun sekin pitäisi vauvan kanssa hoitaa. Laittaa se sitten vaikka johonkin istuimeen (josta yrittää vängetä koko ajan pois) ja siinä sitten nopeasti peseytyä, kun hän on kuulemma väsynyt raskaan päivän jälkeen.

Mies saa vähintään kerran viikossa koko päivän olla vaan, kun usein käydään kyläilemässä ja muuta. Itse olen koko ajan kiinni lapsissa. Ei se siis mitään, tykkään lapsistani ja olen näin halunnut, mutta että toinen valittaa ja on oikeasti ihan vitun sika, kun en ehdi ja haluan ehkä päivässä myös hetken olla vaan. Olen sanonut, että on oikeasti tosi raskasta, kun on koko päivän lapsissa kiinni ja sitten kun ne saa nukkumaan, niin haluaisin oikeasti vaan välillä ihan vaan olla ja katsoa vaikka teeveetä. Mies tuntui ymmärtävän...mutta ...ihan samat jutut tulee silti taas, ei siis oikeasti ymmärrä.

Kun mies ei löydä puhtaita vaatteita niin valittaa mulle. Sanon, että pese pyykkisi itse, en niitä ehdi pestä, kun lasten vaatteita pesen koko ajan, jollei ne pyykit ole kodinhoitohuoneessa, josta automaattisesti laitan vaatteita pesuun. Sukkia ei ikinä löydä kun heittää niitä ties minne ja sitten mulle valitetaan asiasta.

Ja olen muuten monesti sanonut, että mene vittu mies siitä muualle asumaan, jos ei kelpaa. Ruoatkin sille teen ja olen kuulemma hyvä kokkikin. Toisaalta sitten en tiedä kumpi on parempi. Tuollaisen miehen kanssa eläminen ja sen valituksen kestäminen vai sitten, että en voi tosiaan edes lenkille lähteä yksin koskaan (käyn aika harvoin, kun koko ajan on jotain tekemistä ja huomaan vasta myöhään illalla, että nyt olen valmis, muttei jaksa enää). Jos olen pois niin illalla on vielä suurempi siivoaminen ja tekeminen edessä.

Ja mies on sanonut, että omasta mielestään hänen kuuluu minulle näistä asioista sanoa ja juuri niin kuin ne sanoo, muuten en opi.

Lapsen hiuksistakin valitti tänään, kun olin harjannut tukan ja laitoin pipon päähän. Lapsi otti pipon pois ja tukka sekaisin "lapsella on hiukset ihan sekaisin" ja tuijotus minuun. Eihän tuollaista voi minnekään viedä. Tokaisin takaisin "naisilla ja tytöillä on pitkät hiukset, ja ne kyllä menee sekaisin, jos sen pipon päähän laitat".

Kohta se varmaan kotiinkin tulee, enkä ole siivonnut edes tuota keittiötä kun on vituttanut niin paljon.

Voiko tuo mies edes rakastaa, jos on tuollainen. Ei kyllä ollut samanlainen, kun seurusteltiin eikä lapsia ollut. En edes tiennyt, että on tuollainen siivousfriikki. Välillä tuntuu, että sillä on lapsuus ollut niin kamalaa, että tarvitsee ulospäin ihmisille näyttää, että kaikki on täydellistä nykyään, eikä ole sellainen epäonnistuja kun vanhempansa. Lapsi ei voi lähteä ulos missä vaan vaatteissa (ei edes perus henkkamaukan paidassa, koska hänestä moni on ihan yöpaidan näköinen), pitäisi olla jotain pikkuaikuistenvaatteita, neuletakkia ja farkkua päällä.

 

Vähän tuli provosoitua. Oikeasti mies on kyllä välillä hauska ja mukavaa seuraa ja kokee jopa välillä olleen törkeä ja on joskus tyhjentänyt sen tiskikoneen kun olen ollut pois ja sanoi, että halusi olla mukava ja auttaa. Käy se myös kaupassakin yleesnä tekemässä ruokaostokset.

En muuten tässä enään olisi.

