Miehen sisko pilasi illanistujaiset

  • Viestiketjun aloittaja kotiäitiys on työtä
  • Ensimmäinen viesti
kotiäitiys on työtä
Pohjustan hieman; mieheni on varakkaasta perheestä, työskentelee perheyrityksestä ja taloutemme voi hyvin. Kun tapasimme, olin vielä opiskelija. Jouduin keskeyttämään kouluni kun saimme 2 lasta, sitten palasin jatkamaan aikuisopiskelijana opintojani. Valmistuessani odotin viimeisimmilläni kolmatta ja nyt kerroimme että on neljäs tulossa. Käytännössä en ole ollut päivääkään kodin ulkopuolella töissä, ei ole ollut välttämätön pakko joten olen vain hoitanut perhettä ja kouluni loppuun. Mukava illanvietto anoppilassa meni pieleen kun (lapseton) käly haukkui minua siivellä eläjäksi ja onnenonkijaksi. Että makaan vain kotona ja teen lisää lapsia. Huomasin kyllä anopin olevan jossain määrin samaa mieltä vaikka appi ja mieheni sitten puolustikin minua ja mies ylipäätään valintojamme.

Tuntuu yhä kurjalta ja pian olisi anopin synttärit, miten kehtaan sinne mennä juhlimaan kun varmasti koko suku tuijottaa vatsaani ja on saanut pohjalle kälyn ajatuksia? :( Neljännen lapsemme ja heidän lapsenlapsen syntymä piti olla iloinen ja ihana asia.
 
"Miima"
Mitäs sitten jos teidän suhde kariutuu? Millä elätät itsesi kun et töitäkään saa jos et päivääkään ole töissä ollut? Eläkkeetkään ei kerry sulle. Kyllä mulle tulisi sama mieleen kun kälylläkin. Jos teillä olisi suppeampi talous ja rahat riittäis nippanappa, olisitko tehnyt 4 lasta?
 
........................
[QUOTE="Miima";25985128]Mitäs sitten jos teidän suhde kariutuu? Millä elätät itsesi kun et töitäkään saa jos et päivääkään ole töissä ollut? Eläkkeetkään ei kerry sulle. Kyllä mulle tulisi sama mieleen kun kälylläkin. Jos teillä olisi suppeampi talous ja rahat riittäis nippanappa, olisitko tehnyt 4 lasta?[/QUOTE]

Yksinkö niitä lapsia tehdään, miehelläkö ei ole siinä hommassa mitään tekemistä?
 
"vieras"
[QUOTE="Miima";25985128]Mitäs sitten jos teidän suhde kariutuu? Millä elätät itsesi kun et töitäkään saa jos et päivääkään ole töissä ollut? Eläkkeetkään ei kerry sulle. Kyllä mulle tulisi sama mieleen kun kälylläkin. Jos teillä olisi suppeampi talous ja rahat riittäis nippanappa, olisitko tehnyt 4 lasta?[/QUOTE]

Tuo on juuri se pohja mille kannattaa perhe perustaa. Nainenhan tekee ne lapset ihan yksin :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: tonttuilija
[QUOTE="Miima";25985128]Mitäs sitten jos teidän suhde kariutuu? Millä elätät itsesi kun et töitäkään saa jos et päivääkään ole töissä ollut? Eläkkeetkään ei kerry sulle. Kyllä mulle tulisi sama mieleen kun kälylläkin. Jos teillä olisi suppeampi talous ja rahat riittäis nippanappa, olisitko tehnyt 4 lasta?[/QUOTE]

Miksi tuollaista pitäisi edes miettiä? Sama kuin miettisi, että olisinkohan ostanut tätä autoa, jos en olisi voittanut lotossa. Ja lapsi olisi varmasti yhtä rakas, oli taloudellinen tilanne mikä tahansa.

Muutenkaan en ymmärrä tuota ajatusta, että elämässään pitäisi aina ensimmäisenä ajatella, että mitä sitten, jos suhde loppuu. No sitten loppuun ja mennään niillä mitä on!
 
