Miehen lapsenhoito ärsyttää *purkaus*

Meidän keskimmäinen on on toodella tarkka rytmeistään. Ja muutenkin huono nukkumaan. Herää kun käyn yöllä vessassa, vaikkei siitä mitään ääntä tule nimeksikään. Nyt on alkanut pikkuhiljaa helpottaa, siis nukkumisen kanssa, muuten on kyllä temperamentti vain kasvanut todella tarkka ollut ihan kaikesta. Ja välillä mietin onko ihan normaaliakaan, esim. järjestellä ruoan palaset värin mukaan pöydälle, ikää kuitenkin vasta 11kk...?

Onkohan sinulla kasvamassa pieni aspergerin alku

 

Onneks en oo opettanut lapsiani sairaalloisen riippuvaisiksi rytmeistä.

Tai siis, onneks mua ei oo opetettu sellaiseen, niin en ole voinut sitä lapsillekaan siirtää.

Jos rytmi helpottaa arkea, eikä rajoita elämää, niin mikäs siinä. Mutta tuntuu, että se tekee monella elämisestä vain vaikeampaa. Kun ei sitä voi aina kuitenkaan täysin sellaisenaan ylläpitää.

 

Tää ketju kyllä auttaa taas ymmärtämään miksi jotkut kokee ihan tavallisen arjen lapsen/lasten kanssa niin jumalattoman raskaana...

 

Huoh... Meillä on neljä lasta (kohta kuusi) ja tasan yksi on ollut piirun tarkka rytmeistään. Inhoan ja inhosin sitä, että piti olla niin skarppina. Mutta vielä enemmän inhan ja inhosin sitä, kun jotkut joilla on yksi tai kaksi joustavaa lastaa alkoi paasata siitä, että "ei meijän lapset vaan".

Jtkut on uskomattoman tarkkoja ja en itsekään meinaa aina sitä todeksi uska, vaikka olen vuosia tuon lapsen kanssa elänyt. Totuus vaan on, että eniten kärsii lapsi ja perhe siitä, kun menee nukkumiset ja muut överiksi ja sitten raivotaan ja lasta torutaan ja loppupäivä pompitaan sitten tuon raivopään tahdissa. Ei ole kovin vaikea pitää ruoka ja unirytmiä ja silti saa tulla ja mennä ja tehdä spontaanistikin asioita.

Ei se lapsi ole mikään tavara ja VAIN spontaanit jutut ei ole aina kivoja. Meillä on niin spontaani isäntä, että nuo joustavimmatkin on useampaan kertaan itkeneet (kun ovat jo niin isoja, että osaavat sanoa), että on nälkä ja väsyttää jne. Se on sen aikuisen kivan tai vetelyyden takia, kun on lähteminen ja syömiset ym. menneet pitkäksi.

Sopeutuvuus on synnynnäisen temperamentin määrittelemää, eikä lasta siihen voi opettaa.

 

ei se lapselle ole kamalaa - vaan sinulle jolla menee rytmi sekaisin. Joudut tekemään aavistuksen enemmän kuin normaalisit ja ah, sehän on kamalaa.

Oliskohan vika ennen kaikkea omassa asenteessa? Ei kannata syyttää "vaikeaa lasta" tai tyhmää puolisoa kun vika on omassa itsessä. Vaikka ymmärrän, syy on aian helppo langettaa muille.

Sulla ei selvästikkään ole mitään hajua "vaikeasta" lapsesta, eikä siitä, millaiseen piippuun se voi äidin vetää. Mulla on kokemusta kahden lapsen verran, kolmas on ollut onneksi "helppo". Jos suunnilleen kanniskelet päivät sitä lasta sen ensimmäisen ikävuoden ajan ja heräät 5-10 kertaa yössä, ois siinä tilanteessa todella suotavaa, et myös mies tukee omalla toiminnallaan äidin jaksamista. Turha syyllistää väsynyttä äitiä, usko tai älä lapset todellakin on erilaisia Vika ei ole äidin asenteessa, jos lapsi vaan itkee ja itkee. Syitä itkulle voi olla monia, meillä mm. alussa koliikkia, joka jatkui refluksina. Älkää äidit olko niin ilkeitä toisillenne, heti ollaan tilaisuuden tullen puukottamassa selkään ja syyllistämässä.

