Mielipideketju lasten kasvatuksesta ;)

sustako valikoimaa ja virikettä täytyy olla ja paljon että kelpaa? ei se laps sen onnellisempi ole monen leffateatterin keskellä kun sen yhden joka löytyy maaseudulta.
Susta tulee kuva että oot kasvanu joko todella pikkuhikiällä jossa ei oo mitää muuta kun pari taloa. Tai sitte suurkaupungissa jollon että osaa mitenkään nähdä muuta kun sen että piträä olla paljon sitä ja tätä ja tota.
Olen asunut sekä suht pienessä kylässä että kaupungeissa. Nää on näitä eroavaisuuksia ihmisten välillä, ei tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin. :) Meidän perhe haluaa kaupungissa asua, mutta minua ei kiinnosta eikä haittaa miten muut perheet toimivat. Olen perustellut näkemykseni yllä eri näkökannoista miksi kaupunki on meidän valinta.
 
Ap:ta aivan selvästi ärsyttää, että kaikki maaseudulla asuvat eivät olekaan masentuneita, epäsosiaalisia, syrjäytyneitä nörttejä vaan ihmisillä oikeasti on hyvä elämänlaatu, sosiaalista elämää, harrastuksia, ollaan iloisia jne. :D Ja ihan vapaaehtoisesti asutaan täällä! :D :D :D
no niimpä. Itse olen kasvanu maalla ja kaupungissa. Nykyään työnpakosta kaupungissa. Sitä kaupunkilapsuutta en kaipaa. Enkä tätä kaupunkia. Me lähdemme täältä heti kun tilanne sen mahdollistaa. Onnellinen lapsuus sielä maalla eikä tosiaan kökätty kotona epäsosiaalisina, elettiin täyttä elämää,oli tilaa elää ja liikkua. Kaupunkiin 20km ja kylällä kaikki peruspalvelut sekä harrastuksia. Erikoisempaa haluavat kävi kaupungissa. Tuokin todella vilkas ja villi ipana on aivan eri lapsi maalla ollessaan kun täällä kaupungissa. Semmosen kasvupaikan hälle tahdon tarjotakin.
 
Olen asunut sekä suht pienessä kylässä että kaupungeissa. Nää on näitä eroavaisuuksia ihmisten välillä, ei tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin. :) Meidän perhe haluaa kaupungissa asua, mutta minua ei kiinnosta eikä haittaa miten muut perheet toimivat. Olen perustellut näkemykseni yllä eri näkökannoista miksi kaupunki on meidän valinta.
jotenkin sili intät vain sitä omaa kantaasi ja leimaat maalaiset joksikin jotka eivät elä onnellisina ja toimivaa elämää. Maalaiset kato osaa muutakin kun pelata netissä ja asua 50km päässä kaupungista.
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood
"sipsi"
Mie viihdyn myös täällä hieman syrjemmässä :) Täällä on asuttu ihan lapsen pienestä ollessa saakka. Toki on jouduttu kuskaamaan, sitä en kiellä, mutta nykymaailmassa en esim. pikkukoululaista mielellään ainakaan illempana busseissa kavereille/ kavereilta kyydittäisi - mieluummin hakisin. Mutta ei kai tämä niin mustavalkoista ole.

Muutenkin olen huono tekemään pitkän ajan suunnitelmia. Tyttö taisi olla kolme, kun tänne kylille muutettiin, ja en minä silloin vielä osannut ajatella harrasteita tai toisen asteen opintoja. Ainahan sitä voi taas muuttaa muualle jos tilanne niin vaatii. Tekemistä ja kavereita on aina ollut, ja harrastanut on aktiivisesti viimeiset kymmenen vuotta. Ei täällä asuminen ole estänyt mitään. Toki ei nyt aivan korpiloukossa asuta, naapureitakin on näkösällä.

En nyt muista kaikkia alkuperäisiä kysymyksiä, ja ne ei minulle ajankohtaisia ole, mutta päiväkodin puolesta liputan - omien hyvien kokemusten vuoksi.
 
