Mieheni on kanssani vain lasten takia, kuulemma.

Mieleni tekisi puhua hänelle näistä tunteista (rakkauden katoamisesta tai piiloon menosta tai mitä se nyt onkaan), mutta en haluaisi loukata häntä. Silloinhan hän pelkäisi koko ajan, että jätän hänet. Tiedän, että jos edes otan asian puheeksi, saan mieheni kyyneliin jo pelkästään sillä. En oikeasti tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä.

Niin, että se on parempi, että hukkaat häneltä vielä muutaman vuoden. Olet kyllä ihan empatiakyvytön.

 

Älä selitä että et halua loukata tms. Sä et ajattele ketään muuta kuin itseäsi.

Sä saat ajatella noin yksioikoisesti, jos se sua helpottaa. Mutta turha väittää, että sä tiedät päänsisältöni ja ajatukseni. Sulla ei ole niistä aavistustakaan.

 

[QUOTE="vieras";25812334]Niin, että se on parempi, että hukkaat häneltä vielä muutaman vuoden. Olet kyllä ihan empatiakyvytön.[/QUOTE]

Miten mä hukkaan häneltä vuosia, jos hän kerran on onnellinen?!

 

[QUOTE="vieras";25812334]Niin, että se on parempi, että hukkaat häneltä vielä muutaman vuoden. Olet kyllä ihan empatiakyvytön.[/QUOTE]

Pelkuruuttahan tuo on. Ja sen oman selustan turvaamista. Tän naisen pitäis katsoa nyt peiliin ja miettiä, millainen ihminen haluaa oikeasti olla.

 

Miten mä hukkaan häneltä vuosia, jos hän kerran on onnellinen?!

Haluaisitko sä olla onnellinen valheessa?

 

Sä saat ajatella noin yksioikoisesti, jos se sua helpottaa. Mutta turha väittää, että sä tiedät päänsisältöni ja ajatukseni. Sulla ei ole niistä aavistustakaan.

Jos sä ajattelisit miestäsi niin sä kertosit tunteistasi hänelle ja jättäisit hänet. Tai sitten jos haluaisit vielä yrittää niin kertoisit miehellesi mitä käyt läpi ja sitten antaisit hänen päättää haluaako jatkaa kanssasi.

Nyt sä pimität, pidät roikkumassa kun itse mietit mitä itse haluat, ja odotat että saat hyödyn irti ennenkuin lähdet.

Jos sä oikeasti ajattelisit miestä niin mies olisi mukana kuviossa päättämässä myös omasta elämästään. Ei niin että sä katsot mikä on parasta sulle ja roikutat miestä niin pitkään kun se sopii sun kuvioihin.

 

Sä saat olla asiasta ihan mitä mieltä tahansa "mies" 36. Mä olen tuntenut oman mieheni yli 15 vuotta, joten mä teen ratkaisuni sillä perusteella, enkä sen perusteella, mitä palstalla sanotaan.

Olisiko parempi, jos toimisin kuten aloittajan mies toimi? Ei minusta. Parempi ei olisi myöskään se, jos eroaisin nyt samantien - se olisi huono juttu niin miehen, lastemme kuin itsenikin kannalta. Te ette tiedä tämänhetkisestä elämäntilanteestamme tuon taivaallista.

En tiedäkkään elämäntilanteestanne yhtään mitään, mutta sen perusteella mitä olet kirjottanut, niin sulla on tasan tarkkaan vaan oma napa mielessä tässä hommassa. Eikö olis vaan reilua päästää mies etsimään itselleen sellainen kumppani, joka arvostaa ja rakastaa häntä?

 

Haluaisitko sä olla onnellinen valheessa?

Juuri näin.

Veikkaisin että ei olisi onnellinen enää jos tietäisi että ajattelet Nalle Puhia kun olet hänen kanssaan sängyssä ja kirjoittelet palstalla että kunhan valmistun niin jätän...

Niin, missä kohtaa sä ajattelet miestäsi??

 

[QUOTE="minä";25812271]Eikös siinä ainakin ole elatusmaksuasia?