 

Mitähän tapahtuis jos isät alkais samalla tapaa simputtaa lapsien äitejä. Tulis töistä kotiin ja ensimmäisenä kyseenalaistaisi äidin toimet kun lapsi ei käyttydy tietyn normin mukaisesti.

 

Ehkä se olis ap:nkin paras erota, ettei olis enää miestä sotkemassa rutiineja. Saisi ihan rauhassa päteä, ja korottaa itsensä jumalasta seuraavaksi.

 

Ja lisään vielä, että minä en koe arkea lasten kanssa mitenkään erityisen vaikeana tai raskaana. Ihan mukavaa tämä on. Vaikea on myös ymmärtää, miksi aikuinen ei voi sopeuttaa joitain omia juttuja lasten rytmiin sopivaksi. Me kyläillään paljon, käydään uimassa, hoplopeissa, kahviloissa ja monesti ihan spontaanisti. Ei ole vaikeaa siirtää jotain menoa tunnilla eteenpäin, jos sattuu olemaan uni- tai ruoka-aika esteenä.

 

Onko oikeasti aikuisten ihmisten näin vaikea ymmärtää, että perheitä, äitejä ja lapsia on erilaisia? Ei voida kunnioittaa toisten toimintaa? Kyllä on myös isän homma huolehtia rutiinista, jos lapsi sitä tosissaan vaatii (eikä hhomma ole vain äitin korvien välissä). Meillä on mies kyllä pitänyt kiinni rutiineista, kun on pidempiä aikoja joutunut itse myös huolehtia "seuraamukset" lipsumisista...

 

Onneks en oo opettanut lapsiani sairaalloisen riippuvaisiksi rytmeistä.

Tai siis, onneks mua ei oo opetettu sellaiseen, niin en ole voinut sitä lapsillekaan siirtää.

Jos rytmi helpottaa arkea, eikä rajoita elämää, niin mikäs siinä. Mutta tuntuu, että se tekee monella elämisestä vain vaikeampaa. Kun ei sitä voi aina kuitenkaan täysin sellaisenaan ylläpitää.

Onnittelut helpoista lapsista Jos sinulla olisi sellainen lapsi, joka vaatii sen tarkan rytmityksen, olisi hän sen kyllä sinulle opettanut Kyllä siinä vaiheessa, kun elämä on yhtä huutoa, itkua ja kiukkua lapsen kanssa, pistää miettimään mikä tässä oikein mättää ja monella se ratkaisu, sekä helpotus löytyy niistä rytmeistä. Meillä ainakin ne on otettu käyttöön vasta kun mikään muu ei ole auttanut, toisin sanoen lapsi on opettanut meille sen, et hän tarvii ennustettavuutta ja rytmiä. Silloin on elämä helpottanut huomattavasti

 

Ei ollut toinen pienenä. Rytmi oli oleelline osa. Normiarkea. Mutta osasin sentää relata ja ajatella, okei, tänään tällei. Huomenna taas palataan ruotuu.

Ihan oikeasti, ymmärrättekö mitä monstereita te olette miehillenne? Ja lapsillekin. Jos lapsella on hauskaa niin pitääkö se keskeyttää koska armon mamma ei jaksa yhtä vaikeampaa nukutusta. Miettikääpä jo miehenne alkaisi tollaisen kakaramaisen rutkutuksen? Ei kannata ihmetellä jos ukko lähtee. Tai loptettaa muksujen kanssa puuhailun. Tekisin minäkin niin ja jättäisi monsterille yksinhallinnointioikeuden.