 

Samat säännöt kummallekin vanhemmalle. Jos mies ei korjaa astioitaan, niin mies ei voi huomauttaa smasta asiasta sinulle. tätä periaatetta kannattaa soveltaa kaikkiin asioihin.

 

Ei jaksanu lukee, mutta jos sä kotona höpötät yhtä paljon kuin kirjoitat niin ei ihme, että menee huonosti.

 

Tota, taitaa miehelläsi olla aika paska duunipaikka kun täytyy kotona päteä ja kiukutella tai sitten se on äidin oma kullanmuru joka suuttuu jos kaikki ei tanssi sen pillin mukaan.

 

[QUOTE="aapee";29682147]Vähän tuli provosoitua. Oikeasti mies on kyllä välillä hauska ja mukavaa seuraa ja kokee jopa välillä olleen törkeä ja on joskus tyhjentänyt sen tiskikoneen kun olen ollut pois ja sanoi, että halusi olla mukava ja auttaa. Käy se myös kaupassakin yleesnä tekemässä ruokaostokset.

En muuten tässä enään olisi.[/QUOTE]

No onhan siinä sitten pajon hyvääkin... Eiku täh? Koita nyt hyvä ihminen miettiä miksi olet tuollaisen dominan kanssa.

 

Ei jaksanu lukee, mutta jos sä kotona höpötät yhtä paljon kuin kirjoitat niin ei ihme, että menee huonosti.

D Sen takia varmaan tän tänne vuolsin näin pitkästi, kun yritän pitää rauhan maassa ja olla hiljaa.

 

No onhan siinä sitten pajon hyvääkin... Eiku täh? Koita nyt hyvä ihminen miettiä miksi olet tuollaisen dominan kanssa.

Yritän opettaa sitä dominaa olematta domina. Nojoo...kyllä tästä on tehnyt mieli useasti lähteä. Mies ei halua erota, rakastaa ja lasten takia tässä varmaan myös olen. Välillä on hyvin tasaisia kausia, kun mies ei mitään sano. Oliskohan töissä nimenomaan vähän surkeeta ja kokee, että on epäonnistunut monessa asiassa.

 

Tota, taitaa miehelläsi olla aika paska duunipaikka kun täytyy kotona päteä ja kiukutella tai sitten se on äidin oma kullanmuru joka suuttuu jos kaikki ei tanssi sen pillin mukaan.

Ihan mahdollista. Tuo kullanmuru homma ei kyllä voi pitää paikkansa, kun enemmänkin äitinsä ollut välinpitämätön juoppo.

 

Meillä oli kovin samanlaista aiemmin. Nyt kun ollaan kateltu toisiamme 9 vuotta, alkaa olemaan aikalailla hioutuneita kumpikin. Mies ei enää välitä niin paljon, vaikka mä olen edelleen hyvin epäjärjestyksellinen, ja mä en puolestaan välitä, jos ja kun hän siitä joskus (huomattavasti harvemmin kuin ennen) sanoo. Mä olen mun miehelle painottanut sitä, että mä näen asiat eri tavalla kuin hän, eikä siihen auta vaikka hän miten mesoisi ja saarnaisi: mä en vaan näe sitä samalla tavalla. Mä en näe sitä sotkuna, jos keittiöntasolla on joitain tavaroita. Hän on huomannut, että se tosiaan on niin: jos me yhdessä siivotaan, niin mä oon oikeasti siinä ihan onneton: joo, osaan mä saada siistiä, mutta mun tapani siivota on liian rönsyilevä ja sen takia valmista ei meinaa tulla lainkaan. Mutta pidän kyllä huolen, että tiedän missä mikäkin tavara on, kaaoksen keskelläkin. Mies sensijaan on varsinainen tornado sille tuulelle sattuessaan, mutta hänellä ei ole sitten pienintäkään hajua että mihin hän on minkäkin tavaran siivonnut. Me ollaan kaikki erilaisia. Jos suurimmat ongelmat liittyy siihen, että teillä on eri näkemys siisteydestä, niin se on oikeastaan aika pieni ongelma. Ikävä sekin on, jos siitä pitää tapella, mutta jos oppii ymmärtämään sitä kumppaniaan (sekä sinä miestäsi että miehesi sinua), niin kummasti helpottaa. Tappeleminen on vaan niin tylsää touhua.

