Aloitin seurustelun nykyisen avopuolisoni kanssa n. vuosi sitten. En aluksi ollut juurikaan kiinnostunut miehestä, mutta tutustuttuani häneen, rakastuin totaalisesti. Se ei ollut mitään hullaantumista, vaan aitoa kypsän ihmisen rakkautta. Miehen mielestä hänen suhteensa minuun oli järkevää välittämistä, ei pilvilinnoissa leijumista. Tosin jossain vaiheessa hänkin sanoi rakastavansa minua. Olin mielettömän rakastunut ja onnellinen kypsästä, kahden aikuisen suhteesta. Kaikki muuttui kuitenkin, kun mies muutti keväällä luokseni asumaan. Hän oli väsähtänyt ja kärsimätön. Ihmettelin ja olin pettynyt tähän muutokseen, ja kesän alussa sainkin tietää, että miehellä oli ennen tapaamistamme ollut suhde naispuoliseen naimisissa olevaan alaiseensa. Tarkistin välittömästi mieheni kännykän ja sinne olikin talletettu tuon em. naisen lähettämiä kaipaavia viestejä ja pahoitteluja tyyliin ""anteeksi, että taas pikku humalassa sinulle viestittelen"" jne. Mies oli tallentanut viestit ja myös somat vastauksensa, joissa hän lohdutteli naista tyyliin ""sattuuhan sitä jne"". Nainen oli juuri muuttopäivävänne laittanut miehelle nimipäiväonnittelut, vaikka oli viikonloppu. Olin pettynyt ja otinkin asian välittömästi miehen kanssa esille. Hän sanoi, että suhde oli loppunut jo ennen tapaamistamme. Kuitenkin hän oli tallentanut tammikuussa naiselta saamansa viestin, jossa nainen kyseli, emmekö voisi tehdä muutakin kuin vain pussailla?. Mies selitti minulle, etteivät he olleet pussaileet suhteemme aikana, mutta sitä en ole tähän päivään mennessä uskonut. Ihmettelin myös nimipvonnitteluviestiä, johon mies sanoi minulle, että kyllähän työkaverit voivat toisilleen onnitteluviestejä lähettää. Nainen oli myös ostanut miehelle syntymäpäivälajan, jonka mies kertoi heittäneensä pois. No, sen lahjan löysin kesän alussa mieheni laatikosta, ja itse asiassa se oli häipynyt vasta n. kk sitten, kun olin viikon pois kotoani. En kysellyt lahjasta sen enempää, mutta mieltäni se toki painaa. Miksi mies oli sanonut heittäneensä lahjan pois ja kuitenkin säilytti sitä laatikossaan? Pahinta tässä kaikessa on se, että en voi unohtaa em. asioita. Ja kaiken tuon sotkun vuoksi, mieheni on käyttäytynyt usein minua kohtaan todella loukkaavasti ja tylysti. Minä olen hänen mielestään vainoharhainen vanhojen juttujen jankuttaja. Ikävää tässä on se, että tunteeni miestäni kohtaan ovat viilentyneet, enkä luota häneen. Hän tekee edelleen päivittäin tiivistä yhteistyötä tuon naisen kanssa ja minun on vain siedettävä tämä tilanne. Pelkään, että jossain vaiheessa tunteeni miestä kohtaan kuolevat kokonaan. Nykyisin en pysty ottamaan edes paria lasia viiniä, koska pienikin humatila saa vihani nousemaan pintaan. Itken itsekseni ihan hillittömästi. Minulla on siis sisälläni valtavia vihantunteita miestäni kohtaan. Minä aloitin seurustelumme puhtaalta pöydältä, mutta hänellä oli luurankoja kaapissa. Välillä minusta tuntuu kuin eläisin psykopaatin kanssa, koska mies on kuitenkin hellä ja huomaavainen, jos itse olen iloinen ja huomaavainen. Mutta, jos joskus olen masentunut tai huolet painavat päälle, mies tuskastuu ja mököttää mitä pienemmistä asioista. Vain ""sunnuntaimielialani"" pitää mieheni huomaavaisena minua kohtaan. Tällä hetkellä olen väsynyt ja vihainen, en kuitenkaan enää jaksa keskustella näistä asioista mieheni kanssa, koska hän muuttuu ylimieliseksi ja tylyksi minua kohtaan. On surullista, että minulla oli niin paljon rakkautta annettavana, mutta toinen ei kyennyt sitä terveesti ottamaan vastaan. Toivon, että tapaan vielä miehen, jolla on kyky rakastaa ja kyky ottaa sitä vastaan. Nyt elän vain päivä kerrallaan ja pidän huolta sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnistani. Onneksi silmissäni on vielä pilkettä, enkä anna sen sammua!