Ja johonkinhan se raja muutenkin pitää vetää. Mies on hyvinkin saattaanut päätyä sopuisaan yhteiseloon lasten parasta ajatellen. Minusta ihan ok lähtökohta, lapset menevät minullakin puolison edelle.[/QUOTE]

Mielestäni tuollainen toista loukkaava toiminta on pelkuruutta ja antaa väärän kuvan lapsille perhe-elämästä. On sitten ehjäperhe tai eroperhe tms. niin se perhe on olemassa hamaan tulevaisuuteen eihän se pääty kun lapsi on 18. Hänkin voi perustaa perheen ja toimii omien malliensa mukaan. Lapset kokevat myös voimakasta syyllisyyttä kun joskus selviää että liitto on ollut vain heidän takiaan kasassa. Muistoja tuovat esim joulut jotka jälkeenpäin tuntuvat varmasti heistäkin aikamoiselta valheelta.

 

Vaikka puoliso olisi nyt onnellinen eikä erotessa itse käyttäytyisi yhtä kusisesti kuten ap:n mies (kuinka pikkumaista lyödä vielä päälle sitä ihmistä, jonka siinä jo hylkää) niin tuskinpa se puoliso ihan niin tyhmä on, että kuvittelisi kaiken olleen kunnossa koko tuon ajan. Arvaahan sen siitä, kun toisella on kaikki valmiina, ero on suunniteltu, käytännön asiat järjestetty ja itse uutinen kuitenkin tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Minusta myös ällöttävää suunnitella eroa selän takana. Ihan yksiksesi "yrität oppia rakastamaan uudelleen", ilman että viitsisit kertoa miehellesi että mitään ongelmaa onkaan? Ja paskat. Miten mies pystyisi parantamaan teidän kuolevaa suhdetta kun ei tiedä minkään olevan vialla? Pelkureiden ja itsekkäiden ihmisten ratkaisuja nämä.

Eri asia jos yhdessä sovitaan, että ollaan yhdessä vielä muutama vuosi ja koitetaan lasten tähden.

 

Jos mä ihan rehellisesti puhun, niin mun fiilikset ovat tällä hetkellä noin julmat kuin kuvailin. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Mä nimittäin yritän koko ajan löytää se rakkauden tunteen takaisin, pelkästään jo miehenikin takia haluaisin sen löytää. Mutta miten sen tekee? Mä en todellakaan vihaa tai inhoa miestäni, hänessä ei ole mitään vikaa ja hän on tärkeä minulle. Ei se lähteminen silloin ole ollenkaan helppoa, vaan sitä yrittää ja yrittää. Tuo valmistuminen ja työpaikan löytäminen on mulle tavallaan se takaraja, enhän mä näin voi seuraavaa 20 vuotta elää.

Mieleni tekisi puhua hänelle näistä tunteista (rakkauden katoamisesta tai piiloon menosta tai mitä se nyt onkaan), mutta en haluaisi loukata häntä. Silloinhan hän pelkäisi koko ajan, että jätän hänet. Tiedän, että jos edes otan asian puheeksi, saan mieheni kyyneliin jo pelkästään sillä. En oikeasti tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä.

Oikeasti tässä kohtaa olisi reilua kertoa miehelle, missä mennään. Kun sä pähkäilyjesi jälkeen päädyt eroon, vedät maton miehes jalkojen alta, kun hän ei ole osannut ajatella minkään olevan vialla. Toki sun ajatukset loukkaa miestä, mutta varmasti hän haluais tietää niistä voidakseen esim. auttaa sua löytämään kadonneen rakkauden.

Ainakin itse haluaisin tietää, jos mun miehellä olisi tuollaiset mietteet. Yhdessä sit taisteltais rakkaus takaisin tai tehtäis yhdessä päätös erosta. Puhu miehellesi, saatat yllättyä, kuinka asiat voi muuttua. Siis jos oikeasti haluat vielä olla miehesi kanssa, tai vaikka et haluakaan. Saa toinen mahdollisuuden olla mukana päätöksissä, jotka koskee mitä suurimmalta määrin hänenkin elämäänsä.

