Miehen varomattomuus harmittaa

Meillä on nyt 7 kk. ikäinen tytär, jota olemme jo pitkään odottaneet. Lapsi on erittäin rakastettu ja isä osallistuu mielellään lapsen hoitoon. Mies on kuitenkin mielestäni (ja myös oman ja minun äidin mielestä) melko varomaton vauvan kanssa. Tuntuu, että hän ei oikein ymmärrä, että vauvaan voi oikeasti sattua. Jos meillä on esim. molempien äidit kylässä, mieheni retuuttaa tyttöä eri asennoissa ja liikkeissä rohkeasti "näytösmielessä" isoäitien pelätessä sydän syrjällään vieressä. Tällaisesta riehumisesta tyttö kyllä tykkää, mutta ehdottomasti vieressä pitää olla joku rauhoittelemassa ja varoittelemassa, ettei mitään tapahdu.

Tänään sitten sattui sellaista, mikä vieläkin saa minut kiehumaan. Aamulla mieheni makasi sängyllä ja nosti tytön päänsä viereen hetkeksi istumaan. Varoitin, että tyttö varmasti kohta ponkaisee itsensä suoraksi (=haluaa pystyyn jaloilleen seisomaan) ja katsoin, että mies pistää kätensä tukevasti tytön selän taakse. Ei kuitenkaan ehtinyt kymmentä sekuntia kulua, kun kuului kumahdus ja tyttö pamautti päänsä sängyn päätyyn. Itkua ei jostain kumman syystä tullut, mutta lääkärissä kävimme varmuuden vuoksi. Onneksi selvisimme säikähdyksellä. Suutuin todella miehelleni ja nyt hän on minulle loukkaantunut reagtiostani. En voi ymmärtää, kuinka hän ei vain tajua varoa tyttöä. Hän saattaa esim. nostaa tytön ilmaan, vaikka tämä on juuri tunkemassa suuhunsa jotakin. Kerrankin tyttö oli tunkemassa suuhunsa purulelua, kun mies hänet nosti ylös. Lelu meni syvälle kurkkuun ja tyttö oksensi.

En tiedä, miten saisin hänen kovaakin kovempaan kalloonsa taottua, että tyttäremme ei ole lelu eikä nukke, vaan vielä aika pieni ihmisen alku, joka vaatii todella hoivaa ja varomista. Vahinkoja tietysti aina sattuu, mutta pelkään, että mieheni varomattomuus aiheuttaa niitä ihan liikaa.

Onko muita samassa tilanteessa?

T. m-e-o

 

hmmmm... meillä kyllä laps kupsauttelee päätään ja itseään muutenkin tämän tästä liikkumista harjoitellessaan. Toisinaan itketään ja toisinaan ei... mutta eikös näistä pikkukupsahduksista nimenomaan lapsi opi itse varomaan ja hallitsemaan kroppaansa. Aika kovasti minusta saa pää kopsahtaa ennenkuin lähden lääkäriin viemään...

 

Vaikuttais siltä,et taidat olla ylisuojelevainen. Kyllä meän muksu tippui kerran(miehen huolimattomuudesta) sängystä ja ei me lekuriin heti lähdetty. Seurattiin kotona muutama tunti,et alkaako väsyttämään jne...eli onko merkkejä aivotärähdyksestä.Vähän tietenkin miestä tästä syystä "puhuttelin",koska olin aikaisemmin varoittanut,että poika meinasi minullakin sängystä tippua kun osasi siihen aikaan jo nopeasti kääntyä ja työntää itseään taaksepäin. Mutta ei joka kaatumisen/tippumisen jälkeen,ellei verta valu niin kannata lähtä lekuriin,ellei näytä siltä että lapsi alkaa menemään veltoksi jne...

Kyllä meän mieskin aika hurjasti poikaa heittelee jne...mutta poika tykkää siitä. Ja oon aina sanonut,että ole sit varovainen. Ja kyllä mies virheistä oppii...jos jotakin meidän miehelle on sattunut ku pojan kans on touhunnut ni sen jälkeen on ollut kyllä tosi varovainen ja pitänyt huolen ettei vastaavaa tapahdu toista kertaa. Virheistä oppii...

