Mies ärsyyntyy kaikesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyllästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kyllästynyt

Vieras
Pikkusen on alkanut ärsyttää minuakin kun miehellä on kaikesta KOKO AJAN naama väärällään. Hermostuu lapselle esim. häntä pukiessa, hermostuu minulle jos joutuu kysymään apua vauvan hoitoon liittyvässä asiassa, raivostuu jos neuvon kysymättä. Päivät kuluu vaan hänen kiukkukohtauksiaan seuraten ja olen alkanut miettiä mitenkä kaikki tämä vaikuttaa lapseemme joka on vajaa 8kk. Hän nimittäin heittelee tavaroita ja lähtee paikalta vaikka tarvitsisin apua.

Onko kellään tullut vastaan moista ongelmaa parisuhteessa? Meillä on vasta tämä yksi lapsi ja kovasti haluaisin jatkossa lisää, mutta en tiedä viitsinkö viettää loppu elämääni tuollaisen äkäpussin kanssa. Viikonloppuisinkin kun haluaisin viettää hauskaa päivää vaikka kaupungilla perheen kesken, sielläkin mies alkaa kiukutella :( Taustalla vaanii lienee toinen ongelma eli se ettei hän halua harrastaa seksiä kanssani, tai ainakin niin olen sen tulkinnut. Säännöllisesti kyllä "vonkaan" mutta tuloksetta. :/ Voisiko kenties tästä johtua turhautuminen? Minkäs teet kun hän ei puhu eikä kerro mikä on vikana. Jos ehdotan illalla että juteltaisko niin hän tuumaa että ei jaksa nyt....

Mitä tässä nyt sitten tekis? :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.09.2005 klo 18:42 kyllästynyt kirjoitti:
Pikkusen on alkanut ärsyttää minuakin kun miehellä on kaikesta KOKO AJAN naama väärällään. Hermostuu lapselle esim. häntä pukiessa, hermostuu minulle jos joutuu kysymään apua vauvan hoitoon liittyvässä asiassa, raivostuu jos neuvon kysymättä. Päivät kuluu vaan hänen kiukkukohtauksiaan seuraten ja olen alkanut miettiä mitenkä kaikki tämä vaikuttaa lapseemme joka on vajaa 8kk. Hän nimittäin heittelee tavaroita ja lähtee paikalta vaikka tarvitsisin apua.

Onko kellään tullut vastaan moista ongelmaa parisuhteessa? Meillä on vasta tämä yksi lapsi ja kovasti haluaisin jatkossa lisää, mutta en tiedä viitsinkö viettää loppu elämääni tuollaisen äkäpussin kanssa. Viikonloppuisinkin kun haluaisin viettää hauskaa päivää vaikka kaupungilla perheen kesken, sielläkin mies alkaa kiukutella :( Taustalla vaanii lienee toinen ongelma eli se ettei hän halua harrastaa seksiä kanssani, tai ainakin niin olen sen tulkinnut. Säännöllisesti kyllä "vonkaan" mutta tuloksetta. :/ Voisiko kenties tästä johtua turhautuminen? Minkäs teet kun hän ei puhu eikä kerro mikä on vikana. Jos ehdotan illalla että juteltaisko niin hän tuumaa että ei jaksa nyt....

Mitä tässä nyt sitten tekis? :whistle:

kuulostaa kyllä kieltämättä aika pahalta..!!
sinua pistäisin miehen kova kovaa vasten ja vaatisit puhumaan avoimesti parisuhteestanne..

voimia sulle ja :hug:
 
Mä sanoisin samoin kuin tuo vieras yläpuolellani.. ei muuten mutta kun mulla itellä oli joskus aikoinaan säpinää erään miehen kanssa niin olin aivan samanlainen.. lisämausteena vielä kuskasin luuria mukanani koko ajan. tsemppiä sulle.. :flower:
 
Tulin surulliseksi kun luin noita vastauksia...Haluaisin kovasti tietää mikä todella on vikana. Toista naista en epäile, sillä sillä sitä en jotenkin voi uskoa miehestäni. Hän on nimittäin nössö jonka minä olen aikoinaan iskenyt. Vaikea kuvitella häntä lähestymässä ketään vierasta naista. Eikä hän juurikaan käy missään työajan ulkopuolella, enemminkin löhöilee vaan kotona. Joka tapauksessa hänen ottamansa etäisyys minusta loukkaa tosi syvältä.

