Mielipideketju lasten kasvatuksesta ;)

"northern soul"
Tuosta olen eri mieltä, että Suomessa vietäisiin ns. laitoshoitoon eli isoihin päiväkotiryhmiin myöhään! Yksivuotiaita siellä on yllättävän paljon. Ulkomailla käytetään aupaireja, nannyja jotka hoitelevat lasta perheen kotona mikä on täysin eri asia mielestäni.
Aikamoista mutua taas. Olen ollut toissa paivakotien vauvaryhmissa Englannissa. Nuorimmat tulee 3 kk:n ikaisina.

Lastenhoitajat kotona ovat aika pienen eliitin saatavilla. Mina laskin, etta mun palkkaaminen kustansi perheelle 3500 euroa kuussa.
 
Perhepeti/oma sänky:

Kannatan kultaista keskitietä. Meidän mukeloilla on pienestä asti ollut oma sänky, mutta aluksi ja välillä myöhemminkin nukkuneet meidän sängyssä. Kyllä nuo on tervetulleita kömpimään viereen aamuyöstä, mutta herkkäunisena tarvitsen oman tilan johon nukahtaa omassa rauhassa.

Imetys/korvike:

Kultainen keskitie tässäkin. Imetys on luonnollisestikin hieno asia ja sitä kannattaa yrittää niin pitkään kuin suinkin pystyy, mutta kaikki eivät pysty ja kyllä sekä äidin että lapsen jaksaminen menee tissimaidon edelle. Omalla kohdalla en ottanut asiasta liiemmin stressiä vaikka olisinkin halunnut imettää pidempään molempia poikia. Kyllä ne molemmat oli pari kuukautta täysimetyksellä niin parempi sekin kun ei mitään :)

Alle 3-vuotiaan hoito: Suosisin varmaankin pph:ta jos saisi valita. Mutta eipä se pk:kaan mikään maailmanloppu varmaan olisi. Tämä ei niin läheisesti koske itseä koska meillä mukulat on voineet olla kotona.


Rivari/omakotitalo: Aika paha. Ehkä se rivari sitten.

Vauvanvaatteet: käytettynä oon hommannut suurimman osan. Sit tietty äitiyspakkauksesta tulleet ja mitä nyt jotkut sukulaiset ostaneet lahjoina uusia vaatteita. Ite en oo varmaan uutena ostanut mitään noille, no ehkä jostain superalennuksesta. :)
 
"piiku"
Perhepeti, jos sellaiseksi lasketaan pinnasängystä tehty "sivuvaunu" (eli toinen laita on irti ja pinnasänky kiinni vanhempien sängyssä). Ei tarvitse pelätä kierähtävänsä lapsen päälle, mutta silti pystyy nukkumaan lähellä eikä tarvitse nousta sängystä imettääkseen.

Mielummin imetys kuin korvike, hyödyt suuret sekä äidille että lapselle. Aina se ei kuitenkaan onnistu, joten korvike on ihan hyvä vaihtoehto siinä tapauksessa.

Vaatteita ostan enimmäkseen käytettynä mutta välillä myös uusia. Jos tämä nyt jotenkin kasvattamiseen liittyy.

Asuisin ja kasvattaisin lapseni mieluummin maalla kuin isossa kaupungissa. Paras vaihtoehto on kuitenkin nykyinen pieni hieman yli 20 000 asukkaan kaupunki, jossa on hyvien harrastusmahdollisuuksien lisäksi omaa tilaa ja rauhaa.

Karkkipäivää ei ole ainakaan vielä 3v:llä. Silloin tällöin herkutellaan jälkkäreillä, mutta useimmiten herkkuna toimii marjat ja hedelmät.

Voisin kuvitella palkitsevani lapsen hyvästä koetuloksesta, mutta en mitenkään järjestelmällisesti. Huonoista en kuitenkaan moittisi, vaan mietittäisiin yhdessä miten asiaa voitaisiin korjailla.
 
mä...
Perhepeti/oma sänky vauvalle
- perhepeti

Imetys/korvike
- riippuu täysin tilanteesta. Joskus imetys, joskus korvike.

