Mieheni on tosi ruma

Luulenpa, että jos rakkaus on kuolemassa, niin vaikka puoliso olisi minkä näköinen tahansa, niin se ärsyttää. Vähintäänkin rupeaa ärsyttämään toisen tavat, maneerit, puheääni, sanonnat jne. Ehkäpä teille on käynyt samalla tavalla kuin niin monelle muulle, joka ei pidä parisuhteestaan huolta. Silloin pitää sanoa suoraan miehelle, että ei kestä enää pelkkää sohvaperunan seuraamista, vaan pitää saada vähän vaihtelua ja mielenkiintoa koko suhteelle. Sillä tavoin miehellä on mahdollisuus joko ryhdistäytyä tai jatkaa vanhaa käytöstään, mutta ainakin mies silloin tietää, että nainen on kyllästynyt eikä aio katsella ikuisuuksiin toisen telkkarin töllötystä.

Toisaalta jos katselee toisen ulkonäköä silloin, kun toinen nukkuu tai keskittyy johonkin, niin veikkaanpa, että aika harva on niin kaunis, ettäkö se näyttäisi hyvältä. Esimerkiksi ex-mieheni työnsi aina kielenkärkensä ulos suusta (tosi älykkään näköistä...) ja moni meistä kuolaa tai kuorsaa nukkuessaan jne. Jos parisuhdetta haluaa jatkaa, niin tuollaisille pitää pystyä ummistamaan silmänsä sen sijaan, että jää tuijottamaan ja hankkimaan pahaa mieltä ja ällötystä.

 

No koetan hillitä itseni...rupesi vaan korpeamaan.

 

Jäi vaivaamaan ap:n kirjoituksessa, että kuinka paljon käyttä omaa arvokasta aikaasi arvostelemalla miestäsi? Mieleeni nousi kuva sinusta ihmisenä, jolla ei ole oikein erityisesti mitään tekemistä tai elämää ja voin luvata, että vaikka menisit yhteen kuinka komean adoniksen kanssa taatusti löytäisit hänestäkin arvostelemisen aihetta kymmenen vuoden kuluttua. Olet kenties tyyppinä herkästi kyllästyvä ja saat parisuhteeseen sähäkkyyttä rakastumalla uudellaan ja taas uudelleen (tahti voi paheta vanhemmiten).

Ja jos todellakin olet mennyt yksiin pikkutyttönä (murkkuikäisenä), niin sinulta on jäänyt monta mukavaa nuoren naisen juttua kokematta roikkuessasi miehesi seurassa. En minä ainakaan suosittelisi sitoutumaan niin tiukasti, että lopputulos on sitten ukon ulkonäön märehtimistä.Koska tiedäthän sinä nyt varmasti ihmisten vanhemmiten muuttuvan ulkonäöllisesti ja raskaan työn merkit näkyvät vuosien saatossa yhä herkemmin koko kehossa? Joillakin enemmän, joillakin vähemmän.

Jos miehelläsi on tyypilliset suomalaiset geeniperimät pääset hänestä pian muutenkin eroon. Kunnon sydäri, aivoinfarkti tmv sydän-tai verisuonisairaus pitävät huolen, että miehesi elämä murenee sitten siihen ja edessä on parhaimmillaan loppu iäksi lomaa sairaseläkkeen muodossa.

Mietin vaan, että tapahtuuko parisuhteessa mitään muutoksia pelkällä märehtimisellä? Jos ei puhuminen auta, niin kuka kieltää elämästä ja järjestelemästä omaa elämäänsä? Parisuhdekin siitä voi jopa petraantua ja joskus ryhdistäytyminen puolin sekä toisin voi olla vain yhden varassa.

 

No koetan hillitä itseni...rupesi vaan korpeamaan.

Sinäkö tässä taas olet pääosassa?

 

Tänään, kun mieheni istui nojatuolissa sivuprofiili minuun päin vasta huomasin, että hän on oikeasti tosi ruman näköinen. Toki tähänkin saakka olen ajatellut, ettei hän ainakaan komea ole, mutta ehkä rakkaus on sokaissut silmäni, koska en ole kiinnittänyt hänen rumuuteen huomiota sillä tavalla. En tiedä mikä nyt on avannut silmäni? Ehkä se, etten enää tunne rakastavani häntä. Hän on aina töissä, poissa kotoa ja olen alkanut etääntyä hänestä. Hänen ollessaan viimeksi pitkään poissa huomasin, etten enää kaipaa häntä rakkaudellisella tavalla vaan olen ainoastaan kyllästynyt odottamaan häntä ja kyllästynyt koko suhteeseen (15v)

Tarkastelin tarkasti miestäni, hänen näköään. Väsyneen ja kulahtaneen näköinen duunari. Hiukset pystyssä, juntti kampaus (siis ei kampausta ollenkaan), rumat kasvonpiirteet, parta sängellä, ryppyjä, silmäpussit jne. Onhan hän jo 45v mutta mielestäni kulahtanut ennen aikojaan.

