Mielettömän pitkä vuodatus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raunioilla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

raunioilla

Vieras
Vaikeasta suhteesta lopullisesti eroon? Kohtalotoverit, apua?

Olin yksinhuoltaja, mutta kaikki oli ihan ok viimein. Tapasin netissä miehen, joka oli kiltti, lapsirakas, rauhallinen, lähes alkoton ja hänellä oli elämänhallinta kunnossa. Hän kävi töissä, raha-asiat olivat mallillaan, huolehti vanhemmista lapsistaan ja välit eksään olivat sopuisat. Olin aivan ihmeissäni, koska olin elämässäni lähinnä törmännyt vain vastuuttomiin, päihderiippuvaisiin miehiin isästäni lähtien.

Tätä iloa ei sitten kauaa kestänytkään. Kun mies pääsi sisään perheeseeni alkoivat salakavalasti äkkipikaiset huudot ja raivokohtaukset (joita mies ei vieläkään myönnä olevan), rahaongelmat (menetin muutamana vuonna 15 000e), työttömyys ja täydellinen arvaamattomuus miehen menoissa eli poistui suuttuessaan aina yöhön palaten vuorokausien kuluttua. Alkoholin käyttö lisääntyi ja seksistä tuli todella painostavaa. Aloin pelätä miestä todella.

Kaikki "miesten hommat" jäivät minun kodissani hoitamatta. Mies lupasi hoitaa, muttei riitojen vuoksi niitä tehnytkään. Itse en oikeasti riitoja edes ymmärtänyt, koska ne lähtivät epäloogisuuksista, vaikka olin kuinka varovainen. Minä halusin sitten yrittää hoitaa lämmitys-, auto-, remonttiasioita, muttei minulla ollut niihin lupaa. Mies haukkui ja solvasi, etten saisi nujertaa hänen itsetuntoaan hoitamalla asioita, jotka kuuluisivat hänelle. Yritin pärjätä ypöyksin ilman mitään apua. En uskaltanut enää nähdä kavereitakaan, koska mies haukkui heidätkin ja taisi olla mustasukkainenkin heistä.

Hain apua jo hyvin varhaisessa vaiheessa, tosin ensin siihen, miksen kelpaa kenellekään. Mieskin sanoi, että mene terapiaan, että oppisit käyttäytymään paremmin. Eihän minua kukaan jaksaisi, olen niin vaikea.

Hain apua myös turvakodista, jossa olen käynyt säännöllisesti juttelemassa nyt. Haluan elämäni takaisin ja haluan olla lasteni kanssa onnellinen, enkä haukuttu, kaikkeen syypää hirviö. Olen ottanut välimatkaa mieheen reilusti.

Nyt mies on sitten hakenut itselleen terveydellisiä, fyysisiä diagnooseja diagnoosi toisensa jälkeen ja viestittelee minulle, kuinka on vakavasti sairas ja siksi on voinut niin huonosti ja kohdellut minua huonosti, vaikka toisaalta ansaitsenkin sen, koska olen niin vaikea ja minun kanssani on pakko riidellä. Yksikään diagnoosi ei ole mikään tavaton, vaan tyypillisiä, iän mukanaan tuomia kuluma- ym. vaivoja sekä kohonnutta verenpainetta. Itselläni on huolia ihan tarpeeksi, enkä jaksa enää miestä taakkanani. Hän syyttää minua, että hylkään hädän hetkellä, en näe vikoja itsessäni, olen masentumalla pilannut kaiken jne. Hän väittää olleensa se rakastava osapuoli, mutta saaneensa minulta vain paskaa niskaan. Itse en yhtään käsitä, miten se rakkaus on näkynyt. Mies väittää halunneensa perhettä ja perhe-elämää, mutta minulta hän on halunnut vain naisellisia palveluita ja rahaa, mitään perhe-elämän viettämistä ei ole koskaan ollutkaan! Miehellä menee lasten kanssa pinna, hän ei syö lasten kanssa samassa pöydässä, lapset häiritsevät aikuisten asioita jne.

Mies lupasi aikanaan jo hakea henkiseen puoleenkin apua, mutta ei koskaan sitä tehnyt. Hän on ilmoittanut että jos terapiassa tulee tällaiseksi kuin minä nyt, niin hän ei todellakaan koskaan tule henkiselle puolelle apua hakemaan.