 

Siis te olette oikeasti sitä mieltä, että jos suhteesta tuntuu rakkaus kadonneen ja erokin alkaa siintää mielessä, niin pitäisi samantien luovuttaa ja lähteä lätkimään? Mulla on opiskeluja jäljellä alle vuoden verran ja nämä ajatukset ovat olleet mielessäni viime kesästä lähtien. Me olemme mieheni kanssa olleet tähän mennessä yhdessä yli 15 vuotta. Eli onnellisia vuosia meillä on takana vähän yli 14 ja nuo vuodet pitäisi teidän mielestänne heittää tuosta vaan hukkaan, koska alle vuoden minusta on tuntunut, että olemme enemmän kämppiksiä kuin rakastavaisia? Mä olen siitä eri mieltä, mutta kuten sanoin, olen laittanut asioille myös takapisteen. Tätä tilannetta ei siis ole jatkunut useita vuosia, vaan tähän mennessä alle vuoden. Jos päätyisin eroon, niin se tapahtuisi noin 8 kk:n päästä, ei vuosien päästä. Kaiken kaikkiaan minun mielestäni huonoa tilannetta olisi siis jatkunut alle 2 vuotta.

Mun mielestäni tuo ei ole pelkuruutta, vaan nimenomaan toisen kunnioittamista. Mä haluan edes yrittää.

 

Onko se jotenkin helpompi paikka sille kumppanille vuosien kuluttua? Yhtä paljon se loukkaa nyt, kuin 10 vuodenkin päästä. Paitsi, että 10 vuoden päästä tuntuu varmaan pahemmalta, jos puoliso kertoo ollensa lähtöfiiliksissä jo kauemminkin. Että jee, olemme eläneet valheessa.

Olisi myös reilua päästää se kumppani vapaille markkinolle etsimään itselleen uutta puolisoa, eikä pihdata itsellään itsekkäistä syistä ja heittää nurkkaan, kun omat asiat on saatu järjestykseen.

 

Mielestäni tuollainen toista loukkaava toiminta on pelkuruutta ja antaa väärän kuvan lapsille perhe-elämästä. On sitten ehjäperhe tai eroperhe tms. niin se perhe on olemassa hamaan tulevaisuuteen eihän se pääty kun lapsi on 18. Hänkin voi perustaa perheen ja toimii omien malliensa mukaan. Lapset kokevat myös voimakasta syyllisyyttä kun joskus selviää että liitto on ollut vain heidän takiaan kasassa. Muistoja tuovat esim joulut jotka jälkeenpäin tuntuvat varmasti heistäkin aikamoiselta valheelta.

Miten esim ne joulut tuntuvat valheelta, jos kaikilla on ollut kuitenkin mukavaa, kaikki ovat nauttineet yhdessäolosta ja niistä hetkistä ja vanhemmat ennen kaikkea rakastavat lapsiaan. Mitä väliä siinä tilanteessa rakastaako äiti ja isä palavasti toisiaan vai ei, jos kuitenkin se perhe-elämä tuntuu hyvältä?

 

Aika noloa käytöstä aikuiselta mieheltä. Lapsillakin on parempi olla perheessä, jossa ihmiset eivät esitä vaan haluavat elää. Esimerkiks alkoholistimiehen kanssa ei kannata elää lasten takia. Tällastakin kun on nähty. LOLLL

 

Siis te olette oikeasti sitä mieltä, että jos suhteesta tuntuu rakkaus kadonneen ja erokin alkaa siintää mielessä, niin pitäisi samantien luovuttaa ja lähteä lätkimään? Mulla on opiskeluja jäljellä alle vuoden verran ja nämä ajatukset ovat olleet mielessäni viime kesästä lähtien. Me olemme mieheni kanssa olleet tähän mennessä yhdessä yli 15 vuotta. Eli onnellisia vuosia meillä on takana vähän yli 14 ja nuo vuodet pitäisi teidän mielestänne heittää tuosta vaan hukkaan, koska alle vuoden minusta on tuntunut, että olemme enemmän kämppiksiä kuin rakastavaisia? Mä olen siitä eri mieltä, mutta kuten sanoin, olen laittanut asioille myös takapisteen. Tätä tilannetta ei siis ole jatkunut useita vuosia, vaan tähän mennessä alle vuoden. Jos päätyisin eroon, niin se tapahtuisi noin 8 kk:n päästä, ei vuosien päästä. Kaiken kaikkiaan minun mielestäni huonoa tilannetta olisi siis jatkunut alle 2 vuotta.