 

Voi kun ne miehet voisivat olla edes 6 kk kotona hoitamassa lapsia ja sitä kotia. Sittenpähän näkisi, että miten kaapit siivoontuu ja kaikki on tiptop-ordningissa. Olisiko teillä isällä mahdollisuus hoitovapaaseen? Näkisi sitten mitä kadehtii.

 

[QUOTE="kojootti";29682237]Meillä oli kovin samanlaista aiemmin. Nyt kun ollaan kateltu toisiamme 9 vuotta, alkaa olemaan aikalailla hioutuneita kumpikin. Mies ei enää välitä niin paljon, vaikka mä olen edelleen hyvin epäjärjestyksellinen, ja mä en puolestaan välitä, jos ja kun hän siitä joskus (huomattavasti harvemmin kuin ennen) sanoo. Mä olen mun miehelle painottanut sitä, että mä näen asiat eri tavalla kuin hän, eikä siihen auta vaikka hän miten mesoisi ja saarnaisi: mä en vaan näe sitä samalla tavalla. Mä en näe sitä sotkuna, jos keittiöntasolla on joitain tavaroita. Hän on huomannut, että se tosiaan on niin: jos me yhdessä siivotaan, niin mä oon oikeasti siinä ihan onneton: joo, osaan mä saada siistiä, mutta mun tapani siivota on liian rönsyilevä ja sen takia valmista ei meinaa tulla lainkaan. Mutta pidän kyllä huolen, että tiedän missä mikäkin tavara on, kaaoksen keskelläkin. Mies sensijaan on varsinainen tornado sille tuulelle sattuessaan, mutta hänellä ei ole sitten pienintäkään hajua että mihin hän on minkäkin tavaran siivonnut. Me ollaan kaikki erilaisia. Jos suurimmat ongelmat liittyy siihen, että teillä on eri näkemys siisteydestä, niin se on oikeastaan aika pieni ongelma. Ikävä sekin on, jos siitä pitää tapella, mutta jos oppii ymmärtämään sitä kumppaniaan (sekä sinä miestäsi että miehesi sinua), niin kummasti helpottaa. Tappeleminen on vaan niin tylsää touhua.[/QUOTE]

Olen lisännyt siisteyttä miehen takia, mutta mies ei vaan voi ymmärtää, jos minua ei haittaa joki asia, mikä hänestä haittaa. Ei ymmärrä, jos en koe yhtä lasia pöydällä hirveänä asiana.

 

Voi kun ne miehet voisivat olla edes 6 kk kotona hoitamassa lapsia ja sitä kotia. Sittenpähän näkisi, että miten kaapit siivoontuu ja kaikki on tiptop-ordningissa. Olisiko teillä isällä mahdollisuus hoitovapaaseen? Näkisi sitten mitä kadehtii.

Esikoisen kanssa olin jonkun aikaa töissä ja mies kotona ja hirveäähän siitä tuli. Olin se kodinhoitaja silti ja mulle valitettiin ja en olisi saanut yötöiden jälkeen nukkua pitkään <--nyt kyllä tuntuu jo vähän sairaalta. Tulin aamulla 7 kotiin ja olisi pitänyt herätä parin tunnin päästä lapsen kanssa. Mies oli kuulemma väsynyt. Valitti myös kun oli sekaista, kun olin vuorotöissä ja hän ei siivonnut, eikä laittanut ruokaa.