Ei tarvi, mutta miksei mies voi sitten hoitaa myös ne ikävät seuraukset? Eli tässä tapauksessa lounaan ja nukuttamisen. Ei sekään ole oikein, että mies tekee lasten kanssa kaikki hauskat jutut ja ikävät jää aina äidille.

 

[QUOTE="Puhkarhu";27113868]Onko oikeasti aikuisten ihmisten näin vaikea ymmärtää, että perheitä, äitejä ja lapsia on erilaisia? Ei voida kunnioittaa toisten toimintaa? Kyllä on myös isän homma huolehtia rutiinista, jos lapsi sitä tosissaan vaatii (eikä hhomma ole vain äitin korvien välissä). Meillä on mies kyllä pitänyt kiinni rutiineista, kun on pidempiä aikoja joutunut itse myös huolehtia "seuraamukset" lipsumisista...[/QUOTE]

Jos nyt aloitettas että karvan kunnioittaa ensin sitä omaa puolisoa eikä hauku heti jos hän ei toteuta selvästi äidin määrittämää rytmitystä. Mulle on sama miten ihmiset perheessä toimii. Mutta se että puoliso tarttee vanhemmuudesta haukkua, se kertoo tarpeeksi ja saa näkemään punaista. Nytkin kuitenkin tuossakin kyse yhdestä hiivatin päivästä jolloin "mies" ei totellut perheen mahtikäskyjä. Yhdestä päivästä. Ja mitä jos niitä päiviä sitten on kerta tai pari kuukaudessa.

Muistakaa, miehet ei ole mitään taliaivoja naisen kaikkitietoisuuden rinnalla.

 

Ei tarvi, mutta miksei mies voi sitten hoitaa myös ne ikävät seuraukset? Eli tässä tapauksessa lounaan ja nukuttamisen. Ei sekään ole oikein, että mies tekee lasten kanssa kaikki hauskat jutut ja ikävät jää aina äidille.

Voi pyhä elämä mitä katkeruutta. Tee itse niitä mukaviakin juttu ja lopeta natsivaino. Eihän tässä ole enää kyse mistään muusta kun mies ei vaan totellut sinua.

Joudutko ihan joka ikinen päivä siivoamaan "miehen tekosia". Vai kerran viikkoon? Vai kenties kerrn kuukauteen?

 

Ei tarvi, mutta miksei mies voi sitten hoitaa myös ne ikävät seuraukset? Eli tässä tapauksessa lounaan ja nukuttamisen. Ei sekään ole oikein, että mies tekee lasten kanssa kaikki hauskat jutut ja ikävät jää aina äidille.

Samaa kysyin tuolla heti ekana, mutta siihenpä ei ap aio näköjään vastata.

Pitää vaan olla heti besserwisseröimässä ja marttyyrina nukuttamassa kun ÄITI osaa kaiken niin paljon paremmin. Ehkä mieskin oppisi, jos hän saisi vastuuta ja hoitaa asiat omalla tavallaan.

 

[QUOTE="mamma";27113893]Onnittelut helpoista lapsista Jos sinulla olisi sellainen lapsi, joka vaatii sen tarkan rytmityksen, olisi hän sen kyllä sinulle opettanut Kyllä siinä vaiheessa, kun elämä on yhtä huutoa, itkua ja kiukkua lapsen kanssa, pistää miettimään mikä tässä oikein mättää ja monella se ratkaisu, sekä helpotus löytyy niistä rytmeistä. Meillä ainakin ne on otettu käyttöön vasta kun mikään muu ei ole auttanut, toisin sanoen lapsi on opettanut meille sen, et hän tarvii ennustettavuutta ja rytmiä. Silloin on elämä helpottanut huomattavasti [/QUOTE]

On meilläkin rytmi siinä mielessä, että lapset on syöneet ja nukkuneet suht samoihin aikoihin joka päivä.

