Miehen suhtautuminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kummastuttaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
""En mielestäni ole mitenkään nousukas tms. Ymmärrän kyllä, että tällä palstalla suurin osa kävijöistä on varmaan vähemmän koulutettuja, mutta en ole koskaan arvioinut ihmisiä myöskään koulutuksen perusteella.""

Ja taas arvioit miten muiden keskimääräinen koulutus suhtautuu omaasi ja jostain syystä autonvalinnasta kertovassa jutussasi kolmen ensimmäisen rivin aikana kerrot oman ja miehesi koulutustason? Miten ne liittyi mihinkään muuhun kuin pätemistarpeeseesi?

""Ei meillä minun mielestäni mitään kilpailua ole.""

Eipä. Harmittaa vain kun sinä et saanut brassailla omalla autollasi tuttavapiirissä?
 
Minä ajelen Mersulla ja kieltämättä joillekin se on kova paikka ja aivan suoraan kommentoivat minulle. Mutta kun minulla oli ei saksalainen auto, niin sain olla aivan rauhassa. Joten tuskin ap:n asiassa on parisuhteella mitään tekemistä. Saksalaiset autot vain herättävät tietyissä ihmisissä primitiivisen reaktion.
 
Ymmärrän miestäsi, vaikka olenkin akateeminen. Totta kai miehen kuuluu olla parempi perheessä. Ihan oikeasti. Ei tässä ole mistään huonosta itsetunnosta kysymys, se vaan on niin. Asioiden kuuluu olla niin, niin meillä oli himassakin. En voisi elää naisen kanssa, jos sillä olisi mikään seuraavista:
*parempi palkka
*parempi auto
*huomattavasti minua älykkäämpi
*korkeampi asema duunissa
*korkeampi asema yhteisessä kaveripiirissä

Tosin yksi asia ei haittaisi. Se, jos nainen olisi tohtori, eli minua korkeammin koulutettu. En kuitenkaan anna mitään arvoa tohtoreille, eli siksi se ei haittaisi.

Mukavaa katsantokannassani on minulle se, että minun ei ole laisinkaan vaikea hankkia naista joka täyttää odotukseni =D
 
Edelliselle! Mitenkäs suhtautuisit meihin: mies ammattikoulun käynyt, rento, komea, huippuälykäs ja minä vaimoke: akat, koulutettu, hyvin tienaava, kiltti ja kotitöistä pitävä femisisti ja ulkonäöltä toisten kuvaamana uskomattoman kaunis rotunainen... Kmpi meistä paremp ion? Miellä ei kilpailla muusta kuin toisen palvelemisesta ja hemmottelusta. Autoilla, rahoilla eikä titteleillä ei ole mitään merkitystä, kun äly ja itsetunto on kohdallaan. Ja tämä on fakta.

Ja sinun viestiisi yksi kommentti yleensäkin: niin se ei vaan ole.

Todellimem mies voi elää suhteessa, jossa on kaikki mainitsemasi puutteet ja olla ylpeä siitä. Mikä olisi sen parempi arvomerkki miesten kesken kuin se, että on saanut vaimokseen itseään koulutetumman, kauniin ja kotitöistä pitävän, miestään ja lapsia palvovan huippukoulutetun feministin ? ;) Kaikki tietävät, että siinä miehessä on jotain, mitä muissa, kuten sinussa, ei ole.... Minä myös.
 
anteeksi lyöntivirheet, kirjoitan liian nopeasti ja pitkät kynnet ovat tiellä. Käytän tähän sen verran aikaa kuin tähän tarvitaan, pilkkuja viilaamatta. Perjantai-iltana...
 
Etteks te oo pariskunta? eiks ne molemmat autot oo teidän autoja, ja ihan sama, millä ajetaan?

Miten kaks ihmistä, jotka on perustaneet yhteisen huushollin, voi elää noin jakautunutta elämää? Kai teillä on eri tuolitkin, missä te istutte, varallisuuden mukaan jaettuna?

Meillä on kanssa kaks autoo, uusi bemari ja vanha mazda. Minä ajan bemulla, koska en hirvee sillä vanhalla romulla körötellä. Mies ajaa kummallakin, työajot kuitenkin mazdalla. Ei tulis mieleenkään kilpailla mistään, mehän ollaan samaa perhettä. Teillä on jotenkin asiat ihan hakusessa.
 
