V
vierailija
Vieras
Miehen äiti ja vähän isäkin suuttui minulle miehen puolesta kun sanoin miehelleni ihan asiasta hiukan napakammin ja homma oli miehen ja minun osalta siinä, asiaa ei jatkettu enää..menin heti tuon keskustelun jälkeen nukkumaan ja kas, aamulla anoppi ja appi ei puhuneet mulle mitään. He siis suuttui mulle kai mieheni puolesta! Tämä ei tosiaan eka kerta. Lisäksi aamulla kysyin esikoiselta oliko hänellä mummulan yöreissulle mukaan unikaveria ja anoppi sanoi tyttärelle ettei hän mitään unileluja tarvii enää, on jo niin iso tyttö...4v siis. Anoppi hyppii aina tilaisuuden tullen varpailleni.
Jos puhun että laitoin kasvimaan..joo ei hän vielä kun ennenaikaankin vasta saatana 10.kesäkuuta. Joka saakelin asiaan on joku puolustus, selitys tai vaihtoehto.
Sitten vielä miehen veli ja hänen vaimo ei kummatkaan onnitelleen meijdän vauvasta (3vk), tämä vaimo vaan katsoi tympeästi kun tulin vauva sylissä paikalle. Hän ei iikinä puhu mitään. Oon ihan vaikeana itekkin aina niissä tilanteissa...alkuun yritin mut nyt en enää, lähden mieluummin pois samasta tilasta. Ollaan ihan erilaisia, hän on hyvin kylmä ja näyttääkin hyvin ihan ilmeilläänkin siltä. Hrrr...
Mitä ihmettä minä teen? Pitääkö vaan kestää? Miehen puolelta ei koskaan asioita selvitetä ja mies ei sano ei osaa sanoa vanhemmilleen koskaan mitään vaikka olisi aihetta...minä olen se paholainen jonka kanssa heidän raukka poika joutuu kestämään ja elämään. Tää on hirveää! Meillä ei muusta taistella kuin heistä ja heidän käytöksestä. Oonko mää ainoa jolla on tämmöstä, häh? Mua ärsyttää et kaikki omat perheen tärkeät juhlat ja sinne tulee tämmösiä pällistelijöitä ja arvostelijoita. Ristiäiset ahdistaa jo nyt!
Jos puhun että laitoin kasvimaan..joo ei hän vielä kun ennenaikaankin vasta saatana 10.kesäkuuta. Joka saakelin asiaan on joku puolustus, selitys tai vaihtoehto.
Sitten vielä miehen veli ja hänen vaimo ei kummatkaan onnitelleen meijdän vauvasta (3vk), tämä vaimo vaan katsoi tympeästi kun tulin vauva sylissä paikalle. Hän ei iikinä puhu mitään. Oon ihan vaikeana itekkin aina niissä tilanteissa...alkuun yritin mut nyt en enää, lähden mieluummin pois samasta tilasta. Ollaan ihan erilaisia, hän on hyvin kylmä ja näyttääkin hyvin ihan ilmeilläänkin siltä. Hrrr...
Mitä ihmettä minä teen? Pitääkö vaan kestää? Miehen puolelta ei koskaan asioita selvitetä ja mies ei sano ei osaa sanoa vanhemmilleen koskaan mitään vaikka olisi aihetta...minä olen se paholainen jonka kanssa heidän raukka poika joutuu kestämään ja elämään. Tää on hirveää! Meillä ei muusta taistella kuin heistä ja heidän käytöksestä. Oonko mää ainoa jolla on tämmöstä, häh? Mua ärsyttää et kaikki omat perheen tärkeät juhlat ja sinne tulee tämmösiä pällistelijöitä ja arvostelijoita. Ristiäiset ahdistaa jo nyt!