"Miima"
[QUOTE="vieras";25985143]Tuo on juuri se pohja mille kannattaa perhe perustaa. Nainenhan tekee ne lapset ihan yksin :whistle:[/QUOTE]

Ei tee nainen yksin, sen varmaankin ymmärtää tyhmempikin? Mä olen ollut kohta 15 vuotta naimisissa miehen kanssa, kenellä on todella varakas suku, eikä miehelläkään ole pikkurahan puutetta ollut. Meillä on 3 lasta, mutta siitä huolimatta olen välissä käynyt töissä ja kouluttautunut, en ole koskaan elänyt mieheni siivellä vaan kantanut oman korteni kekoon. Se lisää mun omanarvon tunnetta, sukulaiset, omat ja miehen, kunnioittavat, työt ei tule loppumaan ja eläke kertyy. Musta on aika tyhmää elää niin että ei katso elämää eteenpäin.
 
"sasa"
Muutenkaan en ymmärrä tuota ajatusta, että elämässään pitäisi aina ensimmäisenä ajatella, että mitä sitten, jos suhde loppuu. No sitten loppuun ja mennään niillä mitä on!
Kaikkea ei voi mitenkään ennakoida elämässä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi hieman nokkaansa pidemmälle ajatella asioita. Ylipäätään elämäänsä kannattaisi hieman suunnitella, vaikka läheskään kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan.
 
"Viinipyräle"
On varmasti naisia, jotka tekisivät enemmän lapsia jos se taloudellisesti olisi mahdollista. Sinulla on onnekas tilanne ja olet siitä halunnut miehesi kanssa nauttia. Siitä saa olla mitä mieltä haluaa, mutta kälylläsi on näköjään tarve myös tuoda asia esille suoraan päin naamaa. Tuskin sun välit häneen kauhean hyvät on muutenkaan? Väkisin et häntä tai anoppiasi saa lapsista tykkäämään, ikävä kyllä. Itse olin kotiäitinä ensin 3 v ja sitten 5 v parin pätkätyön jälkeen. Tämän jälkeen sain kuitenkin vakituisen työn, ja vielä yhden lapsen. Kyllä uskon että minuakin arvosteltiin ties mistä, etten halua töihin tms. Nauti perheestäsi!
 
,,
[QUOTE="sasa";25985192]Kaikkea ei voi mitenkään ennakoida elämässä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi hieman nokkaansa pidemmälle ajatella asioita. Ylipäätään elämäänsä kannattaisi hieman suunnitella, vaikka läheskään kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan.[/QUOTE]

Aloittajahan on nimenomaan suunnitellut elämäänsä, koska on opiskellut ja valmistunut ammattiin.
Epäkohtelias sisko on kyllä aloittajalla. Otan osaa!!
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
"Vieras"
On eri asia pitää mielessään jonkun valintaa pitkästä kotiäitiydestä typeränä kuin mennä päin naamaa haukkumaan tätä siivellä eläjäksi ja onnen onkijaksi. Ei sen kälyn tarvi ihailla ap:n panostusta lapsiin ja perheeseen mutta hän voisi asiallisesti pitää suunsa kiinni, ainakin jos veljensä on tyytyväinen perhetilanteeseensa. Jossain määrin ymmärtäisin purkauksen jos se veli olisi jo vuosia valittanut kun vaimo vaan tekee lapsia eikä suostu menemään töihin.

Kunnon mies tuossa tilanteessa olisi hyvin loukkaantunut vaimonsa ja perheensä puolesta ja kieltäytyisi menemästä äitinsä syntymäpäiville mikäli sisko ja äiti eivät pyydä anteeksi käytöstään.
 