Mutta sillä, missä he syövät tai nukkuvat, ei oo ollut merkitystä. Päikkärit rattaissa, autossa, kyläpaikan sohvalla, kotona...ei väliä. Ruoka kotona, ravintolassa, puistonpenkillä, auton takapenkillä...ihan sama . Yöunille meno kotona, mummolassa, mökillä, tms...ei väliä, kunhan löytyy sänky jossa voi pötkötellä. Ollaan menty aina, ihan pikkuvauvojenkin kanssa, joten lapset ovat siihen tottuneet, samaan tapaan kuin jotkut tottuu tiukkaan toistuvaan rutiiniin.

Väitän ihan oikeasti, että moni lapsi opetetaan siihen, että tietty asia tapahtuu tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Aina. Ja että aika usein äiti on se, joka on rytmeistä riippuvainen: äiti päättää, että lapsi ei esim. nuku päikkäreitä kuin kotona, ja siitä pidetään sitten kiinni. Eli äiti on liian arka lähtemään liikenteeseen kun lapsi on pieni, ja pian se sitten alkaakin olla tosi hankalaa, kun lapsi on opetettu tiettyihin rutiineihin.

Ihan oikeasti jotkut tekemällä tekee arjesta hankalaa.

Toki on olemassa myös lapsia, joille rutiinit on erittäin tärkeitä. Mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin äitejä, joille on tärkeää, että kaikki menee justiinsa kuten he haluavat.

 

Onkohan sinulla kasvamassa pieni aspergerin alku

Sitä on tullut välillä mietittyä, mutta eipä sitä voi vielä tietää.

 

[QUOTE="apua";27113970]Voi pyhä elämä mitä katkeruutta. Tee itse niitä mukaviakin juttu ja lopeta natsivaino. Eihän tässä ole enää kyse mistään muusta kun mies ei vaan totellut sinua.

Joudutko ihan joka ikinen päivä siivoamaan "miehen tekosia". Vai kerran viikkoon? Vai kenties kerrn kuukauteen?[/QUOTE]

Ei nyt oikein uppoa tuo piikittelysi, kun satun itse olemaan totaaliyksinhuoltaja, enkä
ollenkaan katkera siitä. Kommenttini liittyi alkuperäiseen tilanteeseen. Miksei mies
voinut hoitaa myös nukutusta...?

 

Ymmärrän kyllä ap:ta siinä, että mahdollisesti ollut väsynyt ja ajatellut saavansa hetken lepoa, joka sitten mitätöityi sillä, että normi askareiden lisäksi tuli lisä hommia rytmin heitosta. Moni teistä paasaa, että vaimon pitää kunnioittaa miestä eikä heti haukkua..joo, totta, mutta mies voi myös kunnioittaa naista ja naisen hyväksi havaitsemaa rytmiä, jos nainen pääasiassa arki puuhat kotona hoitaa. Asia eri jos mies yhtälailla hoitaa päivisin lapsia ja kotia ja on tietoinen rytmin tarpeesta tai tarpeettomuudesta sekä hoitaa myös rytmin heitosta aiheutuneen hetkellisen kaaoksen. Sekin on totta että joskus sitä piiloudutaan sen helpottavan rytmin taakse, vaikka asiat hoituisi vähemmällä pingottamisella hyvin, mutta on monia lapsia ja perheitä, joissa tulee oikeasti kaaos kun piittaamattomasti sekotetaan rytmi, joka pitää kaiken kasassa ja toimivana.

 

Tästäpä tulikin hupaisaa.. Haluan mainita, etten missään vaiheessa haukkunut miestäni. Ei meillä täällä mitään riitaa ollut, osaan ihan nätistikin huomauttaa, että katsos miten kävi. Mutta minua ärsytti koska helpommallakin olisi päästy, se on totta. Mies kyllä hoiti lounaan, mä olin vielä pedissä, mutta lapsi ei syönyt koska oli saanut jo jotakin. Meillä tosiaan on pari muutakin lasta joiden kanssa mies lähti syntymäpäiville, jonka vuoksi minä jäin kuopusta nukuttamaan. Luulen tietäväni myös jotain rennosta asenteesta, sillä olemme reppureissanneet kuukausia vanhempien lasten kanssa, mutta tämän kanssa on erilaista. Toivoisin miehenkin ymmärtävän, että kaikilla meillä on helpompaa ja kivempaa, kun yksi saa unet silloin kun tarvitsee.