Hän kirjoittelee viestejä, joissa kertoo vielä löytävänsä rakkauden ja olevansa onnellinen viimein, kun pääsee tunkeutumaan himokkaaseen lihaan. Hän laittaa yöllä viestejä, kuinka lähtee yöhön ja olemme lopullisesti historiaa. Sitten hän kuitenkin tavatessamme ihmettelee, kun en halaa ja olen outo. Hän epäilee ja syyttää, että pyöritän muita miehiä täällä, koska olen niin pidättyväinen. Hän kertoo, kuinka yrittää viesteillä vain herättää minut, että menetän hänet, jollen pian osaa olla kunnolla.

Kun olen ottanut välimatkaa ja tehnyt miehen vaatimusten mukaan: "tämä on lopullisista lopullisin ero, hän ei tällaisen ääliön kanssa tuhlaa enää päivääkään elämästään, jätä minut rauhaan" ja olen tehnyt asioita häneltä kysymättä, mennyt lasten kanssa kavereille, järjestänyt psykologiajoiksi lastenhoitoa hänen "siunaamattaan" jne., niin joudun niistä kuitenkin tilille ja saan lopullisen tuomion, että olen selän takana petturillisesti toimiva, kaiken salaava huorareikä, emmekä koskaan voi palatakaan yhteen, koska hän ei voi luottaa minuun.

Toisaalta minulla on mielettömän huono itsetunto ja tuntuu, etten jaksa, enkä pysty mihinkään. Mies syyttää minua avuttomuudesta ja luuseriudesta, koska olen vuosia valittanut, kuinka olen väsynyt lasten kanssa aina yksin, enkä ole häneen ja parisuhteeseen panostanut ollenkaan. Mies syyttää, kun en ole jaksanut tukea häntä työttömyydessä ja rahahuolissa. En olekaan, se on aivan totta ja olen kaivannut tukea itse, sitä saamatta. Minun olisi kuitenkin pitänyt jaksaa ilman tukea ja apua, enhän ole edes töissä, vaan pienten lasten kanssa kotona saamatta aikaan kunnolla mitään. Mies on varmastikin oikeassa, mutta siinä mies on väärässä ja valehtelee, kun kertoo rakastaneensa minua aina. Ei se ole oikeasti näkynyt yhtään missään. En usko, että hän on koskaan minua rakastanut, vaan olen ollut hänen pahan olonsa projisiontiväline. Hän on vuosia purkanut kaiken minuun ja sitten kun vähitellen alkaa voida paremmin, kohdistaa kaiken hyvän varmasti johonkin toiseen, ei minuun.

Miten jaksan pitää yllä linjan, enkä anna hänen viestiensä ja haukkumisensa mennä luihin ja ytimiin? Miten jaksan olla tiukka ja pitää rajani? Miten jaksan valloittaa elämäni takaisin itselleni? Sorrun yhä uudelleen uskomaan, että mies haluaisi minulle ja lapsille jotakin hyvää, että kelpaisin, että hän ymmärtäisi jotakin elämästäni ja minusta, vaikka ei niin tule tapahtumaan koskaan. Miten saan itsetuntoni takaisin, kun luotin ja uskoin aivan väärään mieheen ja annoin hänelle suurimmat unelmani ja annoin lastenikin rakastua häneen. Miten voin elää tämän syyllisyyden kanssa, tämän, että olen ollut järjettömän tyhmä ja tullut pahasti hyväksikäytetyksi?

Ymmärtääköhän kukaan?
 
Voimia! Auttaisiko uusi salainen puhelinnumero ainakin noihin soittoihin? Mies on onnistunut murtamaan itsetuntosi, mutta uskon sinun saavan sen takaisin. Älä mieti liikaa menneitä huonoja valintoja vaan keskity tulevaan. Kaikki me tehdään virhevalintoja elämässä. Ei niitä voi jäädä murehtimaan loppuiäksi. Älä syyllistä itseäsi. Mies onnistui sinua alussa huijaamaan ja varmaan pitkään ajattelit, että hän on oikeasti sellainen, kuin silloin kun tapasitte, vaikka oikea luonne kyllä on tuo nykytila.

Tsemppiä paljon sulle!
 