""Totta kai miehen kuuluu olla parempi perheessä. Ihan oikeasti. Ei tässä ole mistään huonosta itsetunnosta kysymys, se vaan on niin.""

Aika hieno perustelu akateemiselta ihmiseltä. ;)
 
No meille kyllä muistaa joulupukkikin tulla.

Mies tietikoneihme, joka ei ole tarvinnut koulutusta hyviin töihin, sillä alan koulutushan ei pysy sen vaatimusten perässä. Nörtit rulaa.

Huippuälyn todiste sinulle, epäileväinen: menestys vaativassa työssä koko ajan kehittyvällä alalla. Harvinaisen monipuolinen kiinnostus eri aloihin. Menestyminen ja huippupisteet älykkyystesteissä. Minun sietämiseni: kyky ja halu elää menestyvän, älykkään ja itsenäisesti ajattelevan feministin kanssa. Onnellinen elämä ulkomaailman paineista välitttämättä. Luovuus ja nopea oppiminen arjen haasteissa. Ensimmäinen ja ainoa tapaamani mies, joka pystyy tähän kaikkeen. Mikä sinulle kelpaa todisteeksi, jos tämäkään ei?

Miten todistat oman älykkyytesi? Tai jonkun muun sen sijaan? Meillä onni ja elämän tarkoitus on muuten jossain muussa kuin optioiden keräämisessä, omaisuus karttuu vähitellen mielusiten töiden sivutuotteena. Ja käytämme sen itsemme hemmotteluun, mihinkäs muuhun?
 
Ai että ammattikoulun käyvät vain vähä-älyiset?

Oletpas ennakkoluuloinen ja typerän rajoittunut. Kaikki eivät tarvitse kouluja eikä tutkintoja, koska niissä opetetaan kuitenkin aika vähän ja vain tietynlaista tietoa, jolla ei välttämättä pärjää missään. Älykäs oppii ilman koulujakin esim. työssä, jonka saa helposti, kun osoittaa kykynsä ja valmiutensa kehittyä vaatimusten mukaan. Sitä ei koulutus takaa, vaan lahjat, omistautuminen ja kokemus ja tämä tiedetään monilla aloilla. Oma moka, jos joulupukki tuo risuja. Koita nyt kestää ja jos et, niin oih ja voih.

t. pete, täysin kouluttamaton tietokonenero ;)
 
Mitenkö todistan oman älykkyyteni? Ei kai minun trarvitse kun en ole siitä mitään väittänytkään??

Ja huippupisteet älykkyystesteistä kelpaavat hyvin jos:

a) kyseessä eivät ole ns. koti- tai nettitestit. Näissä ""huippupisteiden"" saaminen (ja sillä leveily) ei paljon kerro muusta kuin itsetunnon pönkitystarpeesta. Eli kyseessä on oltava jokin luotettava mittaaja esim. mensa ja testin tehty valvotuissa olosuhteissa.
b) Isket pisteet pöytään ja ne ovat oikeasti paremmat kuin 99% ihmisistä. Näin minä määrittelisin huippuälykkyyden. Ja saivartelijoille, toki tajuan että esim mensa mittaa vain yhtä älykkyyden osa-aluetta. Siitä onko 99% hyvä raja voidaan taittaa peistä. Mensa itsehän kelpuuttaa jäsenikseen 98% rajan ylittäneet.

Kirjoituksestasi kyllä paistaa niin epätoivoinen todistelun tarve eli veikkaan ettei tälläista faktaa löydy.....
 
Ainakin loogiseen ajatteluun kykenemättömät :)

Kuka puhui vähä-älyisistä? Taisi olla puhe huippuälykkäistä siis HUIPPUälykkäistä. Jos huippuälykkäät eivät mene ammattikouluun ei se tarkoita että kaikki ammattikoulun käyneet olisivat vähä-älyisiä, haloo!!!
 
Kerroin kyllä aika selvästi mitkä mittarit kelpaavat. Ei tainnut löytyä faktaa väitteen tueksi.

