Tuhma_blondi
Olen ollut naimisissa mieheni kanssa yli 10 vuotta, kaksi lasta ja pääosoin auvoista yhteiseloa tää on ollut. Mieheni työskentelee logistiikka-alan toimistohommissa. On työhänsä siedettävän tyytyväinen, mutta aika usein valittaa että "olis pitänyt käydä koulut loppuun". Mies tosiaan nuoruudessaan haahuillut useammassa opinahjossa, mutta kaikki jäi kesken. En kauhean hyvin tuota hänen taustaansa edes tuntenut ennen.
Aikuisiällä hankkinut sitten tradenomin tutkinnon ja sen avulla osittain tuon nykyisenkin työn sai. Tässä viime aikoina (ehkä Korona-kriisin aiheuttamasta läheisyyden lisääntymisestä johtuen, meillä ollut muuten paljon positiivisia vaikutuksia) on jostain syystä puhuttu tuosta hänen "hämärästä menneisyydestään".
Eli mies kirjoittanut ylioppilaaksi joskus 90-luvun alkupuolella. Ikää siis jo yli 47. Aina luulin, että melko huonoin paperein kun ei ole "koulunkäyntityyppiä" ja muutenkin puhuu kouluvuosista lähinnä vaikeana aikana. Mutta hänellä on L:n paperit ja kaiken huippuna esim. pitkästä matikasta L. Luulin aina, että tuollaiset tyypit ovat vähintään dippainssejä tms.
Kun ihmettelin, että miksi ei opiskellut lahjojensa perusteella mitään, koska olis varmaan päässyt melkein mihin vaan. Sanoi että tekniikka ei kiinnostanut. Meni sitten yliopistoon, mutta siellä se akateeminen vapaus ei sopinut alkuunkaan ja suistui vuosien alkoholikierteeseen. Oli siinä huumeitakin, mutta nää kaikki tapahtui ennenkuin me tapasimme. Tai oikeastaan ne loppui kun me tavattiin 2005.
Tiesin toki noista vaikeista vuosista, mutta en ikinä tajunnut että ne kesti yli 10 vuotta. Mies oli pahoissa veloissa ja ihan pohjalla, mutta onnistui osittaina ne minulta salaamaan. Onneksi, koska siitä hänen nousunsa kuitenkin alkoi. Mitein silti vain sitä, että aika sääli, että noinkin kävi. Toki paljon huonomminkin olis voinut käydä.
Itse en tunne kuin kahdenlaisia huippuylioppilaita. Valtasoa on näitä menestyjiä, sitten píeni osa kuuluu tähän urbaanilegendaan että "6 älläö ja sitten naksahti".
Aikuisiällä hankkinut sitten tradenomin tutkinnon ja sen avulla osittain tuon nykyisenkin työn sai. Tässä viime aikoina (ehkä Korona-kriisin aiheuttamasta läheisyyden lisääntymisestä johtuen, meillä ollut muuten paljon positiivisia vaikutuksia) on jostain syystä puhuttu tuosta hänen "hämärästä menneisyydestään".
Eli mies kirjoittanut ylioppilaaksi joskus 90-luvun alkupuolella. Ikää siis jo yli 47. Aina luulin, että melko huonoin paperein kun ei ole "koulunkäyntityyppiä" ja muutenkin puhuu kouluvuosista lähinnä vaikeana aikana. Mutta hänellä on L:n paperit ja kaiken huippuna esim. pitkästä matikasta L. Luulin aina, että tuollaiset tyypit ovat vähintään dippainssejä tms.
Kun ihmettelin, että miksi ei opiskellut lahjojensa perusteella mitään, koska olis varmaan päässyt melkein mihin vaan. Sanoi että tekniikka ei kiinnostanut. Meni sitten yliopistoon, mutta siellä se akateeminen vapaus ei sopinut alkuunkaan ja suistui vuosien alkoholikierteeseen. Oli siinä huumeitakin, mutta nää kaikki tapahtui ennenkuin me tapasimme. Tai oikeastaan ne loppui kun me tavattiin 2005.
Tiesin toki noista vaikeista vuosista, mutta en ikinä tajunnut että ne kesti yli 10 vuotta. Mies oli pahoissa veloissa ja ihan pohjalla, mutta onnistui osittaina ne minulta salaamaan. Onneksi, koska siitä hänen nousunsa kuitenkin alkoi. Mitein silti vain sitä, että aika sääli, että noinkin kävi. Toki paljon huonomminkin olis voinut käydä.
Itse en tunne kuin kahdenlaisia huippuylioppilaita. Valtasoa on näitä menestyjiä, sitten píeni osa kuuluu tähän urbaanilegendaan että "6 älläö ja sitten naksahti".