Miehelläsi on vaikea persoonallisuushäiriö. Et ole millään tavalla syypää tapahtuneeseen, sillä tämä tyyppi on varmastikin taitava manipuloimaan muita. Yritä lastesi ja itsesi takia vain sinnikkäästi taistella itsesi eroon tuosta miehestä. Sinulla on vielä paljon elämää jäljellä, ja kaiken tapahtuneen jälkeen olet vain vahvempi ihminen. Sulla on oikeus onneen.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
[QUOTE="eee";24364265]Sä olet tainnut kirjoittaa tämän saman viestin tänne ennenkin?

Lähde, unohda koko mies.[/QUOTE]

Tämä on päivitetty versio tästä kaikesta, enkä mä vain pääse tästä eteenpäin mitenkään. Mies kävi eilen täällä näyttämässä, kuinka hieno ja ihana hän on -muille- , mutta minä en ansaitse häntä, olen paska, petturi, laskelmoiva, mitätön luuseri, joka tekee vain virheitä, mun pitäisi herätä ja tajuta, katsoa peiliin ja yrittää elää itseni kanssa.
En käsitä oikeasti ollenkaan, miksi hänen täytyy haukkua minut niin täydellisesti yhä uudelleen. Eikö hän tunne minua sen vertaa, että tietäisi minulla olevan surkean itsetunnon jo muutenkin.
 
[QUOTE="joku vaan";24364325]Voimia! Auttaisiko uusi salainen puhelinnumero ainakin noihin soittoihin? Mies on onnistunut murtamaan itsetuntosi, mutta uskon sinun saavan sen takaisin. Älä mieti liikaa menneitä huonoja valintoja vaan keskity tulevaan. Kaikki me tehdään virhevalintoja elämässä. Ei niitä voi jäädä murehtimaan loppuiäksi. Älä syyllistä itseäsi. Mies onnistui sinua alussa huijaamaan ja varmaan pitkään ajattelit, että hän on oikeasti sellainen, kuin silloin kun tapasitte, vaikka oikea luonne kyllä on tuo nykytila.

Tsemppiä paljon sulle![/QUOTE]

Olen kaikki nämä vuodet uskonut, että mies vielä jaksaa joskus hakea apua ja kun voimistuu, niin haluaa pitää meistä huolta ja haluaa perhe-elämää.

Silmäni alkavat kuitenkin avautua sille, että hän on juuri se, jota hälytyskellot ovat vihjailleetkin, mutta se kaikki totuus on jäänyt minun haukkumiseni varjoon. Hän on mies, joka haluaa päästä mahdollisimman vähällä työnteolla mieluiten muita tai yhteiskuntaa rahastaen, haluaa hyvää elintasoa tavalla tai toisella, haluaa nautintoja ja varmastikin pystyy myös olemaan ihana kumppani, jos vain nainen pystyy omistautumaan hänelle ja antamaan hänelle paljon fyysisesti ja henkisesti. En enää ollenkaan usko, että mies on koskaan perhe-elämää halunnutkaan. Hän ei jaksa lapsia, ei kotitöitä, ei odottaa äitiä naiseksi viereensä, ei vastuuta perheestä...

Joku kommentoi miehen olevan persoonallisuushäiriöinen. Mies itse vaatii minua katsomaan peiliin, koska minä olen juurikin psykopaatti ja on järkyttävää, etten tajua sitä itse. No, tajuan, että minusta ei ole juuri mihinkään, mutta yritän parhaani ja olen hyvin surullinen ja voimaton, koska tuntuu, että parhaansa yrittäminen ei riitä mihinkään. Ihan sama olisi, vaikka luovuttaisin. Samat huudot ja haukkumiset tulisivat sittenkin.
 
En käsitä oikeasti ollenkaan, miksi hänen täytyy haukkua minut niin täydellisesti yhä uudelleen. Eikö hän tunne minua sen vertaa, että tietäisi minulla olevan surkean itsetunnon jo muutenkin.

Tuntee hän. Ja siksi juuri toimii noin.

Uusi salainen puhelinnumero on varmasti ensimmäinen askel. Ja virallinen ero: muuttoilmoitus, lukkojen vaihtaminen ym. Jos vielä on kielloista huolimatta yhteydessä sinuun, mene poliisin puheille . Yritä hankkia lähestymiskielto. Tässä voisivat ensikodista antaa neuvoja.
 
