rai
tästä aiheesta on puhetta ollutkin, mutta kuitenkin.. :wave:
miehelläni on lapsi (7 v.), joka on joka toinen vkonloppu meillä. olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vajaa pari vuotta.
alussa minulla oli hieman sopeutumista lapsikuvioon, en ole oikeastaan mikään ihan hirveästi lapsista pitävä persoona, mutta tämä muksu on vaan ihan mahtava ja tullaan toimeen hyvin :hug: lapsen äitiin en ole oikeastaan missään kontaktissa, en inhoa/tykkää. miehellä ja exällä aika riitaisat välit, joten se tietty vaikuttaa asiaan. itse voisin olla ihan hyvissä väleissä hänen kanssaan, mutta käytännön syyt estävät.
asia, mikä kavertaa minua, on se että tunnen olevani ikuinen kakkonen.
silloin, kun lapsi on meillä, niin väkisinkin tulee vaan mieleen, että tuo on mieheni EKA laspi, EKA synnytys etc etc. tunnen olevani riittämätön, kun en voi miehelle tarjota mitään 'uutta'
:/
nämä tunteet eivät sinällään kohdistu siis lapseen, vaan siihen faktaan, että näin on ja tulee aina olemaan. ja samaan aikaan aattelen, että hyvä kun tämä muksu on olemassa, koska hän todellakin on ihan huippu tyyppi ristiriitaista.
onko muilla ollut tämän tapasia ajatuksia? ja heih, ei kiitos mitään ilkeemielisä paasauksia vastauksiksi (TIEDÄN, että mun ei oo pakko olla miehen kaa, jolla on lapsia plaa plaa plaa..).
miehelläni on lapsi (7 v.), joka on joka toinen vkonloppu meillä. olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vajaa pari vuotta.
alussa minulla oli hieman sopeutumista lapsikuvioon, en ole oikeastaan mikään ihan hirveästi lapsista pitävä persoona, mutta tämä muksu on vaan ihan mahtava ja tullaan toimeen hyvin :hug: lapsen äitiin en ole oikeastaan missään kontaktissa, en inhoa/tykkää. miehellä ja exällä aika riitaisat välit, joten se tietty vaikuttaa asiaan. itse voisin olla ihan hyvissä väleissä hänen kanssaan, mutta käytännön syyt estävät.
asia, mikä kavertaa minua, on se että tunnen olevani ikuinen kakkonen.
silloin, kun lapsi on meillä, niin väkisinkin tulee vaan mieleen, että tuo on mieheni EKA laspi, EKA synnytys etc etc. tunnen olevani riittämätön, kun en voi miehelle tarjota mitään 'uutta'
:/
nämä tunteet eivät sinällään kohdistu siis lapseen, vaan siihen faktaan, että näin on ja tulee aina olemaan. ja samaan aikaan aattelen, että hyvä kun tämä muksu on olemassa, koska hän todellakin on ihan huippu tyyppi ristiriitaista.
onko muilla ollut tämän tapasia ajatuksia? ja heih, ei kiitos mitään ilkeemielisä paasauksia vastauksiksi (TIEDÄN, että mun ei oo pakko olla miehen kaa, jolla on lapsia plaa plaa plaa..).