Ja..oma sänky tai perhepeti kunhan kaikki nukkuvat hyvin. Omani oli vieressä ekat 5kk.
Imetys toki parempi mutta korvike sitte jos ei onnistu, kunhan saa vauva ruokaa.
Pph pienelle jos on pakko hoitoon laittaa.
Vaatteita kierrätin paljon ja kierrätän edelleen.
Ja maaseutu elinympäristönä.
 
"Minka"
Sinun kannattaa yrittää ymmärtää, että ihmisillä on mielipide-eroja ja jokainen perhe punnitsee asioiden eri puolet joka tapauksessa omien arvojen ja lähtökohtien kautta. Ei sen, mitä joku tuntematoman sanoo netissä. Tämä on vain keskustelua tärkeistä aiheista, ja itselleni varsin ajankohtaisista. Asiat voivat riidellä, mutta eivät ihmiset. Menet minne tahansa tässä maailmassa niin tulet törmäämään erilaisiin näkemyksiin, hyvin perusteltuihin ja huonosti perusteltuihin. Keskustellessa ei pidä ottaa henk.koht sitä, ettei mielipiteet kohtaa ja syyttää toista suvaitsemattomuudesta.
Kyllä, ymmärrän hyvin sen että ihmisillä on mielipide-eroja. Minähän itse peräänkuulutin hieman enemmän sitä suvaitsevaisuutta.. Tämän keskustelun perusteella sinä annat vaikutelman siitä, että ajattelet sinun mielipiteidesi olevan ne ainoat oikeat. Puhut selkeästi asioista, joista sinulla ei ole omaa kokemusta (kuten tuo paikkakunta kysymys, lisäksi yleisesti lasten kasvatus) Tällöin kannattaisi kuunnella hieman avoimemmin mitä toiset sinulle kertovat, eikä tyrmätä toisten kokemuksia omien näkemystesi tieltä.

Eikö sinua yhtään häiritse se, että tämä ketju tuntuu keskittyvän tuon sinun kakaramaisen käytöksesi ympärille? :)
 
HippuTAR
Sulla on hieman ikävä tapa jäädä jankuttamaan. Et jotenkin ymmärrä lukemaasi ja sisäistä asian pointtia. En ole kieltänyt, etteikö elämää voisi olla maalla ja lapsiperhe jopa viihtyä siellä, mutta on tosi harvinaista että siellä olisi yhtä paljon valinnanvaraa, yhtä hyvät julkiset yhteydet ja että kaupungilla olisi lapsille tarjota vähemmän viihtyisiä ajanviettopaikkoja mitä kylällä.
"Kaupunki, koska siellä on enemmän elämää, tekemistä ja vaihtoehtoja ihan kaikessa ja parempi elämänlaatu kun jossain landella. Enkä halua lapsesta mitään nörttiä, jonka harrastus ja ainoa sosiaalinen kontakti ulkomaailmaan on nettipelit"

"Hirveän pitkät välimatkat perheillä toisiinsa, vähän harrastuksia, vähän nuorison ja lasten palveluita kuten nuorisotaloja yms."

"Nuorisotalo oli vain yksi esimerkki. Ylipäänsä kaupungilla on lapsille tekemistä, kun on harrastuksia ja kaupungilla hengailupaikkoja enemmän eikä tarvitse kylän deekujen kanssa istua jossain kylän ainoassa kahviossa. En tykkäisi, että oma lapsi joutuisi jossain hikisissä kylän pitäjässä viettämään nuoruuttaan ja ainoa mikä siellä todennäköisesti rupeaisi teininä kiinnostamaan olisi ryyppääminen, kun muuta kiinnostavaa ei ole."

"Lapset siellä eivät saa yhtä hyvää elämää yleisesti ottaen mitä kaupungissa. Enhän minä kiellä, ettetkö sinä voisi nauttia ja viihtyä siellä, mutta tässä oli puhe perheistä ja lasten parhaasta."

Tossa yllä noita sun väittämiä. Aikalailla noista saa sen käsityksen että maalla lapsista kasvaa vain juoppoja erakoituneita nörttejä, kaupungissa tosi fiksuja sosiaalisia ja liikunnallisia yksilöitä.