[QUOTE="vieras";24364399]Tuntee hän. Ja siksi juuri toimii noin.

Uusi salainen puhelinnumero on varmasti ensimmäinen askel. Ja virallinen ero: muuttoilmoitus, lukkojen vaihtaminen ym. Jos vielä on kielloista huolimatta yhteydessä sinuun, mene poliisin puheille . Yritä hankkia lähestymiskielto. Tässä voisivat ensikodista antaa neuvoja.[/QUOTE]

Mies on virallisesti jo muuttanut pois. Lukkojen vaihtaminen ei auta: hänellä ei ole avaimia, mutta tietää kyllä miten tähän taloon pääsee sisälle hieman voimaa käyttäen. Hän yrittää pitää minua valppaana laittaen viestejä aina aika ajoin, että "Saatan huomenna tulla hakemaan viimeisiä tavaroitani, mutta varmistuu myöhemmin" ja sitten seuraavana päivänä iltapäivästä "En tule tänään. Saat olla rauhassa ja tehdä mitä lystäät."

Miten mies on samalla kontrolloiva ja mustasukkainen, vaikka vihaa, inhoaa ja halveksii minua?
 
Juuri näin. Katkaiset kaiken yhteyden pidon mieheen. Viestit kannattaa säilyttää, niillä todistusarvoa jos joudut lähestymiskiellon hankkimaan. Jos et itsesi takia osaa lähteä, mieti lapsiasi, heille jää ikuiset traumat tuollaisesta miehestä, pilaat heidän elämän tapailemalla tuota miestä. Ole vahva lasten takia, miksi he ansaitsevat elämän häiriintyneen miehen kanssa?

Itse olen tuollaisesta suhteesta lähtenyt, silmät avautui kun mies yritti raiskata. Lähestymiskiellon jouduin hankkimaan että jätti meidät rauhaan. Oma poikani oli niin pieni ettei muista tuota aikaa ollenkaan. Mutta jotain on jäänyt alitajuntaan pojalla, ei tykkää yhtään siitä jos kuulee ihmisten riitelevän ja huutavan. Poika ei jaksa kuulemma sellaista kuunnella. Ajattele edes lapsiasi jos et itseäsi.
 
Olet henkisesti riekaleina, mutta silti sun täytyy tehdä seuraavat asiat:

1. Salainen puhelinnumero
2. Lopettaa KAIKKI yhteydenpito mieheen. Mikäli hän onkii sinun uuden numerosi esiin, et vastaa kuin tuttuihin turvallisiin numeroihin ja poistat kaikki mahdolliset viestit häneltä LUKEMATTA niitä.
3. Pakkaa KAIKKI miehen tavarat ja vie ne hänen sukulaisille/kavereille. Pyydä heitä ilmoittamaan, mistä mies voi tavaransa hakea.

Muista, sillä mitä tunnet/ajattelet ei ole nyt merkitystä. Sinun pitää vain toimia, kyllä se rikkinäinen sielu/sydän siellä mukana sitten kulkee ja alkaa myös parantua, kun olet miehen elämästäsi pois sulkenut.