Anna miehen tehdä asioita omalla tavallaan. Ei kaikesta mikä itsestä näyttää "kamalalta" ni kannata heti sanoa...niin ja nää mummot on aina ylisuojelevaisia =)...ei niiden sanomisista kannata aina välittää. En oo koskaan kuullu,et kenenkään lapsi on rikki mennyt tai kuollut isänsä "käsittelyssä",eli leikeissä jne...että ole huoletta ja yritä luottaa mieheesi ja hänen arvostelukykyyn. Kyllä lapsikin osaa ilmaista milloin joku leikki menee liian rajuksi,ettei siitä edää pidä.

 

Minun mieheni, lasteni isä on aina ollut leikkisä. Muistan, kuinka hän käänteli ja hyppyytteli ja hellästi retuutti jo pikkuveljeäni seurustelun alkuaikoina. Sama on jatkunut myös omien lapsiemme kanssa, kunhan vauva on sen verran kasvanut, että alkaa ottaa kontaktia ja hassuttelee mielellään.

En ole koskaan pelännyt mieheni satuttavan lapsia, vaikka meno välillä on hurjaa. Joskus kuvaamasi kaltainen pieni vahinko on tapahtunut, mutta niitähän sattuu lapsille itsekseen lähes päivittäin varsinkin kun he kiinnostuvat enemmän liikkumisesta. Lääkärissä olemme joutuneet käymään vain kovien flunssakuumeiden aikana.

Minä itse nautin miehen ja lasten hassuttelujen seuraamisesta. Lapset ne hyppyyttämisestä, roikottamisesta yms. vasta nauttivatkin. Siinä kehittyy tasapainoaisti ja oman kehon hallinta ja kuntokin kohenee.

Anna miehesi toteuttaa isyyttä tavallaan, äläkä varsinkaan ole sormi ojossa neuvomassa. Ethän tykkäisi siitä itsekään. Yritä rentoutua, kyllä miehesi tietää, mitä tekee Mutta mummot ei

 

juu, ylivarovaisuutta äidin/mummujen puolelta minunkin mielestä. Vahinkoja sattuu, vaikka lapsen kanssa ei "riehuisikaan". Tuo lääkäriin vieminen oli kyllä pikkasen liioiteltua.....

 

\

Meillä on nyt 7 kk. ikäinen tytär, jota olemme jo pitkään odottaneet. Lapsi on erittäin rakastettu ja isä osallistuu mielellään lapsen hoitoon. Mies on kuitenkin mielestäni (ja myös oman ja minun äidin mielestä) melko varomaton vauvan kanssa. Tuntuu, että hän ei oikein ymmärrä, että vauvaan voi oikeasti sattua. Jos meillä on esim. molempien äidit kylässä, mieheni retuuttaa tyttöä eri asennoissa ja liikkeissä rohkeasti "näytösmielessä" isoäitien pelätessä sydän syrjällään vieressä. Tällaisesta riehumisesta tyttö kyllä tykkää, mutta ehdottomasti vieressä pitää olla joku rauhoittelemassa ja varoittelemassa, ettei mitään tapahdu.

Tänään sitten sattui sellaista, mikä vieläkin saa minut kiehumaan. Aamulla mieheni makasi sängyllä ja nosti tytön päänsä viereen hetkeksi istumaan. Varoitin, että tyttö varmasti kohta ponkaisee itsensä suoraksi (=haluaa pystyyn jaloilleen seisomaan) ja katsoin, että mies pistää kätensä tukevasti tytön selän taakse. Ei kuitenkaan ehtinyt kymmentä sekuntia kulua, kun kuului kumahdus ja tyttö pamautti päänsä sängyn päätyyn. Itkua ei jostain kumman syystä tullut, mutta lääkärissä kävimme varmuuden vuoksi. Onneksi selvisimme säikähdyksellä. Suutuin todella miehelleni ja nyt hän on minulle loukkaantunut reagtiostani. En voi ymmärtää, kuinka hän ei vain tajua varoa tyttöä. Hän saattaa esim. nostaa tytön ilmaan, vaikka tämä on juuri tunkemassa suuhunsa jotakin. Kerrankin tyttö oli tunkemassa suuhunsa purulelua, kun mies hänet nosti ylös. Lelu meni syvälle kurkkuun ja tyttö oksensi.

En tiedä, miten saisin hänen kovaakin kovempaan kalloonsa taottua, että tyttäremme ei ole lelu eikä nukke, vaan vielä aika pieni ihmisen alku, joka vaatii todella hoivaa ja varomista. Vahinkoja tietysti aina sattuu, mutta pelkään, että mieheni varomattomuus aiheuttaa niitä ihan liikaa.