 

[QUOTE="aapee";29682251]Olen lisännyt siisteyttä miehen takia, mutta mies ei vaan voi ymmärtää, jos minua ei haittaa joki asia, mikä hänestä haittaa. Ei ymmärrä, jos en koe yhtä lasia pöydällä hirveänä asiana.[/QUOTE]

Mun tekniikkani nykyään on, että jos mies tulee pahalla päällä töistä ja päättää aukoa päätään jostain mitättömästä asiasta, niin mä olen hiljaa ja jatkan omia puuhiani. En provosoi, enkä provosoidu. Annan olla. Paras tapa keskustella näistä erimielisyyksistä on silloin, kun tilanne ei ole akuutti. Jos miestä niin häiritsee se juomalasi, niin hän voi itsekseen miettiä, että miksi se häntä niin paljon häiritsee? Kenen ongelma se on, jos häntä häiritsee tämä muki? No, sehän on hänen ongelmansa. JUOMALASI. PÖYDÄLLÄ. HUI KAMALA. Mies on hyvä ja tekee itse tälle ongelmalle jotain, ihan sillä samalla vaivalla se mukin liikuttaminen onnistuu kuin se valittaminen. Tai vastaavasti voi tehdä jotain sille korvien välissä olevalle ongelmalle, joka ajaa hänet kilahtamaan yhden lasin takia.

 

Voi kun ne miehet voisivat olla edes 6 kk kotona hoitamassa lapsia ja sitä kotia. Sittenpähän näkisi, että miten kaapit siivoontuu ja kaikki on tiptop-ordningissa. Olisiko teillä isällä mahdollisuus hoitovapaaseen? Näkisi sitten mitä kadehtii.

Peesi. Pitäisi olla pakollisena jokaiselle isälle olla vähintään kuukausi yksin vauvan kanssa kotona. Siinäpä avautuisi monen urpon silmät.

Laitapa ap vauva joskus yhdeksi päiväksi tai viikonlopuksi miehen hoitoon ja katsokaa sitten illalla yhdessä, kuinka paljon mies on saanut tehtyä myös kotitöitä.

 

[QUOTE="aapee";29682261]Esikoisen kanssa olin jonkun aikaa töissä ja mies kotona ja hirveäähän siitä tuli. Olin se kodinhoitaja silti ja mulle valitettiin ja en olisi saanut yötöiden jälkeen nukkua pitkään <--nyt kyllä tuntuu jo vähän sairaalta. Tulin aamulla 7 kotiin ja olisi pitänyt herätä parin tunnin päästä lapsen kanssa. Mies oli kuulemma väsynyt. Valitti myös kun oli sekaista, kun olin vuorotöissä ja hän ei siivonnut, eikä laittanut ruokaa.[/QUOTE]

Nyt ei kyllä sanat riitä... Siis. Oikeesti? Miten sä voit edes vahingossa kuvitella et toi olisi normaalia? Miten sä oot hyväksynyt tuollaisen vuosia? Miksi teit sen toisen lapsen? Joo, oon niin tyrmistynyt tosta tekstistä ettei vaan kykene edes kunnolla kirjoittamaan tai se mitä tekis mieli kirjottaa olisi painokelvotonta tekstiä. Eipä tässä voi kuin ihmetellä että mikä helvetti saa naiset elämään tollaisessa parisuhteessa?

Koska en muuta pysty sanomaan, niin kirjoitanpa tähän millainen on hyvä parisuhde, jos se vaikka vähän herättelisi. Hoidan itse kotona kahta pientä lasta ja mies on töissä. Kun mies tulee kotiin hän hoitaa lapsia tai tekee ruokaa, sen jälkeen lähdetään joko yhdessä tai mies menee ulkoilemaan lasten kanssa, että minä saan vähän hengähtää. Iltatoimet hoitaa useimmiten mies, minä teen kotitöitä enemmän, mutta mies osallistuu niihin myös ja jos pyydän jotain tekemään, tekee sen kyllä. Mies ei koskaan valita, jos kotitöitä on tekemättä, koska tietää että välillä on päiviä, kun hommia ei vaan saa tehtyä. Viikonloppuisin mies herää lasten kanssa, että saan kerrankin nukkua, kun hoidan vauvan yöherilyt. Mies kannustaa minua tekemään omia juttuja ja harrastamaan (harrastukseni sellainen, joka satunnaisesti vie päivän tai koko viikonlopun). Ja tässä vain ne mitä ensimmäisenä tuli mieleen, mieheni arvostaa ja rakastaa minua ja kertoo sen sanoilla ja teoilla joka päivä. Voin vain toivoa, että tämä herätteli sinua huomaamaan, miten kaameassa parisuhteessa ainakin kirjoituksesi perusteella elät. Sillä ainakin näin ulkopuolisena elämäsi kuulostaa ihan painajaiselta.

