miehen tuki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onneton odottaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiitos omakohtaisista ja kannustavista viesteistä. Jo tieto siitä, ettei ole yksin, auttaa. Muillakin on ollut vaikeaa ja he ovat selviytyneet. Tässä tilassa vaan helposti velloo omien ongelmiensa kanssa eikä näe napaansa pidemmälle.

Olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa, samoin yhden luottoystävän. Oma perhe nyt on mitä on, mutta kyllä heillekin puhumaan pystyy. Avunsaanti voi olla vaikeampaa. Kun tässä saamattomuuden tilassa tarvitsisin jonkun, joka ottaa hihasta kiinni ja auttaisi ihan konkreettisesti. En ole lastakaan varten hankkinut vielä mitään. Monet muutkit asiat kaipaisivat tekemistä.

Mies on itse kysynyt, että jos minun on niin huono olla hänen kanssaan, haluanko erota. Olen aina sanonut etten halua. En halua menettää häntä. Minulla ei ollut mitään vauvakuumetta tai tarvetta hankkia lapsia elämääni sisältöä tuomaan. Kaikki oli hyvin. Mutta kun tulin raskaaksi, ajatus omasta perheestä juuri tämän miehen kanssa tuntui hyvältä ja oikealta. Nimenomaan yhdessä.

Nyt on olo, että olen jäänyt raskauteni kanssa yksin. En olisi halunnut lasta, jos tämän olisin tiennyt. Suhtaudun raskauteen ja lapseen negatiivisesti, tai no, ainakin ilottomasti. En osaa nauttia siitä, koska pelkään. Pelkään jääväni yksin. Pelkään etten pärjää. Olen kiukkuinen ja katkera, koska en haluaisi kantaa vastuuta yksin! Minulla on huijattu olo. Kaikki sanovat, että luonto tekee tehtävänsä ja minusta tulee rakastava äiti. Luotan siihen, toivon sitä.

Näitä miehen reissuviikkoja on tuhka tiheään. Eli ei se poissaolo hänessä mitään muuta. Ei ole ennenkään muuttanut. Väsyneenä vaan tulee takaisin, ja olettaa, että kaikki on hyvin. Minun pitäisi tehdä jotain ratkaisuja oman oloni kanssa. Nämä ristiriitaiset tunteet repivät. Toisaalta kaipaa läheisyyttä, hyvänä pitoa ja apua. Mutta toisaalta haluaa pitää toisen loitolla, koska kokee epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Yrittää suojella itseään uusilta pettymyksiltä.

Luulen, että välimatkan ottaminen edes jollain tasolla on nyt paikallaan. Mies sitten herää tai ei. Kai siinä vaiheessa, jos mikään ei muutu, on pakko tehdä muita päätöksiä.




 
Kyllä nyt on sellainen tilanne, joka sinun pitää ottaa itse haltuun. Et voi koko ajan ajatella, että joku muu tulee helpottamaan oloasi tai voithan sinä, mutta olosi ei kyllä tuosta sitten kohene.

Mieheltä ei tule tukea, miehiltä ei yleensäkään tule tukea, älä odota sellaista. Ihminen pettyy vain omiin odotuksiinsa!
Ajattele, että sinä nyt hoidat tästä eteenpäin itsesi ja vauvasi. Älä mieti työpaikkaasi tai muuta epäolennaista. Keskity nauttimaan raskaudestasi ja ajattele minkälaista ihmettä kannat sisälläsi.

Jollet pysty tähän yksin, niin hae ammattiauttajan apua. Kaikkea hyvää sinulle!
 
Mieti tarkkaan ennenkun laitat suhteen poikki! Miehelläsi on kiireinen ja stressaava työ joten sen päälle masentuneen ihmisen hoitaminen on kenelle vaan rankkaa, älä tuomitse miestäsi liian jyrkästi jos hän pakenee, se on inhimillistä vaikka väärin sinua kohtaan. Tilanne on varmasti miehellesi uusi, anna hänellekkin aikaa sopeutua.

Yksinhuoltajan elämä on rankkaa puhumattakaan siitä että on yksinhuoltajana ja sairastaa masennusta. Masennuksesi saattaa jatkua lapsen synnyttyä tai saatat koska vaan masentua uudelleen. Synnytyksen jälkeinen masennus on yleistä hormonaalisistakin syistä. Miten lapsen silloin käy? Miten jaksat huolehtia lapsesta ja antaa rakkautta kun itse olet sairas? Jos silloin isä ja hänen vanhemmat ovat kuvioissa on lapsen ja sinun turvaverkko suurempi.

Miehesi ei ehkä ymmärrä että olet todellakin sairas ja tuen tarpeessa mutta tilanne saattaa mennä parempaankin suuntaan kuten joku edellä kertoi ja lapsen syntymä saattaa herättää huolenpidon tarpeen. Voi tietysti olla että näin ei käy mutta älä eroa hätiköidysti. Täältä ruudun takaa on ihmisten helppo kommentoida luettuaan vain toisen osapuolen tarinan että ""jätä se sika, pärjäät kyllä"", mutta SINUN on elettävä ratkaisujesi kanssa joten harkitse tarkkaan mitä teet!!