Muutenkin on alkanut inhottaa tapansa. Aina väsyneenä kotiin, nojatuoliin jumittuu telkkua tuijottamaan, ei näe ei kuule mitään, kohta jo siihen nukahtelee. Puheet pyörii rasististen vitsien ja kuorma-autolla ajamisen ja työn ympärillä. Viikonlopulla kaljaa ja kännissä pitkät selitykset, kuinka mahtava työmies hän on. Muuta kuin työ ja työkaverit ei puheisiin mahdu. Oikeasti joku burn-out päällä, itse ei tajua työhulluuttaan vaan on mielissään kun taas pomo kehui kuinka kova työmies hän on jne.

minusta hän on tyhmä. Tappaa itsensä työllä. Palkkakin on vielä huono paljosta työstä huolimatta.

Mutta, tänään sen tajusin, mies on tosi ruma ja taitaa olla tyhmäkin, enkä halua lapsia hänen kanssaan, koska en halua lapsilleni hänen ulkonäköään. Itse olen kaunis ja haluan lapsilleni kauniin isän jotta ulkonäöstä tulee varmasti hyvä. Itse olen 15v nuorempi häntä.

Ällöttää koko kuorma-autoilija, työhullu, rumilus, tyhmä ja köyhä. Olen varmaan ollut sokea ja hullu kun olen häntä 15v rakastanut, mutta en enää.

Kyllä sä vissii oot väsymykses kans avun tarpehes, enkä sano tätä pahalla!

Oiskoo sun maharollista mennä hakemaha apua joltaki viisaalta..vaikka alottaasit aikuisneuvolasta.
Sulla voi olla hormoonis tasapainottomuutta vaikka nuari ookki..?

Emmää sitä sano nottei su ukkoos näytäkki rumalta sun silimissäs, varmaha kirijootit justihi miltä susta tällä hetkellä näyttää ja tuntuu.

 

Jos saat mieheltäsi kuulla kuinka et enää ole se nainen johon miehesi rakastui...miten mies voi olla noin epäkohtelias ja ilkeä! En itse katselisi tuollaista miestä yhtään! Luulisi että seksihalutkin katoaisi kun noin arvostelee!

Itse olen jo yli kuuskymppinen ja mieheni jaksaa kehua minua, vaikka tiedän että en enää ole niin kaunis kuin nuorena. Ei kukaan toista rakastava ihminen sano noin kuin miehesi.

Jätä tuollainen mies ja etsi arvoisesi joka osaa rakastaa sinua. Ja joudut vielä vonkaamaan seksiä! Herää jo, vai oletko vähän yksinkertainen kun et ole jo lähtenyt etsimään uutta miestä?

 

Ensin meinasin sanoa että sitä saa mitä tilaa, mutta sitte huomasin että sä olit vasta 15 silloin kun alkasit seurustelemaan tuon kans...Eikö sun vanhemmat silloin todellakaan estäneet sua tapaamasta 30-vuotiasta äijää?

No oli miten oli, se ei nyt kuulukkaan tähän. Kai sä olit oikeasti rakastunut silloin nuorena tyttönä, mutta näyttää siltä että sä oot jo nuorena kasvanut kiinni tuohon isähahmoon ja nyt ymmärrettävästi vituttaa koko homma. Inho jota tunnet miestä kohtaan on samalla inhoa itteäs kohtaan.

 

http://www.sherdog.net/forums/f7/i-got-married-last-weekend-pics-877461/

Ja Ap luulee, että hänellä on vaikeaa? ;D

 