Onko muita samassa tilanteessa?

T. m-e-o

mikähän tilanne tää nyt sit on?

ei oo tarkotus olla mitenkään epäystävällinen mutta: musta tuntuu nyt siltä, että sun mies kohtelee lasta normaalisti ja sä olet ennemminkin ylivarovainen. vaikka lapsi ei ole lelu, ei se oo myöskään lasista tehty!!

jos luettelisin meidän mukuloiden kaikki pikku kolhut ja mustelmat, siitä listasta ei tulis loppua. kaks kertaa olen joutunu käymään päivystyksessä, eikä mitää kummempaa oo kummallakaan kerralla sattunu, mitä nyt verta tuli kiitettävä määrä, niinku lapsista aina tulee.
muista, että sä et todellakaan pysty suojelemaan lastasi kaikilta kolhuilta, eikä ole tarviskaan. ei se lapsi niihin pikkukolhuihin kuole. se, että pienen tytön pää kolahtaa sängyn päätyyn, ei ole mitenkään vaarallista. lapset huutaa kurkku suorana tuntikausia, jos niihin oikeesti sattuu. suvun täti joskus sano mulle hyvän säännön tähän: jos lapsi kirkuu täysiä kauemmin ku viis minuuttia, tai sit on liian kauan hiljaa ennen ku alkaa itkemään, silloin on sattunut. mut sekään ei vielä tarkota sitä, että pitäis sairaalaan lähtee.
ihan suoraan sanoen vähän huvittaa, että te kävitte näyttämässä tyttöä lääärille sen takia, että pää vähän kopsahti, ja meidän pojalla on ollu kaks kertaa takaraivo auki (ilman että kukaan on edes huomannu) eikä sitä oo käytetty missään. tästä voi sitte miettiä että oonko mä todella näin vastuuton? oman osansa tekee se, että mulla on kaks lasta, jotka juoksee (pienempi kävelee) niin lujaa ku pääsee, eikä kummallakaan oo järkeä päässä piirun vertaa. ne on lievästi sanottuna vilkkaita, ja siinä lomassa ku yritän vahtia pieniä, koitan ainaki pitää huushollia suht kunnossa ja järjestää ipanoille jotain syömistäkin. kaikki ei aina yhtäaikaa onnistu....

 

Kiitän kaikkia vastanneita! Ja varmasti kiittää myös miehenikin Juuri tällaista palautetta tarvitsinkin ja varmasti alitajuisesti odotinkin, vaikka olin kyllä vihainen, kun viestini kirjoitin.

Myönnän olevani ylihuolehtivainen ja välillä en anna tarpeeksi tilaa mieheni isyydelle. Kamalaa! Miten minusta tulikin tällainen, vaikka niin etukäteen päätin, että koskaan en sitten neuvo enkä turhia kommentoi...

Koitan pitää viestinne mielessäni ja hieman realistisemmin katsastella tätä maailmaa.

Vielä kerran kiitos!

T. m-e-o

 

\

Kiitän kaikkia vastanneita! Ja varmasti kiittää myös miehenikin Juuri tällaista palautetta tarvitsinkin ja varmasti alitajuisesti odotinkin, vaikka olin kyllä vihainen, kun viestini kirjoitin.

Myönnän olevani ylihuolehtivainen ja välillä en anna tarpeeksi tilaa mieheni isyydelle. Kamalaa! Miten minusta tulikin tällainen, vaikka niin etukäteen päätin, että koskaan en sitten neuvo enkä turhia kommentoi...

Koitan pitää viestinne mielessäni ja hieman realistisemmin katsastella tätä maailmaa.

Vielä kerran kiitos!

T. m-e-o

sit ku rupee hirvittämään ni laita yytä että voin laittaa sulle listan aina sen kuluneen viikon kolhuista.

 

meillä mies on yli varovainen tai oikeastaan epävarma lapsen hoidossa

 

\

juu, ylivarovaisuutta äidin/mummujen puolelta minunkin mielestä. Vahinkoja sattuu, vaikka lapsen kanssa ei "riehuisikaan". Tuo lääkäriin vieminen oli kyllä pikkasen liioiteltua.....

peesi

 

\

juu, ylivarovaisuutta äidin/mummujen puolelta minunkin mielestä. Vahinkoja sattuu, vaikka lapsen kanssa ei "riehuisikaan". Tuo lääkäriin vieminen oli kyllä pikkasen liioiteltua.....

niin munki mielestä..