Alle 3-vuotiaalle pk-hoito/pph
- ehdottomasti pk. Alle 3v. ei pysty kertomaan, jos pph kohtelee kaltoin.

Rivari hyvällä alueella/omakotitalo huonommalla alueella
- rivari, olen mukavuuden haluinen ja omakotitalossa on paljon enemmän työtä

Vauvanvaatteet kierrätettyinä/uusina
- kummatkin käy

Maaseutu/pieni kaupunki
- pieni kaupunki, jotta palvelut ovat lähellä ja enemmän tapahtumia. Mutta ei maaseutukaan ehdoton ei ole, jos nyt ei aivan korvessa ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja missää;30735245:
Kerro missä Suomessa löytää narkkarialueen? Olen asunut pk-seudulla ei niin hyvämaineisessa lähiössä lapsen kanssa. Ei ollut narkkareita naapureina.
Tämä.

Nykyisellään asun hirveen huonomaineisessa lähiössä. Jos mä astun ovesta ulos ja kävelen kakskyt askelta, niin mä olen hirveen arvostetulla omakotialueella.

Ne ongelmat tuppaavat keskittymään tohon asemanseutuun. Kukas ny parisataa metriä viittis kävellä nukkumalähiön puolelle vain haastaakseen riitaa ja aiheuttamaan ongelmia?

Asuit ny mis vaaan, niin jos naapurin kans et tule toimeen, niin se on aina ongelma.
 
Maaseutu vs. kaupunki: Molemmissa on tietysti omat hyvät ja huonot puolensa. Kaupungeissa on juuri nuo kulkuyhteydet hyvät, paljon valinnanvapautta harrastuksille ja muulle toiminnalle, mahdollisesti enemmän kavereita ja seuraa jne. Huonoina puolina saasteet, rikollisuus/turvattomuus ja suuri liikenne. Maaseudun huonoina puolina toki vastaavasti, että harrastuksia/toimintaa on vähemmän, samoin ihmisiä ja välimatkat pidempiä. Maalla plussaa on luonnonläheisyys ja etenkin lapsilla suurempi reviiri kuin kaupungissa. Mikäs sen ihanampaa lapselle kuin ulkoilla todella laajalla alueella turvallisesti ja itsenäisesti. Kaupunkiympäristö on liiankin virikkeellinen ja "tehty".
 
Vastailempa kun tylsää miten meillä.

Perhepeti ekat kuukauden käytössä (helpompi yösyöttöjen aikana), sitten siirtyi omaan sänkyyn ja välillä nukkuu vieläkin meidän sängyssä (reilu 1v nyt)

Imetys ehdottomasti parempi. Ei tosin meillä onnistunut kunnolla joten korviketta sai heti alusta jonkun verran lisäksi ja myöhemmin kokonaan (silti kannatan imetystä)

Päiväkoti, koska pph vain yksi vastuussa lapsesta. Kuullut liikaa huonoja tarinoita pp hoitajista. Meillä tosin ei varmaankaan mene hoitoon ollenkaan alle 3v.

Rivari. Ei se asumismuoto mun mielestä ratkase mitään vaan se alue millä asuu.

Me muutettiin "landelta" (pk seudulla silti, mutta kaukana kaikesta), lähemmäs sukulaisia hyvälle alueelle kaupunkiin. Edellisessä paikassa oli ihanan rauhallista, joten pienen lapsen kanssa siellä olisi ollut mun mielestä tosi mukava asua. Ei voi oikein muuta positiivista sanoa kuin että kaupat yms. paljon lähempänä. Vastikekkin nousi tuplana..
 