Tänä iltana ajattelin vähän taas viritellä keskustelua, katsotaan miten käy...
 
mulla kans mies hermostuu tosi herkästi... ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, alussa se oli pahempaa. Jossain vaiheessa yritin keskustelemalla saada hänet ymmärtämään että mun ja hänen elämänsä on tosi hankalaa hänen turhan päiväisen hermostumisten takia. Keskustelu varmaan auttoikin ja tilanne ei ole enää niin paha. Hän ei ei enää mökötä hiljaa tai samalla tavalla loukkaannu.

Monesti tämä hermostuminen on sidoksissa stressiin työssä tms tai väsymykseen tai muihin murheisiin. Kun mies on luonteeltaan herkästi hermostuva, nämä asiat sit vaan lisäävät sitä taipumusta.

Onko sun mies ollut samanlainen ennen lapsen syntymää?

Mun mies siis tosiaan oli. Muakin harmittaa, että hän hermostuu herkästi lapselle esim pukiessa tai syöttäessä, mutta olen huomannut että tähän hermostumiseen liittyy myös paljon epävarmuutta hänestä itsestään että miten nyt toimia, pärjääkö, osaako, miten minä reagoin hänen toimintaansa "ongelmatilanteessa" jne. Usein se johtaa siihen että minä otan tilanteen hoitaakseni, vaikka tästä olen pyrkinyt tietoisesti eroon, sillä sehän ruokkii vain miehen vääränlaista käytöstä. Mitä enemmän kokemusta tulee, sitä varmemmaksi hän toivottavasti muuttuu. Lapsen kannalta en tiedä mitä ajattelisin. Usein pahoitan mieleni lapsen puolesta, mutta lapsi ei niinkään näytä reagoivan mitenkään isänsä tuittuiluun (lapsi on jo leikk-ikäinen).

Itse kärsin tästä piirteestä myös parisuhteessa. miestä saattaa ärsyttää jos olen jotenkin vaikka hänen edessään kun hän touhuaa keittiössä. On usein näistä asioista keskusteltu, ja mies on ehkä vähän parantanut tapojaan, välillä tulee taantumusta. Olen ajatellut että jossain määrin tämä on luonteen piirre ja sen takia sitä ei voi kauheasti muuttaa. Tiuskiminen ja muu sellainen on hänen tyylinsä, ja olen yrittänyt hyväksyä sitä tiettyihin rajoihin asti varsinkin sellaisissa tilanteissa joissa on jossain määrin ymmärrettävää että hän on hermostunut. Vaikeaa se välillä kyllä on, varsinkin kun itse hermostuu ihan erilaisista asioista kuin mies.

Toisaalta pidän tällaista käytöstä kypsymättömyytenä, mies oli elänyt kauan yksinään epämääräisissä olosuhteissa ennenkuin aloimme olla yhdessä ja kolmekymppisenä voi olla hieman vaikeaa sopeutua... Hänellä ei ollut koskaan ollut läheistä ihmissuhdetta jossa olisi joutunut ottamaan toisen huomioon tai joku olisi kertonut miten kuuluu käyttäytyä, paljon olen joutunut hänelle opettamaan, mikä on ollut todella raskasta... Tämä kypsymättömyys olisi sinänsä parempi vaihtoehto kuin tuo luonteenpiirre, luonnettahan on tunnetusti vaikea muuttaa mutta mieskin saattaa jossain vaiheessa aikuistua ;)

Meillä ei nyt ole ollut sellaista ongelmaa, ettei mies olisi halunnut seksiä. Vaikeita aikoja on toki ollut, jolloin puhuminen ei ole onnistunut eikä seksi ole kiinnostanut kumpaakaan, mutta parisuhteessa monen edistysaskeleen edellytys on hyvä keskusteluyhteys. ei se hetkessä synny eikä painostamalla mutta rohkaisen sinua kuitenkin yrittämään. kannattaa puhua miehelle enemmän niin että miltä sinusta tuntuu hänen käytöksensä, miten se sinuun vaikuttaa jne, kuin mäkättämällä että miksi sä aina oot tollainen jne. Se ei todellakaan ole aina helppoa varsinkaan jos vastapuoli ei ole kovin vastaanottavainen mutta rohkaisen sua silti yrittämään, ja tiedän mistä puhun, tämän kommunikoinnin suhteen oman kokemuksen perusteella. Kun asioista saa puhuttua ja paineet poistuvat, alkaa se seksikin taas maistumaan...