Maalla on huonompi julkinen liikenne, vähemmän valinnanvaraa harrastuksissa ja ajanviettopaikkoja vähemmän, noi kaikki on ihan totta. Mutta mikset sit alunperin sanonu niin? Eikä noi asiat tarkoita suinkaan että maalla elämänlaatu olisi sen huonompi kuin kaupungissa.

Eikä täälä deekut notku kahviois, jos sinne yrittäisivät majoittua niin saisivat äkkilähdöt. Deekut ei juurikaan notku edes kapakas vaan kyllä ne ovat jossain omissa oloissaan.
 
"Bella"
No jopas on aiheet.

Perhepeti/oma sänky vauvalle
- Oma sänky niin kaikki voivat nukkua rauhassa.

Imetys/korvike
- Imetys jos maitoa tulee. Korviketta silloin kuin maitoa ei tule. Mitä sitä tyhjistä tisseistä imettää.

Alle 3-vuotiaalle pk-hoito/pph
- Se kumpi sattuu olemaan lähellä kotia. Autottomana ei voi viedä minne tahansa hoitoon. Pitää keretä töihin ajoissa.

Rivari hyvällä alueella/omakotitalo huonommalla alueella
- Rivari hyvällä alueella. Pääsee helpommalla.

Vauvanvaatteet kierrätettyinä/uusina
-Molempia koska ei kaikkea välttämättä löydä käytettynä.
 
Mutta tuosta konsolinkäytöstä: olin täällä maalla yksillä tuotekutsuilla, esittelijä ihasteli kun emäntäperheen lapset olivat ulkoilleet jossain pulkkamäessä tms., heillä isossa kaupungissa kun lapset tykkäävät kuulemma pelata tietokonepelejä vapaa-ajallaan.

Mutta eiköhän tuo riipu ihan vanhemmista.
 
"Bella"
Mutta tuosta konsolinkäytöstä: olin täällä maalla yksillä tuotekutsuilla, esittelijä ihasteli kun emäntäperheen lapset olivat ulkoilleet jossain pulkkamäessä tms., heillä isossa kaupungissa kun lapset tykkäävät kuulemma pelata tietokonepelejä vapaa-ajallaan.

Mutta eiköhän tuo riipu ihan vanhemmista.
Pelaaminen riippuu lapsesta ja vanhemmista. Mun teini on aina ollut ulkona kavereiden kanssa. Pelejä ei harrasta paljo mitään.
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood ja Echo
[QUOTE="Minka";30733557]Kyllä, ymmärrän hyvin sen että ihmisillä on mielipide-eroja. Minähän itse peräänkuulutin hieman enemmän sitä suvaitsevaisuutta.. Tämän keskustelun perusteella sinä annat vaikutelman siitä, että ajattelet sinun mielipiteidesi olevan ne ainoat oikeat. Puhut selkeästi asioista, joista sinulla ei ole omaa kokemusta (kuten tuo paikkakunta kysymys, lisäksi yleisesti lasten kasvatus) Tällöin kannattaisi kuunnella hieman avoimemmin mitä toiset sinulle kertovat, eikä tyrmätä toisten kokemuksia omien näkemystesi tieltä.

Eikö sinua yhtään häiritse se, että tämä ketju tuntuu keskittyvän tuon sinun kakaramaisen käytöksesi ympärille? :)[/QUOTE]

Miten niin minulla ei ole kokemusta eri paikkakunnissa asumisesta ja lasten kasvatuksesta? Nyt taidat puhua väärälle henkilölle.

Ja siinä ei ole mitään kakaramaista, että kertoo mielipiteensä suoraan aiheista jotka otin esille. Sitä pyysin muiltakin ja sitä kutsutaan keskusteluksi.
 
Miten niin minulla ei ole kokemusta eri paikkakunnissa asumisesta ja lasten kasvatuksesta? Nyt taidat puhua väärälle henkilölle.

Ja siinä ei ole mitään kakaramaista, että kertoo mielipiteensä suoraan aiheista jotka otin esille. Sitä pyysin muiltakin ja sitä kutsutaan keskusteluksi.
säähän ootat ensimmäistä lastasi?

Elon laskuopin mukaan sulla ei sillon voi olla juurkaan kokemusta lasten kasvatuksesta
 

Yhteistyössä