Lillan

 

Vauvat ei taida nauttia hurjista leikeistä vaan ennemminkin nauru tulee helpotuksesta kun mitään ei sattunutkaan esim. ilmaan heitettäessä kuten jotkut tapaa tehdä... Iän myötä sitten vauhdikkaammat leikit tuntuvat kivoilta (luonteen mukaisesti tietenkin).

 

Hmm... jah. Meidän poika selvästi tykkää äksönistä, kun heilutellaan ja heitellään ja muuta.

Ja minulla on ihan samanlainen tunto, että mies saisi kyllä olla toisen kanssa varovaisempi kun on niin pienikin vielä... mutta ei ainakaan tähän mennessä ole vielä käynyt yhtään mitään, eli yritän oppia pitämään sen ylihuolehtivan emon itsessäni kurissa ja antaa sekä isän että pojan nauttia.

Sellasta se on se äitinä olo

 

\

Vauvat ei taida nauttia hurjista leikeistä vaan ennemminkin nauru tulee helpotuksesta kun mitään ei sattunutkaan esim. ilmaan heitettäessä kuten jotkut tapaa tehdä... Iän myötä sitten vauhdikkaammat leikit tuntuvat kivoilta (luonteen mukaisesti tietenkin).

nii, onhan sitä vissiin tutkittu että vauvan nauru liittyy jotenkin pelkoon. Vieraiden "naurattaessa" lapsi itkee mutta läheisen kanssa pääsee nauru.

 

kyl meil on pojat molemmat tippunu millon mistäkii.kerran vein nuoremman lekuriin ku hoitotäti oli tiputtanu kopasta maahan ku oli vain 1kk:n sillonki lekuri sano et saa tippua hoitoalustaltakin eikä yleesä käy kuinkaan. vanhempi sankari kolhii itseään päivittäin.Kolhuista oppii poika ja isä. meiän isi hassuttelee kans molempien poikien kaa.Nuorempi ei niin heittelystä nauti ja siit oon kerran miehelle sanonu jonka jälkeen se totes itekkii et taitaa olla arempi toi pienempi ja heittelyt jäi. isompi kipuaa isänsä selkää ja hyppii sohvalta olalle ja vaikka mitä...Ihan rauhassa vaan.

 

PÄIVÄN PARAS VOUHOTUS!

 

\

Vauvat ei taida nauttia hurjista leikeistä vaan ennemminkin nauru tulee helpotuksesta kun mitään ei sattunutkaan esim. ilmaan heitettäessä kuten jotkut tapaa tehdä... Iän myötä sitten vauhdikkaammat leikit tuntuvat kivoilta (luonteen mukaisesti tietenkin).

eiks se mee jotenki niin, että kaikki ihmiset saa jonkinlaista jännityksensekaista nautintoa esim. putoamisen tunteesta? ja ketä nyt ei esim. vuoristoradassa naurattais. tietenki vauvaa naurattaa tutun ja turvallisen henkilön kanssa, mut vieraampaan ei oo samanlaista perusluottamusta ku omaan vanhempaan. pienet lapset varmaan hyppäis katoltakin jos isi tai äiti vaan sanoo että kyllä mä otan sut kiinni. luottamus on niin suuri.

 

Meilla isi on valilla ylivarovainen ja yritan muistuttaa sita et poika kasvaa koko ajan ja sen kuuluukin jo 1v8kk ikaisena innostua hieman kiipeilemaan kiipeilytelineella. Muutenkin poika on aina kovin varovainen tekemisisaan :saint: ja tekee asiat vasta kun tietaa sen osaavansa. lahti kavelemaanki "vasta" 1v3kk ja pari kuukautta myohemmin juoksi.. Kolhuja ja sangysta putoomisia on meillakin kaynyt, mutta ikina ei ole laakariin tarvinnut menna. 9kk ikaisena jai sormi saranan valiin ja pienesta sormesta lahti oikein pala, itki hillittomasti 20 minuuttia, mut loppui kun Panadolin vaikutus alkoi eika sen jalkeen mitaan oireita ja sormi parani pian.