En haluaisi sanoa, että miehelläsi olisi joku toinen, jos kerran hän ei viivy reissuillaan ylimääräistä ym. Sinä hänet parhaiten tunnet. Tämä käytös voi ihan hyvin johtua siitäkin, että hänellä on paineita töissä tai isyyden suhteen tai jotain muuta. Mun miehellä oli yhdessä vaiheessa ongelmia työpaikalla, koskaan hän ei suostunut kertomaan mitä se oli, vetosi vain vaitiolovelvollisuuteen, mut luulen että hän oli mokannut jotenkin eikä uskaltanut sitä myöntää mulle, ja silloin meillä oli aika vaikeaa. Näin miehestäni että häntä vaivasi jokin, oli hermostunut, ja olla möllötti vain. Tilanne helpotti kun työt loppuivat. Toistan nyt varmaan itseäni, mutta monesti olen siis huomannut näiden edellisten lisäksi, että pikkuasioista hermostumisen taustalla on jokin muu asia jota mies ei osaa/saa sanottua ääneen. Esim jos mies hermostuu likaisesta ruokapöydästä, häntä voi oikeasti harmittaa vaikka taloudellinen tilanne. se on tietysti kumppanille hirveän raastavaa, jos joutuu arvailemaan, tulkitsemaan. tuntuu kuin pitäis pikkulapsen kiukuttelua sietää. eli jossain määrin tulee myös vastuun kantaminen ja vastuunottaminen painamaan mieltä, musta ainakin tuntuu että mun pitää olla perheen selkäranka, vaikka mielestäni sen kuuluisi olla mies. tällaisen tuittuilijan rinnalla on raskasta elää, tiedän sen.

Sinun täytyy nyt syvemmin miettiä tilannetta ja koittaa saada mies avautumaan. Täytyy miettiä suhteen hyviä ja huonoja puolia ja sitä kuinka paljon on valmis panostamaan minkäkin eteen. Mutta sen voin luvata, että tuskin tuollainen tuittuilu hetkessä ohi menee... toivoa on enemän jos hän ei aina ole ollut samanlainen. nyt monen ikävän vuoden jälkeen voin sanoa vihdoinkin, että meillä menee parisuhteessa varmaan paremmin kuin koskaan tähän asti, mieskin on vähän kypsynyt, asioista pystytään paremmin keskustelemaan ja riidat selvitttämään helpommin, mutta työtähän se on vaatinut, ja olen tyytyväinen tällä hetkellä että en luovuttanut silloin kun oli kaikkein vaikeinta...

mulla on nyt kiire, joten tekstistä tuli varmasti sekavaa, mutta halusin kuitenin vastata sulle. toivon, että sait jotain lohtua ja rohkaisua mun kokemuksista. Voimia sinulle, ja toivon todella että tilenne teillä tasaantuu ja asiat alkavat sujua paremmin! :hug: Olisi kiva jos vaikka tähän ketjuun kirjoittaisit miten asia on edennyt... =)
 
Miehelläsi on jokin kriisi, mutta ei välttämättä itse sitä vielä tiedosta. Häntä varmaan ahdistaa oma itsensä. Pääsisittekö kahdestaan esm.2 tunniksi ulos pois kotoa? Saisitte hetken olla ja jutella ilman lapsen läsnäoloa. Ja on helpompi jutella,kun ei ole kotona. Voimia sinulle :hug:
 
Meillä tämä miehen kiukuttelu, huutaminen ja toisaalta passiivisuus kaikissa kotiasioissa johti ensin parisuhdeterapiaan, sitten miehen psykiatrikäyntiin ja lopulta juuri tapahtuvaan eroon. Terapeutti summasi, että kyseessä on jotakin syvempää kuin narsismi tai kypsymättömyys - kyseessä on siis pitkälti miehen luonne, persoona. Hänellä on eri arvot kuin minulla, ja vedämme koko ajan eri suuntiin. Siis kun meille syntyi lapset, minä sopeuduin mielelläni perheen tuomaan rytmiin ja vaatimuksiin, kun mies taas ei kykene muuttumaan, koska ei koe siihen tarvetta. Niinpä hän sitten ahdistuu, kun häneltä vaaditaan ja toivotaan asioita. Minulla meni tosi pitkään, ennen kuin osasin laskea irti, ennen kuin ymmärsin, että toisen muutosta on turha odottaa. Ja senkin terapeutti sanoi, ettei pidä syyllistää itseään parisuhteen epäonnistumisesta, miehetkään kun eivät kulje tarra otsassa, josta näkisi millainen hän on isänä tai 10 vuoden kuluttua. Toivottavasti kaikki me löydämme oman polkumme, ja meillä on rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä, niin että voimme itse (ja siinä samalla muukin perhe) hyvin.
 