Kannattaisi myös hakea lähestymiskielto miehelle ja tehdä ilmoitus kotirauhan rikkomisesta.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
Mun eksä oli ihan samanlainen! Sillä erotuksella jotta meillä ei lapsia ollut, yritettiin kyllä 3v niitä saada, se olikin ainut syy miksi jaksoin suhteessa. uskoin lasten muuttavan tilanteen. Onneksi koskaan emme yhteisiä lapsia saaneet.
Mies oli juoppo, henkisesti sairas (juuri kuin miehesi). Exäni hakkasi, kuristi, kävi vieraissa naisissa. Kertoi niistä minulle viestein kuinka ihanaa oli vieras pillu ja jäi monet kerrat rysän päältä kiinni.
Joku hullu voima riiputti minua miehessä. Vihasinkin häntä mutta myös rakastin, annoin anteeksi, yritin saada suhdetta tomimaan, luotin huomiseen. Toki vikaa oli minussakin, en tunnistanut enää itseäni, olin sairaan mustasukkainen, yritin muuttaa ja kontrolloida miestä. Raivosin huusin ja itkin. Riideltiin rajusti. Olin vain jo niin väsynyt ja loppuun palanut. Luulin todella jotta tuo mies palauttaa vieneensä itseluottamukseni. Niin ei koskaan käynyt.
Viimeinen niitti oli kun muistin muutaman viikon myöhemmin tapahtuneesta kuinka mies oli kuristanut minua erään illan päätteeksi ja hakannut päätäni asfalttiin. Seuraavana aamuna ja viikkona ihmettelin kovaa kipua kaulassa mutta mitään muistikuvia ei ollut.. Soitin muutaman puhelun mahdollisille silminnäköille ja näin todella oli käynyt kuten loppulta muistinkin.. Mies lähti lopullisesti sillä hetkellä. Tuli loppu iin päälle. Hetken oli paha olla mutta sen jälkeen vain helpotti kovasti. Näin vuosia myöhemmin en koskaan suostuisi samaan kohteluun. En vihaa miestä, mutta olen onnellinen ilman häntä. Aikaa on kulunut 6v erosta ja voin sanoa jotta pikkuhiljaa olen taas se sama ihminen kuin ennen tuota miestä. Vuosia olen haavojani nuollut mutta nyt itseluottamus on jälleen korjaantunut melko hyvin. Voin vain sanoa jotta rakasta itseäsi sen verran tämän kerran jotta pysy kaukana tuosta miehestä! Voimia!
 
Juuri näin. Katkaiset kaiken yhteyden pidon mieheen. Viestit kannattaa säilyttää, niillä todistusarvoa jos joudut lähestymiskiellon hankkimaan. Jos et itsesi takia osaa lähteä, mieti lapsiasi, heille jää ikuiset traumat tuollaisesta miehestä, pilaat heidän elämän tapailemalla tuota miestä. Ole vahva lasten takia, miksi he ansaitsevat elämän häiriintyneen miehen kanssa?

Itse olen tuollaisesta suhteesta lähtenyt, silmät avautui kun mies yritti raiskata. Lähestymiskiellon jouduin hankkimaan että jätti meidät rauhaan. Oma poikani oli niin pieni ettei muista tuota aikaa ollenkaan. Mutta jotain on jäänyt alitajuntaan pojalla, ei tykkää yhtään siitä jos kuulee ihmisten riitelevän ja huutavan. Poika ei jaksa kuulemma sellaista kuunnella. Ajattele edes lapsiasi jos et itseäsi.

Seksiä en itse ole halunnut vuosikausiin, mutta olen suostunut miehen täällä ollessa hänen vaatimuksensa mukaan montakin kertaa päivässä, koska mies tarvitsee sitä. Itse olen itkenyt tai yrittänyt vain suorittaa toimenpiteen mahdollisimman hyvin ja vähäeleisesti ajatellen, kuten mieskin sanoo, että ei se saisi olla minulle vaikeaa, vaikeus on vain omassa päässäni ja oikeasti minun pitää pystyä antamaan miehelle se muutama minuutti hyvää, hän on sen ansainnut ja minä tahallani teen hommasta vaikeaa. Tavallaan henkisellä painostuksella mies on saanut minut sitä aina tekemään, vaikka se tuntuu minusta jostain syystä pahalta. Vaikka hän raiskaisikin, en osaisi ajatella sitä vääryytenä, vaan tottakai mies tekisi sen väkisin, jos minä en osaa antaa ja oikealla tavalla. Minussa se syy on, kun on lukot päässä.

En ole tavannut miestä itse, vaan hän aika ajoin tulee tänne paikalle. En voi sitä estää tai kun olen jo viime vuonnakin estellyt, saan niistä sanoistani yhä maksaa: ei läheiseltä ihmiseltä saa kieltää tulemista "kotiin", se satuttaa loppuelämäksi eikä syy voi olla se, että minä en kestäisi huutamista ja olisin liian väsynyt kohtaamaan miehen, vaan syy on se, että mulla on täällä muita miehiä...
 