"KKK"
Saisinko mielipiteenne seuraavista kasvatusväittämistä?
1) lapseni ei kannata hankkia työpaikkaa, ammattia tai korkeakoulutusta --erityisesti jos ei selvinnyt edes kasvatustieteiden opinnoista, hänen kannattaa esitellä taituruuttaan kertomalla, kuinka lastenvaatteiden ostaminen on kasvattamista
2) lapseni kannattaa saada lapsia henkilön kanssa, jonka hän on tuntenut joitakin viikkoja
3) lapseni kannattaa julistautua äidiksi noin päivän kuukautisten jäätyä pois
4) lapseni kannattaa kuvitella, että joitakin viikkoja sitten tavatun poikaystävän rahat ovat myös hänen rahojaan
5) lapseni ei tarvitse muistaa, että vielä hetki sitten päti palstalla mm. mielikuvitussuhteesta mormonimieheen, koska eihän kasvatuksella ole mitään henkisen tasapainon kanssa tekemistä
6) lapseni kannattaa olla niin tyhmä, että tulee keskustelupalstalta kysymään, miten saisi taksirahat töihin (HUOM: Lastenkotiin kasvattamaan), kun on ryypännyt kaikki rahansa.

Onkohan tolle kasvatussuuntaukselle jotakin nimeä vrt. vaistovanhemmuus...? Täten ristin sen H9-läisyydeksi, HG:91n ja mies anteeks 9mmm rakkauslapsen mukaan. Onnea!
 
nojaah
Hirveän pitkät välimatkat perheillä toisiinsa, vähän harrastuksia, vähän nuorison ja lasten palveluita kuten nuorisotaloja yms.
Me asutaan kohtalaisen landella, kehä 3 ulkopuolella kuitenkin ;) Noh, peltoa ja metsää on lähettyvillä ja muutama hevostilaakin löytyy kävelymatkan päästä. Eli todennäköiseti ainakin kaupunkilaisen mielestä siis landella.

Kolme lasta löytyy, ikähaarukka 4-9v. Esikoinen on harrastuksissa 4krt/vko + pelit, keskimmäinen 3krt/vko + pelit. Ei-harkkailtoina ja viikonloppuisin on usein meillä lasten kavereita tai omat muksut jossain. 5km säteellä saa harrastaa monipuolisesti aina ratsastuksesta lätkään ja musiikkikoulusta taidekerhosta taekwondoon ;)
 
nojaah
No jos lapsi haluaa vaikka taitoluistelun, tenniksen, golfin, ihan sama minkä aloittaa niin etkö voi myöntää, että kaupungissa todennäköisemmin se on mahdollista? Ja nyt joku toope sanoo, että voin minä kuskata sitä lasta sinne 50km päähän joka vko, mutta eihän se ole sama asia!
Golf-kenttiä on täällä landella 10km säteellä useampi :D Oma esikoinen kävi viime kesällä 8vuotiaana suorittamassa green cardin. Kuinka monta golf-kenttää sielä kaupungissa olikaan?

Myönnän toki, että kaupungissa on enemmän paikkoja, missä harrastaa. Mutta se ei suinkaan ole aina helpompaa ;) Esimerkiksi oma 7v pelaa lätkää, harkat aina kotihallilla 5km päässä meiltä. Eli siis todella lähellä. Harkka-aikataulun tietää monta kuukautta etukäteen ja harkka-ajat on laspiystävälliset. Mitä kuullut olen, niin esim. Helsingissä saat harkka-aikataulun tietoon parin viikon syklissä ja harkka voi olla missä tahansa Helsinkin jäähallilla. Pitäjänmäellä asuessa ei ole kenties kovinkaan helppo kuskata se lapsi Vuosaaren jäähallille.... Eli monipuolista, mutta ei aina helpompaa.
 
LaMamanMorbid
Mielipideketju my ass. 9 sivua silkkaa vääntöä.


No mä nyt sanon kuitenkin sen mun mielipiteen.