 

[QUOTE="aapee";29682261]Esikoisen kanssa olin jonkun aikaa töissä ja mies kotona ja hirveäähän siitä tuli. Olin se kodinhoitaja silti ja mulle valitettiin ja en olisi saanut yötöiden jälkeen nukkua pitkään <--nyt kyllä tuntuu jo vähän sairaalta. Tulin aamulla 7 kotiin ja olisi pitänyt herätä parin tunnin päästä lapsen kanssa. Mies oli kuulemma väsynyt. Valitti myös kun oli sekaista, kun olin vuorotöissä ja hän ei siivonnut, eikä laittanut ruokaa.[/QUOTE]

Teen nyt palstadiagnoosin: Miehesi on Vätys.

 

Mies kuulostaa olevan neuroottinen ja ehkä vähän häiriintynytkin. Harva sietää sellaista. Palaverin paikka käytössäännöistä. Muista, kaikki yleensä pahenee vanhemmiten.

 

Olen monta kertaa miehelleni ilmoittanut, että haluan erota. Mies on hyvä saamaan jäämään, osaa olla rakastava ja ihana noissa tilanteissa ja pyytää anteeksi. Joskus epäilin narsismia, sanoin siitä suoraan miehellekin. Tuon vuorotyön aikaan miehellä oli työttömyyden takia kai masennusta. Kun sai töitä niin oli hyvä kausi. Sillon mies sai jotenkin pyörrettyä pääni...tai ehdotti toisen lapsen tekoa. Tiesin haluavani sisaruksen tuolle ensimmäiselle. Jo raakausaikana alkoi taas ongelmat ja sinnittelin koska en pärjännyt raskaana ilman miestä.

Raskauden jälkeen on mennyt suht hyvin, lukuunottamatta noita juttuja. Ei niitä nykyän edes paljon tule, kunhan en pyydä häntä mitään tekemään. Kai se yksinolokin pelottaa eikä voisi yksin mihinkään sitten mennä.

 

Ymmärrän täysin mistä puhut, samantapaista ollut meilläkin ja juuri vaihtelevasti. En todellakaan ymmärrä esim. Cerinen kommenttia miksi edes tulla pätemään omalla elämällään ja hehkutuksellaan että miksi niitä lapsia on sitten edes tehty ja plaa plaa, eivät asiat koskaan ole noin yksinkertaisia ja jos ei todellakaan ole muuta kommentoitavaa tähän avun pyyntöön kuin ilkeily, voisi ensimmäisenä katsoa peiliin minkälainen narsisti rotta siellä päässä huutelee?

Sinulle tekstin kirjoittaja: miehesi kyllä käyttäytyy törkeästi, tärkeintä mitä voitkin asiassa tehdä on miettiä asiaa nyt niin, jaksatko sinä tätä, jos hyviä aikoja on enemmän ja rakkautta riittää, kannattaa huonoina hetkinä painella itse ovesta ulos ja tehdä heti selväksi ettei moista käytöstä siedä, vaikka sitten lapset mukaan ja sanoa kylmän viileästi heti mitä itse ajattelee, ei ainakaan kannata alkaa selittelemään miehelle mitään tai mielistelemään koska ainakin meillä se saa asiat aina vaan jatkumaan pahemmalla tavalla, selkeän viileä ilmoitus miehen käytöksestä ja vetäytyminen omaan kuoreensa on ainakin meillä saanut miehen heräämään omaan käytökseensä parhaiten ja pikkuhiljaa korjaamaan käytöstään. Ja todellakin pikku hiljaa! Käytöksen muutos on ihmiselle todella vaikeaa joten aikaahan se vie, jos tahdot jatkaa suhteessa, yritä eri tyylejä saada mies tajuamaan ja muuttumaan, mutta hetkessä se ei tapahdu tiedän ettei suhde välttämättä ole se tervein eikä minunkaan neuvoni, mutta jos rakastaa kannattaa aina sen eteen töitä tehdä, kunhan itse jaksaa. Jos ei jaksa, pärjäät varmasti myös yksin! Joten älä suhteeseen ainakaan jää yksinolon pelossa, Mannerheimin lastensuojeluliitolta saa halvalla lastenhoitajan jos yksinhuoltajana haluaa hetkisen omaa aikaa sekä yksinhuoltajana voi pyytää sossusta kodinhoitajan apua pelkäämättä mitään huostaanotto kysymyksiä. voimia sinulle kaikessa mitä koskaan teetkään ja päätätkään <3