"vieras"
[QUOTE="Miima";25985183]Ei tee nainen yksin, sen varmaankin ymmärtää tyhmempikin? Mä olen ollut kohta 15 vuotta naimisissa miehen kanssa, kenellä on todella varakas suku, eikä miehelläkään ole pikkurahan puutetta ollut. Meillä on 3 lasta, mutta siitä huolimatta olen välissä käynyt töissä ja kouluttautunut, en ole koskaan elänyt mieheni siivellä vaan kantanut oman korteni kekoon. Se lisää mun omanarvon tunnetta, sukulaiset, omat ja miehen, kunnioittavat, työt ei tule loppumaan ja eläke kertyy. Musta on aika tyhmää elää niin että ei katso elämää eteenpäin.[/QUOTE]

No ap kertoi, että on lastensaannin välissä kouluttautunut jo ammattiin, eli ehtii varmasti vielä töihinkin. Minusta juuri se on eteenpäin katsomista.
 
kotiäiti myös
Varmaan ilmoittaisin et jos kerran asiat näin ovat niin ei muuta kuin töihin heti kun lapsi syntyy...kai anoppi ja muut apurit sit auttaa kun äiti on päivät töissä...Toisaalta ilmoita miehelle et kun ovat kerran niin huolissaan niin ota yksityinen eläkevakuus ja siirrä rahaa jonnekin sivuun pahanpäivän varalle. Hitto millainen perhe. Todella epäkunnioittavia sinua ja miestäsi kohtaan...ja en menisi syntymäpäiville.
 
"Susu"
Nythän ei tiedetä mitä ap on tehnyt ansaitakseen moisen kohtelun kälyltään. Mieleeni juolahtaa tapaus, kun veljeni vaimo vuosia sitten (ennen lapsien syntymää) lipsautti mulle kännipäissään että ei olisi ollut enään piiiitkiin aikoihin veljeni kanssa , mutta kun veljeni pystyy takaamaan hänelle hyvän rahallisen tulevaisuuden. Että sillee... Nykyään heillä kaksi lasta ja niin tiukat avioehdot et akka ei saa pennin pyörylää jos kuolema tai avioero erottaa. Lisäks heillä omat rahat. Kyllä rupes työnteko maistumaan.
 
"aamuvirkku"
no huhhuh. oletko puhunut miehesi kanssa tästä? mitä hän sanoi? vastaavassa tilanteessa olisin itse ainakin vetänyt kyllä pultit äidille ja siskolle, jos noin törkeästi puolisoa halveeraavat :O
 
"Miima"
[QUOTE="vieras";25985219]No ap kertoi, että on lastensaannin välissä kouluttautunut jo ammattiin, eli ehtii varmasti vielä töihinkin. Minusta juuri se on eteenpäin katsomista.[/QUOTE]

Voisin väittää että työn saanti hankaloituu huomattavasti jos on vuosia kotona vailla työkokemusta vaikka koulutus olisikin. Itseasiassa tää on fakta.
 
Laita kukkalähetys kauniita ruusuja isolla rahalla tms..kortti mukaan. Kirjoita kauneimmat onnittelut ja hyvät jatkot..Näin osoitat olevasi kuitenkin reipas aikuinen nainen ja et siipeilijä.Mutta samalla annat ymmärtää,että sinua on loukattu. No okei,jos se anoppisi osaa edes poissaoloasi noin ajatella :/ Voimia siulle.Itsellä tilanne sellanen,et edellisestä liitosta itsellä tytär vajaa 4v ja nyt kesällä syntyy nykyisen miehen kanssa kuopus. Tehtiin päätös perheenlisästä,koska täällä missä asutaan ei miulle tällä hetkellä ole töitä..eikä jatkokoulutusta. Pienen paikkakunnan vitsaus :( ensi vuoden puolella alkaa(?) opintoja,joten olemme jo nyt sopineet,että jos pääsen jatkokoulutukseen,mies lasten kanssa kotona..tämä meillä ei miellyttänyt anoppia :(
 
[QUOTE="vieras";25985143]Tuo on juuri se pohja mille kannattaa perhe perustaa. Nainenhan tekee ne lapset ihan yksin :whistle:[/QUOTE]

Mun mielestä se on just oikea pohja. Jokaisella pitäisi olla kompetenssia elättää itsensä ja jälkikasvunsa, ei siihen voi luottaa että puoliso on aina vieressä jeesaamassa.

Mutta en mä tuollaista haukkumistakaan ymmärrä, mitä ap:n käly harrasti. Todella moukkamaista.
 
