[QUOTE="Aloittaja";23486599]Miehen puolesta työssäkäynti ei ole ongelma, vaan minun. Molemmat opiskellaan ja minä teen sen lisäksi viikonloput yötyötä, ja sen vuoksi pitäisi saada nukuttua päivät. Syksyllä tilanne onneksi muuttuu kun aloitan työt täyspäiväisesti, mies jatkaa opiskelua. Asumme tällä hetkellä pienessä kaksiossa, eikä ole varaa vielä muuttaa suurempaan. (Ja minulle todella olisi ongelma jos kotona touhuaisi kaksi pientä lasta kun yritän nukkua, itsekästä tai ei)
Mitään tapaamissopimusta ei ole heillä ikinä ollutkaan, kun mies eron jälkeen oli exän luona päivittäin katsomassa lapsia ja olivat muutenkin hyvissä väleissä. Kaikki muuttui kun minä tulin kuvioihin. Muutimme aika pian yhteen, eikä miehen ex sen jälkeen ole enää antanut tavata lapsia.[/QUOTE]
Tämän mimmin logiikka, äly ja moraali on niin sekaisin, että ei tilanne voi olla todellinen. Jos hän olisi lasten äiti, hän siis tällä logiikalla jättäisi lapset hoitamatta syksyyn asti - siis puoli vuotta taivasalla! Kun on itse äiti tai kun valitsee avopuolisokseen isän, kuuluvat lapset perheeseen. Lapset ovat osa perhettä myös silloin, kun vanhempi opiskelee, tekee yötöitä, seurustelee tai on väsynyt.
Kuules nyt, lapsia ei voi pistää sivuun siksi aikaa, kun itse keskittyy elämään. Ne on osa elämää.