 

Tää ketju kyllä auttaa taas ymmärtämään miksi jotkut kokee ihan tavallisen arjen lapsen/lasten kanssa niin jumalattoman raskaana...

Ei oo totta? Tälläkin tasolla on ihmisten ymmärrys erilaisia asioita kohtaan? Että jos itsellä ei ole niin, niin aletaan samantien ilkeiksi. Kyllä on tylsä asenne!

 

[QUOTE="...";27114183]Ei oo totta? Tälläkin tasolla on ihmisten ymmärrys erilaisia asioita kohtaan? Että jos itsellä ei ole niin, niin aletaan samantien ilkeiksi. Kyllä on tylsä asenne![/QUOTE]

No, as if:illä on kuusi lasta, että eiköhän kuitenkin jotain lapsistakin tiedä.

 

Toki voi kunnioittaa puolison erilaista tapaa. Miksi sitten mies ei voi kunnioittaa puolison hyväksi havaitsemaa toimintatapaa? Jos menen miehen työmaalle auttelemaan ja hän antaa minulle ohjeita, niin ei ole ongelmia toimia ohjeittensa mkaan, vaikka ne voisi tyhmältä kuulostaa. Oletan, että ohjeita noudattamalla helpotan hänen työtään.

Jos väsyneenä nyt sitten avatuu siitä, että "ukko ei totellut", niin ei se nyt sitä tarkoita, että äiti on täysnatsi, joka ei voi piiruakaan kunnioittaa perheen isää...

 

Mulla on itselläni horror kokemuksia siitä miten joissain perheessä perheen isiä käskytetään toimimaan äidin mukaisessa muotissa lasten kasvatuksen suhteen.
Ymmärrän että on lapsia ja lapsia, toiset tarvitsevat tarkempia rajoja kuin toiset, mutta uskon myös että lapset voi alusta asti opettaa erilaisiin toimintatapoihin. Senkin kun voi helposti nähdä, miten erilaisiin perheisiin ja tapoihin lapset sopeutuvat.

 

Mulla on itselläni horror kokemuksia siitä miten joissain perheessä perheen isiä käskytetään toimimaan äidin mukaisessa muotissa lasten kasvatuksen suhteen.

...ja sitten ollaan täällä itkemässä niitä eroja, joita tulee kun miestä on käskytetty kuin yhtä lapsista.

 

Ja monesti näistä jutuista näkyy läpi että se on äiti, eikä lapsi, jonka päivä menee pilalle jos aikataulu heittää jonain päivänä 2 minuuttia.

Peesaan.

Ja mä saatan itse välillä olla juuri tuollainen. Meillä on nyt lähes vuoden päivät mennyt niin, että mä oikeastaan hoidan opiskelujeni ohessa kolmen lapsen kanssa kotona ihan kaiken, sama koskee kotihommia ja asuntomme pintaremppaa. Mies käy kotona suurin piirtein nukkumassa, kun rakentaa töidensä ulkopuolisena aikana perheemme omakotitaloa (mä käyn siellä lähinnä siivoamassa, maalaamassa ja tapetoimassa, lattian asennukseenkin varmaan osallistun).

Ennen joulua tässä alkaa häämöttää se tilanne, että me muutamme sinne uuteen omakotitaloon ja tavallaan aletaan uudelleen elää sitä normaalia arkea. Mitenköhän mä selviän siitä, kun olen nyt tottunut pitämään kaikki langat käsissäni ihan yksin?