Perhepeti ok niin kauan kun se toimii eli kaikki saa nukutuksi.
Imetys ok niin kauan kun se riittää ja kun ei niin sosetta/velliä/korviketta napa pullolleen.
Alle 3-v. päivähoito ok jos on pakko, jos vanhemmat/vanhempi kotona niin harkintaa saa käyttää lapsen edeun varmistamiseksi, kiitos!
Kämppä sieltä missä VANHEMMAT sen haluavat/saavat. Paikka voi olla mikä vaan ja siihen sopeudutaan.
Vauvanvaatteet kierrätettynä. Niihin on turha satsata rahallisesti.
Kaupunki ja maaseutu, molempi parempi, ihan missä vanhemmat haluavat asua ja missä on mahdollista asua. Elämää on kaikkialla, jopa ulkomailla. :xmas:

Ja hei SÄ...juuri sinä siinä. SÄ saat hoitaa hommas miten sulle sopii parhaiten, se ei oo multa pois. OK? :hug:
 
Perhepeti: Miten kukin parhaiten nukkuu. Toinen pojista nukku useemmin vieressä, kuin toinen, pienempi kömpii vieläkin öisin viereen, tervetuloa vaan, niin kauan, kuin äitin/isän vierus kelpaa.

Imetys vs. korvike: Aina parempi, jos pystyy imettämään, mutta oishan se kaikille hyväksi, jos vauva jois pullostakin. Vanhempaa imetin 3kk ja sitäkin vähän osittain, nuorempaa taas puol vuotta lähes täysimetystä ja osittainkin 9kk ikään saakka. Maitoa tuli niin reilusti, että myös minun poissaollessani lapsi sai ainoastaan rintamaitoa, tuskin korvikkeella ois yhtään huonompi lapsi tullu.

Alle 3-vuotiaan hoito: En oikeen osaa sanoa, riippuu missä ne parhaimmat hoitajat on. Yks hyvä kokemus pph, 2 huonoa, 1 hyvä kokemus ryhmiksestä, 1 huono ja nyt ovat vuoropäiväkodissa (yli 3 vuotiaita) ja oon ollu todella tyytyväinen, sinne varmaan laittaisin jos ois mahollista niin alle 3-vuotiaankin.

Asunto
Mä en muuttais huonolle alueelle, enkä kyllä mieluusti rivitaloonkaan, mikä on huono alue, niin sitäkään ei oo kukaan määritellyt. Okt menis kaiken edelle, mutta pakon eestä asun tällasessa rivarin ja kerrostalon välimuodossa tällähetkellä.

Maaseutu/kaupunki: Ehdottomasti maaseutu, niin kauan, kuin töitä vaan löytyy. Mä asun pienessä kunnassa, mutta silti täällä on kaikki palvelut ja harrastusmahdollisuudet jalkapallosta, jääkiekon kautta lentopalloon ja kaikki 3km säteellä (poislukien jääkiekko, lähin halli on 10km päässä, muttei mahdoton matka kuitenkaan.) Ulko-ovesta ku menee pihalle, niin löytyy samanikäistä lasta aina tossa ulkoilemassa jne, jotta emmä ny sanois, että se kaupunki nii kauheesti paljon parempi paikka olis. Ainiin ja mein tulevalla koululaisella on koulumatkaa 1km, niin mun kotoota, kuin isänsäkin kotoa, että kauheen on pitkät välimatkat meillä täällä maaseudulla.
 
"Päikky"
Jännä homma että tässä ketjussa melkein kaikki suosivat pk:ta, mutta päivähoitoketjuissa yleensä kilvan ylistetään pph:ta. Mistäköhän johtuu? Ja itse olen myös pk:n kannalla, tykkään siitä että siellä ne hoitajat on oikeasti lapsia varten ja siivoukset ja ruoat tekee joku muu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja missää;30735245:
Kerro missä Suomessa löytää narkkarialueen? Olen asunut pk-seudulla ei niin hyvämaineisessa lähiössä lapsen kanssa. Ei ollut narkkareita naapureina.
No ihan tässä meidän kotikaupungissakin on paikkoja joihin ei kannata muutta, vaikka onkin varsin hyvämaineinen ja idyllinen kaupunki. Tietyt kadot ja talot ovat rauhattomia, niihin on jostain syystä (liekö kaupungin vuokra-asunnot syy) kasautunut ongelmaisia, on väkivaltaa, alkoholia, jne. Joten sellaiseen en muuttaisi. Ja kummasti nämä jutut tuntuvat kasautuvan tiettyihin kaupunginosiin, niihin joissa on halpoja vuokrakämppiä tarjolla.