Ja nyt käyttäydyt kuin 10-vuotias, tyhmät jutut hei. Eli todistetuksi taisi tulla :)
 
Eihän se todellakaan ole mistään pois, vaikka mieskin osti uuden auton. Ihmettelen vaan sitä meteliä, joka minun autostani on synytynyt. Minusta on ihan kiva, että minulla yleensäkin on auto, koska aikaisemmin ei ole ollut. Laitoin aina opiskellessanikin rahoja syrjään, sillä olin säästäväinen luonne, että voisin tarpeen tulle ostaa esim. auton. Nyt se vaan tuntuu harmittavan miestäni.

Tosin puhun myös aika paljon (ehkä liikaa) siitä autosta itsekin, sillä pidän siitä. Olen kai aika kummallinen, mutta olen tietyllä tavalla hurahtanut autoihin. Ehkä se voi myös ärsyttää miestäni. Ajatteli laittaa stopin autohöpinöilleni ostamalla itse myös auton. Sitä tarkoitin myös viimeisellä kommentillani, että en ilkeä enää itse ihannoida omaa autoani hänelle, kun hänellä itsellään on myös uudempi (kuin oma entisensä). Ehkä mies ei kestänyt sitä. En kuitentkaan ihannoi sitä mietenkään leveilymielessä, vaan sen takia, että se on mielestäni söpö auto. Miehen mielestä taas auto voi olla menevä, räyheä ja tyylikäs, mutta ei SÖPÖ!

Kai nyt omasta autostaan voi tykätä ilman leveilyä, onhan se kuitenkin uusi minulle, jolla on ollut vain -84 vanha tavallinen naisten Nopsa-polkupyrä.
 
Niinkuin olet jo varmasti huomannut, on osalle näistä 'pikkulapsista' (poikalapsista) tuo auto on herkkä kohta. Naisenhan pitäisi omistaa joku vanha räyhkä, kauppakassi ja ukko saisi ajaa isolla uudella autolla hienosti töihin joka aamu yksinäisessä rauhassaan. Ja sitten vielä jaksetaan ihmetellä, miksi mies aina on kuski ja se vaimo istuu pelkääjän paikalla.

Miehesi on todennäköisesti kasvatettu samallalailla kuin suurin osa näistäkin hölmöistä täällä, jotka ovat sinua haukkuneet. Eli että mies on perheenpää ja nainen hoitaa kodin ja lapset, ukko tuo rahat himaan ja ei osallistu kotitöihin muuta kuin ruoka-aikaan syömällä.

Ukollasi on selvästi huono itsetunto ja hän kilpailee kanssasi. Se, että olet opiskelusi ansiosta saanut vakiviran ja ehkä samaa tai jopa parempaa palkkaa, syö perheenpää-ajattelun omaavan ukon itsetuntoa. Heillä kotona varmaan äiti on ollut se heikompi 'astia' ja isä taas huolehtinut kaikesta taloudellisesta puolesta.

Mielestäni sinun kannattaisi nyt puhua perinjuurin asia selväksi ukkosi kanssa. En usko, että ongelmana on vain tuo autohomma. Takana on muutakin. Toisaalta kannattaa myös miettiä, minkälaiset arvot teillä on. Jos ukkosi ajattelee sinun jäävän hoitamaan mahdollisia tulevia lapsia kotiin kauppakassilla ajaen ja hoitavan muutenkin kodin pelkästään yksin, kannattaa tosiaan miettiä tulevaisuutta.

Minulla on miesystävä, joka ajelee vanhalla pakettiromulla. Itse ostin ihan uuden maasturin. Olen sellaisesta aina haaveillut ja vihdoinkin rahaa oli sen verran, että sain ostettua. Mieheni oli päinvastoin iloinen ostoksestani ja oli sitä paitsi mukana, kun kävin hakemassa auton liikkeestä. Tarkoituksena on, että käytämme minun autoani, kun lähdemme jokavuotuisille reissuillemme Lappiin. Autossa mahtuu hätätapauksessa nukkumaankin ja tavaroiden kuljetuksessa se on ehdoton.