KIITOKSIA KAILLE KIRJOITTANEILLE!

Kiva kuulla että on muitakin jotka painivat tällaisten ongelmien kanssa. Emme edelleenkään ole saaneet puheyhteyttä avatuksi. Olen kyllä ottanut ärtyisyyden puheeksi useana päivänä ja hän on luvannut skarpata. Seksin suhteen ollaan täysin "pattitilanteessa", en saa minkäänlaista vastakaikua aloituksilleni. Miestäni ei voisi vähempää kiinnostaa minun koskettaminen (en kaipaa ainoastaan seksiä!) tai ainakin siltä se tuntuu. En todellakaan tiedä mitä voisin tehdä. Mieheni antoi ymmärtää että sitten voisimme taas jatkaa seksielämäämme kun tyttö muuttaa omaan huoneeseen (eli kunhan muutamme isompaan asuntoon). Minustakin tuntuu että tuo ärsyyntyminen on mieheni luonnetta ja sen on kyllä ollut olemassa aina mutta ei niin paljon kuin nyt. Mutta haluttomuutta en kertakaikkiaan osaa selittää millään. Voiko stressiin aina vedota? Luulisi että MIES haluaa?!?
 
Koeta keskittyä vähän aikaa vain itseesi ja vauvaasi ja jätä mies vähemmälle huomiolle (siis ajatuksissasi). Katso miten elämä sitten sujuu. Ja ilmoittele kuulumisiasi.
 
Kyllästynyt, mun piti oikein miettä 2 kertaa kun luin sun tekstis, että onko se mun omani. Noh, meillä AIVAN samanlainen tilanne, tosin lapsi pari kk vanhempi... Tää on ihan kamalaa ja toi seksihomma..tosi raskaalle tuntuu, kun siitäkin pitää aina riidellä :'( Meillä lapsi viihtyy kieltämättä paremmin meidän sängyssä, ei olla saatu opetettua sitä vielä omaan sänkyyn, jonka takia ei ainakaan voi vielä siirtää omaan huoneeseen. Tosin en usko, että se mitenkään oikeasti auttais, lapsen läsnäoloon on vaan niin helppo vedota, kun ei muutakaan keksi..

Mä oon enemmän kun tosissani pohtinu eroa. Myös parisuhde terapiaa oon yrittäny ehdottaa, mutta mieshän ei tietenkään halua kumpaakaan. Tuntuu, että hakkais päätään seinään, jos jotain yrittää parantaa :headwall:

Usein oon miettiny, että millasen perhekuvan lapsi saa, kun kasvaa.Säästäsinkö itseäni ja lastani, jos ottasin ja lähtisin..? Mutta jollain tasolla sitä niin toivois, että ois joku muu ratkaisu ja asiat sais jotenkin taas kuntoon...Onkohan se ihan utopistinen ajatus :ashamed: ??
 
"eivoiollatotta" Oletteko olleet kauan yhdessä?

Meillä tulee tosiaan 10v. kohta täyteen. Hyvä neuvo tuo että keskittyisin enemmän itseeni ja vauvaan. Niin aion tehdä, sillä mulla on enää pari kuukautta äippälomaa jäljellä ennen töihin paluuta. Haluan nauttia siitä ajasta miehestä huolimatta. Katsotaan miten onnistuu...

Tämän kirjotti siis entinen "kyllästynyt" :wave:

 
Mulla oli tuollainen mies(ensimmäisen lapseni isä). Kuulostaa tosi tutulta, mutta seksin kanssa tuli ongelmia vasta kun mies jäi kiinni vieraista(ihan oma juttunsa).
Ajattelin vain tulla kertomaan, että olo oli aivan MAHTAVA kun sain viimein revittyä itseni suhteesta irti. Vasta eron jälkeen tajusin millaista elämä oli oikeastaan ollut.
Jatkuvaa varpaillaan oloa kun ei tiedä mistä toinen tulistuu, asioitten "silottelua" niin ettei ärsyttäisi, jatkuvaa seuraamista niin että voi sännätä apuun(jos vaikka suuttuu lapselle), hyssyttelyä julkisilla paikoilla ettei nolaa huutamalla ja yleensä kaikkien hankalien tilanteiden ennaltaehkäisemistä hikiotsalla. Jokainen päivä meni pilalle toisen kiukuttelusta, se menikö se aamusta vai lähempänä iltaa yritin vaikuttaa.