Toki näilläkin alueilla on hyviä taloja ja niissä viihdytään. Nyt kysymys olikin mielipiteestä. Joten edelleen. En muuttaisi alueelle jossa esim pitää perata joka kerta leikkipuisto huumeneulojen varalta ennenkuin lapsen päästää sinne leikkimään. Tai jossa poliisin hälytystehtävät ovat joka viikon riemu. Tai jossa humalaiset ovat ensimmäinen vakionäky aamulla töihin lähtiessä. Tai jossa en uskaltaisi antaa koululaiseni ulkoilla kavereiden kanssa.

Olen asunut talossa josta naapuri haettiin poliisin ja pippurisumutteen voimin pois, kävi vielä puukon kanssa poliisin päälle. Joten ei enää uudelleen, eikä etenkään lasten kanssa. Ja ns. hyvän alueen valitsemalla voi jo hieman näitä episodeja karsia. Mutta toki aina ei valinnanvaraa ole, silloin asutaan siellä missä voi ja eletään sen mukaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
[QUOTE="Päikky";30737277]Jännä homma että tässä ketjussa melkein kaikki suosivat pk:ta, mutta päivähoitoketjuissa yleensä kilvan ylistetään pph:ta. Mistäköhän johtuu? Ja itse olen myös pk:n kannalla, tykkään siitä että siellä ne hoitajat on oikeasti lapsia varten ja siivoukset ja ruoat tekee joku muu.[/QUOTE]

Hyvin moni on ollut sitä mieltä, ettei mikään ulkopuolinen hoito ole ihanteellinen alle 3v. Mutta sitten on sanonut, että jos on pakkotilanne (niin kun meidänkin perheessä voi tulla) olisi valinta pk, näköjään monilla huonoja kokemuksia(?) tai ennakkoluuloja perhepäivähoidosta. Mulla olisi samanlainen ennakkoluulo päiväkodin hoitajista pienten ryhmässä, jotka vaihtelevat vaippoja/ruokkivat/pukevat/riisuvat yms liukuhihnalla vauvoja :D Eikä sielläkään ole kollega samassa tilassa aina katsomassa miten joku kyllästynyt hoitsu tekee sen perushoidon lapselle - eikä sen ikäinen osaa kertoa.


Kallistuisin itse ihan 100-0 pph:n kannalle ja poikaystäväkin sanoi, että jos töihin haluan lähteä niin pieneen hoitopaikkaan lapsi.Kaikkeen varmaan täytyy varautua :)
 
[QUOTE="northern soul";30735211]Aikamoista mutua taas. Olen ollut toissa paivakotien vauvaryhmissa Englannissa. Nuorimmat tulee 3 kk:n ikaisina.

Lastenhoitajat kotona ovat aika pienen eliitin saatavilla. Mina laskin, etta mun palkkaaminen kustansi perheelle 3500 euroa kuussa.[/QUOTE]

Tarkoitat nannyja? Aupairit ovat suositumpia ihan kaikkien yhteiskuntaluokkien keskuudessa ainakin keski-euroopassa, joskus aupair hoitaa myös siivouksen jolloin siivoojaa perhe ei erikseen tarvitse, mutta useimmiten siivooja silti käy. Ihan keskiluokkaisissa, tavan perheissä!!!
 