"Miima"
Laita kukkalähetys kauniita ruusuja isolla rahalla tms..kortti mukaan. Kirjoita kauneimmat onnittelut ja hyvät jatkot..Näin osoitat olevasi kuitenkin reipas aikuinen nainen ja et siipeilijä.Mutta samalla annat ymmärtää,että sinua on loukattu. No okei,jos se anoppisi osaa edes poissaoloasi noin ajatella :/ Voimia siulle.Itsellä tilanne sellanen,et edellisestä liitosta itsellä tytär vajaa 4v ja nyt kesällä syntyy nykyisen miehen kanssa kuopus. Tehtiin päätös perheenlisästä,koska täällä missä asutaan ei miulle tällä hetkellä ole töitä..eikä jatkokoulutusta. Pienen paikkakunnan vitsaus :( ensi vuoden puolella alkaa(?) opintoja,joten olemme jo nyt sopineet,että jos pääsen jatkokoulutukseen,mies lasten kanssa kotona..tämä meillä ei miellyttänyt anoppia :(
Juurikin tätä tarkoitan: Tehtiin päätös perheenlisästä,koska täällä missä asutaan ei miulle tällä hetkellä ole töitä..eikä jatkokoulutusta.

Eli kakaroita tehdään ihan jostain muusta syystä kun mitä pitäis. En ihmettele muiden ajatuksia.
 
  • Tykkää
Reactions: lissukka.
nato
Onko käly itse siivellä elijä? Olen nimittäin huomannut, että oma kälyni löytää aina muista omat vikansa. Jos siltä suunnalta tulee jotain haukkumista sukulaisista, niin mietin, että kertooko hän nyt itsestään. Koskaan hän ei suoraan sano mitään, mutta yksikään sukuun tullut tai tulemista harkinnut, ei ole säästynyt kälyn haukuilta. Kaiken lisäksi anoppi uskoo kaiken, mitä tytär puhuu, ja levittänyt niitä eteenpäin totena.

Älkää antako kälyn sotkeutua teidän elämäänne, vaan pitäkää selkeät rajat. Meillä käly on pyrkinyt rikkomaan useita liittoja levittämällä paskaa. Itse on onneksi päästy vähällä, kun en ole koskaan kaveerannut kälyn kanssa ja asumme kauempana.
 
Mä jättäytyisin pois juhlista. En laittaisi korttia ta mitään. En vain menisi paikalle ja olisin kuin koko juhlia ei olekaan. Tai sitten menisin ja olisin niin kuin en kälyn ja anopin tyhmistä ajatuksista tietäisikään mitään. Tärkeintä on että sinä miehesi olette tyytyväisiä valintoihinne, muut saavat vaan elää niiden kanssa. Voit ajatella itse, että sinä et sentään ole niin moukka että kävisit tuolla tavoin toisia arvostelemaan. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta oletettavasti sen ikäinen,että ehdit kyllä vielä töihin neljännen lapsen jälkeenkin. On ne työt sitten sitä omaa alaa tai jotain muuta niin töitä kuitenkin. Sitä paitsi ei tarvitse kovin kauas ulkomaille lähteä kun tuo meininki on Käsittääkseni ihan tavallinen, että nainen hoitaa kodin ja mies tuo rahaa taloon.
 
Keittiönoita
Mä menisin juhliin. Olisihan se vähän kökköä, jos päivänsankarin poika ja lapset olisivat juhlissa, mutta miniä herne nenässä kotona. Ja saattaisihan ne omat lapsetkin vähän ihmetellä, miksi äiti ei tule mukaan. Mun mielestä aikuinen ihminen osaa käyttäytyä muutaman tunnin asiallisesti, vaikka kuinka ottaisi päähän.
 
[QUOTE="Miima";25985256]Juurikin tätä tarkoitan: Tehtiin päätös perheenlisästä,koska täällä missä asutaan ei miulle tällä hetkellä ole töitä..eikä jatkokoulutusta.

Eli kakaroita tehdään ihan jostain muusta syystä kun mitä pitäis. En ihmettele muiden ajatuksia.[/QUOTE]

eli arvasin,et ois pitänyt jatkaa loppuun saakka.. jos me miehen kanssa erottaisiin,minulla OLISI VARAA ASUA YKSIN LASTEN KANSSA ILMAN MIEHEN TUKEA.
 

Yhteistyössä