Erottua meni jonkin aikaa ennenkuin tajusin, että voin elää itseäni ja lastani varten. Tämä elämä onkin minun! Kuulostaa varmaan vähän hoopolta, mutta niin oleellinen osa jokapäiväistä elämää yhtäkkiä poistui kun ei kokoajan tarvinnut stressata.
Tajusin, että nyt VAIN MINÄ ITSE olin vastuussa omasta onnellisuudestani ja siitä miten iloinen päivä milloinkin oli. En ollut enää toisen kiukuttelujen armoilla, en ollut enää toisen pahan olon likasanko tai terapianyrkkeilysäkki.

Nyt elän uudessa parisuhteessa joka on paaaljon terveempi. Toki toisella on huonotpäivänsä ja niitä täytyy sietää. Eikä miehelläni ole loputtoman pitkä pinna.
Nyt kuitenkin MINÄKIN uskallan joskus hermostua(vau!) ja muutenkin tuntea omia tunteitani rehellisesti ilman, että kokoajan ajattelen toisen tunteita, en eläkkään pitääkseni toisen ihmisen tyytyväisenä.
Minun kohdalla ero oli tosi hyvä juttu!
 
Onko tullut mieleen että miehellä voisi olla se paljon ihmetelty ja puhuttu synnytyksen jälkeinen masennus. Se nimittäin aiheuttaa tuota haluttomuutta ja ärtyisyyttä. Lääkärillä käynti voisi helpottaa.
Tietoa masennuksesta voi lukea sivulta www.tohtori.fi/masennusklinikka/index.php3 .
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.09.2005 klo 19:36 kuttura harmaana kirjoitti:
Onko tullut mieleen että miehellä voisi olla se paljon ihmetelty ja puhuttu synnytyksen jälkeinen masennus. Se nimittäin aiheuttaa tuota haluttomuutta ja ärtyisyyttä. Lääkärillä käynti voisi helpottaa.
Tietoa masennuksesta voi lukea sivulta www.tohtori.fi/masennusklinikka/index.php3 .

Heippa taas kaikille!
Eipä olla meillä enää niin ärtyneitä kun puhuttiin asiasta ja mies on luvannut skarpata! :) Miehen haluttomuuden nostin kanssa pöydälle, sillä se todella kalvaa mua. Mies vaan totes että ei ole viimeaikoina mikään seksiin liittyvä kiinnostanu pätkäänkään. Se on kyllä huomattu...En voi olla ahdistelematta häntä kun olen oikeasti jo aika puutteessa. Vuosi on kohta vierähtänyt ja alle 5 kertaa on touhuiltu.

Mutta tuon masennuksen suhteen saatat "kuttura" olla oikeassa. Satuin näkemään kun mieheni teki netissä jotain testiä ja ruksi vastaukseksi "kyllä" kysymykseen "Onko sinulla synkkiä ajatuksia esim. koskien itsemurhaa?" Rupesi pelottamaan! Mitenkähän saisi ukon lääkärille? Uskaltaisko puhua neuvolassa? Meillä on kyllä kauhean mukava neuvolantäti...

Lapseen kun olen viime ajat keskittynyt, elämä on ollut ihan jees. Kaipa jatkan samaa rataa?
 
Meillä oli sama tilanne jokunen vuosi sitten, selvisi sitten pidemmän päälle että mies oli kyllästynyt minuun ja harkitsi eroa. Saattaa olla että oli ihastunut johonkin muuhunkin vaikkei ollut suhdetta kuitenkaan.

Sanoin että erotaan sitten ja mies alkoi miettimään mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Alkoi näkemään vaimonsa ja nykyisen elämän hyvät puolet nopeasti kun luuli menettävänsä kaiken. Nyt ollaan taas oikein onnellisia.

Kai se tottumus tosiaan syö kyvyn rakastaa?
 

Yhteistyössä