Meillä piiskaa antaa vaimo. Esim. viime lauantaina olimme Ikeassa. Väsyin kulkemiseen, odotteluun. Osoitin mieltäni. Vaimoni seisahtui, kääntyi minuun päin, se tietty katse olman sanoja, ja asia tuli selväksi. Olin hiljaista poikaa. Kotona jännitys alavatsassa, tuntien odotus, minä aivan hiljaisena, milloin? Illalla, kun lapset olivat ulkona, hän sanoi: alakertaan. Minä laskeudun aina portaat edellä. Haen hänen nahkavyönsä kaapista. Se on meillä aivan tietty vyö ja tietyssä paikassa. Menen saunan oleskelutilaan ja riisun housut alas ja polvistun lattialle. Meillä ripitys kuunnellaan aina polvillaan ennen piiskausta. Kun kipu yltyy, mutta piiskaus vain jatkuu syleilen ja ehkä suutelen hänen jalkojaan. Vapisen kauttaaltaan, pyydän anteeksi uudestaan ja uudestaan. Sitten piiskaus loppuu. Olen valtavan hengästynyt ja painan kasvojani ja suutani rakkaan vaimoni jalkoihin. Hän antaa minun toipua siinä hetken ja nousen ylös vasta hänen kehoituksestaan ja luvallaan, ottaa minut housut kintuissa syliinsä, lohduttaa ja hyväilee, ja hengitykseni muuttu huohotukseksi ja joudun valtavan kiitollisuuden ja seksuaalisen kiihkon tunnekuohuun. Rangaistus jatkuu odotuksella, milloin tapahtuu sovintoseksi. Se odotus voi jatkua pitkäänkin, vuorokauden tai kaksi, ja se on valtavan positiivisen enrgian latautumisen ja kiihkon aikaa ja jatkuvaa erektiota, mutta olemme keskustelleet että kaikki itsetyydytys ja laukeaminen on kielletty. Kun vaimoni vihdoin koskettaa minua ja antaa minun koskettaa häntä, yhdyntä on sanoinkuvaamaton ja poikkeuksellinen, piiskauksen jälkeen tunnen että hän ottaa minut, on minun aina silloin minun päälläni, käsittelee tietyllä tavalla ja silloin minä olen passiivinen ja hän aktiivinen. Tämä tuo hämmästyttävää intensiivisyyttä ja sensitiivisyyttä avioliittoomme ja laukaisee riidat ennen kuin ne ehtivät alkaa. Löysimme tämän 15 vuotta jatkuneessa avioliitossa pikkuhiljaa omien luontaisten taipumustemme kautta, kun olimme niille avoimia ja alkuvuosien repivät riidät, joihin liittyi aina pakahduttavia tunnelatauksia ja joiden purkautuminen jäi helposti jälkikäsittelemättä, ovat nyt täysin poissa. Jo silloin vaimoni oli parisuhteemme auktoriteetti, ja avoimeen tapaansa teki mutkattomasti melko alusta pitäen selväksi, että edellytti minulta tottelevaisuutta. Se yksinään ei kuitenkaan poistanut riitoja ennen kuin vaistonvaraisesti veimme keskinäisen luonneroolijakomme luonnolliseen johtopäätökseensä. Kunnioitamme toisiamme toisin ja syvemmin kuin avioliiton alkuvuosina ja esimerkiksi mustasukkaisuus on poissa. Jokaisella parisuhteella, jokaisella perheellä, on oma historiansa ja selvitymistarinansa tai haaksirikkoväylänsä. Tämä on pelkistetysti kuvattuna meidän mahdollisuutemme, joka tuntuu sopivan meille. Toisilla on toinen tie. On aina kuitenkin kiinnostavaa nähdä onnistuneita parisuhteita, koska niistä kuvastuu ulospäinkin pakottamaton avoimuus elämälle ja ulkopuoliselle maailmalle, ja aavistus suhdetta kantavasta elämänvoimasta ja ihastuttavasta myönteisestä keskinäisestä "salaisuudesta", mikä se kenelläkin onkaan! Hieno keskustelupalsta tämä, kiitos ja onnepotku teille kaikille, kunnioittakaa joka tilanteessa itseänne, niin elämä alkaa siitä.