Tiedän tunteen. Mies kuulosta aika paljon exältäni. Tämä oli myös erittäin juntti ja kiihkomielinen autoharrastaja. Oikein karikatyyri älyllisesti ei-niin-lahjakkaasta maalaispojasta, joka ei kykene muuhun kuin kaljan juomiseen paikallisessa karaokekuppilassa ja jonkun bemarinraadon "remppaamiseen". Oli mm. ylpeä siitä ettei lue kirjoja ja ei ole käynyt muuta kuin peruskoulun ja siitäkin selvisi niukin naukin. Teki duunarin hommia ja oli niistä jotenkin suhteettoman ylpeä. Jaksoi esim. kehua kuinka kova poika on kun jaksaa/osaa aurata lumia talvella. Kaikki työnantajat kuulemma pitivät tosi hyvänä tyyppinä. Ulkoisestikaan mies ei ollut erityisen viehättävä. Harittavat mulkosilmät, finninen naama, pituutta alle 170cm ja painoa yli 90kg eli järkyttävän iso ja pinkeä kaljamaha, jota esitteli YLPEÄNÄ, oli kuulemma vaurauden merkki. Hirvittävän ylipainon seuraksena miehellä ei ollut kaulaa lainkaan, vaan leuasta ja poskista alkoi sellainen veltto läskipussi, joka kiinnittyi jonnekin solisluiden tienoille. Muistutti sammakkoa. Hampaat olivat rikkinäiset ja niitähän mies ei pessyt muuta kuin kauhean tappelun jälkeen. Hengitys haisi mädältä kalalta.

En kyllä tajua miksi ikinä menin miehen kanssa yksiin. Näin jälkikäteen kun en kykene löytämään hänestä yhtäkään miellyttävää tai viehättävää piirrettä. Oli tosiaan stereotyyppinen tyhmä juntti. Ja itse olin nuori sopusuhtainen ja itsestäni kaikin puolin huolta pitävä korkeakouluopiskelija. Hyi yök, kylmät väreet menee pitkin selkäpiitä kun muistelen miltä miehen henki haisi suudellessamme ja jouduin pidättämään oksennusta, miten sängyn viereen seinään jäi hirvittävä musta tahmainen likakerros (peseytyminen ei ollut kovassa huudossa, suihkussa käyminen oli varmaan miehen mielestä homoa..), jota erilleen muuttamisemme jälkeen yritin raaputtaa seinästä irti ties mitä myrkkyjä käyttäen, miten mies oli sängyssä (yöks) itsekeskeinen ja HUONO..Seksiä piti antaa aina kun herra halusi ja hommahan hoidettiin niin, että mies otti housut pois, kapusi päälle, työnsi pienen likaisen pilinsä muitta mutkitta sisään ja nylkytti pari minuuttia, kipusi pois päältä ja veti pöksyt jalkaan ja meni telkkarin eteen röhnöttämään ja pieremään. Vieläkin kuvottaa ajatella millaista miehen kanssa oli. Kai sitä itse vaan nuorena oli niin huonoitsetuntoinen, että ajatteli että parempi tämä kun ei mitään. Onneksi kuitenkin tajusin erota kun mies heittäytyi vieläpä väkivaltaiseksi ja alkoi käydä vieraissa (KUKA tuollaiselle haluaa antaa??), ja enää en tällaista "tavallista suomalaista miestä" huolisi IKINÄ.

Vielä 3 vuoden kuluttuakaan erosta en ole missään tapauksesa valmis/halukas uuteen suhteeseen.

 

^Kyllä jotain pitää olla itsessäkin pahasti vinksallaan jos tuollaisen kanssa on kimpassa. Siis että on sinulla todella ollut joku vakava itsetunto-ongelma, kun olet itseäsi rangaissut. Onneksi tulit tajuihisi.

Rakkaus kaunistaa kaikkia ja sen loppuminen rumentaa kauneimmatkin. Tyhmyys ja älykkyys toimivat samoin. Onneksi mulla on hyvännäköinen ja fiksu mies, koska olen itsekin hyvännäköinen ja fiksu. Ja siis rakkauttahan riittää, jos ette arvanneet.

 

Jos rakastaa toista ihmistä, ei ulkonäöllä ole väliä. Kun rakkaus kuolee, ehkä fiksu, komea itsestään huolta pitävä mies saa enemmän armonaikaa?

Pelottaa vaan miten aloittajan mies reagoi siihen, jos hän jää yksin. Tulee varmaan kirkkaalta taivaalta eroilmoitus? Rehellisellä työmiehellä tahtoo puheet ja teot olla tuota luokkaa.


Minä erosin komeasta ja hyvätuloisesta miehestä sen vuoksi, että hän kävi vieraissa.

 

En kyllä tajua miksi ikinä menin miehen kanssa yksiin. Näin jälkikäteen kun en kykene löytämään hänestä yhtäkään miellyttävää tai viehättävää piirrettä. Kai sitä itse vaan nuorena oli niin huonoitsetuntoinen, että ajatteli että parempi tämä kun ei mitään. Onneksi kuitenkin tajusin erota kun mies heittäytyi vieläpä väkivaltaiseksi ja alkoi käydä vieraissa (KUKA tuollaiselle haluaa antaa??), ja enää en tällaista "tavallista suomalaista miestä" huolisi IKINÄ.

