S
sara24
Vieras
Hei.
Mieheni ja minä olemme seurustelleet 1,5 vuotta, ja asuneet yhdessä vuoden. Mies on kolmissakymmenissä ja minä 24. Ongelma on se että taas kun luulin kaiken olevan hyvin, ja mieskin on ei kauaakaan sitten sanonut että kakki on ihanasti, niin nyt onkin sitten taas asiat huonosti. Kuulemma.
Hän on mököttänyt viikonlopusta, jolloin ei tapahtunut mitään kummallista (yksi pieni kina, joka kesti alle 5 min...). Ja mökötyskin alkoi jo ennen tätä kinaa. Olen kysellyt jo aiemmin mikä mättää mutta hän ei ole vastannut. Arkisia asioita olemme puhuneet jonkun verran, ja sunnuntaina kävimme pyörälenkillä, jolloin mies oli iloinen jne juteltiin enemmänkin. Tänään hän sitten, kun kysyin taas asiasta, sanoi ettei ole oikein tyytyväinen elämäntilanteeseensa. Ja että välillä tuntuu ettei jaksa suhdettamme. Ja minä yritän selittää että tuo on varsin normaalia että välillä tuntuu ettei jaksaisi. Valitettavaa, mutta totta. Riitojakaan meillä ei juuri enää ole, joten en tiedä mitä hän tuolla tarkoittaa.
Minua asiassa harmittaa suunnattomasti se ettei ollut ensimmäinen kerta. Alkuvuodesta mieheni mietti samaa, haluaako jatkaa, ja päädyimme jatkamaan. Hän joutui mietttimään tarkkaan jatketaanko senkin vuoksi, että mikäli jatkamme, se tarkoittaisi sitä että muuttaisimme asuntoon jossa meidän pitäisi asua vähintään vuosi. Eli päätöstä ei saisi ihan heti kumottua. Tämän jälkeen meillä on mennyt mielestäni todella hyvin , ja juuri viime viikolla mies sanoi ettei erota koskaan! Ja nyt tällaista! Okei oma moka myös, mitäs menin kyselemään, mutta ei jaksa tätä hiljaisuutta ja läheisyys-vajetta joka kodissamme vallitsee, kun tiedän että toisella paha mieli jostain.
Olen myös aiemmin kysellyt häneltä että johtuvatko nämä tunteet siitä että hän haluaisi kokea taas sinkkuelämää ( mikä olisi mielestäni ihme, sillä hän on ehtinyt sitä viettää lähes 28 vuotiaaksi saakka...), mutta ei hän sitä ainakaan myöntänyt, ei halua muita naisia tms. Muutenkin sanonut viime aikoina usein että olen ainoa josta hän on kiinnostunut (jos joskus ollut puhetta mustasukkaisuudesta yms).
Tänään toivottavasti puhutaan asiasta, mutta en jaksaisi taas kuulla sitä että onko tässä mitään järkeä, en tiedä haluanko jatkaa jne... En ole mielestäni ansainnut tällasiat surua. Suhteestan pitäisi voida olla varma.
Harmittaa myös se että kesälle on suunniteltu kaikenlaista yhteistä puuhaa, lomamatkoja ym ym..
Mieheni ja minä olemme seurustelleet 1,5 vuotta, ja asuneet yhdessä vuoden. Mies on kolmissakymmenissä ja minä 24. Ongelma on se että taas kun luulin kaiken olevan hyvin, ja mieskin on ei kauaakaan sitten sanonut että kakki on ihanasti, niin nyt onkin sitten taas asiat huonosti. Kuulemma.
Hän on mököttänyt viikonlopusta, jolloin ei tapahtunut mitään kummallista (yksi pieni kina, joka kesti alle 5 min...). Ja mökötyskin alkoi jo ennen tätä kinaa. Olen kysellyt jo aiemmin mikä mättää mutta hän ei ole vastannut. Arkisia asioita olemme puhuneet jonkun verran, ja sunnuntaina kävimme pyörälenkillä, jolloin mies oli iloinen jne juteltiin enemmänkin. Tänään hän sitten, kun kysyin taas asiasta, sanoi ettei ole oikein tyytyväinen elämäntilanteeseensa. Ja että välillä tuntuu ettei jaksa suhdettamme. Ja minä yritän selittää että tuo on varsin normaalia että välillä tuntuu ettei jaksaisi. Valitettavaa, mutta totta. Riitojakaan meillä ei juuri enää ole, joten en tiedä mitä hän tuolla tarkoittaa.
Minua asiassa harmittaa suunnattomasti se ettei ollut ensimmäinen kerta. Alkuvuodesta mieheni mietti samaa, haluaako jatkaa, ja päädyimme jatkamaan. Hän joutui mietttimään tarkkaan jatketaanko senkin vuoksi, että mikäli jatkamme, se tarkoittaisi sitä että muuttaisimme asuntoon jossa meidän pitäisi asua vähintään vuosi. Eli päätöstä ei saisi ihan heti kumottua. Tämän jälkeen meillä on mennyt mielestäni todella hyvin , ja juuri viime viikolla mies sanoi ettei erota koskaan! Ja nyt tällaista! Okei oma moka myös, mitäs menin kyselemään, mutta ei jaksa tätä hiljaisuutta ja läheisyys-vajetta joka kodissamme vallitsee, kun tiedän että toisella paha mieli jostain.
Olen myös aiemmin kysellyt häneltä että johtuvatko nämä tunteet siitä että hän haluaisi kokea taas sinkkuelämää ( mikä olisi mielestäni ihme, sillä hän on ehtinyt sitä viettää lähes 28 vuotiaaksi saakka...), mutta ei hän sitä ainakaan myöntänyt, ei halua muita naisia tms. Muutenkin sanonut viime aikoina usein että olen ainoa josta hän on kiinnostunut (jos joskus ollut puhetta mustasukkaisuudesta yms).
Tänään toivottavasti puhutaan asiasta, mutta en jaksaisi taas kuulla sitä että onko tässä mitään järkeä, en tiedä haluanko jatkaa jne... En ole mielestäni ansainnut tällasiat surua. Suhteestan pitäisi voida olla varma.
Harmittaa myös se että kesälle on suunniteltu kaikenlaista yhteistä puuhaa, lomamatkoja ym ym..