Mun mielestäni tuo ei ole pelkuruutta, vaan nimenomaan toisen kunnioittamista. Mä haluan edes yrittää.

Vaihtoehdot on häipyä tai olla sanomatta mitään? Kertoo aika paljon sinusta ja käsityksestäsi parisuhteesta.

 

Miten esim ne joulut tuntuvat valheelta, jos kaikilla on ollut kuitenkin mukavaa, kaikki ovat nauttineet yhdessäolosta ja niistä hetkistä ja vanhemmat ennen kaikkea rakastavat lapsiaan. Mitä väliä siinä tilanteessa rakastaako äiti ja isä palavasti toisiaan vai ei, jos kuitenkin se perhe-elämä tuntuu hyvältä?

A third of men admit they would marry a woman they were NOT in love with | Mail Online

 

Siis te olette oikeasti sitä mieltä, että jos suhteesta tuntuu rakkaus kadonneen ja erokin alkaa siintää mielessä, niin pitäisi samantien luovuttaa ja lähteä lätkimään? Mulla on opiskeluja jäljellä alle vuoden verran ja nämä ajatukset ovat olleet mielessäni viime kesästä lähtien. Me olemme mieheni kanssa olleet tähän mennessä yhdessä yli 15 vuotta. Eli onnellisia vuosia meillä on takana vähän yli 14 ja nuo vuodet pitäisi teidän mielestänne heittää tuosta vaan hukkaan, koska alle vuoden minusta on tuntunut, että olemme enemmän kämppiksiä kuin rakastavaisia? Mä olen siitä eri mieltä, mutta kuten sanoin, olen laittanut asioille myös takapisteen. Tätä tilannetta ei siis ole jatkunut useita vuosia, vaan tähän mennessä alle vuoden. Jos päätyisin eroon, niin se tapahtuisi noin 8 kk:n päästä, ei vuosien päästä. Kaiken kaikkiaan minun mielestäni huonoa tilannetta olisi siis jatkunut alle 2 vuotta.

Mun mielestäni tuo ei ole pelkuruutta, vaan nimenomaan toisen kunnioittamista. Mä haluan edes yrittää.

Niin mäkin oman mieheni kanssa. Tosin mä en aio odottaa kolmen lapsemme täysi-ikäistymistä, vaan sitä, että valmistun ja saan työpaikan. Sitten mulla on taloudellinen selusta turvattu ja voin lähteä. Onneksi ei ole mitään pakkoa lähteä aikaisemmin, mies kun ei siis ole mikään väkivaltainen sekopää, vaan ihan hyvä tavismies. En vaan rakasta enää. Seksiin ja läheisyyteen pystyn hänen kanssaan, kun ajattelen samalla muita juttuja.

Missä tossa lukee niitä juttuja mitä sä nyt yrität selittää???

Enkä mä sanonut että pitää saman tien jättää. Miehelle vaan kuuluu päätäntävalta omasta elämästään. Sinä et sitä saa päättää hänen puolestaan.

 

Siis te olette oikeasti sitä mieltä, että jos suhteesta tuntuu rakkaus kadonneen ja erokin alkaa siintää mielessä, niin pitäisi samantien luovuttaa ja lähteä lätkimään? Mulla on opiskeluja jäljellä alle vuoden verran ja nämä ajatukset ovat olleet mielessäni viime kesästä lähtien. Me olemme mieheni kanssa olleet tähän mennessä yhdessä yli 15 vuotta. Eli onnellisia vuosia meillä on takana vähän yli 14 ja nuo vuodet pitäisi teidän mielestänne heittää tuosta vaan hukkaan, koska alle vuoden minusta on tuntunut, että olemme enemmän kämppiksiä kuin rakastavaisia? Mä olen siitä eri mieltä, mutta kuten sanoin, olen laittanut asioille myös takapisteen. Tätä tilannetta ei siis ole jatkunut useita vuosia, vaan tähän mennessä alle vuoden. Jos päätyisin eroon, niin se tapahtuisi noin 8 kk:n päästä, ei vuosien päästä. Kaiken kaikkiaan minun mielestäni huonoa tilannetta olisi siis jatkunut alle 2 vuotta.