Vielä 3 vuoden kuluttuakaan erosta en ole missään tapauksesa valmis/halukas uuteen suhteeseen.

Hyi yäks, en minäkään tajua. no kai sulla on ollut joku hetkellinen mielenhäirö tai jotain.
En ihmettele haluttomuuttasi uuteen suhteeseen, mutta oon melko varma että seuraava on varmasti parempi kun tää entinen, tuosta kun ei voi mennä kuin ylöspäin...

Muista sitten seuraavan kerran, että mikä tahansa ei kuitenkaan ole parempi kuin "ei mitään". Tosin, taisit sen läksyn oppia jo...eikä sinkkuilemisessa ei ole mitään pahaa
Mutta älä anna tämän huonon kokemuksen varjostaa loppuelämää. Laita vaan rohkeasti uutta matoa koukkuun!

 

Ihmettelen vaan että miten johonkin "rumaan haluaa edes tutustua saatikka rakastua?Niin vaan näkyy olevan.Tiedän erään pariskunnan,mies todella komea,fiksu ja kaikinpuolin kiva ihminen.Avokki todellinen paukapää,etenkin kännissä eikä ulkonäössäkään hurraamista.Minä ainakaan tollasen naisen kanssa olis sekuntiakaan.Rimani on ilmeisesti niin korkealla että sen ylittänyt on todella jotain.

 

ymmärrän hyvin naisia, jotka aikoinaan menivät yhteen miehensä kanssa.. rakkaudesta niinkuin muutkin ja jossain vaiheessa alkavat inhoamaan miestänsä. Minulle kävi samalla tavalla.

Menimme yhteen vuosia sitten. Pidin miestäni hauskana ja seksikkäänä, fiksuna ja ihanana kaikin puolin. Joskin jo silloin ärsytti jatkuva höpinä autoista ja autoista ja autoista ja autoista. Autoharrastuksen ohessa jo silloin hän varsin ahkerasti joi kaljaa.

Aika äkkiä auto-puheet saivat rinnalleen kaljajutut ja muut puheenaiheet vähenivät vähenemistään. Yhä useammin huomasin pitkästyväni ja raivostuvani (silloin hiljaa sisälläni kuohui ja raivosin äänettömästi), kun millään muulla kuin kaljalla ja autoilla ei ollut miehelleni merkitystä. No okei okei, harvoin, hyvin harvoin hän puhui jostain muusta.

Rumuus.. Niin enhän itsekkään mikään missi ole, muttei minulla ole yli 20 kg ylipainoa, ihraista kaljamahaa ja niin leveää persettä, että rekka-autokin jää sen varjoon. Ei miehellänikään ollut ennen. Vaan ahkeran, monivuotisen makkara-kaljadietin tuloksena kaljamaha on valtava. Okei, saahan ylipainoa olla, mutta eikö ole hiukan liikaa jos pituutta on 170 ja painoa 96 kg?? (itselläni pituutta 163 ja painoa 55-60 ja sellaisena sen ruokavalion ja liikunnan avulla yritän pitääkkin)

Lisäksi mieheni on 27 vuotias ja valittaa kuinka vanha hän on (on ottanut asenteen että eihän tässä enää mitään nuoria olla). Usein ajattelen, ettei tämä voi olla totta!! Itselläni on vilkas mielikuvitus ja löydän elämäniloa milloin mistäkin täysin turhistakin asioista ja tunnen itseni nuoreksi ja nuori olenkin 23v. Olen nuori ja tunnen olevani vanhan äijänkäppänän kanssa!

En ole mikään teini, bilehile ollut koskaan. En yritä olla sitä nytkään.. mutta tartteeko olla tylsä?? Eikö edelleen vois etsiä elämästä, joka päivästä, joka hetkestä jotain hyvää ja kokemisen arvoista? Eikö mielikuvitustaan vois käyttää edelleenkin, nauraa ja iloita (ilman että siihen liittyy kalja!).

yhteinen aika ei ole mitään laatuaikaa useinkaan. Katsomme telkkaria ja katsomme telkkaria ja tappelemme ja tappelemme ja syyttelemme toisiamme ja syyttelemme toisiamme. Eikö kuulostakkin hauskalta?? Jokaisen unelma?