[QUOTE="minä";24364551]Olet henkisesti riekaleina, mutta silti sun täytyy tehdä seuraavat asiat:

1. Salainen puhelinnumero
2. Lopettaa KAIKKI yhteydenpito mieheen. Mikäli hän onkii sinun uuden numerosi esiin, et vastaa kuin tuttuihin turvallisiin numeroihin ja poistat kaikki mahdolliset viestit häneltä LUKEMATTA niitä.
3. Pakkaa KAIKKI miehen tavarat ja vie ne hänen sukulaisille/kavereille. Pyydä heitä ilmoittamaan, mistä mies voi tavaransa hakea.

Muista, sillä mitä tunnet/ajattelet ei ole nyt merkitystä. Sinun pitää vain toimia, kyllä se rikkinäinen sielu/sydän siellä mukana sitten kulkee ja alkaa myös parantua, kun olet miehen elämästäsi pois sulkenut.

Kannattaisi myös hakea lähestymiskielto miehelle ja tehdä ilmoitus kotirauhan rikkomisesta.[/QUOTE]

Korjaus, tosiaankin säilytä viestit, mutta älä lue niitä, ellet hae niistä todistusaineistoa lähestymiskieltoa/rikosilmoitusta varten.

Ja lopeta heti logiikan etsiminen miehen käytöksestä, sillä ns. normaali ihminen ei koskaan pysty käsittämään persoonallisuushäiriöisen mieltä. Ja toisaalta, mitä sillä on edes merkitystä, kumpi on "hullu", pääasia että ette ole enää missään tekemisissä toistenne kanssa.
 
Mies on virallisesti jo muuttanut pois. Lukkojen vaihtaminen ei auta: hänellä ei ole avaimia, mutta tietää kyllä miten tähän taloon pääsee sisälle hieman voimaa käyttäen. Hän yrittää pitää minua valppaana laittaen viestejä aina aika ajoin, että "Saatan huomenna tulla hakemaan viimeisiä tavaroitani, mutta varmistuu myöhemmin" ja sitten seuraavana päivänä iltapäivästä "En tule tänään. Saat olla rauhassa ja tehdä mitä lystäät."

Miten mies on samalla kontrolloiva ja mustasukkainen, vaikka vihaa, inhoaa ja halveksii minua?

Mies ei halua että selviät, hän haluaa kontrolloida sinua edelleen eikä ole valmis laskemaan sinua menemään. tuollaisia ihmisiä ei oikeasti voi ymmärtää. Säilytä nuo uhkailu viestit, tarvitset niitä lähestymiskieltoa hakiessa. Älä ota mitään yhteyttä enää mieheen. Pystyisitkö muuttamaan muualle? Maistraattiin voi ilmoittaa että osoitetietosi ja puhelin numerot ovat salaisia, eli niitä ei sieltä anneta muuta kuin viranomaisille. lasten tiedot kannattaa myös laittaa salaisiksi. Vaihda puhelinnumero ja ilmoita operaattorille että laittavat salaiseksi.
Ota yhteyttä turvakotiin jossa olet käynyt, kysy voisitko olla siellä kunnes saat uuden asunnon.

Miehestä et eroon pääse ennen kuin otat järeämmät konstit käyttöön. Poliisi ja asianajaja auttavat jos mies edelleen häiritsee. mies jos tunkeutuu väkisin sisään ovenläpi soitat poliisin paikalle, miehellä ei ole oikeutta murtautua toisten kotiin.
 
saan niistä sanoistani yhä maksaa: ei läheiseltä ihmiseltä saa kieltää tulemista "kotiin", se satuttaa loppuelämäksi eikä syy voi olla se, että minä en kestäisi huutamista ja olisin liian väsynyt kohtaamaan miehen, vaan syy on se, että mulla on täällä muita miehiä...

Miten niin maksaa?

Kuten jo aikaisemmin sanoin, lopeta hyvä ihminen ajatteleminen ja miettiminen. Nyt on aika toimia. Katkaise kaikki välit mieheen, sitten se sattuminenkin loppuu.
 
[QUOTE="minä";24364551]Olet henkisesti riekaleina, mutta silti sun täytyy tehdä seuraavat asiat:

1. Salainen puhelinnumero
2. Lopettaa KAIKKI yhteydenpito mieheen. Mikäli hän onkii sinun uuden numerosi esiin, et vastaa kuin tuttuihin turvallisiin numeroihin ja poistat kaikki mahdolliset viestit häneltä LUKEMATTA niitä.
3. Pakkaa KAIKKI miehen tavarat ja vie ne hänen sukulaisille/kavereille. Pyydä heitä ilmoittamaan, mistä mies voi tavaransa hakea.