Toivotan Sinulle voimia ja kärsivällisyyttä. Kaikki voi tosiaankin kääntyä vielä parempaan päin kunhan masennuksesi helpottaa. Ajattele pienokaistasi, hän ansaitsee ympärilleen rakastavia aikuisia. Anna miehellesi ja hänen vanhemmilleen mahdollisuus rakastua tähän pieneen ihmiseen, oma elämäsikin on paljon helpompaa jos lapselle löytyy muitakin rakastavia sylejä.
 
En halua erota. Totuutta on silti katsottava silmiin. Jotain on tehtävä. Ryven itsesäälissä. Olen kuin marttyyri. Pitäisi löytää tasapaino sen suhteen, että kantaa itse vastuun, mutta päästää silti toisen elämäänsä. Vaikea yhtälö.
 
Juuri näin! Ellien vakiovastaus on: jätä se sika! Olispa hauska lukea miehen versio tästäkin tarinasta: ennen niin ihana nainen tulee ylättäin raskaaksi, muuttuu vihaiseksi masentuneeksi, syyttäväksi...ihmettelee vielä miksi mies ei halua muuttaa saman katon alle!

Jos mies yhä on kiinnostunut lapsesta niin pidä siitä miehestä kynsin hapain kiinni! Hae ammattiapua, miehet ei ole mitään psykiatreja, jotka jaksaa kiireisen työn päälle mitä vaan. Eiköhän se yhteenmuuttokin ala kiinnostamaan kun kotona on oma pieni lapsi ja tervehtynyt puoliso jolla on voimia muuhunkin kun oman surkeuden märehtimiseen.

Anteeksi jos teksti on vähän tylyä, mutta voisin kuvitella ettei tilanne ole miehellesikään kovin helppo. Masentuneen ihmisen kanssa on tosi raskasta elää.

 
On se nyt jumankauta miehelläkin joku vastuu!! Jos haluaa lapsia, pitää kantaa vastuukin: vaimosta, raskaudesta, kodista, lapsesta. Jos puoliso alkaa voimaan pahoin, ei ensimmäisenä vetäydytä ja jätetä toista yksin. Yksinkö pitäisi naisen kaikesta selviytyä ja miehen korjata sato sitten, kun vaimo taas voi hyvin?? Parisuhde on kahden kauppa. Kolmen sitten, kun tulee lapsia. Raskaaksi tuleminen on naisen elämän isoin juttu, ei häntä voi jättää silloin selviytymään yksin, jos kerran ollaan yhdessä. Ei nämä asiat, masennukset ja huonot olot hetkessä tapahdu. Jotain on mennyt pieleen jo pitemmän aikaa. Jos toinen pyytää apua, siihen pitää vastata. Eikä antaa tilanteen luisua huonompaan suuntaan jättämällä toinen yksin!

 
Vaikka xyz'n kirjoitus olikin muilta osin ihan asiallinen, olen yhdessä asiassa kuitenkin eri mieltä: Nainen EI tullut yllättäen raskaaksi, vaan se oli mies, joka sitä lasta halusi, ei nainen. Siksi kai se mies ne kumit unohti, ei kai kukaan mies voi olla niin tyhmä, että jättää kumit pois, jos ei missään nimessä halua lasta? Ei varmaan pystyisi edes tekemään vaativaa päivätyötään, jos olisi tyhmä mies. :)

Ongelma on nyt, että miten saada masentunut pois sieltä kuopasta ulos. Ilmeisesti ne pillerit eivät auta, ei ainakaan kirjoituksista paista minkäänlaista iloista odotusta.

Suomalaiset naiset ovat olleet perinteisesti vahvoja. Nykyään on vain jotain naisille tapahtunut, kun suostutaan ihan mihin tahansa miehen painostuksesta, kun pelätään, että menetetään se mies . Mitä yritän sanoa, että ole vahva, ota kalenteri esille ja kysyt ihan suoraan mieheltä, että koska voit sanoa asuntosi irti, kun sinun pitää antaa ennakkovaroitus ja mikä päivä voit muuttaa hänen kanssaan asumaan? Tilanne ei muuten tule koskaan muuttumaan ja masennus tulee vaan pahenemaan, kun on vielä sitten se aika yleinen synnytyksen jälkeinen masennus.
 
Kuulostaa vähän siltä, että AP ei oikein saa ääntään kuuluville suhteessa. Olet ehkä liian kiltti ja mukautuvainen. Siinä mielessä kuulostaa ihan minun ja ex-mieheni tilanteelta, jossa minua ja tarpeitani ei kuunneltu vaan tehtiin aina tärkeissä asioissa niin kuin mies halusi (ostettiin auto kun hän halusi, tehtiin remonttia kun hän halusi, mutta jos olisin halunnut ulkomaille, siihen ei ollutkaan varaa jne).