Mä ajattelen, että tuossa maaseutu vs kaupunki-asiassa lapsi ja teini ovat ihan eri asia vertailun kannalta. Mielestäni usein lapselle on hyväksi kasvaa maaseutumaisessa kasvuympäristössä, jossa on paljon luontoa ja mahdollisuuksia liikkua ja leikkiä itsenäisesti, joutumatta pelkäämään liikenteen vaaroja. Kaupungissa harva lapsi voi kovin pienenä ihan vapaasti kavereiden kanssa ulkoilla. Totta kai tämäkin riippuu paljon alueesta, onhan kaupungeissakin niitä luonnonläheisiä, rauhallisia alueita. Teinit näen sitten ihan eri kannalta: heille se kaupungissa vapaammin liikkuminen ja harrastusmahdollisuudet voivat olla tärkeitä. Mä asuin lapsuuden ja nuoruuden Turun lähellä sijaitsevassa 6000 asukkaan kunnassa ja se oli ihan täydellinen kasvuympäristö, koska meillä oli yhteisöllinen rivitalonaapurusto, jossa kaikki perheet olivat tekemisissä keskenään ja vahtivat toistensa lapsia, mulla asui useita parhaita ystäviä naapurissa jne. :)
 
Niin. Minä imetin kaikkia kolmea lastani. Onnekseni tuli maitoa, yhden kanssa imetys loppui aiemmin kuin olin suunnitellut, pari kuukautta mentiin korvikkeilla.

Aina ei mene asiat niinkuin aikoo.

Nukuin perhepedissä, tai välillä mallia minä ja imetettävä lapsi. Muille perheenjäsenille oli toisenlainen nukkumaratkaisu. Kaikki voittivat, jokainen nukkui paremmin. Kukaan ei litistynyt kuoliaaksi.
Yksikään lapsi ei mennyt pilalle perhepedistä, eikä enää isoina ole viereen pyrkimässä.

Rivitalossa asumme, puolihämärää lähiötä. Vastapäätä rich bitches ja toisella puolen mamut ja narkkarit. Välissä tasapainoilemme.

Turvallisen varhasilapsuuden silti mielestäni näillä hoodeilla saivat. Tässä tasapainoillaan onko sitten turvallinen teini-ikä

Alle 3-vuotiaana en vienyt hoitoon lapsista ketään. Nuorin joutui 3-vuotiaana päiväkotiin, ei ollut ajatusta PPH, stä koska samassa ketjussa kulki 5. 5v, joka siirtyi seuraavana syksynä pk-n eskariin. Vanhin lapsista vallan vailla varhaiskasvatuksellisiä virikkeitä. Ihminen tuli, sosiaalisin lapsistani.


Enkä tiedä, teinkö näissä mainitsemissani oikein vai väärin, vai sekä että. Ja olisiko , jos jonkun olisin toisin tehnyt tullut lapsista toisenlaisia.

Lasten kanssa asiat ei mene aina suunnitelmien mukaan, itse ei olekaan se unelmoimansa ihanneäiti, vaan rajallinen ja raadollinen. Lapset eivät ole aina kilttejä ja kuuliaisia. Elämä ei ole prinsessasatua, ainoastaan totta. Elämänmakuista.


Siinä toivossa, että nuo ihmiseksi kasvavat elän, Itsensä ja toiset hyväksyviksi, suvaitsevaisiksi ja suurisydämisiksi. Riittävän vapaiksi ja itsenäisiksi ja että säästyisivät kylmältä maailmassa.


( tälläinen pitkästä aikaa tänne kurkistavan kirjoitus )
 
"sipsi"
Niin. Minä imetin kaikkia kolmea lastani. Onnekseni tuli maitoa, yhden kanssa imetys loppui aiemmin kuin olin suunnitellut, pari kuukautta mentiin korvikkeilla.

Aina ei mene asiat niinkuin aikoo.

Nukuin perhepedissä, tai välillä mallia minä ja imetettävä lapsi. Muille perheenjäsenille oli toisenlainen nukkumaratkaisu. Kaikki voittivat, jokainen nukkui paremmin. Kukaan ei litistynyt kuoliaaksi.
Yksikään lapsi ei mennyt pilalle perhepedistä, eikä enää isoina ole viereen pyrkimässä.