Mun mielestäni tuo ei ole pelkuruutta, vaan nimenomaan toisen kunnioittamista. Mä haluan edes yrittää.

Siinä kyllä olette oikeassa, että mun pitäisi löytää itsestäni sen verran selkärankaa, että puhuisin asiasta mieheni kanssa ihan suoraan.

 

Millenialla oli hyviä pointteja. Jos sä oikeasti haluaisit, että rakkaus löytyisi uudelleen, niinkuin sanot, niin eikö olisi reilua antaa miehenkin jotenkin panostaa siihen asiaan? Ja ylipäätään rehellisyys olisi yksi kulmakivistä, jos kestävää rakastavaa suhdetta haluaa. Eikä siinä nyt ihan brutaalin rehellinen edes tarvisi olla, voisit kertoa, että tunteesi ovat viimeaikoina laimentuneet ja haluaisit löytää tapoja virkistää teidän suhdetta ym., koska välität hänestä jne.. Mutta taitaa asia olla niin, että välität sittenkin vain itsestäsi?

 

Siis te olette oikeasti sitä mieltä, että jos suhteesta tuntuu rakkaus kadonneen ja erokin alkaa siintää mielessä, niin pitäisi samantien luovuttaa ja lähteä lätkimään? Mulla on opiskeluja jäljellä alle vuoden verran ja nämä ajatukset ovat olleet mielessäni viime kesästä lähtien. Me olemme mieheni kanssa olleet tähän mennessä yhdessä yli 15 vuotta. Eli onnellisia vuosia meillä on takana vähän yli 14 ja nuo vuodet pitäisi teidän mielestänne heittää tuosta vaan hukkaan, koska alle vuoden minusta on tuntunut, että olemme enemmän kämppiksiä kuin rakastavaisia? Mä olen siitä eri mieltä, mutta kuten sanoin, olen laittanut asioille myös takapisteen. Tätä tilannetta ei siis ole jatkunut useita vuosia, vaan tähän mennessä alle vuoden. Jos päätyisin eroon, niin se tapahtuisi noin 8 kk:n päästä, ei vuosien päästä. Kaiken kaikkiaan minun mielestäni huonoa tilannetta olisi siis jatkunut alle 2 vuotta.

Mun mielestäni tuo ei ole pelkuruutta, vaan nimenomaan toisen kunnioittamista. Mä haluan edes yrittää.

Asiat ei muutu, jossei niitä muuta. Ja ne ei muutu, jossei niitä muuta yhdessä. Tossa tilanteessa on kyllä ihan oikeesti istuttava miehen kanssa alas ja kerrottava miltä tuntuu. Asiat rullaa muuten samalla tavalla sinne 8kk:n päähän, enkä usko että sun tuntees sillon muuttuu.

Ja sit toisekseen mua hieman ärsyttää, että eka sä kerrot, kuinka meinaat lähtee meneen heti kun opiskelus on loppu ja selustas turvattu, sitten sä saat siitä negatiivista kommenttia ja sit alkaa tää "älkää se mussuttako mitään, te ette tiedä mistään mistään!". Me teidetään tasan sen verran kun sä kerrot ja sä saat kommentit sillä perusteella.

 

Niin mäkin oman mieheni kanssa. Tosin mä en aio odottaa kolmen lapsemme täysi-ikäistymistä, vaan sitä, että valmistun ja saan työpaikan. Sitten mulla on taloudellinen selusta turvattu ja voin lähteä. Onneksi ei ole mitään pakkoa lähteä aikaisemmin, mies kun ei siis ole mikään väkivaltainen sekopää, vaan ihan hyvä tavismies. En vaan rakasta enää. Seksiin ja läheisyyteen pystyn hänen kanssaan, kun ajattelen samalla muita juttuja.