Muista, sillä mitä tunnet/ajattelet ei ole nyt merkitystä. Sinun pitää vain toimia, kyllä se rikkinäinen sielu/sydän siellä mukana sitten kulkee ja alkaa myös parantua, kun olet miehen elämästäsi pois sulkenut.

Kannattaisi myös hakea lähestymiskielto miehelle ja tehdä ilmoitus kotirauhan rikkomisesta.[/QUOTE]

3. Miehellä ei ole kavereita ja isompi ongelma on, että hänellä on niin isoja tavaroita täällä, että tarvitsisi peräkärryn niiden poisviemiseksi. Mulla on ajatus, että mies haluaakin pitää tavaroita täällä, jotta voi viikoittain kertoa tulevansa hakemaan niitä ja on itsekin kertonut haluavansa pitää minua varpaillaan. Kysyin poliisilta, kuinka saada tavarat pois, mutta he eivät edes ymmärtäneet kysymystä. Aikuiset kuulema sopivat keskenään, koska voi hakea ja sitten hakee pois.
 
Seksiä en itse ole halunnut vuosikausiin, mutta olen suostunut miehen täällä ollessa hänen vaatimuksensa mukaan montakin kertaa päivässä, koska mies tarvitsee sitä. Itse olen itkenyt tai yrittänyt vain suorittaa toimenpiteen mahdollisimman hyvin ja vähäeleisesti ajatellen, kuten mieskin sanoo, että ei se saisi olla minulle vaikeaa, vaikeus on vain omassa päässäni ja oikeasti minun pitää pystyä antamaan miehelle se muutama minuutti hyvää, hän on sen ansainnut ja minä tahallani teen hommasta vaikeaa. Tavallaan henkisellä painostuksella mies on saanut minut sitä aina tekemään, vaikka se tuntuu minusta jostain syystä pahalta. Vaikka hän raiskaisikin, en osaisi ajatella sitä vääryytenä, vaan tottakai mies tekisi sen väkisin, jos minä en osaa antaa ja oikealla tavalla. Minussa se syy on, kun on lukot päässä.

En ole tavannut miestä itse, vaan hän aika ajoin tulee tänne paikalle. En voi sitä estää tai kun olen jo viime vuonnakin estellyt, saan niistä sanoistani yhä maksaa: ei läheiseltä ihmiseltä saa kieltää tulemista "kotiin", se satuttaa loppuelämäksi eikä syy voi olla se, että minä en kestäisi huutamista ja olisin liian väsynyt kohtaamaan miehen, vaan syy on se, että mulla on täällä muita miehiä...
Eli käytännössä mies on raiskannut sinut monta kertaa. Älä enää laske häntä sisälle, jos yrittää ja häiriköi soitat poliisille. itse et saa puhua miehelle mitään, tuollaiselle ei pidä yrittää selittää yhtään mitään.
 
3. Miehellä ei ole kavereita ja isompi ongelma on, että hänellä on niin isoja tavaroita täällä, että tarvitsisi peräkärryn niiden poisviemiseksi. Mulla on ajatus, että mies haluaakin pitää tavaroita täällä, jotta voi viikoittain kertoa tulevansa hakemaan niitä ja on itsekin kertonut haluavansa pitää minua varpaillaan. Kysyin poliisilta, kuinka saada tavarat pois, mutta he eivät edes ymmärtäneet kysymystä. Aikuiset kuulema sopivat keskenään, koska voi hakea ja sitten hakee pois.

Asia ei edelleenkään ole ongelma. Soitat muutofirman paikalle ja pyydät heidät viemään tavarat miehelle. Ilmoitat miehelle päivämäärän ja kellonajan ajoissa, älä vastaa viesteihin, yms. missä mies kieltää ja sanoo olevansa vaikka kuussa kyseisenä aikana. Ellei mies ole vastassa avaamassa ovia, niin sitten käsket heidän jättää tavarat pihalle.