Sinun pitäisi keskustella kaikista näistä asioista, joita tässä ketjussa on, MIEHESI kanssa. Yritä saada vastaukset ja kerro, että huutaminen tai raivostuminen ei auta yhtään. Osasyy masennukseen on juuri se, että on liikaa asioita selvittämättöminä. Sen vuoksi voisi olla hyvä käydä perheterapeutilla tai muulla psykologilla juuri nyt ennen kuin vauva syntyy, koska nyt teillä on aikaa keskustella. Sitten kun vauva syntyy, et jaksa sitäkään vähää, koska vauva omine tarpeineen vie voimia ja aikaa. Ei siinä tilanteessa tule lähdettyä psykologin juttusille, kun pitäisi hankkia lastenhoitajaa jne.

Yritä vielä. Toivo parasta, pelkää pahinta. Sinä pärjäät kyllä, kun haluat pärjätä. Kuitenkin masennus tuskin päättyy vauvan syntymään, joten ole valmis ottamaan apua vastaan, äläkä yritä pärjätä liikaa yksin, jos et jaksa.
 
Yksi neuvo jonka itse sain lastenvalvojalta: se ratkaisu tulee itsestään kun aika on valmis ja olet valmis sen tekemään.
Se oli tosi lohduttava ja kantava. Muakin painostettiin joka puolelta, että mun pitää, pitää ja pitää tehdä ratkaisu. En voi elää näin. Ja se ahdisti mua aivan sairaasti ja on vielä noi lapsetkin, niitäkin pitäisi ajatella. Lopulta annoin vain ajan kulua tekemättä mitään, yrittämättä tehdä mitään ratkaisuja. Se selvitti ajatuksia. Nyt mulla on tietty visio mitä minä elämältä haluan ja lapsilleni antaa.
En suinkaan riiteleviä vanhempia, vaan tasapainoisen elämän. Ja kun en siihen lasten isän kanssa pysty, niin jonkun muun kanssa ehkä sitten.Tai yksin.

Tiedän tuon hellyyden kaipuun. Odotin yksin toista lasta, kaipasin läheisyyttä enemmän kuin koskaan. Mies oli toisessa kainalossa silloinkin. Mutta nyt olen oppinut ottamaan sen halauksen parhaalta ystävältä, naapuriltakin hädän tullen. Ja kukaan ei koskaan kieltäydy. Pitää vaan muuttua itse. Kun ei saa sitä mitä haluaa, pitää ottaa sieltä mistä saa. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.

Ja se ratkaisun tekeminen. Anna isellesi aikaa. Ole itsellesi armollinen. Älä vaadi liikoja.
Kyllä susta tulee hyvä äiti. Alat vähitellen rakentaa teille vauvan kotia. Sun äidin vaistot herää kyllä. Muistan itse tunteneeni aikoinaan samoin. Ja nyt puolustan kuin leijona mun lapsia. Sä pystyt kyllä!
Hymyile, aurinko paistaa vaikka sataakin.
Häntä pystyyn ystäväni!
 
tekstisi oli kuin suoraan minun kynästäni. itsellä la ens kuussa ja tilanne sama. minä kuitenkin muutin mieheni luo asumaan kk sitten,jätin kaverit ja kaikki tutut reilun 100km:n päähän. rakkautta on mutta läheisyyttä puuttuu. en jaksa alkaa omia ongelmiani vatvomaan nyt sen tarkemmin kun kerrankin on pikkusen parempi mieli. mutta kehottaisin toimimaan kuten minäkin, odota että lapsi syntyy, tilanne saattaa olla sit täysin eri ja eihän sitä tiedä kuinka paljon pelkästään nämä raskaushormoonit ovat saaneet mieltämme alas ja miehen tuntumaan sydämettömältä hirviöltä. eritääin paljon jaksamista sinulle, kirjottele kuulumisiasi odottajien puolelle,itse käyn siellä päivittäin niin voitaisiin keskustella enemmänkin,täällä puolella harvoin viihdyn..
 
Näyttää siltä että miehesi todella haluaa lapsen, mutta sinä saisit haihtua ilmaan... Miten on sinä jos virallisesti rupeat yh:si kun annata miehen myöntää isyytensä se vie sulta lapsen vedoten ettet pysty itsestäsikään huolehtimaan. Hyi minua kun en luota iahmisen hyvyyteen.. Mutta pidä mielessä että sinä olet äiti ja nauti siitä vauvat ovat iahnia vaikka murhettakin maailmaan riittää=) No joo sinä olet avain asemassa vauvasi suhteen mieti mitä kortteja miehelle annat joka ilmeisestikkin olisi valmis oman lapsensa edunsa edun nimissä viemään siltä äidin=/ Jotkut miehet ovat nais vihaajia tietämättään ja vaativat naisiltaan paljon ja kaiken jos saavat mahdollisuuden. Sellaiset varsinkin joiden oma äiti on joko tod dominoiva tai alistunut vääryyksiin miehen ollessa lapsi..
 

Yhteistyössä