Missä tossa lukee niitä juttuja mitä sä nyt yrität selittää???

Enkä mä sanonut että pitää saman tien jättää. Miehelle vaan kuuluu päätäntävalta omasta elämästään. Sinä et sitä saa päättää hänen puolestaan.

Ei siinä luekaan. Mä sanoin (muistaakseni kolmannessa viestissäni), että mun ajatukseni tuntuvat juuri tällä hetkellä noin julmilta kuin tuossa lainaamassasi viestissä sanoin. Ne ovat ihan oikeasti tämänhetkiset ajatukseni. Sen perään kuitenkin kirjoitin, etteivät asiat kuitenkaan ole niin yksinkertaisia ja sitä ei-yksinkertaisuutta olen lopuissa viestissäni tuonut ilmi. Mulla on todellakin hyvin ristiriitaiset fiilikset parisuhteestani, siksi viestinikin lienevät sekavahkoja.

Mutta kuten sanoin, olen nyt sen verran ottanut onkeeni, että aion miehen kanssa jutella asiasta. Tänään. Tuskin mä yksinäni mitään raiteille saan, kun en edes tiedä, mikä tässä jutussa loppujen lopuksi mättää. On vaan sellanen fiilis, että olemme pelkkiä kämppiksiä. Ehkä se on se, ettei sitä kahdenkeskistä aikaa juuri ole ollut viimeiseen puoleentoista vuoteen johtuen juuri elämäntilanteestamme (jota en täällä sen enempää avaa).

 

Ja sit toisekseen mua hieman ärsyttää, että eka sä kerrot, kuinka meinaat lähtee meneen heti kun opiskelus on loppu ja selustas turvattu, sitten sä saat siitä negatiivista kommenttia ja sit alkaa tää "älkää se mussuttako mitään, te ette tiedä mistään mistään!". Me teidetään tasan sen verran kun sä kerrot ja sä saat kommentit sillä perusteella.

Kuten sanottu, ajatukseni ovat juurikin noin ristiriitaisia kuin viestini. Mä ajattelen just noin, mitä jokaisessa näpyttämässäni viestissä olen kirjoittanut. Kyllä mä sen uskon ja ymmärränkin, että te kuvittelette mun ajattelevan vain itseäni tässä jutussa. En mä pysty teitä vakuuttamaan muusta, eikä mulla oikeastaan ole siihen tarvettakaan. Tää ehkä oli enempi vaan tällaista avautumista. Mutta kuten jo parissa viestissä todettu, seurasi tästä jotain hyvääkin, eli kyllähän sitä miehen kanssa tosiaan täytyy asiasta jutella. Ei mikään muutu ainakaan ennen sitä.

 

Kuten sanottu, ajatukseni ovat juurikin noin ristiriitaisia kuin viestini. Mä ajattelen just noin, mitä jokaisessa näpyttämässäni viestissä olen kirjoittanut. Kyllä mä sen uskon ja ymmärränkin, että te kuvittelette mun ajattelevan vain itseäni tässä jutussa. En mä pysty teitä vakuuttamaan muusta, eikä mulla oikeastaan ole siihen tarvettakaan. Tää ehkä oli enempi vaan tällaista avautumista. Mutta kuten jo parissa viestissä todettu, seurasi tästä jotain hyvääkin, eli kyllähän sitä miehen kanssa tosiaan täytyy asiasta jutella. Ei mikään muutu ainakaan ennen sitä.

Hyvä, että sait tästä keskustelusta jotain ajattelemisen aihetta. Se on kahden kauppa se parisuhde, joten asia kuuluu molemmille. Ei saa toista sumuttaa. Jospa miehelläkin heräisi jotain ajatuksia ja voisitte yhdessä miettiä, mitä olis tehtävissä.

 

Siis uskomaton tämä palsta :-O Aloittajan mies on jättämässä hänet ja vielä kehtaa tunnustaa odottaneensa lasten aikuistumista mutta tuomitaanko tämän miehen teot? Ei. Sen sijaan aletaan mollata jotain toista ihmistä joka vielä ajatuksen asteella pyörittää ajatusta erosta. Just just., juuri näinhän niitä asioita pitää käsitellä.