Ahdistaa. Tuntuu että tästä ei tule mitään. Kun minä olen se mies, joka ei halua seksiä. Tai haluaisin kyllä haluta mutta kun en pysty. Minulla on maailman kaunein vaimo, nuoria ollaan ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Vaimo on halukas, mutta ahdistunut, kun seksiä on niin vähän.
No mikä mättää? Kai vissiin se, että isä herätti meidät yöllä ja hakkasi äidin ainakin kerran viikossa, joskus kerran päivässä, siitä lähtien kun olin noin 7-8 vuotias. 15-vuotiaana muutin askarteluvajaan, ettei tarvitsisi herätä ja pelätä niin paljon. Juu, ja ennen kuin joku moittii, niin kyllä, tottakai minä tunsin syyllisyyttä siitä, että jätin äidin ja pikkusiskot yksin mutta kun en vaan kestänyt enää. Anteeksi. Isä on iso mies ja heitteli meitä lapsia pitkin mäkiä ja runttasi oven ja seinän väliin kun tuli kiskomaan isää pois äidin kimpusta. Näen siitä edelleen, 36-vuotiaana, painajaisia.
Oi voi. Tämän kirjoittaminen on niin vaikeaa. Tuli itku, vaikka koitan olla vahva, vakuutella itselleni että se on taakse jäänyttä elämää, painolasti, jota minun ei tarvitse kantaa, ja tuska, jota minun ei varsinkaan pidä kuljettaa "isiltä seitsemänteen polveen".
Syy isän väkivaltaisuuteen oli aina sama: kun äiti ei anna. Isä ryyppäsi ja halusi seksiä, äidiltä ei herunut joten nyrkkiä naamaan. Ja sitten sai kuunnella kahden tunnin luennon miehen seksuaalisuudesta; siitä, miten miehen täytyy saada seksiä niin ja niin usein, muuten käy niin ja niin huonosti. Minä kuuntelin tai olin kuuntelevinani ja nyökyttelin, pysyttelin hereillä ainoastaan onnellisena siitä, että äiti sai silloin nukkua. Ja yö yön, viikko viikon, kuukausi kuukauden ja vuosi vuoden jälkeen minä vannoin itselleni, etten koskaan tekisi omalle vaimolleni samoin.
Minä menin rikki jotenkin, epäkuntoon. Minulle seksi merkitsee aina ensisijaisesti väkivallantekoa, toiseksi lasten hankkimista, kolmanneksi halujen tyydyttämistä. Rakkauden osoitukseksi minä en saa itseäni sitä mieltämään, vaikka kuinka yritän. Minä olen hellä ja romanttinen, otan huomioon, pidän hyvänä, hellin ja paijaan. Sängyssä koitan tehdä kaikenlaista. Supisen tuhmia juttuja, hieron hierontaöljyllä, hyväilen käsin, annan suuseksiä. Mutta minun täytyy olla aivan järjettömän kiihottunut että pystyn rakastelemaan. Mielessä täytyy olla jokin intensiivinen mielikuva, että voin keskittyä siihen, sillä jos erehdyn ajattelemaan sitä, mitä olen juuri tekemässä, se loppuu siihen paikkaan. Ei kovin romanttista.
Voi vaimo parkaa. Haluaisin antaa hänelle sen, mitä hän haluaa, mutta en tiedä kuinka pystyisin siihen. Olen koittanut puhua vaikeuksistani vaimon kanssa, mutta hän haluaisi, että olisin enemmän spontaani, joten asian vatvominen ei oikein sovi siihen. Asiasta keskusteleminen on hänelle todella vastenmielistä ja ymmärtäähän sen. Eihän sitä halua kuunnella toisen ruikutusta ja valitusta, kun haluaa parempaa seksiä. Edes joskus. En minäkään haluaisi valittaa. Minäkin haluaisin rakastella. Mutta kun en voi.
Enkä sitäpaitsi usko, että tämän tuskan vyöryttäminen hänen kestettäväkseen tekisi kovin hyvää suhteellemme. Vai mitä mieltä olette?