Tietysti minun kiinnostuksen kohteet: taulut, teatteri, luonto, elävästä tulesta nauttiminen, kirjallisuus, on turhaa ja tyhmää. Ainakaan siihen ei voi uhrata omaa aikaansa edes hetken!

Pidän myös pitkistä, syvällisistä, tunteikkaista keskusteluista. Haluan tietää esim. miksi joku on kiinnostunut, tykkää, rakastaa, inhoaa, vihaa jotakin. Tai haluan tietää, miksi joku on päätynyt ratkaisuun, jonka on tehnyt jonkin asian suhteen. Minulle ei riitä vastaukseksi "emmä tiijä". Kun yritän viritellä keskustelua, jossa jotakin asiaa edes kerran tarkasteltaisiin useammasta näkökulmasta, mieheni mielestä jankutan.

Miksi emme eroa? Joskus epäilen, että tässä on kyse pelkästään siitä, että olemme tottumuksesta yhdessä.. Ehkäpä joskus yhdessäolossa on kyse rakkaudesta, ainakin toivon ja uskon niin. Se pieni rakkaudenkipinä, joka sydäntäni lämmittää auttaa jaksamaan ja toivomaan, että liittomme jatkuu.

Koko ajan saan kuulla, kuinka en ole enää ollenkaan se, kehen mieheni rakastui. Niin eipä hänessäkään ole paljoakaan enää sitä ihmistä, johon minä rakastuin. Rakastan häntä silti. Rakastan tavalla, jolla en rakastanut ennen. Mutta ne hetken kun en kestä häntä, inhoan ja vihaan.. en tiedä mitä teen ja miksi?

Seksi. Sekin on vaikeaa. Vaikeaa läninnä siksi, etten kuulemma ole enää niin kiihottava, kun olen aina onneton ja pahalla tuulella ja loukannut häntä. Oikeastaan seksiä elämässämme on minimaalisesti. Suurimman osan aikaa olen tottunut olemaan ajattelematta sitä. Kun yritän vietellä tai suomeks sanottuna vongata saan taas tuntea olevani vastenmielinen, epäeroottinen, sukupuoleton vaimo-olio. Vaimo-olio=vaimo, ei nainen, eikä seksuaalinen, saatika eroottinen, vaan olento jonka kanssa eletään samassa asunnossa.

En sano tekeväni kaikkea oikein. En ollenkaan. Helpottais kyllä olla siedettävämpi toista ajatellen, jos useammin tuntis itsensä mielenkiintoiseksi, seksikkääksi olennoksi.. muulloinkin ku miehen ollessa kännissä.

Jaksamisia vaan kaikille "Perisuomalaisten miesten vaimot"!

Otahan tyttö pieni jalat allesi ja häivy! Mikään ei ole pahempaa, kuin elämättä jäänyt elämä. Jonkun kulman takana sinunkin onnesi odottaa Nykyisessä suhteessasi ei ole mitään järkeä. Aito rakkaus säilyy vuodesta toiseen, eikä kulhada mihinkään. Rohkeasti vain elämään omaa elämääsi, löytämään siihen onnellisuutta.

 

Mulla on myös ruma mies. Ei se nuorempana ollut tuollainen. Oli hoikka ja muutenkin freesin oloinen. Mutta kun on ikää tullut 58. Asun miehen kanssa, kun on suurempituloinen ja enkä ole muuttamassa pois yhteisestä asunnostakaan tai en vielä ajattele niin. Mutta uskokaa, kun elämä on kurjaa. Onneksi on salarakas tai useampia. Ei tätä muuten jaksaisi. Ja vielä lopuksi, vaikka ette ikinä usko. Saan helposti minkä ikäisen miehen tahansa ja komean. Kun en näytä rumalta vanhalta naiselta.

 

Mulla on myös ruma mies. Ei se nuorempana ollut tuollainen. Oli hoikka ja muutenkin freesin oloinen. Mutta kun on ikää tullut 58. Asun miehen kanssa, kun on suurempituloinen ja enkä ole muuttamassa pois yhteisestä asunnostakaan tai en vielä ajattele niin. Mutta uskokaa, kun elämä on kurjaa. Onneksi on salarakas tai useampia. Ei tätä muuten jaksaisi. Ja vielä lopuksi, vaikka ette ikinä usko. Saan helposti minkä ikäisen miehen tahansa ja komean. Kun en näytä rumalta vanhalta naiselta.

Tule tapaamaan minua,hyvinsäilynyttä kuuskymppistä sinkkua.Tiedä vaikka kuin alkas synkkaamaan ja ylität korkealle asettamani riman.