 

Ymmärrän täysin mistä puhut, samantapaista ollut meilläkin ja juuri vaihtelevasti. En todellakaan ymmärrä esim. Cerinen kommenttia miksi edes tulla pätemään omalla elämällään ja hehkutuksellaan että miksi niitä lapsia on sitten edes tehty ja plaa plaa, eivät asiat koskaan ole noin yksinkertaisia ja jos ei todellakaan ole muuta kommentoitavaa tähän avun pyyntöön kuin ilkeily, voisi ensimmäisenä katsoa peiliin minkälainen narsisti rotta siellä päässä huutelee?

Miksi pilata elämänsä tuollaisella paskalla? Siis mikä on se syy, että heittää oman elämänsä hukkaan ja ennen kaikkea opettaa lapsilleen paskan isän ja parisuhteen mallin? Sen syyn voin etäisesti ymmärtää, että on jo niin sokea omalle tilanteelleen, ettei todellakaan enää kykene ymmärtämään että muunkinlaista voisi olla ja siksi vain sietää tilannetta kun uskoo, että samaa paskaa se olisi kuitenkin. Tai sitten ei vaan enää edes kykene pitämään miehen käytöstä epänormaalina kun on siihen jo niin tottunut. Tämä on ainoa järkevä syy sietää tuollaista minkä saatan keksiä ja juuri siihen syyhyn tuo minun kirjoitukseni yrittää tarttua. Herättää tajuamaan, että tuo ei jumalauta ole normaalia ja että on olemassa miehiä, jotka ihan oikeasti ovat hyviä isiä ja puolisoita.

Ehkä sinä pystyt taputtamaan päälle ja toteamaan kyllä se siitä, kun lapset kasvaa elämä on enää vähän vähemmän paskaa. Minä en pysty. Joka kerta kun luen tällaisen aloituksen koen ihan aitoa järkytystä siitä, miten joku voi elää tuolla lailla. Ja ihan aidosti toivon, että pystyisin herättämään kirjoittajan siitä todellisuudesta mihin hän on jumiutunut ymmärtämään, että ihan mihin tahansa ei elämää kannata tuhlata.

Jos se sinusta kuulostaa hehkutukselta, kannattaisi kenties katsoa peiliin. Jokainen kuitenkin vastaa itsestään ja omasta onnestaan. Jos oma elämä vituttaa, niin itse on ainoa joka sitä pystyy korjaamaan, ei kukaan muu sitä voi tehdä.

 

Mitäs jos katsoisit ja neuvottelisitte ajanjakson, jolloin sinä olet töissä (missä vaan kai aina jotain saa) esim. kolme kuukautta, ja mies on kotona hoitamassa kaiken, siis lapset ja kodin. Avaa tästä asiasta neuvottelu miehen kanssa, ehdota että ryhdyt tosissaan etsimään nyt äkkiä töitä heti kun imetys alkaa olla lopuillaan ja mies jäisi sitten kotiin.

Katso mitä tapahtuu.