Tämä ongelma on todellakin vain ja ainoastaan sun päässä, eli lopeta miettiminen ja vain toimi.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
3. Miehellä ei ole kavereita ja isompi ongelma on, että hänellä on niin isoja tavaroita täällä, että tarvitsisi peräkärryn niiden poisviemiseksi. Mulla on ajatus, että mies haluaakin pitää tavaroita täällä, jotta voi viikoittain kertoa tulevansa hakemaan niitä ja on itsekin kertonut haluavansa pitää minua varpaillaan. Kysyin poliisilta, kuinka saada tavarat pois, mutta he eivät edes ymmärtäneet kysymystä. Aikuiset kuulema sopivat keskenään, koska voi hakea ja sitten hakee pois.

Kannat kaverisi kanssa kaikki miehen tavarat ulos asunnosta ja ilmoitat koska voi noutaa ne siitä pihalta, ovea et hänelle avaa etkä vastaa hänen huutamiseen mitenkään. kerrot hänelle että jos ei tiettyyn päivään mennessä hae tavaroitaan pois pihalta soitat roska-auton noutamaan tavarat. Ja myös sitten soitat jos ei mies ei niitä hae. Rupea nyt oikeasti toimimaan, nyt ei enää pidä miettiä miehen tekemisiä ja sanomisia eikä yrittää selvittää hänen kanssa mitään. Sinä sanelet ehdot joita mies saa luvan noudattaa.
 
Tässä toinen hyvä tapa toimia. Niin kauan kun vain istut ja mietit miehen tekemisiä ja sanoja, olet itse oman itsesi pahin vihollinen. Miehen voima ja kaikkivoipaisuus on vain sun omassa päässä, joten lopeta sen miettiminen.
 
Kannat kaverisi kanssa kaikki miehen tavarat ulos asunnosta ja ilmoitat koska voi noutaa ne siitä pihalta, ovea et hänelle avaa etkä vastaa hänen huutamiseen mitenkään. kerrot hänelle että jos ei tiettyyn päivään mennessä hae tavaroitaan pois pihalta soitat roska-auton noutamaan tavarat. Ja myös sitten soitat jos ei mies ei niitä hae. Rupea nyt oikeasti toimimaan, nyt ei enää pidä miettiä miehen tekemisiä ja sanomisia eikä yrittää selvittää hänen kanssa mitään. Sinä sanelet ehdot joita mies saa luvan noudattaa.

Turvakodista olen saanut ohjeita ja voimia toimia. Viime keväänä olin jo reipastumassa ja nousemassa pikkuhiljaa jaloilleni. Nyt kesällä mies on kuitenkin päässyt taas luikertelemaan elämäämme ja hän todellakin syyttää ja syyllistää minua kaikesta siitä ihan normaalista etäisyyden ottamisesta ja oman elämän elämisestä (etten kysy mieheltä lupaa normaaleihin elämän asioihin), askeleista, joita olen ottanut. Ne ovat kaikki suoria osoituksia siitä, kuinka laskelmoiva ja epäilyttävä olen. Pelkään siis jatkossakin tehdä radikaaleja toimenpiteitä, koska mies kääntää kaiken minua vastaan, eikä näe mitään syitä, miksi toimin.
 
Miehelläsi on vaikea persoonallisuushäiriö. Et ole millään tavalla syypää tapahtuneeseen, sillä tämä tyyppi on varmastikin taitava manipuloimaan muita. Yritä lastesi ja itsesi takia vain sinnikkäästi taistella itsesi eroon tuosta miehestä. Sinulla on vielä paljon elämää jäljellä, ja kaiken tapahtuneen jälkeen olet vain vahvempi ihminen. Sulla on oikeus onneen.
 
Ne ovat kaikki suoria osoituksia siitä, kuinka laskelmoiva ja epäilyttävä olen. Pelkään siis jatkossakin tehdä radikaaleja toimenpiteitä, koska mies kääntää kaiken minua vastaan, eikä näe mitään syitä, miksi toimin.

Ja mitäs sitten vaikka olisit laskelmoiva ja epäillyttävä huora, jne.? Miksi miehen pitää ymmärtää sinun toimiasi?? Ole miehen mielestä vaikka saatanasta seuraava, ei hänen mielipiteellä ole mitään merkitystä, jos et niitä ole vastaanottamassa (eli kuuntelemassa tai lukemassa).
 
Yhteistyössä