Rivitalossa asumme, puolihämärää lähiötä. Vastapäätä rich bitches ja toisella puolen mamut ja narkkarit. Välissä tasapainoilemme.

Turvallisen varhasilapsuuden silti mielestäni näillä hoodeilla saivat. Tässä tasapainoillaan onko sitten turvallinen teini-ikä

Alle 3-vuotiaana en vienyt hoitoon lapsista ketään. Nuorin joutui 3-vuotiaana päiväkotiin, ei ollut ajatusta PPH, stä koska samassa ketjussa kulki 5. 5v, joka siirtyi seuraavana syksynä pk-n eskariin. Vanhin lapsista vallan vailla varhaiskasvatuksellisiä virikkeitä. Ihminen tuli, sosiaalisin lapsistani.


Enkä tiedä, teinkö näissä mainitsemissani oikein vai väärin, vai sekä että. Ja olisiko , jos jonkun olisin toisin tehnyt tullut lapsista toisenlaisia.

Lasten kanssa asiat ei mene aina suunnitelmien mukaan, itse ei olekaan se unelmoimansa ihanneäiti, vaan rajallinen ja raadollinen. Lapset eivät ole aina kilttejä ja kuuliaisia. Elämä ei ole prinsessasatua, ainoastaan totta. Elämänmakuista.


Siinä toivossa, että nuo ihmiseksi kasvavat elän, Itsensä ja toiset hyväksyviksi, suvaitsevaisiksi ja suurisydämisiksi. Riittävän vapaiksi ja itsenäisiksi ja että säästyisivät kylmältä maailmassa.


( tälläinen pitkästä aikaa tänne kurkistavan kirjoitus )

Moikka :) :)

Juu, sen minä olen lapsenkasvatuksessa oppinut, että omien suunnitelmien mukaan menee tuskin mikään - loppupeleissä, jälkikäteen ajatellen. Kunhan sillä hetkellä, kun kulloinenkin asia on ajankohtainen, toimii parhaansa mukaan ja hyvässä tarkoituksessa. Se riittää :)

Tuo kohta aikuinen on ollut satatuhatta helpompi tapaus kun itse teininä olin. Täräkkä luonteeltaan, mutta oikeudenmukainen. Asioista, joista oma äiti kanssani varmasti huolehti, en ole joutunut huolehtimaan lainkaan.

Ja vielä, tärkein mielestäni, ulkoisilla asioilla ei juurikaan ole merkitystä. Muu merkitsee enemmän. Ja oikeaa tapaa ei ole olemassa, eikä väärää. Kunhan lasta ei tahallaan vahingoita.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Toi on jo naurettavaa kuittailla raskaana olevalle parisuhteen lyhyydestä. :D Eiköhän ensisijaisesti kannata ajatella, että yritetään pitää suhde kasassa eikä lähtökohtaisesti jo manata, ettei se kuitenkaan toimi. Ei ap varmasti ole ensimmäinen maailmassa, joka tulee raskaaksi lyhyen suhteen aikana. Kyllä minäkin pitäisin lapsen, jos raskaaksi tulisin sellaisessa tilanteessa.
 
Toi on jo naurettavaa kuittailla raskaana olevalle parisuhteen lyhyydestä. :D Eiköhän ensisijaisesti kannata ajatella, että yritetään pitää suhde kasassa eikä lähtökohtaisesti jo manata, ettei se kuitenkaan toimi. Ei ap varmasti ole ensimmäinen maailmassa, joka tulee raskaaksi lyhyen suhteen aikana. Kyllä minäkin pitäisin lapsen, jos raskaaksi tulisin sellaisessa tilanteessa.
mutta sinä uskot toistuvasti ja epäilemättä kaiken mitä tänne kirjotellaan.
:headwall:
 

Yhteistyössä