 

En minäkään taputtele päälle että kyllä se siitä, neuvoinhan että kannattaa todellakin miettiä jaksaako koska muutos voi tulla hitaasti jos tulee ollenkaan. Eihän tuollaista paskaa kannatakkaan sietää, mutta parisuhdeasiat ovat aina monimutkaisia ja eroaminen vaikeaa, siksi en neuvona ymmärtänyt cerine tuota kommenttiasi, ei se niinkään herättelyä ollut vaan kehuskelua. Jokainen on todellakin vastuussa omasta elämästään, siinä kyllä olit oikeassa, mutta kaikilla ei käy sinun kaltaisesi onni että sitä saa mitä tilaa, vaan ihmiset myös voivat muuttua elämätilanteiden mukaan ja asiat mennä erilailla kuin ennen lasten hankintaa. En ymmärrä myöskään kommenttia miksi antaa paskaa isän roolia lapsilleen, koska totuushan on se että isähän se on eronkin jälkeen, ei se äiti sitä asiaa voi muuttaa.
Mielipide eroja, mutta myös turhaa väittelyä, joten hyvää jatkoa cerine myös sinulle, turhaan tässä kiistelemään alkaa muiden asioista

 

Herää kysymys oletko aina tehnyt kaikki miehesi puolesta siivonnut, kokannut, pessyt pyykit
ruuat laittanut etkä ole vaatinut mieheltäsi mitään.
Jos kaikki olet tehnyt aina etkä vaatinut mitään niin ei kai ne ukot tee mitään.
Oletko edes miehesi antanut hoitaa vauvaa.

Minä olen alusta asti vaatinut miestä tekemään osan kotihommista ja myös lapsen hoidosta.
Jos ei olisi osaansa tehnyt niin en kyllä olisi sellaisen paskiaisen kanssa.
Koettakaa saada nyt hommat sujumaan edes lasten tähden.

 

En minäkään taputtele päälle että kyllä se siitä, neuvoinhan että kannattaa todellakin miettiä jaksaako koska muutos voi tulla hitaasti jos tulee ollenkaan. Eihän tuollaista paskaa kannatakkaan sietää, mutta parisuhdeasiat ovat aina monimutkaisia ja eroaminen vaikeaa, siksi en neuvona ymmärtänyt cerine tuota kommenttiasi, ei se niinkään herättelyä ollut vaan kehuskelua. Jokainen on todellakin vastuussa omasta elämästään, siinä kyllä olit oikeassa, mutta kaikilla ei käy sinun kaltaisesi onni että sitä saa mitä tilaa, vaan ihmiset myös voivat muuttua elämätilanteiden mukaan ja asiat mennä erilailla kuin ennen lasten hankintaa. En ymmärrä myöskään kommenttia miksi antaa paskaa isän roolia lapsilleen, koska totuushan on se että isähän se on eronkin jälkeen, ei se äiti sitä asiaa voi muuttaa.
Mielipide eroja, mutta myös turhaa väittelyä, joten hyvää jatkoa cerine myös sinulle, turhaan tässä kiistelemään alkaa muiden asioista

Toki tilanteet muuttuvat elämässä ja hyvistä miehistä tulee ajan saatossa huonoja, mutta en ymmärrä miksi siihen suhteeseen jäädään ja katsellaan kun elämä valuu hukkaan. Usko pois olen useaan tällaiseen ketjuun vastannut eri tavalla ja antanut rakentavia neuvoja, mutta ne kaikuvat *aina* kuuroille korville. Aloittaja on aina liian alistunut omaan elämäänsä, että edes yrittäisi hakea muutosta, enemmänkin vertaistukea että samaa paskaa tämä on meillä muillakin. Ja juuri sitä haluaisin välttää, todella toivon, että AP saa jostain motivaatiota oikeasti muuttaa omaa tilannettaan. Jos joku sietää tuollaista käytöstä mitä AP:n mies harjoittaa, niin kyllä se on silloin herätyksen paikka. Tekstini voi ottaa kehuskeluna ja jäädä istumaan omaan paskaan parisuhteeseensa tai sitten oikeasti herätä tajuamaan, että jotain on muututtava ja sen muutoksen on lähdettävä itsestä.