Minun mieheni itsetuntoa ei syö se, että minä ansaitsen enemmän kuin hän ja koulutustakin on enemmän. Päinvastoin - hän on ilmeisen ylpeä tyttöystävästään, joka osaa toimia muutenkin kuin apukuskin paikalla. Toisaalta hän on hieman vanhempi kuin minä, joten varmasti elämänkokemusta on sen verran enemän, että tietää, mitkä asiat on oikeasti tärkeitä.

Eli puhu äijäs kanssa ja sano, että tämä asia vaivaa. Selvitä, miksi hän käyttäytyy noin. Sitten voit tehdä lopulliset päätökset siitä, miten jatkatte tulevaisuudessa.
 
Mielestäni perustelit ihan hyvin, miksi tarvitsit auton ja miksi sen oli hyvä olla juuri sellainen kuin oli. Ja tottahan sinulla oli oikeus tuo kärry omilla rahoillasi ostaa. Mutta tuossa viimeisessä kappaleessa sanot ""mutta olisin halunnut hieman pidempän olla tuttavapiirissämme uusimman auton omistaja. "" ja tuo ainakin minun silmääni tökkäsi ja vähän vesitti noita järkiperusteluja ylempänä. Kyseessä oli kuin olikin ""tee naapurisi kateelliseksi""-hankinta ja ""snobeilu"".

Teille molemmille taitaa raha, ulkoiset seikat ja maallinen mammona merkata aika lailla, koska miehelläsikin otti noin paljon itsetunnon päälle tuo ""laatumerkkinen isomman kokoluokan"" autosi? Käyttekö muissakin asioissa kilpavarustelua keskenänne?

Meillä on ykkösautona n. 10000 euron ranskalainen ja nyt kun pakon edestä tuli ajankohtaiseksi hankkia minun työmatkojeni takia toinen auto, niin saimme korjauskulujen (ei ollut katsastettu) hinnalla käyttöömme alle 1000 euron arvoisen, lähes parikymmentä vuotta vanhan (isomman kokoluokan (; ) japsin.

Itse poden hiukan huonoa omatuntoa, kun mies on kuitenkin autoaan varten säästänyt, vertaillut ja harkinnut ennen hankintaa ja nyt on itse tarjoutunut ajamaan töihin tuolla minun vanhalla ropposella. Perusteluina se, että minulla on pidempi työmatka (hänen autonsa kuluttaa vähemmän), hänen autonsa on turvallisempi mm. airbagit (ajan moottoritietä) ja hänen autossaan on soitin (viihdykettä pidemmälle matkalle, minun auton kasettimankka ei toimi).

Eipä tunnu syövän miehen itsetuntoa millään lailla, eikä ole kaveritkaan naureskelleet (;
 
No onhan sitä sanomista tullut miehen puolelta muustakin, esim. koulutuksestani. Sen takia mainitsin sen asian tossa viestin alussa. Hänen äitinsä on ollut kotiäiti, kasvattanut kaksi poikaansa lähes kaksivitoseksi omissa helmoissaan ja aina ollut ns. pullantoksuinen. Mieheni on joskus morkannut minua siitä, että olen muka ""mies ilman munia"". Hänen mielestään minun kuuluisi olla nainen, vaikka omasta mielestäni olen ihan sitä. Tietenkin. Hänen käsityksenä vain on, että nainen on se heikompi astia, joka vain on miehen rinnalla tukien ja turvaten. Että ruoka- ja pyykkipalvelu pelaa. En sen puoleen, kyllä hänkin yleensä tukee minua. Mutta sitten mitä tulee näihin raha- , työ- ja omistusasioihin, sitten aletaan nähdä punaista. Ei olla enää keskusteltu autosta. Mies leppyi kun kehuin vähän hänen autoaan. Vaikka olisin minäkin odottanut sitä, että hän olisi edes puolella sanalla sanonut, että tein järkevän autovalinnan.
 

Similar threads

A
Viestiä
1
Luettu
305
M
T
Viestiä
3
Luettu
404
Perhe-elämä
Jussi Seinäjoki
J
V
Viestiä
37
Luettu
2K
Perhe-elämä
Vauhti-Vilma
V
V
Viestiä
5
Luettu
1K
V

Yhteistyössä